Mitä tehdä?

Tässä noin kuukauden ajan koirani (5 vuotias uroscollie) kimppuun on käynyt "säännöllisesti" kaksi narttukoiraa ja yksi uroskoira, kaikki kolme saksanpaimenkoiria (minulla ei ole mitään kyseistä rotua vastaan, sen takia en rotua maininnut), nuoremmasta koirastani, pennusta, nämä hyökkäilevät koirat eivät välitä.
Kaikilla kolmella on eri omistajat ja yksi näistä nartuista on kuulemma luonnevikainen (omistaja sanonut tämän itse), mutta pitää kuitenkin koiraansa vapaana.
Ensimmäisillä kerroilla koirani ei mitenkään puolustautunut narttuja vastaan, ei arvannut narttujen hyökkäävän, ja jälki oli sen mukaista. Eläinlääkärillä piti käydä paikkaamassa koiraa. Uros pääsi yllättämään koirani ja taas eläinlääkärille. Omistajat pitävät koiriaan vapaana ja sen takia koirat ovat päässeet yllättämään minut ja koirani. Toinen nartuista ja uros kyllä perääntyvät kun huudan ja kiroan niille, mutta toinen nartuista ei kuule mitään.
Tästä jatkuvasta hyökkäilystä seurauksena koirani pelkää kaikkia saksanpaimenkoiran näköisiä ja alkaa räyhäämään oikein kunnolla, kun vain saksanpaimenkoiran näköisen koiran näkeekin. Meillä on ennen käynyt välillä hoidossa seropinarttu, jonka kanssa koirani on ennen tullut hyvin toimeen, mutta koska tämä seropinarttu näyttää pienikokoiselta, pitkäkarvaiselta saksanpaimenkoiralta, koirani rähjää sille ja tämän rähjäämisen jälkeen on seurauksena koirien välinen tappelu.
Kertokaa te viisaammat, mitä tehdä?
12716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ainakaan minulta muuta neuvoa tule, tee ilmoitus irti olevista koirista. Ei kukaan saa toista noin terrorisoida. Et varmaankaan ole ainoa joka tilanteesta kärsii.

Äänestä
  • koirista on tehty, mutta tuskin se näiden koirien omistajia kauheasti hetkauttaa. Uroksen omistaja väitti syyn koiransa hyökkäykseen olevan oma huolimattomuuteni (?!)

    Äänestä

  • Rana =( kirjoitti:

    koirista on tehty, mutta tuskin se näiden koirien omistajia kauheasti hetkauttaa. Uroksen omistaja väitti syyn koiransa hyökkäykseen olevan oma huolimattomuuteni (?!)

    johan nyt on! jos luin tosta aikasemmasta viestistä, että ne muut on ollu vapaana ja sun hihnassa, niin kyllä niitten vapaiden koirien omistajat on vastuussa. tottakai sun koira alkaa pelkäämään, jos toiset tulee ihan mitään ilman syytä kimppuun.

    Äänestä

  • Rana =( kirjoitti:

    koirista on tehty, mutta tuskin se näiden koirien omistajia kauheasti hetkauttaa. Uroksen omistaja väitti syyn koiransa hyökkäykseen olevan oma huolimattomuuteni (?!)

    viranomaisten on pakko tuollaiseen reagoida. Missä muuten nämä päällekarkaukset ovat tapahtuneet, eli onko ollut tavallinen alue jolla koirien irtipito kielletty?
    Olen itse sen verran tempperamenttinen etten kyllä antaisi periksi. Ellei muu auttaisi nostaisin syytteen niitä irtipitäviä koirien omistajaa kohtaan.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    joissa koirat ovat käyneet omani kimppuun ovat olleet sellaisia paikkoja, joissa koirat pitäisi pitää kiinni. Lenkkipolulla, kaupan vieressä, kotiin päin johtavalla tiellä, mielestäni sellaisilla, missä koirat pitää pitää kiinni (omani on aina kiinni, joko fleksissä tai hihnassa, ainoastaan kesämökillä, aidatulla pihallani ja koirapuistossa pidän koiraani vapaana).
    En aio antaa periksi tässä asiassa, olen vain mieheni kanssa miettinyt, mitä tässä tilanteessa voi tehdä.

    Äänestä

ja näytät sitä eikä tartte varmaan huitasta kun omistaja ottaa rakkinsa kiini.ja ilmoitus keskusrikospoliisiin tai oikeuskanslerille niin oppivat

Äänestä
  • omistajat tulevat vasta perässä, kun vahinko on jo tapahtunut. Ulkoiluttavat koiriaan jossain pusikoissa vapaana, luulevat, etteivät heidän koiransa mihinkään karkaisi ja sitten ihmetellään, miksi ne ovat hyökkäilevät toisten koirien kimppuun.
    Mieheni menee tänään tekemään ilmoituksen koirista, tämä "luonnevikainen" narttu puri eilen miestäni olkapäähän, kun mieheni yritti suojella koiraani.

