Tuntuu aika omituiselta nämä keskustelut kun aina ja kaikissa asioissa päädytään siihen, että kyse on rahasta. Esimerkiksi jos nainen haluaa lapsen isän myöntämään isyytensä, tulee heti kaikilta sellaista viestiä, että akka elättäköön lapsensa itse jos mies ei lasta halua! Lapsi on kuitenkin molempien vanhempiensa aikaansaannosta ja molempien täytyisi ottaa lapsesta vastuu niin taloudellisesti kuin muutenkin. (Lukuunottamatta sellaisia poikkeuksia jos joku sairas nainen huijaa lapsen mieheltä..) Palstaa lukiessani vaikuttaa siltä, että isäparat, jotka pulittavat reilun sata euroa kuussa kuvittelevat että äidit käyttävät tuon rahan esim. meikkeihin, teatterissa käyntiin jne ja ovat katkeria kun heiltä noin älyttömiä summia peritään. Naiset taas valittavat kun ukot ei enempää suostu maksamaan ja alkavat kiristämisen tapaamisoikeuksilla yms. Ihan uskomatonta touhua! Ensinnäkin reilut sata euroa kuussa on nykyisin niin pieni raha, että se ei lapsen elätykseen riitä, joten turha siitä on valittaa! Etenkin kuin miehet saavat elää vapaina ja äidit taas ovat päivästä ja vuodesta toiseen sidottuina lapsiin. Enkä usko että kukaan nainen kauheasti pystyy tuhlaamaan omiin menoihinsa elatusrahoja; kyllä ne kaikki lapseen kuluvat ja omasta pussista menee suurin osa. Eivätkö isät lapsia tavatessaan huomaa esim lapsen kauniita vaatteita tai muuta mitä rahoilla on hankittu? Eivätkö isät yhtään arvosta työtä mitä äidit tekevät lasten hyväksi (kasvatus, hankinnat, valvotut yöt, kaikesta muusta luopuminen kun elämä pyörii vai vauvan/lapsen ympärillä...)? Sata euroa avustusta tuohon kaikkeen on se mitä mies panostaa ja siitäkin täytyy valittaa! Miksi niin pienestä asiasta kun tuo pieni rahasumma täytyy nostaa sellainen meteli ja pilata kaikkien (äiti, isä, lapsi) välit? Onko tässä jotain nyt jota en ymmärrä?!
Rahasta
Pinja
1103171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 110
Vanhimmat
per pvä per /kk tai per pvä/24h, ei päästä kovin kummosiin summiin: 100e/kk =3,333333>/pvä ja
0,138e tunnissa!
Paljonko maksaa isän kalja-illat tunnissa?
Eivät arvosta valvottuja öitä, eivätkä äidin elinikäistä sitoutumista lapsiinsa, eivät mitään mitä äiti yksinään tekee lastensa eteen. Kritisoida kyllä osaavat, jos jokin ei mene niin kuin HE sen tekisivät (jos tekisivät). Ja marista osaavat silloin, kun lapsi on pieni ja vie äidiltä kaiken ajan - silloin kyllä tiukataan, että eikös äiti enää rakastakaan isiä jne. Miksi rakastaisi, jos toinen ei ole muuta tehnyt kuin kääntänyt kylkeä ja vetänyt peittoa korville silloin, kun äiti ja vauva ovat valvoneet. Kyllä satanen on pikkuraha.
kanssasi. Niin turhia taisteluja niin typeristä aiheista.
Raskauden sattuessa (kun ehkäisy pettää), nainen voi päättä mitä tekee (abortin tai pitää lapsen) sen mukaan mitä omalle kohdalleen kokee parhaaksi. Eli vahingon sattuessa naisella on kaikki vaihtoehdot käytettävissä - miehellä pelkkä mukautuminen niihin naisen valintoihin.
Eli kun se lapsi syntyy vastoin miehen tahtoa, niin mies ei ole ollut valmis isyyteen, eikä ehkä edes kenties halunnut lasta juuri sen naisen kanssa. Vahinko vaan on sattunut ja yhdellä sukupuolella on ollut sen lapsen kautta suuret mahdollisuudet vaikuttaa toisen osapuolen elämää.
On aivan sama, onko se perittävä summa sellaisilta miehiltä 1 € vaiko 100 €; sen vaatiminen ja vastaanottaminen on väärin. Siksi, että sen lapsen pitäminen ja hankkiminen on ollut naisen YKSIN päätettävissä ja siten se lapsi on täysin naisen vastuulla.
Kuvitelkaa sitten, kun mies haluaa lapsen ja nainen ei (ja nainen tekee abortin).
"Onko tässä jotain nyt jota en ymmärrä?!"
On. Miehet pitävät lapsista, mutteivät välttämättä niistä, joiden kehossa ne hautuu ja jonka kehosta ne pukataan maailmaan. Ja yksinhuoltajuus myönnetään naisille noin 84-92 prosenttisesti... Mitä raskaaksi ja lasta haluavalla naisella on siis menetettävää. Sopii soimata miehiä ja pätee sillä, kuinka hyvin kersa tulee kasvatettua (muut kun ei niihin kasvatushommiin ole oikeutettuja samoilla ehdoilla kuin naiset)
Niin ja jos mies on valmis isyyteen ja valmis huolehtimaan lapsesta... Alkaa sitten jumalaton riita jossa AINA todetaan, että ÄITI on parasta lapselle vaikka olisi aborttia harkinnut... ISÄ on aina maksajan roolissa ja vähempiarvoinen vanhempi oli tilanne mikä hyvänsä.
Tasa-arvoa olisi vanhemmuuteenkin saatava!
(Vielä vahinkoraskauksista ja raskauksista)
Kyse on valinnanvarasta ja yksilönvapaudesta.
Abortti, lapsensaanti jne on semmoinen asia jossa yhdellä osapuolella on oikeudet, täysi päätäntävalta (suuntaan tai toiseen) ja lain takaama turva. Toisella osapuolella taas on pelkkä velvolisuus mukautua siihen päätökseen.
Jos nainen ei halua lasta, hän tekee abortin. Jos nainen taas haluaa lapsen (vastoin miehen tahtoa), hän vie raskauden loppuun. Kummassakin tapauksessa mies on sivuseikkana ja sivustakatselijan roolissa. Naisen tehdessä abortin on kyseessä "tarkasti harkittu raska päätös", naisen oikeudestä omaan kehoonsa ja elämänsä päättämiseen. Lapsen ja isän oikeuksista viis. Taas, kun nainen haluaa lapsen, hän voi pitää sen vastoin miehen tahtoa ja lain turvin vaatia miestä mukaan lapsen elämään (vaikkakin "vain" kukkaron muodossa). Ja tietty samalla marmatella kuinka vastuuton mies on, kuinka kovaa on lapsia kasvattaa ja kuinka hyvä äiti sitä tuleekaan oltua (kukaan muu kun ei ole lapsia ennen kasvattanutkaan). Miehen oikeudet omaan elämäänsä EI toteudu; onhan isyyden tunnustamisen ja elatusrahan vaatiminen asioita, jotka häiritsevät, sotkevat, sekaavat miehen elämän.
LAPSEN oikeukista on turha puhua - ne tulevat voimaan tai asiaksi vasta silloin, kun nainen päättää pitää lapsen (vaikka vastoin miehen tahtoa) - ja niitä ei ole silloin lainkaan kun mies lapsen haluaisi ja nainen taas ei. (ja nainen tekee abortin).
Tuohon päälle kun vielä tulee huoltajuuskiistat ja naisen ylivalta siinäkin miehen suhteen, niin on suorastaan IHME, että joku edes miettii "mikä tässä mättää".
Huoltajuuskiistoissa nainen voi esim perusteettomasti vihjaista miehen juovan hieman liikaa tai käyttäytyvän väkivaltaisesti niin johan tulee miehelle hirvee ylämäki perätä oikeuksiaan lapseensa. Lapseen, johon mies naisen mielestä tietenkin on yhtä suuressa elatus- ja kasvatusvastuussa (mikäli miehen mukanapitäminen on hyödyntää naista ja tukee naisen halua pitää lapsi tai elää tietyllä tavalla). Mies, jolla on rattijuopomustuomio on täys suuri saatana - nainen taas on tehnyt erehdyksen.
että kyseessä on paljon suuremmista asioista kuin rahasta.
On ihmisestä kiinni miten hoitaa velvollisuutensa eron jälkeen! Ei sitä kukaan muu pysty sanomaan mikä sulle on paras, kuin sinä itse! Jos sinä haluat olla lastesi kanssa päivittäin, niin sinä olet ja vaadit sitä! Mutta jos kohautat olkapäitäsi ja hyväksyt mitä sulle sanotaan, se on sun moka!
Et sillon voi syyttää äitiä siitä, että jäät surkuttelemaan ja myönnyt, jotta vaoisit sääliä itseäsi.
Meillä iskä oli eron alussa jokapäivä lasten kanssa. Me ei sovittu mitään ihme vuoroja ja aikoja. Ihan sai vapaasti valita miten toimii.
Mutta nyt kun uusi naikkonen on kuvioissa, niin nyt viimeksi vietti aikaa yhden lapsemme kanssa kaksi tuntia, josta edellinen kerta oli kaksi kuukautta sitten.
Nyt on omasta halustaan tai naikkosen määräyksestä jättänyt tapaamiset joka kolmanteen kuukauteen. Mulle sopis vaika entinen järjestely, mutta hänelle lapset eivät ole niin tärkeitä, että tuhlaisi aikaansa joka kuussa.
Musta pakkoisyys on tyhmintä mitä voidaan tehdä... Jos lapsi on vahinko ja kumpikin sen tietää,niin miksi ihmeessä isä sit pakotetaan isyyteen johon ei olisi ollut valmis tai ei ehkä olisi ehkä halunnut juuri sen naisen kanssa lasta.
Niin ja nyt tyhmää on sanoa,et mitäs ei käyttänyt kortsua...kun se vastuu on molemmilla. Jos syödään pillereitä(tai muu luotettava ehkäisy) ja ehkäisy pettää on lapsi silloin vahinko ja vastuu tästä molemmilla osapuolilla. Jos toisen vastustuksesta huolimatta halua pitää lapsen niin silloin pitäisi pystyä kantamaan vastuukin yksin. Paras mahdollinenhan olisi,että isäkin haluaisi kantaa vastuun,mutta pakottaa ei saisi.
Tasa-arvoa olisi,että yhtälailla isällä olisi oikeus päättää haluaa olla lapselle isä vai ei. Eihän mieskään voi pakottaa naista tekemään lasta,jos nainen haluaakin tehdä abortin...Miksi siis pakottaa mies isäksi,jos sitä ei haluta.
En voi ymmärtää,että kuten ap kirjoittikin,että naisella on valta päättää tuleeko miehestä lapselle virallisesti isä vai ei. Todella tasa-arvoista...
isille on tullut elämään muutakin kuin lapsi. Valitettava tosiasia. Lapsi on silti aina lapsi vaikka isillä välillä on muutakin tekemistä kuin olla lapsen kanssa. Miksi yhät eivät jaksa tajuta? Ainahan voisi lapsi muuttaa isälle.
mikäs lusmu se sinä olet kun unohdat sellaisen seikan, että tässä elämässä täytyy huomioida syy-suhde seuraukset ja olla valmis seisomaan tekemistensä takana? Jos mies ei ehdottomasti halua tulla isäksi, ollenkaan tai juuri nyt ja tälle naiselle, kannattaa joko: hankkia putkien katkaisu, vähintäänkin huolehtia itse ehkäisystä tai ainakin välttää seksiä juuri tämän naisen kanssa jonka kanssa ei haluaisi lisääntyä.
Niin yksinkertaista se oma vastuunkantaminen ja valintojen tekeminen on.
"Jos lapsi on vahinko ja kumpikin sen tietää,niin miksi ihmeessä isä sit pakotetaan isyyteen johon ei olisi ollut valmis tai ei ehkä olisi ehkä halunnut juuri sen naisen kanssa lasta."
Jos sinä ajat autollasi kolarin huolimattomuuttasi ja silti se on vahinko ja molemmat sen tietää niin miksi ihmeessä sinun pitäisi ottaa vastuu teostasi/vahingostasi? Eikö se pakkovastuunotto ole typerintä mitä tiedät?
Sillä kyseessä oli kumin puhkeaminen ja vakuutukset piti olla kunnossa.
Autolla aihetetulla vahingolle ei voi mitään, sikiön toki voi aina abortoida. Eli lapsen pitäminen ei ole vahinko, se on naisen päätös... Pieni ero.
Ehkäisyn hoidan itse, sillä naisiin ei ole luottaminen. Entä sitten kun ehkäisy pettää? Kummatkin on sopinu, ettei lasta pidetä, mut jos nainen tuleekin tilanteen sattuessa eri mieliin?!?!?!
mies joka ei halua lasta vahinkoraskauden sattuessa (nainen haluaa ja päättää pitää lapsen) on lusmu?
Mikäs on sitten nainen, joka tekee abortin vastoin miehen tahtoa?!
Tossa piileekin se ratkaiseva ero; Naisella on oikeus haistattaa paskat syy-seuraukselle, miehen on mukauduttava naisen päätökseen. Naisen päätös velvoittaa miehen, ja laki on naisen puolella. Nainen voi halutessaan pakottaa miehen isyystesteihin jonka seurauksena miehen tulee rahoittaa naisen halua (lapsi) joka kuukausi 18 vuoden ajan... Varsin kummallista.
Kun nainen tekee päätöksen miehen kannasta välittämättä pitää lapsen on näin ollen nainen päättänyt kantaa vastuunsa yksin...
Yhtälailla jos lapsi kysyy minulta(isäkin kotona) luvan,että saako mennä pihalle leikkimään...vastaan tottakai. Vähän ajan kuluttua lapsi tulee itkien sisälle kun on kaatunut pyörällä ja otsassa kauhea patti ja verta valuu. Nyt minä sitten alkaisinkin yhtäkkiä syyttämään miestäni,että kyllä se lapsi on sinunkin vastuulla,että yhtälailla sinun syy kun lapsi kaatunut pyörällä...pointti on siis,että minä tein sen päätösen päästä lapsen pihalle,joten minä myös kannan vastuun siitä. Sama pätee myös siihen päättääkö tehdä lapsen vai ei...vastuuhan on sillä aina,joka päätöksen tekee. Lasta kun ei ole pakko tehdä...
ei ole 100% varma. joten seksiä pitäisi harrastaa vasta kun on tarpeeksi kypsä kantaakseen mahdolliset seuraukset.
hyvin pahasti. Sillä, kenen "vika"pyörällä kaatuminen on, ei ole mitään tekemistä selkä suorana seisomisen, tekojensa ja niistä vastuunoton kanssa. Sitten, jos olisit antanut ajella ilman kypärää vaikka tietäisit että kaatuminen todennäköistä, asia hieman eri ja tosiaan, kypärärttä luvan antaneen vika, mutta yhdyntään ilman ehkäisyä et tätä voi verrata :) Tai ilman ehkäisyä ja naisen vastuulle jättämistä, miten vain.
Puhutaan yhdynnästä ilman ehkäisyä kun puhutaan miehen vastuudesta?!?!?! Kummallista, miten ehkäisyn sallitaan pettävän naisella mutta ei miehellä? Ihmettelen vain.
Ja miksi, kun nainen tekee abortin (vaikkakin miehen tahtoa vastaan) puhutaan "vastuun kantamisesta" ja vastuullisuudesta? Mies kun tekee saman (lähtee lätkimään kun nainen tulee raskaaksi) tuomitaan, ja vielä joutuu maksamaan naisen tekemästä päätöksestä elareiden muodossa?!!!!?
että näköjää aika usein näissä"ruti-ruti"-tapauksissa joissa mies itkee kovaa kohtaloaan tuntuu usein olevan niin, että ehkäisyä ei ole miehen puolelta edes ajateltu saati käytetty ollenkaan. Eli kynnetty sillä varauksella että ehkäisy on naisen vastuulla.
Mä kun en vain ymmärrä miten kehdataa itkeä tyhmyyttä jälkikätee, jos ei olla tehty mitää asiaa estääksee. Se on niin helppoa, kumia varmuuden vuoksi pintaa tai jättää pistämättä ollenkaa jos tietää jo etukätee miten kamalaa olisi jos naisella ehkäisy pettäisi ja tuloksena on lapsi. Kun se riski on kuitenkin aika iso, miten niitä lapsia tulee maailmaan. Varmaan jokainen joka on niin kypsä harrastaakseen seksiä ymmärtää sen. Valinnanvapaus on ollut siinä vaiheessa, huolehtiiko ehkäisystä vai ei?
että naisella nää valinnanvarat ei rajaudu ehkäisyyn. Ehkäisyn pettäessä (lue: kortsun pettäessä) nainen voi päättää mitä tekee, ja miehen tulee mukautua siihen päätökseen. LAIN voimin!
Nainen, joka tekee abortin säästyy siltä. Miehellä ei ole oikeutta aborttiin, vaikka naisella on... Kummallista.
näin, mutta toisaalta ja ihan rehellisesti sanoen, ehkä se on niitä harvoja naisen vallassa olevia päätöksiä. Jos tarkkaan mietitään, maailma pyörii aika pitkälti miesten vaikutusvallan alla ja naisen kehon määräys valta siitä nyt vielä puuttuisiki. Ja ehkä sekin, että nainen kantaa lapsen ja"kärsii"sen tuotokset ovat omiaan pitämään tämän päätäntävallan naisella itsellään. Kuinka moni mies, käsi sydämellä, vaihtaisi päätäntävallan jos ehtona olisi itse lapsen kantaminen ja synnyttäminen? Aika harva, veikkaan.
Eli olen sitkeästi sitä mieltä, että hyvä näin. Jospa se riski seksin jälkituotoksista pistäisi järkeä niidenkin päähän jotka sitä harrastavat vailla huolen häivää, seuraamuksia ajattelematta. Eihän niin voi muutenkaan elää, ilman vastuuta tekemisistään. Minun mielestäni. Riski peliä.
Jep, ja semmonen päätös kuin LAPSI ja sen pitäminen / abortoiminen, tuleekin pysyä vain yhdellä osapuolella?
Ja se, että nainen biologisten seikkojen takia joutuu kärsimään synnytykseen liittyviä tuskia, niin ei todellakaan ole miehen vika. Senkö perusteella miehen tulee olla vastuussa myös semmosesta vahinkolapsesta, jota mies ei ole halunnut (mutta nainen kylläkin)?
Ja ei siinä mitään, päättäkööt nainen mitä haluaa... Miksi siihen on miestä sotkettava mukaan?
Ja tuo "riski" koskee vaan yhtä osapuolta, toisella kuin on kaikki mahdollisuudet laistaa niistä riskeistä ja velvollisuuksista, toisella ( miehellä) on laki vastassa...
Mitä opimme tästä: Lapsi on tärkeä vasta silloin kuin nainen sen haluaa.
mutta saahan asioista olla erimieltä ja hyvä niin. Tylsä paikka olisikin jos kaikki myötäilisivät toistensa ajatuksia.
Mun mielestä juttu on näin, kun toimit vastaat seurauksista niistä luistamatta. Joka asiassa, ei vain tässä aiheessa.
Mutta onhan tähänkin vaihtoehto, olla harrastamatta irtoseksiä tai ainakin huolehtia ehkäisystä kaikin mahdollisin tavoin siitäkin huolimatta että toinen sanoisikin syövänsä pillereitä, tai sitte allekirjotuttaa aina ennen yhdyntää sitova sopimus siitä mitä tehdään jos pullat pamahtaaki uuniin. Tai sitte vain elää niiden mahdollisten seuraamustensa kanssa. Vaihtoehdot jokaisella itsellään.
Siis mikä seuraavasta EI pidä paikkaansa:
A)Ehkäisy (kortsut ja pilerit) voi pettää?
Ehkäisyn pettäessä nainen voi
B) Päättää pitää lapsen, jos hän itse kokee tilanteen olevan otollinen (vaikka mies ei lasta haluaisi)
C) Tehdä abortin, ellei nainen lasta halua (vaikka mies lapsen haluaisi)
Nainen voi tehdä abortin vaikka mies vastustaisi, miehellä ei ole vastaavanlaisia keinoja laistaa hommasta (nainen kun voi hyödyntää lakia, ja velvoittaa miesta vaikka mihin).
Ja miksi kaikki puhuvat aina irtoseksistä?! Vahinkoja (ja tahallisuuksia) sattuu ihan "normaaleissa" parisuhteissa, ja silloinkin mies on vailla oikeuksia.
JA VIELÄ: Kerrohan kuule, mikä kirjallinen sopimus on pitävä miehen kantilta? :)
Kaikki pitää paikkansa, onneksi. Ajatteles ihan oikeasti jos miehellä olisi valta määrätä naisen ruumiista...Hui kamala mikä ajatus. Sitähän se"päätäntävallan tasa-arvoisuus"tässä tarkoittaisi. Siis sama, jos naisella olisi oikeus vaatia mies kuin mies kastroitavaksi sillä verukkeella että tahtoo seksiä ilman pelkoa seuraamuksista.
Ja juu, ymmärrän kyllä että"vahinkoja"voi sattua vakinaisessakin suhteessa, joissa tosin harvemmin käydään asiasta samallaista kiistaa kuin"irttiksessä"jossa osapuolet kai yleensä vain hetken huuman haussa. Mutta eipä se ollutkaan minun pointti. Teko kuin teko ja seuraamus kuin seuraamus. Kaikessa on riskinsä ja hintansa, jos näin raadollisesti voi ilmaista. Ei voi ylittää katuakaan ilman tietoa ja pelkoa että voi jäädä auton alle, silti se ylitetään. Tietoinen riski valinta.
Kirjallinen sopimus_voisi mennä_esimerkkitapauksena läpi oikeudessa, tai ainakin nostaa hälyä ja herättää ihmiset ajattelemaan aiheesta etukäteen. Tosin voi olla että sen läpi lukeminen, hyväksyntä ja allekirjoitus todistajien läsnäollessa kuuman huuman hetkellä voisi lannistaa kummasti kutinaa.
Terveisin
nim. lakia lukeva
Voi juma.
Et vieläkään tajunnut pointtia, ja katsoit sen - yllättäen - vain naisen kantilta.
Oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa, miehellä ei tulisi olla oikeus tai valtaa päättää naisen ruumiista eikä elämästä. Ero onkin siinä, että sä suot oikeuden päättää omasta elämästään pelkästään naiselle. Mitä mieheen tulee, niin vetoat vain joihinkin riskeihin...?!
Soisin miehelle edes oikeuden irtisanoutua tulevasta lapsesta (saman oikeuden kuin abortin suorittavalla naisella on). Eli, jos nainen päättää pitää lapsen, niin hyvä... Mutta naisen päätös pitää lapsi ei sotkisi miehen elämää lainkaan, missään muodossa. Kuten ei abortin tekevällä naisellakaan (teki hän sit miehen tahdon mukaisesti tai vastaisesti)
Sanoit että "tietoinen riski on valinta". Niin asia onkin - miehen kohdalla. Naisella kuin on vapaus ja mahdollisuus irtisanoutua siitä "päättämällä kehostaan" kuten parhaaksi näkee. Taas, kun nainen haluaa lapsen, niin ´ilman muuta tulee ajatella lapsen parasta´ja sotkea samalla miehen elämä vetämällä hänet mukaan siihen elareiden muodossa. Varsin kummallista, eikö vain? Mies on aina väärässä ja naisella tulee aina olla ehdoton oikeus...
Tuommonen kirjallinen sopimus ei suomessa menis lainkaan läpi, sen voin sanoa vaikken oo kuin muutamia peruskursseja lakia lukenut. Suomessa suojataan milloin "nainen" (abortti-oikeus, lapsesta viis) ja milloin "lapsi / lapsen elämä" (nainen päättää pitää lapsen vaikkei mies haluaisi). Miehen oikeuksia ei tunneta lainkaan. Neuvoksi annetaan miehelle, että tämä pitäisi pöksyt ylhäällä ja jumalan mielessä...Kummallista... tätä neuvoa ei anneta aborttia tekevälle naiselle.
Luehan siis lisää sitä lakia.
Ymmärrän kyllä, ja miehen näkökulmasta asiaa katsotaan varmasti aivan toisesta kulmasta. Tietysti. Mutta tämä asia nyt vain on sellainen, ettei siihen yksinkertaisesti voi olla eikä koskaan tulla minkään muunlaista ratkaisua. Koska se että miehelle "annettaisiin"sananvalta raskaus asioissa olisi nimenomaan sitä, että naisen ruumiin päätäntävalta annettaisiin miehen käsiin. Aivan mahdoton ajatus. Miksi siis edes itkeä asiaa? Mielenkiinnolla kyllä kuulisin ehdotuksesi kys.asian hoitamiseen molempia osapuolia tyydyttävästi eripuratilanteissakin?
Minun pointtini nyt vain on se(varmaan jo ymmärsitkin:)että niin makaa kuin petaa. Ihan kaikessa tässä elämässä. Riskit ovat olennnainen osa elämää. Ja vaikka nyt itse sanoisinkin etten_koskaan_pitäisi lasta jos mies sitä vastustaisi, vannomatta paras. Olen seurannut läheltä muutaman naisen vastaavaa päätöstä ja todennut, että se on tässä ummikkona helpommin sanottu kuin tehty. Mitä miehen elatusvelvollisuuteen tulee, ei se minimi kai niin suuri summa ole että se kenenkää elämää pilaisi? Henk.kohtaisesti olen sitä mieltä että tekemisistään ei saa luistaa, oli se sitten vanhempana olo, sen tunnustus tai minimielatuksen maksaminen tai mikä muu tahansa asia tässä elämässä. Naisen näkökulmasta näin :)
Millä tavoin olin äsken viemässä naiselta päätäntävaltaa omasta kehostaan? Sanoinhan, et tilanteessa, jossa ei päästä yhteissopuun, niin kummatkin voisi tehdä kuten haluavat. Jos nainen haluaa pitää lapsen (ja mies ei) niin nainen voi pitää lapsen. Mies saisi lapsen suhteen tehdä samanlaisen abortin kuin abortin tekevä nainen, eli irtisanoutuisi koko touhusta. Millä tavoin tämä polkee naisen oikeuksia? TUO näkökulma on sukupuolineutraali, eli kummankin oikeudet tunnustettaisiin ja kumpikin olisivat tasavertaisia.
Mutta se kai olisikin liikaa, jos miehilleKIN annettaisiin tässä asiassa oikeuksia, eikä nainen voisi nakittaa velvollisuuksia ja hankkia haluamalleen tielle maksajaa vielä?
"Niin makaa kuin petaa" koskee vaan miessukupuolta. Nainen voi petata sänkynsä uudestaan, ja juuri sillä tavoin kuin haluaa - mies joutuu vaan ottamaan sen mitä nainen haluaa.
Meinaat, ettei miehen tahtoa vasten synnytetty lapsi (jolle mies joutuu maksamaan elareita) ole miehen elämästä pois ta sotke miehen elämää? Kummallista. Juuri aiemminhan vastustit pakkosynnyttämistä... kai se ratkaiseva tässä onkin, että kaikki PAKKO mikä kohdistuu naiseen, on tuomittavaa... Samat pakot kohdistettuna mieheen on ihan hyväksyttävissä, ellei jopa ihan mitäänsanomattomia. (vaikka kyseessä on juuri sama pakko...?)
"Henk.kohtaisesti olen sitä mieltä että tekemisistään ei saa luistaa, oli se sitten vanhempana olo, sen tunnustus tai minimielatuksen maksaminen tai mikä muu tahansa asia tässä elämässä. Naisen näkökulmasta näin :)"
Mielenkiintoinen kommentti tuokin. Mitä tekee abortin (vastoin miehen tahtoa) tekevä nainen sitten? SE ei ole mielestäsi tuomittavaa, eikä vastuun pakenemista... Tyypillinen naisen kommentti ja ajattelutapa. KAIKKI, mitä nainen tekee on vastuullista ja harkittua... Mies kun tekee juuri samoin kuin abortoiva nainen ("abortoi" jäämällä pois naisen haluaman lapsen elämästä) on luuseri...?!
Eli ratkaisu joka tyydyttää kumpaakin osapuolta on se, että kummatkin saavat päättää vanhemmuudestaan samoin ehdoin. Naisen kehoon ja naisen päätäntävaltaan ei oltais puuttumassa. Miehille vaan suotaisiin abortti (mahdollisuus irtisanoutua ei-toivotusta lapsesta).
NÄIN saataisiin totaalinen tasa-arvo tähänkin asiaan. Mitä tässä asiassa et hyväksy?
Se pieni seikka että päätäntävalta "jaettaisiin"olisi päätäntävallan siirtämistä miehelle. Piste. Siinä tilanteessa kun ei voi päästä tasa-arvoiseen tulokseen. Raskaus koskettaa naista ennenkaikkea fyysisesti, miestä korkeintaan psyykkisesti. Tässä päästään päätäntävallan tasapuolisen toteutuksen sulaan mahdottomuuteen.
Tuo kuvaamasi toteutusmalli_voisi_toimia ideaalitilanteessa, käytännössä johtaisi aivan varmasti"väärinkäytöksiin". Antaisi siis helpomman tien mennä huithapelina eteenpäin velvollisuuksista välittämättä. Syy-ja seuraus suhde, jankkaan tätä vaikka se sinua ehkä riepookin. Ihan siitä syystä, että en yhäkään ymmärrä miksei tälläiseltä tilanteelta voi yrittää suojautua_kaikin_mahdollisin keinoin jos sen eteen tulemisen tietäisi olevan itselleen niin kohtalokasta? Jos ei näe vaivaa varautua, ei sovi valittaa. Ja jos varotoimenpiteistä huolimatta natsahtaa, ei voi mitään. Minun mielipiteeni.
Elatusten suhteen toivoisin jokaiselta ihmiseltä löytyvän sen verran omaatuntoa että pitäisi omistaan huolen vaikka sen minimin turvin, sillä lapsellehan se käsittääkseni menee? Henk. kohtaisesti on vaikea ajatella ihmistä joka ei tahtoisi "osallistua"oman jälkeläisensä hyvinvointiin minimielatuksen muodossa, oli se lapsi sitten pantu alulle vuosien työn jälkeen tai vahingossa. Oman tekonsa tulos kuitenkin. Siis jos kuvittelisin olevani mies, luulisin että jo omatuntoni vaatisi huolehtimaan tällä tavalla vaikken arkena läsnä olisikaan. Tämä on siis puhdas mutu-ajatus ja tiedän kyllä saavani tästä kommentista ryöpyn, mutta tää oliki ihan vain omakohtainen tuntemus.
Abortista sanoisin sen verran, kun moni täällä on vedonnu sen vaihtoehdon helppouteen, ettei se nyt varmasti niin helppo vaihtoehto ole kuin tällläsissä tilanteissa miehillä on tapana kuvitella. Tästä voisin kertoa karmasevan kuvauksen mutta jätänpä väliin. Sanon vain, että vaikea ja erittäin epämiellyttävä valinta se on sekin eikä missään nimessä"ehkäisy muoto".
Enkä ole miesten vihaaja, todellakaan, enkä teilaa erilaisia ajatusmaailmoja. Yritän ymmärtää kyllä. Miehen parhaan kaverin kanssa olen käynyt kovaa keskustelua kys. aiheesta, "pakkoisyys" ja siitä luistaminen enkä ole vieläkään voinut ymmärtää mitä hänen päänsä sisällä loppujen lopuksi siinä tilanteessa liikkui. Muuta kuin pelko taloudellisesta menetyksestä. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta rahalla saa myös putkien sidonnan joka varmistaa aika hyvin ettei ne vili-veijarit uiskentele kenen tahansa munasoluun edes vahingossa.
Mutta onhan tässä vielä yksi ratkaisu. Nykyään apteekista saa katumuspillereitä, jälkiehkäisypillereitä, eikä hintakaan ole kai kovin kova. Ainahan sitä voi varautua kunnon panoon hankkimalla niitä takataskuun ja joko pakottamalla toisen sitten syömään niitä seuraavana aamuna tai ujuttaa ne salaa tuoremehu lasiin? Tosin tasapuolisuuden nimiin odotan, koska kyseisiä pillereitä tulisi markkinoille miesten käytettäväksi. Voisi ennen seksiä ottaa sellaiset tabut joka tainnuttaisi siitiöt vuorokaudeksi eikä olisi pelkoa ei-toivotusta seurauksesta.
Yleisesti tuntuu että ehkäisy on niin paljon enemmän naisen vastuulla ja sen pettäessä tai puuttuessa syytkin ovat vain naisen.
kuten sanoin, ajatukseksi jäisikin. Käytännössä ei toteutuisi. Samaa mieltä kyllä mutta todellisuus tyrmää muuten kuin teoreettisen toteutuksen.
itse olen aikoinani tullut raskaaksi ja miehen häivyttyä katsoin oikeudekseni päättää pidäkö lapsen vai en..
nyt tytär on 8v ja hyvin ollaan pärjätty ilman isää..
lastenvalvojalla jouduin taistelemaan oikeudestani olla olmoittamatta isän nimeä,saan silti elatusmaksut kunnalta,olisin niistä kieltäytynyt,mutta sekään ei käynyt koska ne ovat lapsen elatusta varten..
isä on tietoinen tyttärestään ja sovittu on et sitten ku lapsi on kyllin vanha niin saa mennä oven taakse..
minusta tämä asia on niin,että lapsella ei ole velvollisuutta pitää isää mikä ei sitä lasta halua,enkä ainakaan haluaisi et isä ilestyisi lapsen elämään hetkeksi ja häipyisi taas..
sanoinkin silloin jo,et eliniäks tai ei ollenkaan..
enemmän katson isän tästä asiasta kärsivän,ja jäävän paitsi paljosta..
olis kiva kuulla miten tää sun tuttus perustelee oman puolensa asiasta..
"Mikäs on sitten nainen, joka tekee abortin vastoin miehen tahtoa?!"
Vs: Miehen lailla toimiva sydämetön kusipää vai ihailtavan itsenäinen ihminen? Riippuu varmaan katsojasta.
sekaan mahtuu monta lusikkaa. Ensin totean, että sinun valinta on sinun ja varmasti äitinä itse tiedät mikä on ollut sopivin ratkaisu. Jokainen tilannehan on niin erilainen että paha mennä kenenkään sanomaan mikä on oikea tapa. Minun mielipiteeni perustuu tunnepohjaan ja kokemuksella opittuun.
Sen, mitä tiedän"karkuri miehiä", kukaan heistä ei ole pysynyt poissa lapsen elämästä kovinkaan kauaa alkuajan välinpitämättömyydestä ja lupauksista huolimatta. Ja sen mitä olen erästä ihmistä sen prosessin aikana sivusta tukenut, tiedän, ettei se valinnan tekeminen("en tahdo lasta, en myöskään kanna vastuuta tai ole tekemisissä"-päätös)ole niin helppoa eikä varsinkaan kevyt taakka kantaa kuin usein ulospäin annetaan ymmärtää. Mies siis tekee päätöksen olla olematta yhteydessä, kituu ja vaikeroi sen päätöksensä kanssa aikansa ennenkuin rohkaistuu ja"korjaa"tilannetta menemällä jollain tavalla mukaan lapsen elämään. Mikä on tietysti todella hienoa ja arvostettavaa, mutta samalla ihmettelen: miksi asiat pitää tehdä itselleenkin vaikeimman tien kautta. Niin myös tuttavamme. Syy oli perinteinen"en tahdo, ei ole aikaa, ei sovi kuvioon". Vuosikausien ajan olin keskusteluissa"luottohenkilönä"ja sitten kun meidän kuopus syntyi, tuttava sai jonkinlaisen sysäyksen miettiä oman lapsensa vointia siinä määrin että ajatus tapaamisesta hiipi mieleen ja minähän yllytin häntä siihen minkä pystyin ja lupasin olla tarvittaessa tukena ja auttamassa koska hänellä ei pahemmin kokemusta lapsista ole. Kolme vuotta siihen tilanteeseen kasvuun meni mutta nyt isä ja tytär ovat tiiviissä yhteydessä ja mies on onnellisempi kuin koskaan ennen. Ja vastaavia olen nähnyt ja kuullut etäämmältäkin.
Toisaalta ymmärrän että jos tilanne(yllätys raskaus) tulee ylläen, siihen kasvuun tarvitaan ehkä hieman sulatteluaikaa. Ja että jos mies tuntee itsekkin olevansa niin vastuuton ettei kykene huolehtimaan edes itsestään kunnolla, niin parempi ehkä ollakkaan ottamatta vastuulleen omaa elämää suurempaa. Mutta sitä en ymmärrä, kuinka joku viitsii vedota haluttomuuttaan ja kitistä niinkin tyhmästä asiasta kuin minimielareiden suuruus ja kuka-tek-mitä-kenen-vika, kun tehty mikä tehty, vastuu tekemisistään on kannettava. Varsinkin kun kyse niinkin pienestä kuin ihmislapsi joka on aika syytön vanhempiensa virheisiin.
En tahdo osoittaa halveksuntaa niitä kohtaan jotka väistävät velvollisuutensa, mutta arvostusta kyllä niitä kohtaan, jotka toimivat niinkuin pitää ja asettuvat lapsen näkökulmaan asiassa: ovat läsnä tämän elämässä edes jossain muodossa.
sattuu ja tapahtuu..kyllä mailläkin isä kerran on käyny kattomassa ja aina kerran vuodessa otti muhun yhteyttä,mut sit mutaman vuoden päästä sanoin et nyt joko-tai..en jaksanut itse sitä joka kerta alkavaa miettimistä et miten sit jos ja jos..
en tietenkään kiellä isää edelleenkään tulemasta lapsen elämään,mut ei mielestäni ole mun asia sitä päätöstä sen puolesta sitä tekemään.(johon ilmeisesti odottaa multa saada apua)
joka täysillä haluaa tulla lapsen elämään tai sit ei..aika näyttää miten tässä tulee käymään = )
onnea sinne tutulles,hieno ja varmasti vaikea päätös on ollut..
Kerrohan miten tuo ei toimis? Nainen saisi tehdä ihan kuten haluaa, pitää lapsen tai abortoida (ihan kuten nyt) mutta mies saisi myös oikeuden olla semmosen jutun ulkopuolella mitä hän ei oo kohdalleen halunnut? Ihan kuten abortin tekevällä naisellakin on...?
Mikäs tuossa ei toimis? Vai onko lapsi tärkeä vasta sitten, kun nainen sen lapsen haluaa...
Oli hieman aukkoja sun logiikassa...
"Se pieni seikka että päätäntävalta "jaettaisiin" olisi päätäntävallan siirtämistä miehelle. Piste. "
Miten? Ja nytkö on parempi, kun nainen voi nakittaa miehelle elatusvelvollisuuksia ja vanhemmuuden taakan? Sama kohdistettuna naiseen, on loukkaus...?
"Raskaus koskettaa naista ennenkaikkea fyysisesti, miestä korkeintaan psyykkisesti. Tässä päästään päätäntävallan tasapuolisen toteutuksen sulaan mahdottomuuteen. "
Miten mies on vastuussa siitä, että asia koskettaa naista fyysisesti? Oonhan jo aiemmin korostanut, että tuo psyykkinen puoli on se rankempi puoli... Tuut sitten isäksi tai lapsesi abortoidaan vastoin tahoasi...
"Tuo kuvaamasi toteutusmalli_voisi_toimia ideaalitilanteessa, käytännössä johtaisi aivan varmasti"väärinkäytöksiin". Antaisi siis helpomman tien mennä huithapelina eteenpäin velvollisuuksista välittämättä. "
No, tuon oikeuden irtisanoutua ei-toivotusta raskaudesta (ja lapsesta) voitaisiin rajata yhteen kertaan.
"Syy-ja seuraus suhde, jankkaan tätä vaikka se sinua ehkä riepookin. "
Kuten aiemmin sanoin, syy- & seuraus ei koske naista, pelkästään miestä.
"Jos ei näe vaivaa varautua, ei sovi valittaa. Ja jos varotoimenpiteistä huolimatta natsahtaa, ei voi mitään."
Varaudun kaikin keinoin, mutta kun ehkäisy ei ole 100 prosenttista. Abortin suorittavan naisen kohdalla tätä käytetään puolustuksena, miehen kohdalla seikaksi, jonka perusteella miehen tulisi hyväksyä raskaus ja naisen nakittama tie hänelle.
Elatusten suhteen olen sun kanssa samoilla linjoilla - JOS kyseessä olisi oma valinta ja tahto (kuten se naisellakin on). Pelkästään minimielareiden maksaminen vie yli 25000 euroa miehen elämästä ja resursseista (ja tuo summa on ilman korkoa). Jos mies taas joutuu maksamaan 200 euroa, niin se miehen kohdalla ei-haluttu lapsi vie yli 43000 euroa (ilman korkoja). Tuo jos mikään on väärin, sillä se on pois miehen haluamasta elämästä ja tukee pelkästään naisen haluja ja toiveita lapsesta.
Mitä tulee taas aborttiin... Kummallista, että raskauden suhteen vetosit ennenkaikkea fyysisiin seikkoihin ja mitätöit ne psyykkiset seikat miehen kohdalla... Abortin suhteen taas korostit psyykkisiä seikkoja naisen kohdalla. Mielenkiintoista logiikkaa tuokin. Mutta, kuten oon aiemmin antanu ymmärtää, niin mies on aina väärässä näissä asioissa, ja nainen vastuuna ja hirveen taakan kantava marttyyri.
Aihe pakkoisyys ei ole "ajatusmaailma", vaan mun esittämät asiat ovat realiteettia monen miehen kohdalla. NAINEN on päättänyt, mies maksaa ja kärsii... NAINEN on päättänyt, miehen lapsi abortoidaan...
"Mutta onhan tässä vielä yksi ratkaisu. Nykyään apteekista saa katumuspillereitä, jälkiehkäisypillereitä, eikä hintakaan ole kai kovin kova. Ainahan sitä voi varautua kunnon panoon hankkimalla niitä takataskuun ja joko pakottamalla toisen sitten syömään niitä seuraavana aamuna tai ujuttaa ne salaa tuoremehu lasiin?"
Niin, tai sitten mukiloida raskaana oleva nainen, jotta sikiö vaurioituu tai synnytys käynnystyy liian aikaisin. Tohonhan sitä tullaan, kun toinen ajetaan ahtaalle ja on vailla oikeuksia. JOS todellakin ehdotit tuota "oikeesti".
"Tosin tasapuolisuuden nimiin odotan, koska kyseisiä pillereitä tulisi markkinoille miesten käytettäväksi. Voisi ennen seksiä ottaa sellaiset tabut joka tainnuttaisi siitiöt vuorokaudeksi eikä olisi pelkoa ei-toivotusta seurauksesta. "
Mä oon kans kovaa odottanu e-pillereitä miehelle. Sit ku haluaa lapsen, niin voi ne salaa jättää ottamatta... Mut ai niin, eihän tuo mua miehenä hyödytäkään - nainen kun päättää siinäkin tapauksessa pitääkö hän lapsen vaiko eiko (vaihtoehto jota miehellä ei siis ole).
"Yleisesti tuntuu että ehkäisy on niin paljon enemmän naisen vastuulla ja sen pettäessä tai puuttuessa syytkin ovat vain naisen. "
Kenties suurempi valta tuo myös suuremman vastuun...?
Hyvä että tuommosiakin naisia löytyy, oot huomioinu kaikkien osapuolten oikeudet. Kunnioitan sitä valtavasti.
"Tapauksesi" on osoitus, että asiat voi myös hoitaa niin, että asiassa vallitsee totaalinen tasa-arvoisuus.
"Vs: Miehen lailla toimiva sydämetön kusipää vai ihailtavan itsenäinen ihminen? Riippuu varmaan katsojasta. "
Nainen voi valita kummankin tien, mies on pelkästään se "sydämetön kusipää", vaikka tekeekin vain kuten moni nainen tekee... Mies on aina väärässä, ja nainen oikeassa, tehtiin sitten miten vaan.
olla erimieltäkin..siis meidän tapauksessa kyllä on lapsen ja isän kannalta juttu ajateltu,mut et uskokkaan kuinka vaikeaa on lapselle yrittää selittää miks sillä ei ole isää..ja muutenkin ku saa kokoajan selittää ihmisille jotka kummastelevat et miksi en pakottanut isää testeihin tms..ei aina helppoa mut en valita,itse päädyin tähän ratkaisuun ja sen päätöksen takana pysyn = )
toivon kuitenkin edelleen et joskus tapaavat,pakottamaan en ala,enkä halua mitenkään vaikuttaa isän mielipiteeseen,se päätös on hänen itse tehtävä,muuten se ei ole lapsen kannalta paras..
koska se lisäisi "vastuunväistelyä" sillä, että(joidenkin)miesten ei tarvitsisi huolehtia ehkäisystä enää senkää vertaa kuin nyt, kun-ainakin pitäisi-tiedostaa sen ei-toivotun raskauden riski ja mahdollisuus ja-toivottavasti-edes yrittää välttää sitä ihan oma-aloitteisesti ehkäisemällä sen sijaan että tuumii sen olevan sitte naisen vastuulla tai yksin ongelma. Voisin osottaa sormella että "toi ja toi, toi kans"-tyyppejä keiden voisin kuvitella riemastuvan tästä"vapautuksesta"ja kyntävän sen suomin vapauksin kuin siat pellossa vailla huolen häivää huomisen tuotoksista.
Ja ainaki mun seksielämässä kumpiki osapuoli on se nauttiva puoli, niinpä katson että kummanki pitää myös olla se "turvallisuudesta"huolehtiva osapuoli.
Olisiko hyvä vaihtoehto, että nainen voisi synnyttää lapsen miehen vastusteluista huolimatta ja sitten tämän synnyttä kiikuttaa lapsen miehen vastuulle sanoutuen itse kokonaan irti vanhemmuudesta siksi, että se olisi niin kivaa ja kätevää ja tasa-arvoista, ja miehen pitäisi kasvattaa lapsi koska naiselle on annettava vapaus pitää vapautensa siitä huolimatta että tuli nyt vähän sudittua siihen tyyliin että pullat pamahti uuniin?
Eli se ei toimisi siksi, koska naiselle jäisi käteen koko vastuu vahingosta, miehen ei tarvitsisi korvaansa lotkauttaa vaa jatkaa kyntämistä. Tämän kun voi vieläkin välttää tekemällä asian eteen jotain jo varhaisemmassa vaiheessa eli minimoimalla riskin niin hyvin kuin voi, jos sellasee tilanteesee ei kerran missää nimessä tahdo joutua..
ps. älä menetä hermojasi :) en vain osaa ajatella asiaa noin yksikatseisesti kuin sä sen näet.
Jos mies voisi olla raskaana ja kantaa lapsen sekä synnyttää tämän, tai vaihtoehtosesti abortoida raskautensa, antaisin mielelläni"päätäntävallan"hänelle. Koska koko raskaus ei kosketa miehen fysiikkaa millään tavalla(paitsi siementen suihkaisu), ei päätäntävalta_voi_olla miehellä. Niinpä se tässä kohtaa on yksin naisella, vaikka ei kaikkein kaunein ajatus ja toteutusmalli olekkaan. Mutta ainoa mahdollinen.
Et siis vieläkään ymmärrä, että myös abortissa joudutaan tekemisiin koskemattomuuden kanssa. Se ei ole vain pikku pierasemassa käynti sairaalassa, vaan aika radikaali toimenpide jolla voi olla naiselle rankatkin seuraukset. Miehelle-taas-kai harvemmin. Fyysisesti/psyykkisesti. Käyhän etsimässä tietoa, kuinka abortit suoritetaan ja kuvittele itse olevasi pöydällä naisen asemassa ja jatketaan sitten tätä keskustelua sen puolen"helppoudesta".
Miehen osuus siihen että naisen on tehtävä joko abortti tai synnytettävä eli niintai näin, koettava ennenkaikkea asia fyysisesti, on kai sanomattakin selvä. Ellei miestä sitte ole pakotettu petipuuhii vasten tahtoaan haulikolla uhaten. En kyllä ole koskaan kuullu sellasesta?
Miesten e-pillereitä on kuulemma saatavilla,tosin ne eivät ole saaneet suurta käyttäjäkuntaa. Miksi? Jos kerran tämä aihe on niin tulenpalava ja"arka"monelle, raskauden ei-toivottomuus, yhäkään en voi käsittää, miksei siltä sitte voi yrittää suojautua edes tasa-puolisesti. Jos sekä mies että nainen söisivät pillereitä ja satunnaisessa suhteessa ainakin vielä kumi välissä, riskin minimointi olisi kai aika hienosti hoidettu.
Vastuutahan olen tällä kannallani nimenomaan hakenut, molemmille. Tämä on kai ainoa mahdollinen tapa jakaa se vastuu kummallekki, sillä kumpaaki kai siihen lapsen alulle pistämiseenkin on tarvittu?
Sinä terotit aiemmin myös seurustelusuhteessa"pakkoisäksi"joutumisen mahdollisuutta. En oikein ymmärrä. Itse en koskaan seurustelisi miehen kanssa, jonka kanssa en voisi kuvitella joskus tekeväni lapsia. Vakipanosuhteet on erikseen, niissä ainoa yhteinen tavoite ja päämäärä on kliimaksi eikä todellakaan geenien jakaminen. Miksi siis edes seurustella naisen kanssa, jonka kanssa ei_ehdottomasti_halua lapsia, jos lapsia joskus jonkun kanssa kuitenki haluaa?
Noh, se siitä. Kiinnostaisi tietää onko sulla henk.kohtaista kokemusta tälläsestä tilanteesta vai oletko vain samoilla linjoilla kuin minä eli ettet vain yksinkertaisesti ymmärrä?
että mies on pää ja nainen kaula..Lopun voit keksiä itse.
Älä ota sitä niin vakavasti.
Jäi hieman epäselväksi tuo juttu, miks tuo asetelma ei toimisi. Toimihan se tuon yhdenkin naisen kohdalla, joka tuolla alempana kirjoitti. Kommentoin hänen juttua tämän jälkeen, lue se myös, niin näet.
Puhuit vastuunväistelystä... Mitä tekee ne naiset, jotka parisuhteessa päättävät potevansa vauvakuumetta ja jättävät pillerit pois. Tai sit nää kelassa roikkuvat ylipainoiset adidasverkkareihin pukeutuvat yh-naiset joilla on 3 lasta kolmen eri miehen kanssa? Ero onkin taas siinä, että nainen voi ehkäisyn tai "vastuunkannon" pettäessä silti tehdä kuten haluaa. Mies ei voi kuin mukautua.
"Ja ainaki mun seksielämässä kumpiki osapuoli on se nauttiva puoli, niinpä katson että kummanki pitää myös olla se "turvallisuudesta"huolehtiva osapuoli. "
Noinhan se on ja tuleekin olla, en väitä vastaan. Ollaan jo todettu, että "turvallisuus" voi pettää ja että sen jälkeen kaikki on yhden osapuolen päätettävissä.
"Olisiko hyvä vaihtoehto, että nainen voisi synnyttää lapsen miehen vastusteluista huolimatta ja sitten tämän synnyttä kiikuttaa lapsen miehen vastuulle sanoutuen itse kokonaan irti vanhemmuudesta siksi, että se olisi niin kivaa ja kätevää ja tasa-arvoista, ja miehen pitäisi kasvattaa lapsi koska naiselle on annettava vapaus pitää vapautensa siitä huolimatta että tuli nyt vähän sudittua siihen tyyliin että pullat pamahti uuniin? "
Hetkonen... Tuohan on juuri se, mikä nykyhetkellä toteutuu miehen kohdalla. Nainen haluaa lapsen, ja taakka siitä lapsesta jaetaan ilomielin sellaisen miehen kanssa joka ei sitä lasta ole halunnut.
"Eli se ei toimisi siksi, koska naiselle jäisi käteen koko vastuu vahingosta, miehen ei tarvitsisi korvaansa lotkauttaa vaa jatkaa kyntämistä."
Ei, jos tuon oikeuden rajaisi yhteen lapseen / mies.
Riskit minimoin aina itse, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki voi mennä pieleen - jolloin oon naisen armoilla.
"ps. älä menetä hermojasi :) en vain osaa ajatella asiaa noin yksikatseisesti kuin sä sen näet. "
Ole huoleti. Jos joku miettii asiaa yksikatseisesti, niin se on juuri sä. Mä oon sentään pyrkimässä tasa-arvoisuuteen, asiaan mikä on hyvinkin mahdollinen näissä asioissa. (Lue alempaa tuon yhden naisen kertomus)
Sanoit että on vaikeeta selittää lapselle miksei tällä ole isää.
Luuletko, että lapsella olisi helpompaa, mikäli olisit raahannut isän testeihin ja isän ja lapsenväleinen suhde koostuisi tilisiirroista? Tuskinpa. En näe eroa noissa tilanteissa, mutta tää yks semifemakko, joka tänne kirjoittelee, näkee sen ilmeisesti lapselle hyvänä asiana että sen isä on pakotettu osallistumaan (pelkän) rahan muodossa lapsen elämään.
Abortin tehny nainen ei selittele, ei lasta halunneelle miehelle eikä ei-syntyneelle lapselle.
Tässä on asian ydin:"toivon kuitenkin edelleen et joskus tapaavat,pakottamaan en ala,enkä halua mitenkään vaikuttaa isän mielipiteeseen,se päätös on hänen itse tehtävä,muuten se ei ole lapsen kannalta paras.. "
Lapsi ja se miten lasta kohdellaan, on mielestäni sen verran suuri asia, että se vaatii sekä isän että äidin HALUN ja VAPAAN TAHDON. Se on ainut tie kestävään ja onnelliseen suhteeseen lapsen ja vanhemman välillä.
lähinnä et mulle tää asia ei ole ehkä se paras vaihtoehto tai siis helpoin..
mut sitä saa mitä tilaa ja lapsen parasta ku ajattelen niin jaksan kyllä..
mielikuvitusta saa kyllä välillä käyttää et saa lapselle selitettyä miks sillä ei isää ole,ku en todellakaan sille sano et isäs ei sua halunnut..
toivottavasti tässä tilanteessa olen toiminut oikein kun annan edellen isälle mahdollisuuden lspseen jossain vaiheessa,enkä katkerana (en siis ole katkera,vaikka voisin olla) hauku miestä lapselle..
Se, että raskaus koskettaa naista fyysisesti on tuskin miehen vika, joten miksi miehen tulisi joutua tilille siitä seikasta sitten?
Kummallista tuokin. Abortissa ja lapsen pitämisessä on NAISEN kohdalla kyse ihmis- ja perusoikeuksista, MIEHEN kohdalla taas ei... Ei edes silloin kun puhutaan pakkoisyydestä?
Oon lukenu tuota abortti-palstaakin, ja siellä on käynyt ilmi, että abortti on yllättävän monelle ollut yllättävänkin helppo asia.
Ja ei oo muuten abortin vastoin miehen tahtoa tekevää naistakaan haulikolla pakotettu petipuuhiin...
"Miesten e-pillereitä on kuulemma saatavilla,tosin ne eivät ole saaneet suurta käyttäjäkuntaa."
Väärin. Ne on testivaiheessa, enkä ainakaan itse ole kuullut / löytänyt niitä / niistä lääkäreiltä tai apteekeista.
"Vastuutahan olen tällä kannallani nimenomaan hakenut, molemmille. Tämä on kai ainoa mahdollinen tapa jakaa se vastuu kummallekki, sillä kumpaaki kai siihen lapsen alulle pistämiseenkin on tarvittu? "
Ahaa... Miksei tätä sitten huomioida, kun mies ei halua lasta ja nainen sen haluaa (ja pitää). Jos nainen haluaa lapsen pitää, niin miestä pidetään "tasavertaisena lapsen alkuun", ja elareita ruinataan luonnollisesti täysin rinnoin...
Taas kun nainen tekee abortin, niin tää "tasavertaisuus" jotenkin ihmeen kaupalla "unohtuu"...
"Miksi siis edes seurustella naisen kanssa, jonka kanssa ei_ehdottomasti_halua lapsia, jos lapsia joskus jonkun kanssa kuitenki haluaa? "
Ootko ajatellut samoin kun olit 18-vuotta ja aloit seurustelemaan? Osaatko kahden kuukauden treffailun jälkeen sanoa, että tämän ja tämän henkilön haluan lapseni vanhemmaksi? Että haluan tähän ja tähän henkilöön elinikäisen siteen? Voit siis, esim. puolen vuoden, vuoden tuttavuuden, treffailun tai suhteen jälkeen sanoa, että tällä henkilöllä on kaikki haluamani ominaisuudet kumppanille? Saat siis kokonaisuuskuvan tästä henkilöstä muodostettua aina, ennen kuin harrastat seksiä hänen kanssaan?
"Kiinnostaisi tietää onko sulla henk.kohtaista kokemusta tälläsestä tilanteesta vai oletko vain samoilla linjoilla kuin minä eli ettet vain yksinkertaisesti ymmärrä? "
Tapailin yhtä naista, joka jo kahden viikon jälkeen otti puheeksi lapsen. Aavistin, ettei kaikki ollu siltä miltä näytti, ja otin asiaksi huolehtia "turvallisuudesta" perusteellisesti - vaikka hän vakuutti pillereiden olevan kunnossa. No, lapsi oli puheena seuraavat 2 kuukautta, ja se että käytin kumia aiheutti närää... En kuulemma luottanut. Tämän jälkeen sain tarpeekseni ja sanouduin irti koko touhusta. Puoli vuotta myöhemmin näen kyseisen naisen napa pystyssä ja maailmani pysähtyi... Onnekseni minun jälkeen joku heikkouskoisempi kaveri ollut asialla. Arvaa, onko tämä nainen nykyään yh, ja arvaa onko tyytyikö hän vaan yhden miehen huijaamiseen? Naisella ei siis ole mitään menetettävää, kun hän tietää mitä haluaa.
No tuosta opin vaan, etä rauhallinen ja hallittu pinta voi pettää, ja että me miehet olemme vailla oikeuksia. Vaikka nainen on / olikin epätasapainoinen sitten loppujen lopuksi, niin rakas oikeusjärjestelmämme antoi lapsen huoltajuuden naiselle, ja miehelle pelkän maksumiehen roolin.
Tämän kokemuksen lisäksi yksi kaverini on joutunut pakkoisäksi. Hänen avokkinsa tunnusti jättäneensä pillerit syömättä ja rikkoi räikeesti luottamukseen perustuvaa suhdetta ja katsoi olevansa suhteessa se "korkeampi tai arvokkaampi osapuoli" (muutenhan tuommosta päätöstä ei voi yksin tehdä). Kaverilleni nostan vaan hattua, sillä hän lähti oitis ja irtisanoutui tilanteesta kokonaan. Akka sai pitää lapsenSA ja kaverini maksaa minimielarit ja käy tapaamassa kersaa silloin tällöin. Ja kuten sanoin, pelkkien minimielareiden maksaminen vie 25500 (ilman korkoja) euroa pois miehen resursseista - resursseista jotka ovat pois kaverini mahdollisesta uudesta ja HALUTUSTA perheestä tai elämästä.
Juu ei, en ota tasavertaisuutta enkä lapsen syntymistä tai aborttiasiaa vakavasti...
Tiedän sen, ettei se ole helpoin, mutta sun halu ja valinta kuitenkin?
Et saanu kenties heti volvoa, punaista mummonmökkiä jne, mut sait haluamasi lapsen?
Ja kuten sanoin jo aiemmin... Abortin vastoin miehen tahtoa tehnyt nainen ei selittele ollenkaan.
Mielestäni olet toiminut aivan moitteettomasti ja toivon sulle voimia ja hyvää jatkoa valitsemallesi tielle. Samoin kuin lapsellesi ja lapsen isällesi.
ymmärrän kyllä ihmisiä (naisia siis) ketkä eivät tällätavalla asiaa hoida,koska rankka ja kivinen tie on kuljettavana..
kyllä tässä vuosien varrella on joutunut monelle ihmiselle selittelemään miksi näin,ja vaatii kyllä pitkää pinnaa välillä..
mut,tyytyväinen olen,ja luulen et lapsenikin on,varsinkin ku on nyt noita puolisisaruksia (ei meillä kyllä erotella puolikaita normaali puheessa,samanarvoisia ovat)
päivääkään en vaihtaisi pois = )
että enkä ole ja yllättyisit jos tietäisit :)
Näkökanta on vain niin erilainen mutta luulenpa ettet se sinäkää mielipiteestäsi huolimatta ole pelkkä antisovinistisika :)
jokaisella lapsella on isä, kaikkien isät eivät vaan ole samallaisia ja läsnä lapsen elämässä? Jokaisella lapsella kun on sekä isä että äiti ainakin jossain tai ollut ainakin sen hetken kun lapsi on alkunsa saanut.
tiellesi ja muista pitää pöksyt jalassa tai miettiä ainakin kaksi kertaa kenen kanssa höyläät ettei tarvitse miettiä valinnan vapautta jälkikäteen.
koko aihe. Näemme asiat niin eri kantilta että tämä vatvominen tuntuu vain synnyttävän lisää väärinymmärryksiä.
Sinulla oli hyvä tuuri, ja hyvä että selvisit säikähdyksellä. Ja ilmeisesti otit opista itseesi. Tahallaan toiselta raskaaksi hankkiutuminen on sitten jo taas sellainen asia, jota en hyväksy...Vaikka siinäkin voi sanoa että tyhmyydestä sakotetaan. Moraalisesti väärä teko, vaikka vastuu jokaisella itsellään.
Seurustelun vakavuudesta käsitin, että tarkoitit nimenomaan _seurustelua_, et alkuhuuman vaihetta. Ja ehkä en voi asennoitua sinun asemaasi koska itse en ole edes alkanut "katsastmaan" ketään innokasta kumppaniani ennenkuin olen todella tietänyt tätä haluavani. En siis ole rynnännyt perse pitkänä vaan treffaillut kunnolla ja ilmeisesti sitten vain sellaisia miehiä, ketkä olisivat tahtoneet kanssani perustaa perhettä koska nämä asiat keskusteltiin jo tutustumisvaiheessa. Joten kyllä, sen syvällisemmin vanhemmuutta toivomatta ja miettimättä olen siis valinnut kumppanini sillä perusteella voisinko kuvitella...jos siihen mentäisiin, jo varhaisessa vaiheessa. Vakipanot siis asia erikseen.
No, toivon sulle onnea ja menestystä matkallasi ja että joskus vielä koet vanhemmuuden ilon, sillä meillä ainaki se on parasta mitä on koskaan"sattunut". Tulee jos on tullakseen, periaatteella.
Näkökannasta ei ole kyse, vaan realiteetista.
Ensinnäkään... ne elatusmaksut ei ole "pieni, mitätön asia", kuten aiemmin ilmaisit.
Ja toisekseen... ehdoton valinnanvara on vain yhdellä osapuolella. Naiseen ei saa kohdistaa velvoitteita, mutta on luonnollista että ne kohdistetaan mieheen...
Sovinistisika en ole, perään vaan oikeuksiani. Tällä hetkellä niitä ei ole, ei ennen eikä jälkeen lapsen syntymän. Lue hieman huoltajuuskiistoistakin, niin huomaat.
"Näemme asiat niin eri kantilta että tämä vatvominen tuntuu vain synnyttävän lisää väärinymmärryksiä. "
Millä tavoin, mikä synnytti väärinymmärryksen tai meni ohi aiheen tuosta mitä kirjoitin aiemmin?
Tähän kyteytyy sun "kanta"... "Moraalisesti väärä teko, vaikka vastuu jokaisella itsellään."
Eli noin ei periaatteessa saisi tehdä, mut kun mies on se osapuoli vailla oikeuksia, niin menkööt.
Oot siis suullisesti sopinu, miten tulisitte toimimaan jos raskaus sattuisi, ja oletan että katsot tämän sopimuksen olevan pitävä...? Entä sitten, kun on sovittu, ettei lasta vielä hankita ja ettei lasta edes haluta/yritetä ja raskaus tapahtuu... Ja nainen päättää pitää lapsen. Se ei ilmeisesti ole moraalitonta?
"No, toivon sulle onnea ja menestystä matkallasi ja että joskus vielä koet vanhemmuuden ilon, sillä meillä ainaki se on parasta mitä on koskaan"sattunut"."
Rajallinen on ihmisen elämä ja ne ilot jotka meille annetaan siis.
"Rajallinen on ihmisen elämä ja ne ilot jotka meille annetaan siis."
Nimenomaan. Ja kun tämän oivaltaa, osaa nähdä sen tulostavoitteisen oman napansa lisäksi myös ne kaikki kauniit pienet asiat joista kokonaisuus ja olemassolon onni koostuu, tässä ja nyt.
Ristiriitaista on sinunkin logiikkasi. Peräänkuulutat tasa-arvoisuutta asiassa, jossa sen saavuttaminen on täysin mahdotonta, niin kauan kuin_raskaus_koskettaa vain toisen osapuolen kehoa. Sen määräysvallan ylittämistä kutsuttanee koskemattomuuden rikkomiseksi. Haluat, että mies saisi "tasa-arvon"eli logiikkasi mukaan vapauden valita onko vastuussa seurauksista vai ei, mutta naisen on joka tapauksessa tehtävä jotain seurauksen takia. Missä kohtaa näet tasa-arvoisuutta, jos vain toinen vastaa joka tapauksessa seuraamuksista? Se toteutuisi sitten, kun myös nainen _voisi_ vain päättää olla tekemättä mitään"ei miellyttävän" tilanteen sattuessa.
Esittämäsi malli, että mies voisi käyttää kerran"vapaa korttinsa", eli luistaa tilanteesta, voisi toimia. Jos ei kerrasta viisastuisi vaan hankkiutuisi uudestaan samanlaiseen tilanteeseen, olisiko sitten pakko kastraatio? Tai säädettäisiinkö säännös, jonka mukaan miehen täytyisi jo automaattisesti tämän vapaa korttinsa käytettyään anoa painavin perustein lupaa lisääntyä, ennenkuin voisi joskus lapsia halutessaan niitä hankkia todistetun vastuuttomuutensa takia?
Ja jos tasa-arvoisuutta nyt kerran haet, niin silloin myös naisella pitäisi olla vastaava"vapaa kortti".
Seksi on elämän sokeria mutta silläkin voi olla seuraamuksena ja jos ei ole kyllin kypsä tiedostamaan riskejä ei ehkä pitäisi harrastaa kontakteja ollenkaan. Tai ehkä pitäisi vaatia lupa, jonka saamiseksi pitäisi pystyä näyttämää toteen henkinen kypsyys asian kanssa ennenkuin olisi kelvollinen ja oikeutettu harrastamaan seksiä. Naiiveja ideoita kaikki. Ja onhan se ehkä niin, että maailmassa on asioita joiden kuuluukin olla niinkuin ovat, eli miehet ovat miehiä ja naiset naisia, eikä ihan kaikessa tarvitse"tasa-arvoa"hakeakaan. Minä en ainakaan haluaisi miestä joka olisi kuin nainen tasa-arvon nimissä enkä ikinä tahtoisi muuttua mieheksi tasa-arvon nimissä. Välillä vähän on paljon.
"Nimenomaan. Ja kun tämän oivaltaa, osaa nähdä sen tulostavoitteisen oman napansa lisäksi myös ne kaikki kauniit pienet asiat joista kokonaisuus ja olemassolon onni koostuu, tässä ja nyt"
Ahaa... Mut jos sitä ei saa valita tasa-arvoisesti, vaan se nakitetaan, niin pieni kaunis asia muuttuu suureksi rumaksi rasitteeksi.
Miten se on mahdotonta saavuttaa? Sitä en ymmärrä. Kaikkihan saa tehdä kuten haluaa, minun esittämässsä mallissa. Jos nainen haluaa pitää lapsen vastoin miehen tahtoa, niin siitä vaan. Samoin kuten nainen voi mennä miehen tahtoa vasten nyt ja tehdä abortin mikäli nainen ei lasta halua. Enhän ole rikkomassa kenenkään kehon päätäntävaltaa, enkä koskemattomuutta?! Vai millä tavoin esittämäni malli rikkoisi sitä?
Naisella on jo nyt tuo mahdollisuus... Ollako vastussa seurauksista, vai tehdäkö abortti. Miehellä ei ole kumpaakaan mahdollisuutta, kumpaankaan suuntaan.
MIes voisi saada vapautuksen ekasta raskaudesta. Seuraavasta joutuisikin sitten tilille, sillä se jo on osoitus holtittomuudesta, eikä epäonnesta.
Naisen "vapaata korttia" kutsutaan abortiksi, lapsen pitämiseksi ja adoptioksi... ja jatkossakin mitä ilmeisimmin keinohedelmöitys kuuluu tähän kategoriaan. Luettelehan miehen "vapaat kortit"?
"Tai ehkä pitäisi vaatia lupa, jonka saamiseksi pitäisi pystyä näyttämää toteen henkinen kypsyys asian kanssa ennenkuin olisi kelvollinen ja oikeutettu harrastamaan seksiä."
Jep, tai vastaavasti oikeus sitoa sellaisia lapsettomuussopimuksia, jotka pitävät juridisesti.
Sanoit myös lopussa ettei kaikessa tarvi hakea tasa-arvoa... Lapsen ja abortin suhteen ei puhuta mistään renkaanvaihdosta tai vastaavasta täysin triviaalista asiasta, vaan asiasta joka muuttaa elämän kokonaan, ja rasittaa/rikastuttaa sitä... riippuen kuinka sitä on halunnut, jos on halunnut.
Et vastannut tähän ollenkaan:"Oot siis suullisesti sopinu, miten tulisitte toimimaan jos raskaus sattuisi, ja oletan että katsot tämän sopimuksen olevan pitävä...? Entä sitten, kun on sovittu, ettei lasta vielä hankita ja ettei lasta edes haluta/yritetä ja raskaus tapahtuu... Ja nainen päättää pitää lapsen. Se ei ilmeisesti ole moraalitonta? "
"Naisella on jo nyt tuo mahdollisuus... Ollako vastuussa seurauksista, vai tehdäkö abortti. Miehellä ei ole kumpaakaan mahdollisuutta, kumpaankaan suuntaan."
Naisella ei ole tuota mahdollisuutta ollenkaan, että voisi vain olla tekemättä mitään tilanteessa, ja kenties vain kävellä pois ja leikkiä kuin mitään ei olisi koskaan käynytkään. Sitähän sinä nyt tällä"tasa-arvolla"haet, miehen oikeutta siihen mihin naisella ei ole mitään mahdollisuutta.
Alan pikkuhiljaa-jälleen kerran-muistamaa tätä hienoista eroa tippaleipä-ja putkiaivoissa.
En tiedä kumpi sitten on lähempänä moraalia tai moraalittomampaa, se, että toinen tahtookin pitää lapsen tai se että toinen ei missään nimessä tahdo pitää.
Sen kuitenkin jo äitiyden kokeneena tiedän, että raskaus muuttaa naisen ajattelumaailmaa(ne hormoonit)ja moni ennen niin selkeä asia saattaakin saada ihan toisen näkökulman ja lopunhan sinä kai tiedätkin.
En siis toisaalta ihmettele niitä naisia, ketkä puhuvat kyllä lapsi vastaisesti ja sitten raskaana ollessaan tulevatkin toiselle kannalle. Siihen on hormonaalinen selitys, mitä sinä et voi koskaan kokea etkä ehkä ymmärtääkään.
olen siis suullisesti sopinut ja keskustellut siitäkin mahdollisuudesta, että vaikkei lapsia suhteeseen vielä oltaisi"tekemässäkään", ei se että sellainen olisikin tilaamatta tulossa olisi ollut suhteen loppu. Eli ilmeisesti olen onnistunut suhteissani löytämään ne helmet.
elämä on. Niin ihanaa kuin se olisin että kaikki menisi aina niiden omien suunnitelmien ja mielihalujen mukaan, niin ikäväkyllä niin tapahtuu harvemmin. Aina täytyy jättää joustovaraa muutoksille ja pyrkiä pystymään elämään niiden kanssa, jopa ne voimaksi ja iloksi kääntäen.
Sinä pyrit nyt siihen, että saisit pitää ohjat ehdoitta vain omissa käsissäsi, mutta niin kauan kuin elät ja uskallat kokeilla ja kokea, suuntaan vaikuttaa myös ne matkalla tehdyt ja eletty elämä.
Aina vaan... Se ei ole miehen vika, että naisen keho on suunniteltua lapsen kehittymistä varten.
Miten mies voi olla vastuussa naisesta, kun nainenkaan ei ole miehestä?
Miehille olit jakamassa neuvoa: "pidä housut päällä ja luoja mielessä"... Eikö tämä vaihtoehto ole naisillakin sitten?!
Totta hemmetissä haluan pitää ohjat käsissäni. En kaikessa, mutta lapsi / abortti onkin sen verran suuri asia, että väärän henkilön kanssa tai väärässä ajankohdassa siitä tulee semmoinen riesa, rasite ja elämänmuutos etten sihen ihan kevyesti suhtaudu. Koeta nyt siinä joustaa, kun päätös noinkin ison asian kohdalla on vain yhdellä osapuolella.
Luithan tuolla alempaa myös sen yhden naisen kertomuksen, kuinka hän, hänen lapsensa ja exänsä saivat kaikki tehdä kuten halusivat.
"En tiedä kumpi sitten on lähempänä moraalia tai moraalittomampaa, se, että toinen tahtookin pitää lapsen tai se että toinen ei missään nimessä tahdo pitää."
Tuomiolle mies kuitenkin joutuu, vaikka toisella osapuolella on kaikki mahdollisuudet ja oikeudet käytettävissä.
"Sen kuitenkin jo äitiyden kokeneena tiedän, että raskaus muuttaa naisen ajattelumaailmaa(ne hormoonit)ja moni ennen niin selkeä asia saattaakin saada ihan toisen näkökulman ja lopunhan sinä kai tiedätkin. "
Joten siksi tulisikin olla looginen, rationaalinen ja ennen kaikkea sitova sopimusmahdollisuus tehtävissä ennen tuota hässäkkää. Hormoonit kun on aika heikko ja vaarallinen veruke seurata mielihalujaan...
"En siis toisaalta ihmettele niitä naisia, ketkä puhuvat kyllä lapsi vastaisesti ja sitten raskaana ollessaan tulevatkin toiselle kannalle. Siihen on hormonaalinen selitys, mitä sinä et voi koskaan kokea etkä ehkä ymmärtääkään. "
Ymmärrän hyvinkin. Mutta, kyseessä on kuitenkin vain naisen yksipuolinen tahto tai mielihalu, joka sotkee monlla tavalla toisen osapuolen elämän. Mikäli hän päättää pitää lapsen vasten toisen tahtoa tai yhteistä sopimusta.
Sun pointtis on siis... Lapsi on tärkeä ja menee kaiken edelle vasta silloin kun nainen niin haluaa? Kaikki verukkeet pitää lapsi (hormoonit, naisen halu, naisen keho, "lapsen oikeudet" jne) polkee kaikki miehen oikeudet omaan elämäänsä ja sen ehdottomaan päätäntävaltaan?
En tiedä jos katsoit MOT-ohjelman, mut käyhän ihmeessä lukemassa tämä keskustelu: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000011409747
Huomaat (ja kuten varmaan tiedätkin) niin lasta haluavalla naisella ei ole mitään menetettävää, ei edes myöhemmin kun huoltajuudesta kiistellään. Mutta tuo on tietty erillinen keskustelu tästä, eikä liity lainkaan tähän asiaan... veikkaan.
eikä se ole naisen vika että miehen kehosta tulee naisen kehoon pesiytyviä pikkupanoksia.
vaikka jokainen meistä varmasti pitää ja tahtookin pitää ohjat omissa käsissä, se ei tarkoita sitä että meno olisi suoraviivaista. Jokapuolelta tulevat tekojen vaikutteet ja seuraamukset jotka heittelevät sitä sinunkin suuntaasi puolelta toiselle, vaikka tiellä pysyisitkin, kenties tahdonvoimalla ja hampaat irvessä, mutta pysyisit kuitenkin. Ymmärsitköhän?
Luin aiemman kertomuksen ja voin sanoa että vaikka se sinusta ideaalin ihanalta kuulostaakin, se ei sitä tule olemaan kenellekkään niistä osapuolista vaikka hetkittäin niin tuntuisikin. Teko ja tekemättä jättämiset seuraavat jokaisen heidän osapuolen mukana, usko pois. Se on sitä naiviutta ajatella että poissa silmistä, poissa mielestä. Ei taida toimia kenenkään heidän kohdallaan. Valitan. Voin vain sanoa että sääli lasta, joka kuulee joskus isänsä välinpitämättömyyden ja vihan itseään kohtaan. Tältä hänestä ainakin tulee melko varmasti tuntumaan kuulleessaan isänsä todellisen teon.
"Joten siksi tulisikin olla looginen, rationaalinen ja ennen kaikkea sitova sopimusmahdollisuus tehtävissä ennen tuota hässäkkää. Hormoonit kun on aika heikko ja vaarallinen veruke seurata mielihalujaan..."
-Niin. Toimia siis miehen tahdon mukaan, ikäänkuin ne miehen testeronit olisivat sitten sen vakaampi vaihtoehto suhteessa naisen hormonaalisiin vietteihin. Viedään kuin pässiä narussa...Se kai siihen tilanteeseen on miehenkin ajanut?
"En siis toisaalta ihmettele niitä naisia, ketkä puhuvat kyllä lapsi vastaisesti ja sitten raskaana ollessaan tulevatkin toiselle kannalle. Siihen on hormonaalinen selitys, mitä sinä et voi koskaan kokea etkä ehkä ymmärtääkään. "
Ymmärrän hyvinkin."
-Suo anteeksi, mutta epäilen aitoa ymmärrystäsi naisen tapaan toimia toisinaan hormooniensa valtaamana. Hyvä, jos yrität kuitenkin.
Ei, minun pointtini oli koko tässä keskustelussa, että jokainen vastaa omista teoistaan. Lapsen alkuunpanemiseen kun tarvitaan kaksi( panokset sinulta, kota minulta, ne yhdessä, tuloksena jotain yhteistä), ja silloin molemmat ottavat vastuun teoistaan. Tavalla tai toisella, mutta kuitenkin lapsen, joka on syytön vanhempiensa typeryyteen ja jälkiviisauteen, parasta etusijassa ajatellen.
Niiin, mutta se voi olla tai monesti on puhdas vahinko... Raskaus on prosessi, jolle voi tehdä vaiks mitä (nainen siis) ei vahinko kuten vahinko- tai ei-toivottu raskaus.
En pysyisi haluamallani tiellä, mikäli joku nainen tulisi vahingossa raskaaksi minulle ja pitäisi lapsen vastoin tahtoani ja sopimusta. Joutuisin ryhtymään semmoisiin toimenpiteisiin, mitkä sotkisi elämäni täysin, tekisin sitten mitä. Etenkin kun naisella tuntuu aina olla oikeus tehdä kuten haluaa kuuntelematta - anteeks huomioimatta - miestä ja hänen tahtoaan ollenkaan. Oikeudet kaikkeen koskee vaan naista, kärsi mies kärsi...
"Teko ja tekemättä jättämiset seuraavat jokaisen heidän osapuolen mukana, usko pois."
Nainen ja lapsi ei voittaisi lainkaan sillä, että lapsen äiti olisi pakottanut miehen isyystesteihin. Eikä lapsikaan. Ja kehittyy siitä lapsesta joskus aikuinenkin, joka tulee ymmärtämään vapaan tahdon ja oman elämän päättämisoikeuden päälle myöskin. Ainakin minä katsoisin kunnioittaen isääni, joka on päänsä pitänyt vaikka koko asetelma, yhteiskunta ja sen säätämät lait on miestä vastaan. Minä, NAINEN, päätän että tämä ja tämä lapsi on tärkee, ja pidän sen silloin kun haluan.
Tuo kyseinen lapsihan on nimenomaan välttänyt isän vihan ja pahanolon, sillä lapsen isää ei ole pakoitettu mihinkään.
"Se on sitä naiviutta ajatella että poissa silmistä, poissa mielestä. "
Kerrohan se naiselle, joka tekee abortin vastoin miehen tahtoa... Mut ai niin, hänhän vaan toteuttaa omia PERUSoikeuksiaan.
"Toimia siis miehen tahdon mukaan,"
Ei, vaan se olisi yhteinen ja rationaalinen päätös. Sanoithan aiemmin, et hormoonit voi sotkea naisen ajatusmaailman pahemman kerran. Ennen hormoonien riehumista ja sotkemista olis tehty järkeen ja tunteisiin perustuva sopimus, joka takaisi kummankin osapuolen oikeudet ja tasa-arvon.
Itse harrastan seksiä muutenkin kuin hormoonien takia - rationaalisista syistä.
"-Suo anteeksi, mutta epäilen aitoa ymmärrystäsi naisen tapaan toimia toisinaan hormooniensa valtaamana. Hyvä, jos yrität kuitenkin. "
Anteeksi, unohdin että olen vain yksinkertainen mies. Testosteronikaan ei varmaankan aiheuta lainkaan tilanteita, missä joutuisi käyttämään yläpäätä enemmän kuin mitä kroppa sanoo tai toivoo...
"Tavalla tai toisella, mutta kuitenkin lapsen, joka on syytön vanhempiensa typeryyteen ja jälkiviisauteen, parasta etusijassa ajatellen. "
Aina vaan...Nainen voi tehdä abortin, mies ei. Nainen ei vastaa teoistaan, mies pelkästään. Mikään laki ei velvoita naista, ellei nainen itseään siihen tilanteeseen aseta, miestä kylläkin ollaan uhkailemassa, kusettamassa ja viemässä... Se 120 egee/kk/vuosi x 18 kun ei oo pois mistään... eikä etenkään silloin jos mies tienaa hyvin, ja joutuu maksamaan enemmän... No, pääasia että lapsella on paperilla isä ja että tiliotteissakin näkyy. Lapsi on tärkeä vasta silloin kun nainen sen haluaa, ei muulloin. Ja lapsen voi hyvinkin hankkia juuri sen takia, että naisen ja lapsen oikeudet on taattu, niin raskauden, syntymisen ja huoltajuuden suhteen. Loisto-asetelma kerrassaan.
Vedotaan, että lapsen alkuunpanemiseen tarvitaan kaksi, silloin kun nainen sen lapsen haluaa. Jos nainen ei taas lasta halua, niin "se on jokaisen oma, henkilökohtainen päätös" mitä keholleen tekee ja miten elämänsä elää... Ja silloinkaan sen "ihanan nyytin" oikeuksia ei tunnusteta. Ristiriitaista, eikö vaan... Mut pääasia, että yhdellä sukupuolella on perus- ja ihmisokeudet kunnossa.
Tuossa tulikin mieleen vielä. Ensiksi ei-toivottu lapsi vie mieheltä pois resursseja 25500 (huomioimatta korot) mikäli mies on sen verran onnekas, että pääsee minimielareilla. Toinen asia, mikä minun kohdallani olisi ainakin suurena riesana, olisi se että joutuisin "suunnittelemaan kuolemani" tarkasti. Tämä tarkottaisi sitä, että joutuisin junnailemaan kiinteän omaisuuden halutuille lapsilleni / perheelleni elinaikanani, välttääkseni jonkun aiemman kumppanin haluaman (ja minun ei-haluaman) lapsen sekaantumista asioihin.
"Ajatusongelman" ydin lienee, että olet mies ja minä nainen. Ikuinen törmäyskurssi, milloin hyvällä, milloin pahalla. On teoreettinen ajattelutapa ja ajattelutapa sydämellä ja järjellä. Kumman tunnistat itsessäsi?
"Ja kehittyy siitä lapsesta joskus aikuinenkin, joka tulee ymmärtämään vapaan tahdon ja oman elämän päättämisoikeuden päälle myöskin. Ainakin minä katsoisin kunnioittaen isääni, joka on päänsä pitänyt vaikka koko asetelma, yhteiskunta ja sen säätämät lait on miestä vastaan. Minä, NAINEN, päätän että tämä ja tämä lapsi on tärkee, ja pidän sen silloin kun haluan."
-Huomaa, että sinulla ei ole kosketusta pieniin lapsiin ja pienen lapsen mieleen. Toki turvallinen tapa ajatella että lapsesta kasvaisi hylkääjäänsä palvova ja kunnioittava ihminen, joka mielestäsi vielä varmaan parhaassa tapauksessa halveksisi äitiään joka kehtasi tahtoa pitää lapsen ja kasvattaa tämän isänsä vastustuksesta huolimatta. Ei se nyt ihyan niin taida mennä...
Tunnen muutaman ihmisen, jotka ovat lapsena joutuneet"isiensä syntien kantajiksi"eli hylkäämiksi. Voin sanoa, että eivät todellakaan tunne minkäänlaista tarvetta katsoa tätä ihmistä ylöspäin, päinvastoin. Tuntuu jättäneen sellaiset arpeutumatta jääneet haavat sieluun ettei niitä ole tähän ikään mennessä mikään parantanut, ja tuskin parantaakaan. "On vain ollut pakko yrittää olla itse parempi ihminen", erästä ystävää lainatakseni. Ja kyse on miespuolisista, siis putkiaivoista, ei "turhaa tunteilua"tippaleipäaivoista.
Tunnen myös hyvin miehen, joka itse teki lapselleen tuon, eli jätti noteraamatta tämän olemassaolon yhtälailla uhoten, "Minä pidän pääni koko asetelmaa vastaan enkä ala kantamaa vastuutani tekemisestäni koska teon lopputulos ei satu miellyttämää minua, Minähän en ala tekemään niin koska Nainen ei teekkään näin kuin minä tahtoisin"-tyyliin, ja läheltä seurasin miten se mieli muuttui ajan kuluessa siitä kuitenkin. Järjenvastaista toimintaa, hukkaan heitettyä energiaa, sanoisin. Kun sitä niität mitä kylvät, niin yksinkertaista se on.
Kyse ei ole vastakkainasettelusta minä
Nainen vs mies. Kyse on vain siitä kylmästä tosiasiasta mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Olisihan se mukavaa, tasa-arvon nimissä, jos mies voisi kärsiä yhtälailla kuukautiskivuista kerran kuussa, synnyttäisi ja imettäisi naisen puolesta, tekisi samaa työtä kuin nainen palkkauksen silti ollen pienempi, kokisi seksististä alempiarvoisuutta esimiehensä johdosta sen takia että omaisi tissit ja perseen, jne jne lista voisi olla loputon. Tai sitten ei ehkä olisikaan. Sitäkö sinä nyt kuitenkin todella tahtoisit?
On asioita jotka ovat niinkuin ovat, eikä niitä_voi_muuttaa vaan niiden kanssa pitää oppia olemaan ja elämään. Niinkuin itsestään huolehtiminen siten ettei tarvitse pelätä hullunlailla huomista, tai että se pelko veisi elämisen ilon ja nautinnon. Niin ihanaa kun se olisikin että maailmassa asiat menisi aina niin että kaikilla olisi kivaa (tai sinun mielestäsi niin että mies olisi Mies ja nainen tämän jalkoja pesevä hella-patja-yhdistelmä joka puhuisi vain kysyttäessä?), parit pysyisivät lopunikää yhdessä papin aamenen myötä ja tekisivät lapsia vasta (kun mies itse ehdottaisi)tai kun on talo ja auto maksettu ja toimeentulo vakaa, mutta todellisuus voi iskeä vasten kasvoja monella tapaa. Miten sä selviät elämästäsi noin yleensäkkään jos et ole tietonen tekojesi riskeistä ja valmis elämää niiden seuraamuksien mukaa, vai koskeeko tämä riskien tiedostaminen ja niiden mukaa eläminen nyt vain näitä lihallisen ilon puolia?
Elämänsä kun voi suunnitella mutta eteen voi tulla mitä vaan ja niistä pitäisi pystyä selviytymään katkeroitumatta, tai pilaa vain oman elämänsä, ja aivan suotta. Ota vastaan mitä tulee siten että voit jatkaa matkaasi selkäsuorana, tai elä elämäsi elämättä kontrollin menetystä peläten.
Hyvää pikkujoulunaikaa sinulle!
ongelma yhteiskunnassa on kenties juuri se, että vapaat suhteet ja niistä pois lähteminen on tehty nykyään helppoiksi ja hyväksytyiksi. Eli miehellä ei ole enää sellaista tarvetta viedä vihille ihan ketä tahansa pöksyihin(ennen useammin hamosiin) päästäkseen, saati että tarvitsisi enää mennä naimisiin sen takia että"kävi köpeösti"eli natsahti pullat uuniin ja kunniallisen miehen tulee huolehtia jälkeläisistään, tai jälkeläinen kuolee nälkään. Nälkäänkuolemisen pelkoa ei enää ole, yhteiskuntahan huolehtii ääritilanteessa, jos molemmista vanhemmista ei siihen ole. Miehen on siis helpompi jättää vastuu noteeraamatta, ja naiselle suotu se ihana vapaus harrastaa seksiä ilman pelkoa nälkään kuolevista jälkiseuraamuksista?
Mutta helvetin hyvä ettei enää ole niinkuin ennen, eikä toivottavasti enää olekkaan.
Ja kyllä, sinä olet"vain"Mies, joka et voi koskaan täysin naista ymmärtääkään niinkuin ei nainenkaan sinua, mutta ei sitä kannata pahalla ottaa. Itse ainakin rakastan miehissä juuri sitä nimenomaista eroa naissukupuoleen verrattuna.
todeta kun että elämä on. Kannattaa varmaan vaan miettiä tarkkaa kenen putkia rassailee jos pelko on noin konkreettista. Mutta toisaalta, kaikella on hintansa ja mitäpä olisi elämä ilman riskejä? Jokaisen oma valinta, ota tai jätä, elä tai ole elämättä. Mutta älä itke jälkikäteen.
Tuntuu olevan (miesten) yleinen harha/fantasia tuo että nainen ajattelisi ensitöikseen miehen perintöä tai raha-asioita muutenkaan siinä tilanteessa, kun lapsesta on kyse.
Ja voihan olla niinkin, että pelkosi"osingoille pääsystä on turhaa. Voipi käydä niin että toisella on ylpeys edellä eikä kenties koskisi sinun, jolle oma olemassaolo on ollut niin vastenmielistä, jättämääsi omaisuuteen pitkällä tikullakaan. Näinkin on nähty käyneen.
En usko että tässä on kyseessä tuo "ikuinen törmäyskurssi", mistä puhuit. Ongelmana on se, että yks osapuoli pitää kaikki oikeudet käsissään, eikä jaa sitä valtaa ollenkaan. Jos Nainen kokee tilanteen otolliseksi lapselle, niin hän pitää sen, huolimatta siitä mitä mies haluaa, toivoo tai vaatii. Jos sama nainen taas samassa tilanteessa kokee/kokisi, ettei halua lasta siihen aikaan, paikkaan tai sen ja sen miehen kanssa, hän tekee abortin. On aika surkuhupaisaa, että vielä vuonna 2005 yhdellä osapuolella on kolikon kummatkin puolet hallussaan... Ja että nämä oikeudet vielä velvoittaa toista osapuolta niinkin raskaasti, kuten ne tänä päivänä tekevät.
Mun ajatusmalli on sellainen, etten vaadi toiselta sitä, mitä en itseltänikään vaatisi. Sinun taas on sellainen, että vaadit toiselta jos SINÄ haluat jotain vaatia tai koet sen vaatimisen jotenkin itsellesi otolliseksi, tai että se vaatiminen tukee SUN maailmankatsomusta - toisesta viis. Oikeudet "pitää tietenkin olla" sinulla Naisella, ja on väärin, jos toinen osapuoli vaati itselleen samoja, täsmälleen vastaavia oikeuksia. Oikeuksia, jota omalla kohdallasi pidät pyhinä, itsestäänselvinä perus- ja ihmisoikeuksina.
On täysin luonnollista, että nainen saa päättä vapaasti pitääkö lapsen vai ei, ja pakottaako hän miehen pakkoisyyteen... Toisin päin homma taas rikkoo oikeuksia?!
Puhut koko ajan lapsista, jotka isät ovat hylänneet. Hylkääminen on sitä, jos lasta on yhdessä haluttu ja naisella & miehellä on ollut suunnitteella yhteinen tulevaisuus. Hylkääminen ei ole sitä, että elät kuten haluat, samoilla ehdoilla kuin toinen osapuoli eläisi, mikäli tämä toinen osapuoli sinä hetkenä haluaisi toisin päättää / elää (tekemällä esim abortin vastoin miehen tahtoa).
"-Huomaa, että sinulla ei ole kosketusta pieniin lapsiin ja pienen lapsen mieleen. "
Tyypillinen, 70-luvun ajatusmalleihin perustuva kommentti naiselta. Olen itse ollut lapsi, minulla on 17-vuotta nuorempi pikkuveli (joka on kuin mun oma lapsi, kiitos alkoholisoituneen isäni) ja hoidan kavereiden kersoja viikoittain. Huomasin monesti itsekin lapsena, että miten aikuiset ala-arvioivat lapsen kehittyneisyyttä ja ajatusmaailmaa / kapasiteettia. Kavereitteni lapset ovat ihan huipputapauksia, ja olen seurannut heidän kehitystään varsin läheltä ja kokenut sen itse myös. Mutta, veikkaan, että se asia, että sä oot kokenut äitiyden asettaa sut tässäkin tapauksessa ylemmälle tasolle ja että sun esimerkit & "lähetä seuratut jutut" ovat mun esimerkkieni yläpuolella...?
"Toki turvallinen tapa ajatella että lapsesta kasvaisi hylkääjäänsä palvova ja kunnioittava ihminen, joka mielestäsi vielä varmaan parhaassa tapauksessa halveksisi äitiään joka kehtasi tahtoa pitää lapsen ja kasvattaa tämän isänsä vastustuksesta huolimatta. Ei se nyt ihyan niin taida mennä... "
Riippu tietty, kuinka herkkä / kehittynyt olet lapsena ja kuinka pumpilinnassa kasvat. Ja kuinka vanhempiesi keskeinen riita / manipulaatio uppoo sinuun.
Otit esimerkiksi noita tapauksia missä mies on hylännyt, ilmeisesti yhdessä halutun(?) lapsen, lapsen, joka on syntynyt parisuhteeseen jossa kummatkin osapuolet ovat tutustuneet toisiinsa ja suunnittelleet yhteistä tulevaisuutta? Yhdessä halutun lapsen hylkääminen ei kenties ole ihan samassa kategoriassa kuin sellaisen lapsen, jota yksi osapuoli ei ole halunnut...? Tässäkin voisi muistuttaa seuraamuksista, jos nainen ei halua ja vastaavasti, jos mies ei halua............... ja sitten nuo tapaukset, jossa mies on sanonut haluavansa yhtä, mutta myöhemmin muuttanut mieltään, jätän ihan omaan arvoonsa.
"Kyse ei ole vastakkainasettelusta minä
Nainen vs mies. Kyse on vain siitä kylmästä tosiasiasta mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Olisihan se mukavaa, tasa-arvon nimissä, jos mies voisi kärsiä yhtälailla kuukautiskivuista kerran kuussa, synnyttäisi ja imettäisi naisen puolesta, tekisi samaa työtä kuin nainen palkkauksen silti ollen pienempi, kokisi seksististä alempiarvoisuutta esimiehensä johdosta sen takia että omaisi tissit ja perseen, jne jne lista voisi olla loputon. Tai sitten ei ehkä olisikaan. Sitäkö sinä nyt kuitenkin todella tahtoisit? "
Mitkä noista olen miehenä aiheuttanut naiselle, sulle? Tasa-arvoa koomisella, muuta niinkin osuvalla tavalla kuvaavan artikkelin saat lukea tästä osoitteesta: http://takaisin.fi/~repsa/tilitys.txt Pitää muuten yllättävän hyvin paikan, etenkin töiden jaosta. "Naisten" hommia ei enää oo...
"On asioita jotka ovat niinkuin ovat, eikä niitä_voi_muuttaa vaan niiden kanssa pitää oppia olemaan ja elämään. "
Hohhoh... Kerrohan miten ei-toivotun lapsen kanssa voi elää ja vielä katkeroitumatta...? Itse en ainakaan tiedä lainkaan keinoja, sillä se rasitaa taloudellista tilannetta, tulevaa / haluttua parisuhdetta & mahdollista perhettä, elämää ja kuolemaa.
"Niin ihanaa kun se olisikin että maailmassa asiat menisi aina niin että kaikilla olisi kivaa (tai sinun mielestäsi niin että mies olisi Mies ja nainen tämän jalkoja pesevä hella-patja-yhdistelmä joka puhuisi vain kysyttäessä?), "
Missähän hemmetin välissä oon sanonut että naiselle tulee olla tuommonen osa...?! Lapsi, raskaus ja abortti on hieman eri asia kuin MUUT tasa-arvoon liittyvät asiat. Kyseenalaista vaan sitä asetelmaa, missä naisen vapaus on miehen velvollisuus tai jopa vankila.
"Miten sä selviät elämästäsi noin yleensäkkään jos et ole tietonen tekojesi riskeistä ja valmis elämää niiden seuraamuksien mukaa, vai koskeeko tämä riskien tiedostaminen ja niiden mukaa eläminen nyt vain näitä lihallisen ilon puolia? "
Yksittäisiä ja yksilöllisiä riskejä otan usein. Niistä ei koidu muille kuin minulle harmia, jos edes sitäkään. Lihallisten ilojen kohdalla hoidan itse ehkäisyn tavalla joka pitäisi olla 99-prosenttinen ja tekemällä selväksi, etten lasta halua nyt, niin odotan sen olevan 100 %. En siis aseta muiden elämää riskialttiiksi moiselle. Ja miehenähän en voikaan asettaa ketään semmoseen riskiin, sillä en hallitse HEIDÄN kehojaan tai elämäänsä, kuten he hallitsisivat mun LOPPUelämää, mikäli jokin menisi pieleen.
Ja hyvää pikkujoulunaikaa sulle myös!
Minä taas luulen, että kaikki tukiaiset ja naisten oikeudet näissä asioissa (raskaus, abortti ja huoltajuus) on saanut aikaseks sen, että naisilla ei ole lainkaan menetettävää / mietittävää siinä vaiheessa kun lapsen haluavat. Seuraa vaan halujaa, laki ja yhteiskunta takaa sen, että saa oman halunsa läpi ja toteutettua. Ja vielä nakitettua sille "luuserimiehelle" maksuja, ellei tämä naisen haluun / tahtoon taivu... Sillä naisen haluama lapsihan on myös TIETYSTI miehen, taas kun naisen ei-haluamaan (ja abortoituun) lapseen miehellä ei ole sanomista - "kaikki elää kuten parhaaksi näkevät ja omien halujen mukaisesti". Ei paha asetelma, eihän?
"elämä on"... Huhhuh.
"Mutta älä itke jälkikäteen. "
Enhän itkisikään, vaan siirtelisin omaisuutta ja junnailisin siten, ettei tarvitsisi murehtia siitä, että haluttu perhe / vaimo kärsisi. Tietty menettäisivät alkaen sen 25500, valitettavasti.
"Tuntuu olevan (miesten) yleinen harha/fantasia tuo että nainen ajattelisi ensitöikseen miehen perintöä tai raha-asioita muutenkaan siinä tilanteessa, kun lapsesta on kyse. "
Heh, luehan hieman tätä palstaa, niin tuut korjaamaan tuon "harha/fantasia" - kohdan. Mitä lapseen tulee, niin nainen ajattelee itseään... Vahinkotapauksissa kun lapsen pitäminen on naisen halu, joten on ihan turhaa taas tehdä naisesta sitä pullantuoksuista marttyyri-muumimammaa.
"Ja voihan olla niinkin, että pelkosi"osingoille pääsystä on turhaa. Voipi käydä niin että toisella on ylpeys edellä eikä kenties koskisi sinun, jolle oma olemassaolo on ollut niin vastenmielistä, jättämääsi omaisuuteen pitkällä tikullakaan. Näinkin on nähty käyneen. "
Toivon mukaan noin olisikin, sillä en olisi häntä pyytänyt enkä halunnutkaan. Minun ylepys olisi se, että saisin sen ei-halutun poissuljettua edes perinnöstä, elatukset kun hän ois jo saanu. Riski siitä, että se ei-toivottu haluaa osingolle on suuri, ja tämä voisi vaatia esim osuuttaan kesämökistä, jolloin muu perhe kenties joutuis myymään mökin. Sama koskee muutakin mahdollista varallisuutta, jonka olisin elämäni aikana hankkinut.
Mies ja nainen ajattelevat ja toimivat tunnetasolla täysin toisin, satunnaisia samaistumisia lukuunottamatta. Yhteiselon ihanuus ja kurjuus koostuu nimenomaan tästä erilaisesta tavasta nähdä ja kokea asioita -empatian tasolla. Sydän ja järki. Aika harvalla ihan rinnakkain.
Ymmärrän kyllä (miehen) kantasi asiaan, enkä ole sanonut että sinun kantasi olisi ehdottomasti mitenkään väärä tai paha, ajattelematon (mielestäni) kyllä. Mutta tämä nyt on minun mielipiteeni, joka kyllä, perustuu ihan siihen omaan näkemykseen nähdä ja kokea asioita, aivan niinkuin sinunkin kantasi perustuu omaasi. Et siis voi sanoa että olisin sen enempää hehkuttamassa vain MINUN, Naisen kantaa asiassa ja siten vaatisin itsekkäästi muita toimimaan MINUN mielipiteeni mukaan. Samaahan sinäkin haet, niinkuin varmaan kaikki kaikessa asioinnissa. Tässähän nyt kuitenkin on asia jolle ei ole olemassa eikä voi tullakkaan minkään muunlaista ratkaisua tai toimintatapamallia...Minun oikeuteni Naisena on päättää itse vartalooni liittyvistä asioista, joihin ikäväkyllä kuuluu myös ne raskaudet-olivat ne sitten toivottuja tai ei-ja sen rasksuden loppumisesta. Ja koska siihen tilaan, jossa ihminen alkaa kantaa elämää sisällään, tarvitaan kaksi... Lopun varmaan muistat jo ulkoa.
Luulen, että ymmärrät kyllä, mutta jonkun syyn takia tahdot tavoitella käsiesi ulottumattomissa olevaa taivanrantaa.
En vaadi muilta, toivoisin kyllä, että ihmiset kantaisivat nykyistä enemmän vastuuta(monista muistakin) tekemistään. Itselle se on henk.kohtanen edellytys ja tae tyytyväisyytee, mutta ei vaade ynmpäristölle. Se ei tarkoita että pitäisin muiden mielipiteitä mitenkään huonompana. Toisten kyllä arvostettavampana.
Hylkäämisteoriastasi sanon, että menee lahkeesta alas. On muitakin tilanteita, esim moni nainen ei tahtoisi lasta sen enempää kuin mieskään mutta syystä tai toisesta joutuu tämän synnyttämään ja antamaan pois. Teoriasi mukaan tämäkään lapsi ei siis olisi hylätty,( sen enempää kuin äitinsä kanssa elävä isänsä kiroama), koska lapsi ei ole yhdessä haluttu eikä vanhemmilla ollut yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia? Voi siis pestä kätensä tässäkin tapauksessa siihen vedoten, että hylkääminen ei ole sitä että vanhemmat elävät kuten haluavat ja antavat lapsen pois? Uskoisin että tälläinen lapsi kokisi kuitenkin itsensä aika hylätyksi, mutta onko siinä sitten mielestäsi jotain ero onko lähtijänä nainen vai mies?
Jos mielikuvitus ei anna myöten, kuvittele tilanne niin että tämä kys. raskaus olisi totaali yllätys myös naiselle eli raskaus tulisi ilmi vasta siinä vaiheessa kun sen keskeyttäminen naisenkaan tahdon puolesta ei olisi enää lainmääreissä sallittua.
En muuten ole tyypillinen 70-likulainen, lähempänä 80-lukua. Tosin lähipiirini koostuu paljolti 70-lukulaisista. Sen verran kuitenkin olen nähnyt että tiedän milloin puhuu kokemus ja milloin tuntuma, sinulla se taisi olla jälkimmäinen.
Ja näistä esim raha asioista, se, mitä täällä palstoilla puhutaan ja tuolla todellisuudessa tapahtuu, ero kannatta pitää mielessä. Täällä lähtee helposti homma hanskasta ja asiat kärjistyy, ja rutinat ovat rutinoita vailla koskaan nähtyä päivänvaloa. Eli se minkä kuvan täällä asioden laidoista saat,kuten tästä ovatko naiset raskauksineen rahan perään, ei todellakaan välttämättä kuvaa todellisuutta. Nämä vanhempien palstat ovat pahimpia patoumien purkukanavia.
Ei, et sinä ole minulle miehenä mitään noista kysymistäsi aiheuttanut, muttet myöskään voi puolestani tehdä, ja kyllä, sinä voit riskeerata ja muuttaa, siis hallita toisen, (naisen) elämää, jos ehkäisyä ei ole tai se pettää. Sinun siittiösi saattavat muuttaa jonkun elämän täysin ja pahimmassa tapauksessa pilata monien elämän. Tasa-arvoisesti ja totuudenmukaisesti ajatellen. Mutta se tästä aiheesta.
Pakkoisyys... Nainen tekee omana projektinaan pikkunyytin kysymättä isältä mielipidettä. Mies ei halua lasta. Nainen päättää kieltää isyyden selvittämisen vauva-ajaksi... Lumous häviää, kun ensimmäinen uhma kersalla alkaa. Siinä vaiheessa nainen päättääkin, että nyt on myös isän aika ottaa vastuu - ainakin paperilla ja maksujen muodossa. Täytyyhän nyt lapsella olla tieto juuristaan :) Mies vihaa naista ja lasta enemmän kuin mitään. Jokaisen tähdenlennon nähdessään mies toivoo vain ja ainoastaan pahaa näille ei-toivotuille yksilöille... Mies on kaikkien mielestä täysi roisto. Nainen vain on kaikkien mielestä tehnyt niin kuin laki sanoo. Hakenut lapsen etua. Lapsen etu on noin kuivanmaan kesämökin hinta = 25000 euroa. Se on lapsen hinta. Mies alkaa siirtelemään omaisuuttaan niin, ettei loiset pääse siihen käsiksi. Mies on taas moraaliton roisto, eikä halua lapselleen jättää muuta kuin velkaa ja hautauskustannukset.
Mies jättää omaisuutensa niille, jotka eivät ole häneltä väkisin ryövänneet mitään. Nainen kulkee koko ajan sädekehä päänsä päällä selittäen lapselleen mitä ihmeellisimpiä valheita omasta käytöksestään. Ressukka-nainen, kun on yksin joutunut kasvattamaan lapsensa. Naisreppana kuvittelee, että kyllä se mies välittää ainakin siinä vaiheessa, kun lapsi itse haluaa ottaa yhteyttä. Lapsi soittaa miehelle... Mies kertoo suorin sanoin, ettei koskaan halua kuullakaan ko. olennosta mitään. Kertoo myöskin, että lapsi on suurin vahinko mitä maa päällänsä kantaa. Lapsen mielenterveys järkkyy... Mies on syyllinen. Tietysti. Ja äitiparka yrittää lastansa saada tasapainoon, kaikki säälipisteet taas naiselle. Hän sentään yritti lapsen etua ajaa. Lapsi kasvaa. Mies lähettää lapselle yhden kirjeen. Kirje sisältää pakkoisyysoikeudenkäynnin kaikki dokumentit liitteineen, missä kerrotaan selvin sanoin, miten lapsi on valheella saanut alkunsa, miten naiselle on määrätty lähestymiskielto lapsensa kaikkia miehen puoleisia sukulaisia kohtaan ym. ym.
Lapsi on aikuinen... Hän alkaa vihaamaan äitiään ja ymmärtää vihdoin ettei se mies, joka hänet on siittänyt ollutkaan se roisto...
no helvetti minkä takia niitä pentuja sitte tehdään? Lapset syntyy vahingossa ku pidetään vähän hauskaa tai haetaan vähän lohdutusta ja sitten akat on paniikissa kun mies lähteekin eikä paluuta näy. Mikä pakko se pentu on saattaa tänne maailmaan? Turha sitten tulla ruikuttamaan kun mies ei myönnä isyyttä tms mitäs on itse tehny päätöksen yksinään että lapsen pitää ja isä maksaa vaikka väkisin kaiken. Ei helvetti.
"Ymmärrän kyllä (miehen) kantasi asiaan, enkä ole sanonut että sinun kantasi olisi ehdottomasti mitenkään väärä tai paha, ajattelematon (mielestäni) kyllä. "
En käsitä miten kantani voi olla ajattelematon. Yleensä oikeudet tuo joitakin velvollisuuksia myös, tai oikeestaan aina, mutta naisen kohdalla asia ei ole näin.
"Et siis voi sanoa että olisin sen enempää hehkuttamassa vain MINUN, Naisen kantaa asiassa ja siten vaatisin itsekkäästi muita toimimaan MINUN mielipiteeni mukaan. Samaahan sinäkin haet, niinkuin varmaan kaikki kaikessa asioinnissa. "
Kantanihan nimenomaan tunnustaa kummankin sukupuolen oikeudet ja tasavertaisuuden. Se jopa toisi kummallekin osapuolelle oikeuksia. Nykytilanteessahan kaikki lähtee siitä, mitä nainen haluaa, miten hän tilanteen kokee jne.
"Ja koska siihen tilaan, jossa ihminen alkaa kantaa elämää sisällään, tarvitaan kaksi... "
Jep... Jos naisena haluat pitää lapsen, koet tilanteen otolliseksi sille niin pidät sen, sanoi/haluisi/toivoi mies mitä tahansa. Ellet lasta halua, tai ellet koe tilannetta otolliseksi abortoit "sanoi/haluisi/toivoi mies mitä tahansa. Tässä nimenomaan on se ydinongelma... Nainen "voi syödä kakun, ja samalla pitää kakun itsellään". Kun nainen haluaa lapsen ja pitää sen, on lapsi "tietenkin myös miehen" ja miehen odotetaan osallistuvan sen elämään. Taas, kun nainen ei lasta halua "niin kaikki elää ja tekee keholleen kuten haluaa, ja siinä ei oo muilla mitään sanomista"... Aikamoinen paradoksi.
"Luulen, että ymmärrät kyllä, mutta jonkun syyn takia tahdot tavoitella käsiesi ulottumattomissa olevaa taivanrantaa. "
Tuo ei ole ulottumattomissa, ei todellakaan.
"En vaadi muilta, toivoisin kyllä, että ihmiset kantaisivat nykyistä enemmän vastuuta(monista muistakin) tekemistään."
Vaadithan, että mies tekee mahdollisen raskauden sattuessa juuri kuten SÄ haluat, etkä tunnusta hänen oikeuksiaan. Naiselle suot mahdollisuuden muuttaa mieltään, mutta mies jos tekee samoin niin hän joutuu tilille.
"On muitakin tilanteita, esim moni nainen ei tahtoisi lasta sen enempää kuin mieskään mutta syystä tai toisesta joutuu tämän synnyttämään ja antamaan pois."
Öööh....? Ja jos tuolla tarkoitit sitä, ettei raskautta huomata tarpeeksi ajoissa, niin oot aika heikoilla jäillä.
"Uskoisin että tälläinen lapsi kokisi kuitenkin itsensä aika hylätyksi, mutta onko siinä sitten mielestäsi jotain ero onko lähtijänä nainen vai mies? "
En vain käsitä, miksi nainen pitäisi sellaisen lapsen jota ei halua...? Juurihan hehkutit aiemmin, että se on naisen käissä. Ja juuri tämä, että naisella on kaikki ratkaisut käsissään, johtaa siihen että syntyy jo ennakkoon hylättjä lapsia.
"En muuten ole tyypillinen 70-likulainen, lähempänä 80-lukua. Tosin lähipiirini koostuu paljolti 70-lukulaisista. Sen verran kuitenkin olen nähnyt että tiedän milloin puhuu kokemus ja milloin tuntuma, sinulla se taisi olla jälkimmäinen. "
Tuntumasta ei ole kyse, olen nähnyt kun nainen huijaa ittensä raskaaksi ja todennut sen, että mies on vailla oikeuksia. Oon myös huomannu että kelpo mies ei kelpaa huoltajaksi kun nainen tekaisee jonkun vian miehessä ja kertoo sen "oikeille ihmisille". Seuraat kaiken järjen mukaan myös mediaa... Vuosittainhan tulee vastaan kymmenniä ellei jopa satoja tapauksia, jossa täysin tervejärkiset miehet todetaan epäkypsiksi ja huonoiksi isiksi, kuten esim espoossa tuossa jokin aika sitten. http://www.yle.fi/mot/mv051024/kasikirjoitus.htm
"Eli se minkä kuvan täällä asioden laidoista saat,kuten tästä ovatko naiset raskauksineen rahan perään, ei todellakaan välttämättä kuvaa todellisuutta. "
Raha on tosiaankin toisarvoinen tässä keskustelussa, perus- ja ihmisoikeudet ovat sitä suurempia asioita, asioita jotka toteutuu yhden sukupuolen kohdalla samalla kun toinen on täysin vailla niitä.
"Sinun siittiösi saattavat muuttaa jonkun elämän täysin ja pahimmassa tapauksessa pilata monien elämän. Tasa-arvoisesti ja totuudenmukaisesti ajatellen."
Teen parhaani ennakkoon hoitamalla ehkäisyn kuntoon. Ongelmana on aina vaan se, että vahinkon sattuessa toinen voi tehdä kuten sitten sattuu haluamaan ja minun on siihen mukauduttava, eli maksettava.
Tämähän alkaa mennä jo varsin huvittavaksi...
Ajattelemattomuutta on mielestäni _kaikessa_tässä elämässä se, ettei vastaa teoistaan. Oli se teko mikä tahansa. Ihmisestä, joka tahtoo pestä kätensä (tässä yhteydessä yhdessä) aikaan saadusta vahingosta, voi siis käyttää tätä termiä. Mutta jottei totuus unohtuisi, jokainen meistä toimii toisinaan ajattelemattomasti. En siis ole osoittamasa sinua kepakolla, vaan noin yleensä ajatellen.
Enkä vaadi, toivoisin kyllä että ihmiset ajattelisivat enemmän syy-ja suhde seurauksia ja toimisivat niiden mukaan. Tosin silloin tämä maailma saattaisi muuttua aika kuivaksi ja tylsäksi paikaksi, vaikkakin paremmaksi. Yleensäottaen, ei vain tässä asiayhteydessä.
Hylkäämisteoriaan et saanut oikein vastausta aikaan.. Sellaistakin tapahtuu, että raskaus ilmenee siinä vaiheessa kun sen keskeyttäminen on laitonta. Raja taisi tulla jopa niin varhaisessa vaiheessa kuin 12 vko:sta eteenpäin, ja terveellä hyväkuntoisella naisella raskaus ei näy vielä siinä vaiheessa ainakaan selvänä vatsan kasvuna. Ja aika harva varmaankaan juoksee siinä tilanteessa, kun on"pakotettu"synnyttämään, junan alle, vaan synnyttää ja antaa lapsen heti pois. Näitä todellakin tapahtuu jopa täällä suomessa. Mutta ilmeisesti se on mielestäsi hylkäystä, jos nainen näin tekee, eli antaa lapsen pois, mutta ei missään nimessä, jos mies pesee kätensä samasta tilanteesta?
Seuraan kyllä mediaa (ja olen vaikuttanut siinä itsekkin työni puolesta), joten tiedän että tapauksia kärjistetään ja aika-trendit nostavat samankaltaisia aiheita esille. Kylmän rauhallisesti siis, mitä otsikoihin ja esillä oleviin aiheisiin tulee. Pitää muistaa, että ne saavat mediassa usein todellisuutta suuremmat mittapuitteet.
Olen myös kuullut lukuisat kerrat miesten tilityksiä vastaavista aiheista, ja oppinut kantapään kautta että asioissa on aina kaksi puolta, ja toisen kanta(niin miehen kuin naisenkin) on todellakin vain se toinen: puolikas. Mikä sitten on se totuus, onkin jo ihan eri juttu. Ainakaan se ei ole vain se yksi.
Silti, on ikävää, jos hanskat menee ristiin ja tulee konflikteja missä kumpikin ei voi saada haluamaansa. Varsinkin huoltajuusriidat ym, mitkä nyt kuitenkin jätän tästä tämän enempää pois koska muuten ei taas loppua näy tälle-kkään tekstille. Mutta ihan varmasti jokaikinen tässä maailmassa saa sitä sontaa jossain vaiheessa niskaansa. Älä siis oleta että mieskunta olisi saajana tässä asiassa yksipuolisesti. Jokainen meistä saa maksaa oppirahansa, tavalla tai toisella ja ennemmin tai myöhemmin. Ja mikäpä tässä maailmassa olisi niin helppoa että se tyydyttäisi tasaveroisesti kaikkia osapuolia? Aika harva asia, siksi on täytynyt säätää lakeja kultaisesta keskitiestä. Aivan niinkuin tässä meidän kinaamassa asiassa. Kun ei muutakaan voi, muita ihmisoikeuksia rikkoaksemme.
Ja jos sinua nyt yhtään helpottaisi, niin onhan paljon epäoikeuden mukaiselta tuntuvia "epäkohtia tasa-arvossa"suhteessa naiset-miehet. Itse koen, että tuo näkemäsi epäkohta(joka ei yhäkään voi mennä mitenkään muuten kuin nyt menee)on vähän verrattuna niihin muihin epäkohtiin. Vaikkakin kyseessä on ihmisten elämä, mutta kun se epäkohta itse tietoisella riskillä aiheutettu kuitenkin. Ota tai jätä- valinta.
Hyvä, että huolehdit ehkäisystä etkä jätä sitä vaion naisen kontolle. Tässä asiassa ollaan jo lähempänä tasa-arvon toteutumista.
Lyhyempi versio tällä kertaa...
Surunhupaisia piirteitä sai tää keskustelu joo, ottaen huomioon että se heijastaa hyvinkin todellisuutta.
Ymmärrän täysin nuo sun kommentit ja ajatukset tuosta ajattelemattomuudesta ja tekojensa vastaamisesta. Tämäkin on tässä asiayhteydessä semmonen, joka koskettaa pääsääntösisesti yhtä sukupuolta, toisella on valinnanvaraa.
Pakkoisyys on voivoi-tilanne, pakkoäitiys ihmis- ja perusoikeuksien loukkaus... Äitiydestä voi irtisanoutua monellakin tavalla (abortti, adoptio), isyydestä ei millään, ellei sitten satu löytämään sellaista naista, joka tunnustaa miehenkin oikeudet asiassa.
Hylkäämisteoriaan en ottanut kantaa, sillä tuommosia raskauksia tapahtunee varsin, erittäin, todella harvoin. EN kiellä, etteikö niitä tapahdu, mutta kuitenkin tässä asiassa ne on vain "lillukanvarsia"... Ja miksi näitä "lillunkanvarsia" on aina sopiva käyttää silloin, kun naisen oikeuksista puhutaan on mulle mysteeri... Pillereiden salaa poisjättävät naiset on huomattavasti yleisempi "ilmiö", mutta niitäkään ei noteerata kun puhutaan miesten oikeuksista TÄSSÄ asiayhteydessä.
Sanoit että asia kärjistetään mediassa... Toisin sanoin, sanot ettei nainen ole paremmassa asemassa huoltajuuskiistoissa ja ettei naisen "vihjeet" miehen "vioista" uppoa täydestä sosiaaliviranomaisiin ja ettei naisen sana paina enempää? Väität, että sukupuolet saavat tasa-arvoisen kohtelun? Tässä asiayhteydessä YLEISESTI ottaen.
Puhut "muista epäkohdista"... Mitähän ne on ja miten minä aiheuta niitä sulle... Millä tavoin minun päätökset tai tapa elää rajoittaa sun elämää tai loukkaa sun elämän suuntaa tai päätäntäoikeutta siitä?
Vetosit, että siksi koska:"..pillereiden salaa poisjättävät ovat huomattavasti yleisempi ilmiö..." Mutta se menee ristiin kantasi kanssa, koska eiköhän näissä"ilmiöissä" nimeltä pakkoisyys kaikista suurin ilmiö tai oikeastaan aiheuttaja ole kuitenkin se, että mies ei vain ole huolehtinut ehkäisystä, kuin se, että nainen olisi huijannut pillereiden/ehkäisyn huolehtimisesta. Joten suhteessa se, että nainen olisi varsinaisesti huijannut miehen isyyteen on prosentuaalisesti aika olematon verrattuna toisen osapuolen jo alkuvaiheiseen huolimattomuuteen?
Mutta eipä näistä oikein sovi käydä kääntelemään, eikä varsinkaan alkaa yleistämään mitään. Jokainen tapaus on kuitenkin varmasti omanlaisensa kuten syyt ja motiivitkin.
Tuohon kysymykseesi miksi miehet saavat lähestulkoon automaattisesti eriarvoisen aseman mitä tulee huoltajuus kysymyksiin ym vastaaviin, en voi sanoa kuin ehkä juuri tämän takia. Ehkä tänäpäivänä on niin paljon tapauksia, joissa isät eivät halua/huolehdi jälkeläisistään, että samainen sukupuoli on saanut hieman kyseenalaisen leiman mitä tulee luotettavuuteen ja kykyyn suoriutua tällä sarallla, vanhemmuudessa. Niin karulta kuin se kuulostaakin, niin mieti hetki, voisiko kuitenkin olla niin että tämä olettamus olisi saanut alkunsa nimenomaisesta seikasta. Samalla lailla menee kaikki muukin tässä yhteiskunnassa, että pinnalla olevat ilmiöt muovaavat ja leimaavat yleistä kaavaa.
Et sinä varsinaisesti ole aiheuttanut epätasa-arvo kohtia, miehet kautta aikojen kylläkin. Mutta en valita, minä tykkään olla nainen ja että mies on mies, eikä meillä täällä suomessa asiat niin tolaltaan ole. Missään asiassa. Ja tiedän, miten sillä naiseudellani saavutan päämääräni ohi miehen egon silti antaen miehen luulla olevansa se kantava seinä.
No, nyt toivotan sulle kuitenkin hieman positiivisempia fiiliksiä ja jatkoja.
Tuo mun esimerkki pillereiden poisjättäjistä oli vaan vastapainona sun esimerkille, ja osoitus siitä minkämoisilla mitättömillä asioilla vesitetään tosiseikat, eli tässä tapauksessa tasa-arvoisuus. Enkä muistaakseni ole puolustanut sellaisia miehiä, jotka eivät hoida omaa osaansa ehkäisystä...?! Vaikka naiset niissäkin tapauksessa saavat tehdä juuri kuten haluavat, ja eivät joudu vastuuseen ehkäisyn puuttumattomuudesta jne, elleivät halua. Kuten mies tekee.
Oli yksittäiset tapaukset kuinka omanlaatuisia niin se ei poista sitä tosiasiaa, että tässä asiassa vallitsee räikeä epätasa-arvo.
Huoltajuuskiistoista... No, kenties noita huolimattomia miehiä on niin paljon, juuri sen takia että miehet ovat kuitenkin vailla oikeuksia? Ja kummallista... mitä aborttiin, raskauteen ja lapsen saantiin tulee, niin ”ne ovat yksittäisiä ja omalaatuisia”, kun taas huoltajuuskiistoissa tulee soveltaa yleistämistä....? => ” isät eivät halua/huolehdi jälkeläisistään, että samainen sukupuoli on saanut hieman kyseenalaisen leiman mitä tulee luotettavuuteen ja kykyyn suoriutua tällä sarallla, vanhemmuudessa.” Naisen paremmuus on vain jokin suomalainen muinaismuumimammamyytti, SEN olen konkreettisesti nähny kaveripiirissänikin... TOTTA on, ettei miehen keho tuota lapselle maitoa ja kanna lasta, mutta siihen se naisen ”paremmuus” sitten jääkin.
Jaahas, se että miehet ”kautta aikojen” ovat tehneet jotain väärää oikeuttaa sen, että minut saatetaan epätasa-arvoiseen asemaan niinkin suuressa asiassa kuin abortti, raskaus ja lapsen hankkiminen....?
”Ja tiedän, miten sillä naiseudellani saavutan päämääräni ohi miehen egon silti antaen miehen luulla olevansa se kantava seinä.”
Jaa, sulla on semmonen mies... Ja ainahan löytyy laki sen naisellisuuden jatkeeksi sitten.
Itse olen sellainen, että annan ilomielin naisen luulla juuri nuo samaiset asiat. Suuri enemmistö miehistä kun on egosta ja pippelistä vietäviä, kuulemani mukaan.
"Naisen paremmuus on vain jokin suomalainen muinaismuumimammamyytti, SEN olen konkreettisesti nähny kaveripiirissänikin... TOTTA on, ettei miehen keho tuota lapselle maitoa ja kanna lasta, mutta siihen se naisen ”paremmuus” sitten jääkin."
Ei ihan niinkään. Kun toinen lähtee, toinen jää(enkä nyt tarkoita välttämättä pelkästään eroa) edes miettimättä sitä vaihtoehtoa ettei jäisi lasten turvaksi ja tueksi, ja kumpihan yleensä on kumpi? Näistä ne olettamukset tulee. Kautta aikojen se on ollut nainen, joka hoitaa vaikka yksin, ja tämän varaan on ollut hyvä laskea. Karkeasti yleistettynä, näin se menee vaikka toki on poikkeuksia ja osat voivat mennä päinvastoin, mutta huomattavsti vähemmän on niitä poikkeuksia.
Kaikki miehet ovat on egosta ja pippelistä vietäviä kun oikea oikein vie.
"Kautta aikojen se on ollut nainen, joka hoitaa vaikka yksin, ja tämän varaan on ollut hyvä laskea. "
Nyt on uudet ajat ja välivaihe; miehetkin ovat heränneet ja todenneet sen tosiasian, että lapsi tosiaankin on heidän ja samoin että heillä on oikeuksia. Lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa ja nainen siitä hyötyy. Hyvä näin. Ehkä tulevaisuudessa saadaan tasaarvoisuutta myös huoltajuuskiistoihin sitten.
Kaikki Campoyt ja Kosket lienee hyvä esimerkki siitä.
"Kaikki miehet ovat on egosta ja pippelistä vietäviä kun oikea oikein vie. "
Ehei. Tuossa meet pieleen, itse lukeudun heihin, johon ilmeisesti vasta se lain takaama naisellisuus purisi - jos edes sekään. Kanssakäyminen ja vuorovaikutus on yksi asia, vietävissä oleminen toinen.
Sellaista miestä ei olekkaan joka ei olisi vietävissä alapäästään kun vain oikea oikein vie.
Muut hurmauskeinot ovatkin sitten jo yksilökohtaisempia, mutta tuo on se keino joka puree ihan jokaikiseen.
Hyvä että tuulet muuttuvat, niin paljon on lapsiakin vailla toista vanhempaansa että tuskin miehen osallistumisesta mitään haittaa ainakaan on. Kunhan pysytään Miehinä ja Naisina.
Ihan mielenkiinnosta, kun sanot hakevasi tasa-arvoa, niin olisitko valmis kääntämään nykyiset stereotypiat päälaelleen ja siis valmis astumaan naisen saappaisiin,jäämään lapsen synnyttyä kotiin vuosiksi(äiti tietysti töihin), hoitamaan lapset, pesemään pyllyt ja pyykit, siivoamaan ja silittämään, leipomaan ja ompelemaan, hoitamaan kaikki arkiaskareet kokoajan lapsiasi kasvattaen, huoltaen ja vahtien, viihdyttämistä tietenkään unohtamatta? Samalla soisit naisellesi kauan kotiin sidottuna olleena menetetyn tasa-arvon vapauden suhteessa nyt nykyisiin malleihin, eli oikeuden juosta menoissansa sillä välin kun sinä hoidat kaiken minkä ympärillä arkesi pyörii?
Niin kauniilta kun se kuulostaakin että "hoidamme kodin tasa-arvoisesti", niin tosiasiassa se tuppaa olemaan sitä että nykyisillä miehen osallistumisilla se tarkoittaa lähinnä silloin tällöin lasten vahtimista , kerran viikossa roskien vientiä ja ehkä jopa likapyykkien nostoa ihan itse sinne pyykkikoriin.
Olisi muuten hienoa, jos miehet oivaltaisivat myös sen "...että lapsi tosiaankin on heidän ja samoin että heillä on oikeuksia. Lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa ja nainen siitä hyötyy. Hyvä näin." että tämä tarkoittanee myös sitä, että silloin miehen tulisi ymmärtää se valtava vastuu jo siittohetkellä ja että vastuu lapsesta tulisi_aina_kantaa, koska sinun sanoin, lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa vaan lapsi tosiaankin on heidän..
"Sellaista miestä ei olekkaan joka ei olisi vietävissä alapäästään kun vain oikea oikein vie."
On on. Ja sanoinhan tuossa aiemmin, että joidenkin miesten viemisen turvaa laki. Laki naisellisuuden jatkeena siis. Tekstisi loppuosasta huomaa, ettet ole ihan perillä tuosta seikasta.
"Hyvä että tuulet muuttuvat, niin paljon on lapsiakin vailla toista vanhempaansa että tuskin miehen osallistumisesta mitään haittaa ainakaan on. "
Jep, naiselle kun lapset aina tuomitaan, vaikka lähtökohdat hoitaa, elättää ja kasvattaa lapset olis samat kummallakin osapuolella. Sit onkin helppo syrjäyttää mies lapsista, ei tarvi kuin vihjaista jostain "viasta". (jota on tapahtunut tuhansille miehille Suomessa).
Mikäli "Miehenä" pysyminen on sitä, et tekee kuten nainen haluaa tai toivoo, niin uskon ettei kovinkaan moni edes HALUA täyttää tuota "kriteeriä".
Huvittavin kohta sun kirjoituksessa oli kohta joka alkoi "Ihan mielenkiinnosta, kun sanot hakevasi tasa-arvoa, niin olisitko valmis kääntämään nykyiset stereotypiat päälaelleen"... En tiedä minkämoisiin "miehiin" sä oot tottunu, mut olettaisin että myös sulla on osuutta siihen, että oot valinnut sellaisen "miehen" ittelles, joka muistuttaa lähinnä sun omaa poikaa. Käsittääkseni oot ihan vapaaehtoisesti sitten adoptoinut pojan ittelles. En tunne kuvaamaasi miestyyppiä lainkaan, enkä edes tuommosia naisia... Tuu ihmeessä mun huusholliin muutamaksi viikoksi, niin huomaat, etten tosiaankaan osaa ja kykene vastaamaan sun kysymykseen tuosta stereotypioiden päälaelleen kääntämisestä. Ja ota ihmeessä mukaan koko naisellisuutesi, sekä biologinen että juridinen.
"Niin kauniilta kun se kuulostaakin että "hoidamme kodin tasa-arvoisesti", niin tosiasiassa se tuppaa olemaan sitä että nykyisillä miehen osallistumisilla se tarkoittaa lähinnä silloin tällöin lasten vahtimista , kerran viikossa roskien vientiä ja ehkä jopa likapyykkien nostoa ihan itse sinne pyykkikoriin. "
Juuei... En osaa / kykene ottamaan kantaa, tuommosia miehiä kun en tunne. Tunnen lähinnä naisia, jotka ovat tiellä keittiössä, leuka maassa kun mies pystyy hoitamaan lasta paremmin ja ovat hukassa kun mies on täysin riippumaton naisesta.
"Olisi muuten hienoa, jos miehet oivaltaisivat myös sen "...että lapsi tosiaankin on heidän ja samoin että heillä on oikeuksia. Lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa ja nainen siitä hyötyy. Hyvä näin." että tämä tarkoittanee myös sitä, että silloin miehen tulisi ymmärtää se valtava vastuu jo siittohetkellä ja että vastuu lapsesta tulisi_aina_kantaa, koska sinun sanoin, lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa vaan lapsi tosiaankin on heidän.."
Jep. Mut sä puhut aina vaan noista, jotka ovat halunneet ja aktiivisesti pyrkineet hankkimaan lasta. Mä taas vahinkotapaukista, jolloin mies ei ole halunnut lasta eikä edes sitä vastuuta. (vastuu / tilanne, jonka nainen halutessaan voi kiertää, kuten tiedät). Ei miehenkään tule _aina_ lapsesta kantaa vastuuta, kuten sä sanot - ihan kuten ei kanna lapsen abortoiva nainenkaan. Silloin kun nainen pitää sen vastoin miehen tahtoa, tulisi naisen myös yksin kantaa vastuu siitä. Sitä se ehdoton abortti-oikeus tulisi sisältää, tasa-arvoisuuden nimiin...
Lue->"lapsi on tärkee vasta silloin kun nainen sen haluaa."?????!!!!!
Eli kun nainen haluaa lapsen, tämä halu velvoittaa myös "tietenkin" miehen... Kun nainen ei lasta halua, niin nainen tekee kuten haluaa....?! Kerrohan missä on se tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus?!?!?!?!
"Olisi muuten hienoa, jos miehet oivaltaisivat myös sen "...että lapsi tosiaankin on heidän ja samoin että heillä on oikeuksia. Lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa ja nainen siitä hyötyy. Hyvä näin." että tämä tarkoittanee myös sitä, että silloin miehen tulisi ymmärtää se valtava vastuu jo siittohetkellä ja että vastuu lapsesta tulisi_aina_kantaa, koska sinun sanoin, lapsi ei siis ainoastaan ole heidän silloin kun nainen sitä haluaa vaan lapsi tosiaankin on heidän.."
Mitä sit, ku mies ymmärtää sen valtavan vastuun ja kantaisi vastuun lapsesta, mutta nainen meneekin aborttiin?
Sun lähtökohta on se, että kaikki mitä nainen tekee on oikein (jos nainen tekee kuten haluaa) ja kaikki velvollisuudet mitä siitä miehelle seuraa, on myös oikein?
Miten siis voi olla vastuussa jostain, mitä pelkästään toinen, omalla yksinpäätöksellään haluaa? Etenkin kun tämä sama henkilö, joka tekee sen yksinpäätöksen, myös halutessaan voi päättää toisin, mikäli yksinpäättäjän mielestä nykyhetki ei ole otollinen lapselle? Miksi mies tulee vastuulliseksi jonkun muun tekemästä yksinpäätöksestä, kun samoja päätöksiä ei kohdisteta siihen naiseen, joka ne päätökset tekee?
Fakta 1: Äitiydestä voi irtisanoutua, isyydestä ei.
Fakta 2: Lapsi on tärkeä, VASTA silloin kun nainen sen lapsen haluaa.
Fakta 3: Faktat 1 & 2 on väärin, ja tulisi korjata, esimerkiksi sillä, että miehellä olisi myös oikeus irtisanoutua sellaisesta lapsesta, jota mies ei halua. Kyseinen tilanne kun takaisi edes pienen pienen tasa-arvon tähän problematiikkaan.
Kuulehan nyt. Elämä tuppaa menemään usein hieman toisenlaisille urille kuin siinä suhteen alkuhuumassa kuvitellaan/suunnitellaan, oli kyseessä sitten kuinka oikea tahansa.
Ja kyllä, olen täysin tietoisesti valinnut miehen joka hoitaa ns. miehiset askareet(vaikka itsekkin niistä toki suoriudun)ja minä ne "naisen työt"(vaikka mieskin niistä suoriutuisi), sillä pidän siitä jaosta kun tiedän, että ne ovat yhdessä sovitut pelisäännöt joista voidaan kuitenkin poiketa aina tarpeen tullen. Minua tyydyttää se jako, enkä edes tahtoisi sen olevan toisin. Sinänsä tämä on ollut yllätys monelle, koska ulkoisesti edustan sellaista ettei minua heti voida yhdistää innolla lattialla konttaamiseen nurkkia punaamassa tai ensisilmäyksellä edes olettaa, että nauttisin näistä ns. naisten töistä. Joten olen jäävi kommentoimaan osuuttasi, koska itse en koe tätä jakoa ongelmana, monet kanssasisaret kyllä kokevat. Sinänsä olen siis onnellisessa asemassa, ei ole aihetta valittamiseen.
Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna, se on totta. Niin ei vain aina _kokonaisuudessaan_käy. Kuitenkin silloinkin lapsella on yleensä edes se toinen, joka toivoo ja rakastaa, ja toinen, no, tekee mitä tekee, kunhan ei yrittäisi maksatuttaa omaa mokaansa/ tekemistään lapsen kustannuksella, sen, joka on kuitenkin syytön isänsä tai äitinsä typeryyteen. Sori vain, olen yhä sitä mieltä, että vastuu on aina kannettava. Kyllä jokainen tietää ne riskit, ja niiden mukaan pitäisi myös pystyä toimimaa.
Tasa-arvo...sitä ei tässä asiassa voida saavuttaa, sillä jo se, että ainoastaan nainen joutuu tekemään jotain siinä tilanteessa kun yhteisestä mokasta aiheutunut raskaus on alkanut, on aika kaukana siitä tasa-arvoisesta tilanteesta.
En ole vaatinut enkä tule koskaan vaatimaankaan että yhdenkään miehen pitäisi toimia juuri niinkuin nainen haluaa vain siksi että nainen haluaa, tiedä mistä päähänpinttymäsi tullut vai onko sinulla siellä taskun pohjalla kuitenkin jotain huonoja omia kokemuksia vastaavasta? Itse tykkään katsoa miestä hieman ylöspäin, kun tiedän että myös mies osaltaan katsoo minua ylöspäin, ja se on minun mielestäni sitä tasa-arvoa.
Tämä meidän käymämme keskustelu raskauksista on vain sellainen, etten tosiaankaan näe siihen muuta keinoa kuin mitä se nyt on, siksi että jokainen tekee valintansa jossain vaiheessa jne, ja sen mukaan on elettävä. Jos kyseessä olisi seksiin pakottaminen, sitten voitaisiin puhua vastentahtoisesta toiminnasta ja päätäntävallan menetyksestä. Niinkauan kuin seksiin (vaikka sitä ei tietenkää harrasteta vain lisääntyäkseen, silti sen riskin tietäen että näin voi todellakin käydä) ryhtyminen on oma vapaa valinta, se valinta on ollut tasan molemmilla osapuolilla.
Mun mielestä ei ollutkaan juttua suhteista tuossa aiemmin, pikemminkin siitä, miten puutteellisia miehet on ja taas kuinka valtavan taakan naiset tekevät kotona. Vaikka työt olisikin jaattu, niin jotenkin se on raskaampaa naiselle, se kotityön tekeminen ja lastenhoito.
Teidän työnjako kotinne ja elämännä suhteen on mielestäni ihan hyvä. " "Mies tekee talon, ja nainen kodin" " sopis mullekin varsin hyvin.
En siltikään käsitä, miksi valitit tuossa aiemmassa viestissä, kuinka surkeita miehet on tekemään tiettyjä asioita... Jos kerran ootte sopineet tietyn työnjaon...
"Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna, se on totta. Niin ei vain aina _kokonaisuudessaan_käy. Kuitenkin silloinkin lapsella on yleensä edes se toinen, joka toivoo ja rakastaa, ja toinen, no, tekee mitä tekee, kunhan ei yrittäisi maksatuttaa omaa mokaansa/ tekemistään lapsen kustannuksella, sen, joka on kuitenkin syytön isänsä tai äitinsä typeryyteen."
Aivan oikein, tulisi syntyä toivottuna ja rakastettuna. Kokonaisuudessaanhan se kävis varsin hyvin, jos miehellä olisi se juridinen abortti-oikeus. Tämä takaisi sen, että lapsi olisi 100-prosenttisesti haluttu, eikä 50 %. Miehen tulisi vahinkoraskauden sattuessa päästä eroon elatusvastuusta sun muusta ja päättää omasta vanhemmuudesta ehdoitta, ihan kuten nainenkin tekee. Oikeuden voisi rajata hyvinkin yhteen lapseen / mies ja poissulkee pitkissä avo- ja avioliitoissa tapahtuneet vahinkoraskaudet.
"Sori vain, olen yhä sitä mieltä, että vastuu on aina kannettava. Kyllä jokainen tietää ne riskit, ja niiden mukaan pitäisi myös pystyä toimimaa. "
Vastuu on aina kannettava... En vieläkään tiedä miten nainen, joka tekee abortin vastoin miehen tahtoa, kantaa vastuun / riskit tai joutuu mistään vastuulliseksi. Nykyasetelma, missä nainen on kaiken keskipisteenä oikeuksineen päivineen, on täysin väärä. Jos naisella on oikeus suunnitella ja päättää vanhemmuudestaan tulisi miehellä myös olla... Abortteja tehdään monesti varsin kevyein perustein ja verukkeeksi kelpaa mikä tahansa juttu... kunhan asia vaan menee naisen tahdon mukaisesti. "En ole valmis vanhemmuuteen, ajankohta ja taloudellinen tilanne on epävarma jne" kelpaa varsin hyvin, että nainen pääsee pälkähästä ja vastuusta, kun taas ne TÄSMÄLLEEN samat syyt miehen kohdalla ei paina mitään; on tehtävä ja edettävä naisen halun mukaan... Aivan käsittämätön tilanne.
Nainen välttää vastuun, mies ei... Riskit asiassa on pelkästään miehen puolella, oikeudet naisen. Kokonaisuudessaan. Pitäisi olla _oikeuksiakin_, ennen kuin voi _vastuusta_ puhua.
Ja huom, tiedän että suurin osa lapsista syntyy haluttuina ja suunniteltuina.
"Tasa-arvo...sitä ei tässä asiassa voida saavuttaa, sillä jo se, että ainoastaan nainen joutuu tekemään jotain siinä tilanteessa kun yhteisestä mokasta aiheutunut raskaus on alkanut, on aika kaukana siitä tasa-arvoisesta tilanteesta. "
Niin... Paljon parempi onkin, että nainen yksinpäätöksellä voi päättää kahden vanhemmuudesta ja sekoittaa toisen osapuolen elämän... Kolikon yhdellä puolen on ehdoton abortti-oikeus, kolikon toisella oikeus synnyttää lapsi (ja nakittaa toiselle velvollisuuksia). Järjetöntä! Mitä riskejä ja velvollisuuksia naisella siis on...
"En ole vaatinut enkä tule koskaan vaatimaankaan että yhdenkään miehen pitäisi toimia juuri niinkuin nainen haluaa vain siksi että nainen haluaa, tiedä mistä päähänpinttymäsi tullut vai onko sinulla siellä taskun pohjalla kuitenkin jotain huonoja omia kokemuksia vastaavasta?"
Kuten sanoin, tämän asian lähtökohtana on nainen.
Raskauden sattuessa: 1) Lapsi on yhteisesti haluttu se A) pidetään B) nainen abortoi muutettuaan mieltään. 2) Lapsi on haluttu ja toivottu naisen puolelta A) nainen pitää sen, ja mies maksaa B) nainen abortoi tietäessään, ettei yksin siitä selviä, huomattuaan, ettei mies tule millään muulla tavalla kuin pakosta rahallisesti osallistumaan 3) Lapsi on haluttu ja toivottu miehen puolelta, ei naisen A) Nainen abortoi lapsen, vedoten oman elämän itsemääräämisoikeuteen. B) Ei tietoo tästä vaihtoehdosta... 4) Raskaus on kummankin osalta ei-toivottu ja A) sikiö abortoidaan tai B) Nainen pitää lapsen ja mies maksaa taas.
Kysynpä vaan, että millä tavalla mies on vastuussa ja oikeutettuna noissa asetelmissa?
"Niinkauan kuin seksiin (vaikka sitä ei tietenkää harrasteta vain lisääntyäkseen, silti sen riskin tietäen että näin voi todellakin käydä) ryhtyminen on oma vapaa valinta, se valinta on ollut tasan molemmilla osapuolilla"
Ero onkin siinä, että vain yksi osapuoli voi ja on oikeutettu harrastamaan seksiä ilman riskejä (taudit jne on toki universaaleja) ja menettämättä itsemääräämisoikeuttaan elämäänsä. "Riski" tässä tapauksessa on se, mitä nainen sinä hetkenä sattuukin haluamaan.
Enkä ole valittanut siitä mainitsemastani työnjaosta, kärjistin sen vain yleistyksenä. Passaa siis minulle oikein hyvin enkä ole koskaan kokenut sitä ongelmana, mutta tiedän että yleisesti se on suurin marinan aihe parisuhteissa ja monet sen kokevat"epäoikeudenmukaiseksi". Myös lähipiirissäni, mutta kuten mainitsin, itse nautin täysin siemauksin tästä roolijaosta. Itseasiassa katson hieman kieroon kanssasisaria, jotka ovat "luovuttaneet"asemansa kodinhengettärenä miehelle. Minulle koti ja perhe ovat (kaiken muun elämän ohella) sydämenasia, ja sen vaaliminen ehdotonta, ja jos minä pystyn huolehtimaan niistä ja sen lisäksi myös monesta muusta asiasta itsestäni huolehtimista unohtamatta, pitäisi siihen pystyä muidenkin.
Ymärrän yskäsi mutta en silti ymmärrä, mikset sinä ymmärrä ettei asiat voi olla toisin niin kauan kuin raskaus/sen jatkuminen /keskeyttäminen koskettaa fyysisesti vain naista. Tämä on syy, miksi naisella on oikeus päättää raskaudesta, oli se sitten sen jatkuminen tai abortoiminen, koska itse raskauteen ei voida puuttua puuttumatta naisen fyysiseesn koskemattomuuteen. Niin kaunis ajatus kuin se olisikin, että mies voisi vaatia naisen pitämään syntymättömän lapsen ja huolehtia tästä yksin sitten syntymän jälkeen, se on täysin mahdotonta koska ketään ei voi pakottaa fyysisen koskemattomuuden menetykseen. Siksi tässä ei tulla koskaan kohtaamaan sitä täydellistä tasa-arvoisuutta, sen enempää kuin siinäkään, että miehet voisivat joskus kantaa, synnyttää ja imettää sen lapsen koska se olisi tasa-arvoinen asetelma nykyisen sijaan, jossa fyysisen työn tekee vain nainen.
"Ero onkin siinä, että vain yksi osapuoli voi ja on oikeutettu harrastamaan seksiä ilman riskejä (taudit jne on toki universaaleja) ja menettämättä itsemääräämisoikeuttaan elämäänsä. "Riski" tässä tapauksessa on se, mitä nainen sinä hetkenä sattuukin haluamaan."
-Höpöhöpö tähänkin. En usko, että yksikään nainen kokee seksiä riskittömäksi vain siksi että "voi määrätä mahdollisesta raskaudesta" tai että voi päättää sen mahdollisen raskauden jatkumisesta tai keskyttämisestä ihan heppoisin perustein. Tekstistäsi sai nyt sen käsityksen että nämä olisivat naiselle "ihan sama"-mentaliteettia.
No hyvä, että sulla on asema ja järjestelmä, johon olet tyytyväinen. En toki käsitä lainkaan kanssasirarias... Käsittääkseni he ovat seuransa valinneet ihan ite, seurustelleet ja kenties jopa asuneetkin yhdessä, ennen lasten hankkimista. Jos on valinnut äidin helmoissa kasvaneen pojan itselleen, niin saa kai tyytyäkin tiettyihin asioihin... No, se siitä.
"Tämä on syy, miksi naisella on oikeus päättää raskaudesta, oli se sitten sen jatkuminen tai abortoiminen, koska itse raskauteen ei voida puuttua puuttumatta naisen fyysiseesn koskemattomuuteen."
Nimenomaan, ja enhän ole ollutkaan puuttumassa siihen tai rajoittamassa sitä millään tavalla. Seuraavaan asetelmaan pitäisi saada muutos; 1) sattuu vahinkoraskaus, nainen haluaa pitää lapsen, mies ei. => Mies joutuu maksamaan naisen yksinomaan haluamasta lapsesta alkaen 25500 € 18 vuoden ajan (elareihinkin on ilmeisesti tulossa korotus). Mies ei vanhemmuudestaan saa päättää, kuten nainen tässä tapauksessa sai. Tuohon tulisi puuttua yksinkertaisesti tämän takia; 2) sattuu vahinkoraskaus, nainen ei halua lasta, mies haluaisi. Nainen abortoi, koska hänellä on fyysinen koskemattomuus. Se on yksinkertaisesti aivan väärin, epäoikeudenmukaista ja ihmisoikeuksia polkevaa, että yhdellä osapuolella on kummatkin vaihtoehdot. No, suon kummatkin vaihtoehdot naiselle, kunhan itse saan myös oikeuksia ja ettei mun elämän suunnan koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta loukata. Kuten nyt tapahtuisi, jos nykyinen tapaus päättäisikin muuttaa mieltään kesken kaiken (ollaan sovittu ettei lasta haluta tähän aikaan). Olisin siis tili- ja elatusvelvollinen, mikäli nainen päättäisi toista, haluaisi itsensä takia jotain muuta jne. Oikeuksia en ole viemässä, mutta miehellä tulisi olla oikeus päättää vanhemmuudestaan ja haluaako ryhtyä isyyteen silloin sinä hetkenä kun nainen sattuu sen kokemaan otolliseksi ajaksi. En siis ole vaatimassa naiselta, että hän tekisi keholleen ja elämällään, kuten minä haluan... Miksi hänen päätöksensä sitten tulisi velvoittaa minua mihinkään? Että olen tili- ja elatusvelvollinen, silloin kun nainen jotain kohdalleen haluaa....!?!?!?! Ja samalla toki haluaa pitää sellaiset oikeudet, jotka evää minulta. Käsittämätöntä.
"-Höpöhöpö tähänkin. En usko, että yksikään nainen kokee seksiä riskittömäksi vain siksi että "voi määrätä mahdollisesta raskaudesta" tai että voi päättää sen mahdollisen raskauden jatkumisesta tai keskyttämisestä ihan heppoisin perustein. Tekstistäsi sai nyt sen käsityksen että nämä olisivat naiselle "ihan sama"-mentaliteettia. "
No, kuten hieman sanoinkin... Riskit menee tasan, oikeudet eivät. Miehelle tuo sun yllä naisen näkökulmasta kuvaama kauhistuttava riski on yhtä suuri. Naiselle joka haluaa lapsen, "ihan sama"-mentaliteetti sopiikin. Mitä hänellä on menetettävää? Abortti sinäänsä on varmaan joillekin raskas kokemus, mutta silti pienempi paha/rasite kuin pakkovanhemmuus.
Ja pieni korjaus; "...synnyttää ja imettää sen lapsen koska se olisi tasa-arvoinen asetelma nykyisen sijaan, jossa fyysisen työn tekee vain nainen. " => Fyysisen työn tekee naisen keho, joka on suunniteltu sitä varten (ja jonka suunnitteluun miehelä ei ole osaa eikä arpaa, ihan kuten ei naisella itselläkään).
"Ja pieni korjaus; "...synnyttää ja imettää sen lapsen koska se olisi tasa-arvoinen asetelma nykyisen sijaan, jossa fyysisen työn tekee vain nainen. " => Fyysisen työn tekee naisen keho, joka on suunniteltu sitä varten (ja jonka suunnitteluun miehelä ei ole osaa eikä arpaa, ihan kuten ei naisella itselläkään). "
Niin... Ja miehen keho on suunniteltu siittiöiden ulos tulemiseen, ja jonka suunnitteluun naisella ei ole osaa eikä arpaa, ihan kuten ei miehellä itselläänkään. Mitä me tästä opimme? Emme kai mitään, kuin että pidetään hauskaa ja yritetään kantaa mahdolliset seuraamukset kukin tahollamme.
Olen kai puolueellinen suhtautumaan koko asiaan, koska olen nainen, äiti ja omaan suuren sydämen ja empatian kaikkia lapsia kohtaan ja pidän lapsia syyttömänä elämisen asetelmiinsa, vanhempiansa kyllä vastuullisina. Ja vanhempia ovat ne biologisen perimän antaneet, joihin ei kumpikaan osapuoli pysty yksin eikä siten ole yksin vastuullinen.
"Emme kai mitään, kuin että pidetään hauskaa ja yritetään kantaa mahdolliset seuraamukset kukin tahollamme. "
Onkohan tuo nyt niin "kukin tahollamme" tuo... Yksi osapuoli kantaa tahollaan ne seuraukset, jotka itselleen haluaa. Toinen taas sen, minkä toinen osapuoli nakittaa, JOS päättää ne nakittaa.
Se vain on nyt niin, että sä omaat suuren sydämen naisen haluamalle tielle ja naisen oikeuksille, ja pidät miestä vastuullisena, mikäli nainen haluaa pitää vahinkolapsen vastoin miehen tahtoa. Taas kun nainen ei lasta halua, pidät sitä oikeutettuna, että nainen abortoi... Kummassakin tapauksessa mies on vailla tasavertaisia oikeuksia. Raja suuren sydämen ja itsekkyyden välillä on kyllä erittäin hatara tässä tapauksessa. Kaikki ratkaisun avaimet ja oikeudet tulee olla naisella? Ne haitat ja ongelmat, jota nainen ei omalle kohdalleen halua, on ihan ok kohdistaa toiseen osapuoleen?! Kummallista.
Se vasten miehen tahtoa abortoitu lapsikin on vailla oikeuksia... Kysynpä vaan (aina vaan), että miksi lapsi on tärkeä vasta silloin kun nainen sen haluaa, ja miksi koet että oikeudet ja velvollisuudet tulee vanhemmille ("lle") sen mukaan mitä nainen kohdalleen haluaa?
Empatiakyky ei liene sitä, että pitää yhtä osapuolta oikeutetuksi yksin määräämään vanhemmuuteen liittyvistä seikoista ja että odottaa/katsoo tämän yksinpäätöksen velvoittavan tai sitovan sellaista osapuolta jolla ei ole asiassa sananvaltaa. PAKKO, joka kohdistuu sun edustamaa sukupuolta kohtaan on halveksuttavaa ja loukkaa ihmis- ja perusoikeuksia, kun taas juuri sama tilanne kohdistettuna miehiin on hyväksyttävä... Ai niin... sä ajatteletkin "lapsen parasta"... Mikä sattumoisin tahtoo olla naisen halu, ja naisen yksin päätettävissä. Raja ja tilanne muuttuu sen mukaan, mitä nainen sinä ja sinä hetkenä sattuu haluamaan........
Puhut vastuusta, ja sen "vastuun" kantamisesta... Tämän vastuun voi yksi sukupuoli kiertää, toinen taas mukautuu siihen, minkämoisen "vastuun" (tai tilanteen) se toinen osapuoli kehittää. Tilanne on "yhteinen" jos nainen siitä "yhteisasiasta" hyötyy, taas jos tilanne on naisen haluja vastoin niin "kaikki(naissukupuoli) elää kuten parhaaksi näkee, sillä kenenkään(naissukupuolen) elämän itsemääräämisoikeutta ei tule loukata"...
Varsin empaattista tuokin ajattelu.
Nainen on se, joka kehossaan kasvattaa ja kantaa lapsen. Nainen on se, joka lapsen synnyttää. Nainen on se, joka mitä yleisimmin ja norm. asetusten mukaan syöttää, huolehtii jne lapsen varsinkin tämän ollessa ihan pieni. Ehkä tässä on syy, sen tässä yhä erittäin olennaisen asian eli naisen fyysisen koskemattuuden lisäksi, miksi koetaan, että naisella on oikeus päättää lapsen syntymättömyydestä tai syntymisestä. Siksi, koska ei voida pakottaa naista huolehtimaan raskaudesta niin että lapsen hyvinvointi olisi taattu, jos nainen ei haluaisi lasta mutta mies haluaisi. Ehkä siksi, että ketään ei voi pakottaa luopumaan fyysisestä koskemattomuudestaan eli pakottaa tekemään vartalolleen niin tai näin, mitä raskaus kaikkine vaihtoehtoineen vaatii. Nythän miehen kohdalla ei ole kyse fyysisen koskemattomuuden menetyksestä aiheessa "pakkoisyys", kun se fyysinen kontakti on jo tapahtunut vapaasta tahdosta eikä mies voi vartalollaan enää asialle mitään. Jos voitaisiin siirtää asia niin, että mies voisi kantaa lapsen jo raskaus aikana, asia olisi kenties toinen. Mutta ei voida, ja tuskin kovin moni sitä tosissaan toivookaan.
Ehkä tämä nykyinen asetelma on siksi, että lapsen oletetaan tarvitsevan ensisijaisesti äitiään siksi että kokemusperäisten tulosten mukaan harva mies olisi kuitenkaan ihan tosissaan valmis jäämään kotiin ja kantamaan yksin täysipäiväisen ja elämisen mittaisen vastuun lapsesta yksinään.
Kuulostaa susta ehkä epäoikeudenmukaiselta mutta tilastollisen tiedon mukaan näitä saannoksia laaditaan ja niiden mukaan eletään.
Jos joskus tuleva sukupolvi keikauttaa kelkkaa niin, että yleisessä suhteessa miehet ovat "enemmän" niitä vastuullisia ja"enemmän"esillä olevia vanhempia, voitaisiin edes miettiä vaihtoehtojen muuttamista.
Enkä muuten yhäkään hae mitään "Naisen tahdon mukaan"-maininkeja vaan esitän tosiasian niinkuin se on.
Juu, pakko vielä mainita.. Korostat toistuvasti että naisella ei olisi muuta vastuuta tekemisestään kuin miehen"nakittaminen". Jos luulet, että lapsen saanti tahi kasvattaminen on ihan sivussa menevä hälläväliä juttu ja naiselle vähämerkityksetön asia oman elämänsä suuntauksen kannalta, vähänpä tiedät tai sitten tuntemasi tuttava äidit ovat kaikkea muuta kuin hyviä äitejä. Lapsen saanti, kasvattaminen jne on sitoutumista lopuksielämää epäitsekkyyteen, ja siinä on vaikeaa olla muuttamatta entistä elämäänsä toisiin uriin, jos puhutaan nyt ns. norm. ihmisistä. Kenties unohdit, että sillä valin kun ehkä itse juokset ja jatkat elämääsi entiseen tapaan kenties elatusmaksuja lukuunottamatta, joku siellä jossain huolehtii sillävälin siitä sinun pikku kirouksestasi?
Päätösten tekeminen ei varmaan koskaan ole helppoa eikä yksiselitteistä, mutta joku päätös on aina kuitenkin tehtävä.
"Nainen on se, joka kehossaan kasvattaa ja kantaa lapsen. Nainen on se, joka lapsen synnyttää. Nainen on se, joka mitä yleisimmin ja norm. asetusten mukaan syöttää, huolehtii jne lapsen varsinkin tämän ollessa ihan pieni."
Naisen kehossa tuo prosessi nimeltä raskaus etenee, sen eteen nainen ei tee mitään muuta kuin hengitä ja syö tai valitse vievänsä raskauden loppuun tai keskeyttämään sen. Biologinen tosiasia on, ettei miehen keho tuota maitoa, jonka seurauksena tietenkin naisen on ruokittava lapsi.
Pakkoisyydessä mies ei menetä fyysistä koskemattomuuttaan, vaan jotain suurempaa. Menettää ELÄMÄNSÄ itsemääräämisoikeuden ja sen koskemattomuuden, päätäntävallan vanhemmuudestaan ja elämänsä suunnasta - asioista jotka naisen kohdalla ovat itsestäänselviä perus- ja ihmisoikeuksia?!?!?!?!?!?!?! Yht´äkkiä (kun NAINEN haluaa) niin "lapsen" etu polkee kun polkeekin miehen edut (ne jotka naiselle on pyhiä) ja miehestä tulee velvollinen ties mihin. Taas, jos nainen tekisi abortin, niin nainen "elää omaa elämäänsä ja päättää omasta kehostaan. MIHIN ne "lapsen" oikeudet silloin katoaa?!
En käsitä, miksi jatkuvasti otat ylös asian että lapsen saannin jälkeen olisi pakko jäädä kotiin ja hoitaa kotia 24/7? On isyys- y.m. järjestelyt, jotka takaa sen, ettei naisen tarvi heittäytyä pullantuoksuiseksi marttyyriksi ja kersan saa jo vuoden ikäisenä hoitoon, jolloin kummatkin osapuolet pääsevät töihin & ulos kodistaan. Mitä sitten valitsee tekevänsä, lienee oma asia tai omaa tyhmyyttä?
"Kuulostaa susta ehkä epäoikeudenmukaiselta mutta tilastollisen tiedon mukaan näitä saannoksia laaditaan ja niiden mukaan eletään. "
Jep, asia vaan menee niin ettei miehiä kohdella tasa-arvoisesti, vaikkakin ovat yhtä hyviä (ellei parempia) vanhempia ja kodinhoitajia. Kun lukee tätä palstaa, mediaa ja seuraa "todellisia" tapauksia, niin ei yhtään ihmettelekään, miksi miehet todelläkin jättävät kokonaan perheensä. Taakka saada edes rajoitetut vanhemman oikeudet lapsiinsa on liian valtava.
"Naisen tahdon mukaanhan" se menee, jos yks osapuoli ei halua vahinkolasta ja nainen pitää sen. Ei miehellä ole samoja mahdollisuuksia irtisanoutua ja päättää / suunnitella vanhemmuuttaan kuten naisella on, tosiseikka mikä on varsin epälooginen ja -oikeudenmukainen. Käsittämätöntä, että joutuu vielä rahoittamaan jonkun kotileikkejä ja haaveita lapsesta.
"Juu, pakko vielä mainita.. Korostat toistuvasti että naisella ei olisi muuta vastuuta tekemisestään kuin miehen"nakittaminen". Jos luulet, että lapsen saanti tahi kasvattaminen on ihan sivussa menevä hälläväliä juttu ja naiselle vähämerkityksetön asia oman elämänsä suuntauksen kannalta, vähänpä tiedät tai sitten tuntemasi tuttava äidit ovat kaikkea muuta kuin hyviä äitejä"
Missä vaiheessa oon sanonut noin? Lapsen haluava nainen nakittaa miehelle vanhemmuuden riemut, mikäli mies ei sitä ole halunut ja nainen taas ehdottomasti haluaa. Tosiseikkana on, että myös meidän lakiverkosto takaa moisen toiminnan, "lapsen edun" siis. Tekopyhää.
Totta hemmetissä tiedän, kuinka raskasta on olla vanhempi ja mitä vanhemmuus tuo tullessaan. SIKSI juuri vanhemmuuden suhteen myös miehellä pitäisi olla sananvaltaa (todellista sellaista) ja tasa-arvoiset oikeudet kuten naisella päättää vanhemmuudestaan. Ei niin, että sen päätöksen tekee jokin muu (asetelma joka yllättäen on tuomittava, kun se naisiin kohdistetaan).
Kerro ihmeessä, mitä epäitsekästä on siinä, että hankkki lapsen vastoin toisen vanhemman haluja, tekee kuten itse haluaa tai parhaaksi näkee, saattaa maailmaan lapsen joka ei ole haluttu kummankin vanhemman puolelta ja vielä sitten nakittaa elatukset miehelle? Tekopyhää.
Kuten sanottu, yks ei-toivottu lapsi maksaa alkaen 25.500 ja tuohonkin summaan on tulossa korotuksia, ilmeisesti.
"Kenties unohdit, että sillä valin kun ehkä itse juokset ja jatkat elämääsi entiseen tapaan kenties elatusmaksuja lukuunottamatta, joku siellä jossain huolehtii sillävälin siitä sinun pikku kirouksestasi? "
Ööh... Jos saisin lapsen ja voisin sen pitämisestä yksin päättää, niin mitä pahaa tuossa on? Itsepähän olisin valinnut tuon tien tietäen asian todellisen laidan.
"Päätösten tekeminen ei varmaan koskaan ole helppoa eikä yksiselitteistä, mutta joku päätös on aina kuitenkin tehtävä. "
Harmi vaan et nykyasetelmassa ehdottomana lähtökohtana on nainen, joka taitavasti ja tekopyhästi pelaa milloin omia haluja/kehoa/elämää/itsemääräämisoikeutta ja milloin "lapsen etua" miestä vastaan. Tekopyhää.
Sinä tahtoisit vain sitä, että mies saisi päätäntäoikeuden tässäkin asiassa. Yksipuolisesti. Sillä sitähän se siinä tilanteessa olisi. Ikävää. Yhäkään en ymmärrä, mikä siinä tapauksessa mielestäsi olisi tasa-arvoista?
Kukaan ei menetä mitään elämänsä itsemääräämisoikeutta, jos huolehtii vastuusta tasapuolisesti jo yhdyntä hetkellä ja kuitenkin orientoituu siihen mahdolliseen riskiin, mikä siitäkin huolimatta saattaa seurata. Tai sitten jättää seksileikit isommille ja tyytyä vain siihen omaan onneen, omaan itsemääräämiseen, jolloin ei ole riskiä siitä että voi syyttää uita oman elämänsä pilaamisesta..
"Sinä tahtoisit vain sitä, että mies saisi päätäntäoikeuden tässäkin asiassa.Yksipuolisesti. Sillä sitähän se siinä tilanteessa olisi. Ikävää. Yhäkään en ymmärrä, mikä siinä tapauksessa mielestäsi olisi tasa-arvoista?"
TässäKIN asiassa? Vanhemmuus on sen verran iso asia, että kummallakin pitäis olla siihen todellista sanomista, eikä niin, että nakitus tapahtuu sen mukaan mitä yks osapuoli sattuu itselleen haluamaan. Mitä tasa-arvoista on nykyisessä tilanteessa? tasa-arvoista mun ehdottamassa tilanteessa olisi se, että miessukupuolella olisi samat oikeudet kun naissukupuolella on. Jos on valmis vanhemmuuteen (ja nainenkin sitä haluaa), niin raskaus viedään loppuun. Ellei, niin olisi oikeus irtisanoutua ja suunnitella oma tulevaisuus ja vanhemmuus (kuten naisella on nyt, ehdottomana oikeutena).
"Kukaan ei menetä mitään elämänsä itsemääräämisoikeutta, jos huolehtii vastuusta tasapuolisesti jo yhdyntä hetkellä ja kuitenkin orientoituu siihen mahdolliseen riskiin, mikä siitäkin huolimatta saattaa seurata. "
Millä tavoin EI menetä? Jos huolehtii ehkäisystä, tekee selväksi sen, ettei halua vanhemmaksi nyt tai kyseisen kumppanin kanssa, SILTI sattuu vahinko ja nainen päättää pitää lapsen vastoin miehen tahtoa? Miten tuossa ei menetä itsemääräämisoikeutta? Millä tavoin mies on samassa asemassa, kuin nainen, joka tekee abortin ja valitsee hankkivansa lapsen tulevaisuudessa, eri kumppanin kanssa tai mahdollisesti parempaan aikaan?
"Tai sitten jättää seksileikit isommille ja tyytyä vain siihen omaan onneen, omaan itsemääräämiseen, jolloin ei ole riskiä siitä että voi syyttää uita oman elämänsä pilaamisesta.. "
Mies ei naista voi nakittaa, nainen voi miestä ja mies on velvollinen sitten sponsoroimaan naisen haluamaa asiaa. Toimiiko seksittömyys sun kohdalla, ja jos, niin kerro ihmeessä miten? Kerro ihmeessä vastaava tilanne, missä mä miehenä voin harjoittaa yhtä suurta valtaa naissukupuolta kohtaan, ja loukata niitä perusoikeuksia, joita naisen kohdalla pidät itsestäänselvyytenä?
Tulipa mieleen...
"Kukaan ei menetä mitään elämänsä itsemääräämisoikeutta, jos huolehtii vastuusta tasapuolisesti jo yhdyntä hetkellä ja kuitenkin orientoituu siihen mahdolliseen riskiin, mikä siitäkin huolimatta saattaa seurata. Tai sitten jättää seksileikit isommille ja tyytyä vain siihen omaan onneen, omaan itsemääräämiseen, jolloin ei ole riskiä siitä että voi syyttää uita oman elämänsä pilaamisesta.. "
Millä tavoin tuota ajattelua ei voi soveltaa tilanteessa, jossa miehellä myöskin olisi oikeuksia näissä asioissa (mallissa, jota oon esittänyt). Tilannehan ei sikäli muuttuisi JOS miehilläkin olisi oikeuksia. Nainen, joka ei halua lasta, toimii vahinkoraskauden sattuessa kuten toimisi tilanteessa, jossa miehillä ei olisi oikeuksia (tekisi abortin). Tilanteessa, jolloin nainen haluaa pitää lapsen, nainen toimisi kuten tilanteessa jossa miehellä ei ole oikeuksia (pitäisi lapsen). Mikäli mies saisi päättää omasta vanhemmuudestaan, lapsi syntyisi täysin haluttuna yhden vanhemman puolesta (kuten käy jo nyt, jos mies ja nainen ei ole samaa mieltä lapsen pitämisestä). Ero olisi vain se, että miehen ei tarvitsisi ryhtyä kotileikkien sponsoroijaksi eikä menettäisi oman elämänsä itsemääräämisoikeutta (kuten nyt tapahtuu tilanteissa, jossa nainen haluaa pitää lapsen ja mies ei). Lapsellekin tilanne olisi parempi, sillä naisen tulisi kriittisemmin miettiä onko hänellä edellytyksiä hoitaa ja pitää lasta, eikä laskea muiden varaan. Nykytilannehan on se, että nainen päättää miten asia etenee ja miehen on mukauduttava siihen... Ellei mukaudu, niin on epäkypsä (vertaa sun sanoihin "Tai sitten jättää seksileikit isommille").
Nykytilanteessa yksi osapuoli tosiaankin menettää elämänsä itsemääräämisoikeuden, mun kannattamassa mallissa näin ei kävisi. Oiekudet olisi kummallakin osapuolella olemassa, ja mikään yksinpäätös ei loukkaisi toisen oman elämän itsemääräämisoikeutta. En käsitä, mikä "mun mallissa" menee tasa-arvoa vastaan? Etenkin, jos vertaa tähän nykyhetkeen.
Mihin unohtui se tosiseikka että myös se ei-toivottu lapsi on Ihminen, kenellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään? Se, että haet nyt isälle juridista oikeutta irtisanoutua tämän lapsen alulle panemisesta, ei oikein korreloi minkään tasa-arvoisuuden kanssa....
En harrasta seksitöntä elämää joten en voi sanoa toimiiko se, mutta ehkä suosittelisin sitä niille keille vastuun kantaminen tekemisistään on liian vaativaa.
Ja nakitus ja nakitus. Yhtälailla voisi nainen sanoa siinä tilanteessa, jossa mies on ns. pannut paksuksi ja ottanut ritolat, tulleensa nakitetuksi? Taitaa olla hieman yleisempää nakitusta kuin se, mistä nyt naisia syytät. Yhäkän en ymmärrä, mikä tässä on niin vaikeaa...Jokainen kuitenkin tekee sen valintansa mitä tekee ja mitä mahdollisia seuraamuksia sillä teollansa voi olla.
niin pohjimmiltaanhan tässä asiassa on kyse Lapsen oikeudesta, ei isän tai äidin.
"Mihin unohtui se tosiseikka että myös se ei-toivottu lapsi on Ihminen, kenellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään? Se, että haet nyt isälle juridista oikeutta irtisanoutua tämän lapsen alulle panemisesta, ei oikein korreloi minkään tasa-arvoisuuden kanssa.... "
Hetkonen?! Mihin unohtuu sitten se tosiseikka, että se naisen puolelta ei-toivottu ja miehen puolelta toivotulla lapsellakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään?! Sun logiikan mukaan asia nimenomaan ON noin. Ihmisarvoista on se, että lapsen äiti on lapsen halunnut ja pitänyt sen (vaikkakin vastoin miehen tahtoa)... Taas kun isä sen haluaisi, niin lapsi ei eläisi ihmisarvoista elämää? Huomaatko, miten tämä asia nimenomaan korreloi tasa-arvon kanssa?!
Lähtökohtana EI siis olisi yksi osapuoli (kuten nyt), vaan kummatkin. Tilanne 1: Lapsi kuolee, kun hän on naisen puolelta ei-toivottu ja miehen puolelta kylläkin. (nainen abortoi ja "tekee kehollaan ja elämällään kuten haluaa") Tilanne 2: Lapsi syntyy naisen yksinpäätöksellä ja omasta halusta toivottuna (vastoin miehen tahtoa, joka saisi juridisestikin irtisanoutua moisesta). Kumpi on pahempi skenaario?! Kummassa tapauksessa lapsen oikeudet toteutuu paremmin?!
"En harrasta seksitöntä elämää joten en voi sanoa toimiiko se, mutta ehkä suosittelisin sitä niille keille vastuun kantaminen tekemisistään on liian vaativaa. "
Aaaa... Itse kannan vastuun ehkäisystä ja olen sanonut, etten halua nyt 3 vuoteen lasta. Vahinkoraskauden sattuessa kantaisin vastuuni äärimmilleni: Puoltaisin ja tukisin aborttia (josta nyt on jo ennakkoon "sovittu") ja tukisin naista abortin aikana & jälkeen, mikäli tämä tukea tarvitsisi. Mikään vaan ei juridisesti takaa, etteikö nainen (tässäkin asiassa) voisi perua sanojaan. Eli mikään ei takaa minun oikeuksia... Niitä oikeuksia, jota säkin pidät naisten kohdalla itsestäänselvyytenä.
"Yhtälailla voisi nainen sanoa siinä tilanteessa, jossa mies on ns. pannut paksuksi ja ottanut ritolat, tulleensa nakitetuksi? Taitaa olla hieman yleisempää nakitusta kuin se, mistä nyt naisia syytät."
Klassinen argumentointi naiselta. Sekoitetaan "soppaa ja puuroa"... Eli kun maailmassa on miehiä, jotka ei välitä oikeuksista (ei lasten, naisten tai omista), niin kaikkia muita tulee kohdella samalla mitalla...? Eli myös miehiä, jotka hoitavat osuutensa mitä tulee ehkäisyyn ja ilmaisevat SELKEÄSTI kantansa lapsensaantiin ja korkeintaan vahingon takia joutuvat moiseen asemaan...
Mikä "valinta" se on, että sattuu vahinko? Nainen voi lasten suhteen tehdä 5-vuotissuunnitelman (joka pitää), mies ei. Mies on aina altistunu vahingolle ja naisen ailahtelevalle mielelle. Lue=> Harmi vaan et nykyasetelmassa ehdottomana lähtökohtana on nainen, joka taitavasti ja tekopyhästi pelaa milloin omia haluja/kehoa/elämää/itsemääräämisoikeutta ja milloin "lapsen etua" miestä vastaan. Tekopyhää.
Nojust :) Saanen kai nauraa?
Millä tavoin abortoidun lapsen oikeudet toteutuu?
LähtökohtanaKO tulee olla nainen ja naisen halut, oli naisen haluama suunta sit mikä vaan? Saanen kai toisenkin kerran nauraa.
Kuten jo aiemmin sanoin: "Harmi vaan et nykyasetelmassa ehdottomana lähtökohtana on nainen, joka taitavasti ja tekopyhästi pelaa milloin omia haluja/kehoa/elämää/itsemääräämisoikeutta ja milloin "lapsen etua" miestä vastaan. Tekopyhää."
Halui mies sitten tahansa, niin nainen voi AINA palloilla suuntaan tai toiseen ihan omien kuvioidensa mukaan. Miehestä viis. Mikäli nainen päättää, että nykyinen rahatilanne tai yleistilanne ei ole tarpeeksi hyvä, niin hän abortoi, sanoi mies sitten mitä tahansa. Taas jos nainen päättää että nykytilanne on hänen mielestään ihan oiva lapsensaannille, niin hän pitää sen... sanoi mies sitten mitä tahansa. Ja elarimaksut alkaa raksuttaan... Varsin kummallista.