    Äänestä

Ongelma on vakava ja raivostuttava.
Koirasi pitäisi pystyä luottamaan siihen että omistajana olet kykenevä suojelemaan sitä ja nyt tämä on jo vaikuttanut teidän väliseen suhteeseen...
Seuraavaksi lenkille peltitölkki jossa ruuveja, muttereita tai vaikka pieniä kiviä sisällä, pääasia että ääntä lähtee, mukaan ja jos/kun koirasi kimppuun jälleen ollaan hyökkäämässä niin heität hyökkääjää purkilla. Pari suureen äänen huudettua perkelettä ei haittaa :)
Ellei tämäkään auta niin menet heittämään niitten omistajia tölkeillä :) (tyhmä vitsi!!)

Äänestä
  • No luulis auttavan, jos joku alkaa perkeleitä manaamaan ja purkeilla viskomaan. Pitää olla aika kovapäinen, jos ei moisesta tokene....

    Äänestä

  • Interaktio kirjoitti:

    No luulis auttavan, jos joku alkaa perkeleitä manaamaan ja purkeilla viskomaan. Pitää olla aika kovapäinen, jos ei moisesta tokene....

    nartuista ei välittänyt, vaikka heitin sitä päähän painavalla, kilisevällä avainnipulla (tähtäsin kyllä muualla, mutta päähän osui). Sen jälkeen kun olin saanut revittyä nartun pois koirani kimpusta, koiran omistaja tuli paikalle ja otti räyhäävää narttua valjaista kiinni ja raahasi koiransa pois ja huusi minulle, että anteeksi, hänen koiransa on luonnevikainen.

    Äänestä

miesten partavettä tai dödöä spreinä.Kuulostaa kammottavalta mutta vastuu nenähaitoista on irti olevien koirien omistajalla.Mennen on hyvä,haisee pahalle omistajankin nenään.Suihkauta kimppuun tulijan naamalle.

Äänestä

kun kerroit niiden kahden koiran olevan narttuja ja käyvän silti uroksen kimppuun. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta että narttu kiiman tai valeraskauden aikana saattaa ärhentää urokselle, mutta että kurkkuun kiinni, sellaista en ole kuullut tapahtuneen kovinkaan usein.
Mutta pakko uskoa kun kerran niin sanot.
Kyllä minäkin tuollaisessa tilanteessa ja varsinkin kun ne koirat ovat irti, soittaisin poliisit paikalle. Tuskin siitä muuten loppua tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rana =) kirjoitti:

Tässä noin kuukauden ajan koirani (5 vuotias uroscollie) kimppuun on käynyt "säännöllisesti" kaksi narttukoiraa ja yksi uroskoira, kaikki kolme saksanpaimenkoiria (minulla ei ole mitään kyseistä rotua vastaan, sen takia en rotua maininnut), nuoremmasta koirastani, pennusta, nämä hyökkäilevät koirat eivät välitä.
Kaikilla kolmella on eri omistajat ja yksi näistä nartuista on kuulemma luonnevikainen (omistaja sanonut tämän itse), mutta pitää kuitenkin koiraansa vapaana.
Ensimmäisillä kerroilla koirani ei mitenkään puolustautunut narttuja vastaan, ei arvannut narttujen hyökkäävän, ja jälki oli sen mukaista. Eläinlääkärillä piti käydä paikkaamassa koiraa. Uros pääsi yllättämään koirani ja taas eläinlääkärille. Omistajat pitävät koiriaan vapaana ja sen takia koirat ovat päässeet yllättämään minut ja koirani. Toinen nartuista ja uros kyllä perääntyvät kun huudan ja kiroan niille, mutta toinen nartuista ei kuule mitään.
Tästä jatkuvasta hyökkäilystä seurauksena koirani pelkää kaikkia saksanpaimenkoiran näköisiä ja alkaa räyhäämään oikein kunnolla, kun vain saksanpaimenkoiran näköisen koiran näkeekin. Meillä on ennen käynyt välillä hoidossa seropinarttu, jonka kanssa koirani on ennen tullut hyvin toimeen, mutta koska tämä seropinarttu näyttää pienikokoiselta, pitkäkarvaiselta saksanpaimenkoiralta, koirani rähjää sille ja tämän rähjäämisen jälkeen on seurauksena koirien välinen tappelu.
Kertokaa te viisaammat, mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu