Kodinhoitohuoneen sijoitus

äimänkänkkä

Täällä on paljon keskusteltu kodinhoitohuoneen sijoituksesta. Toiset ovat sitä mieltä, että se on sijoitettava ehdottomasti alakertaan, toiset taas ajattelevat erillä tavalla. Eikö ihanneratkaisu olisi kuitenkin se, että kodinhoito sijaitsisi alakerrassa makuuhuoneiden välittömässä läheisyydessä?

Kodinhoitohuoneessa on yleensä pesukone, joten sinne on oltava luonteva yhteys ulkoa pyykinkuivattamisen kannalta. Harvassa talossa on erillinen kuraeteinen. Säälittävän usein se sijoittuu vaatehuollon yhteyteen. On kuitenkin myös huomioitava, että esimerkiksi lapsiperheissä sen paikka on ehdottomasti vaatehuollon yhteydessä, koska kura-aikaan tuskin kukaan haluaa lähteä roudailemaan vaatteita edestakaisin portaissa yläkertaan pestäväksi ja takaisin. Jetsetti on tässä sitten toissijaista. Tämän vuoksi sen sijoitus yläkertaan ei tuo välttämättä sen sijainnin luomia etuja, koska muu käytäntö jää vähemmälle.

Vaatehuollon kannalta sen kannattaisi kaikesta huolimatta sijaita alakerrassa mielellään myös keittiön sekä eteisen jatkeena ihan jo pelkän käytännöllisyyden kannalta. Yksilöllisiä ratkaisuja jokaisella perheellä tietysti on, mutta näinhän se on yleensä aina ollutkin. Harvaan taloon on järjestetty yläkerran parvekkeelta luonteva kulkuyhteys katutasoon, mikä olisi vaatehuollon kannalta tärkeää. Itse asun talossa, jossa on kodinhoito yläkerrassa makuuhuoneiden lähellä. Alakerrassa on erillinen kuraeteinen. Tämä ei ole ollut pitemmän päälle mitenkään toimiva ratkaisu. Mielummin olisin sijoittanut sen alakertaan, vaikka yhteys makuuhuoneista onkin huonompi. Tähän voisi tietysti kehitellä joitain toisia ratkaisuja myös, arkkitehdeille hommia...

20

3983

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Sitä saa mitä tilaa. Jos ei tiedä mitä haluaa, saa paskaa. Elämä on.

    • pnieminen

      itse en juuri koskaan vie vaatteita ulos tuulettumaan/kuivumaan pesun jälkeen, riittää kun khh:ssa on neliöitä jossa varaa ripustaa muutama koneellinen sisälle...ei sateet haittaa eikä naapurin nurmikonleikkuu jne...helpottaa siis elämää. kuraeteinen koirankin takia ehdoton must, eikä näissäkään eteisneliöissä alle 8m2:llä tule toimeen, ihan sama sitten onko tuo puoliseinällä peitetty vaiko takapihalla, itse en tarvitse kuin yhden sisäänkäynnin, terassit on sitten eri käyttötarkoitusta varten.
      khh:n sijainti saisi olla keittiön ja mh:iden välimaastossa (vanha tottumus kai?), yläkertaa en kaipaa, tilantuntua tulee enemmän kun ei tee korkeaa ja kapeaa energiahukkataloa...

      • monikerroksinen

        talo mikään energianhukka ole. Päinvastoin. Kummaa puhetta.

    • Kivitalon tekijä

      Meille tulee mh:t ylös ja pyykkikuilu sieltä kellariin. Keskikerros on oleskelukerros ja kellarissa on pesutilat, varasto ja khh. Onhan sieltä kantamista, kun puhtaat pyykit tuodaan yläkertaan, mutta saamme enemmän tilaa rakennettua ja saamme myös uloskäynnin ja kuraritilät yms. kodinhoitohuoneeseen. Keskikerrokseen (1. varsinainen kerros)tulee pieni siivouskomero ja muruluukut keittiöön ja eteiseen. Nyt kun asumme vuokralla ilman keskuspölkynimuria, on sivumennen sanottuna imuroinnista tullut yhtä tuskaa, kun olimme edellisessä asunossamme tottuneet keskuspoölkynimuriin.

      Kolmessa tasossa on varmasti omat hankaluutensa, mutta pidämme siitä, että eri toiminnot jakaantuvat eri kerroksiin. Ylimmässä kerroksessa on myös oleskeluaula, jossa lapset kavereineen voivat olla ja me aikuiset voimme olla rauhassa 1. kerroksessa työn tai rentoutumisen merkeissä.

    • Emily

      JOS KAIKKI olis mahdollista, tekisin alakertaan kuraeteisen, jossa myös märät ulko-ja urheiluvaatteet voisi kuivahtaa. Yläkertaan mh:n yhteyteen khh (lue: pyykinpesuhuone). Nytkin kuivaan pyykkejä suurella parvekkeella enkä pihalla. siitä ne on helppo viedä makuuhuoneisiin ja vaatehuoneeseen. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt miten khh ja keittiö liittyvät yhteen?
      Meillä on keittiön vieressä portaan alla pieni varasto, jonne saa mm. kierrätyspaperit, pullot, lääkkeet ym. Ja tämänhetkisessä uudessa talossamme on khh VAIN alakerrassa mutta en koe sitä liian vaikeaksi. Eikä meillä edes ole kulkua khh:sta ulos sillä pääovi on aivan lähellä eikä lapset enää ole pahimmassa kuraiässä. Meillä khh on erillinen huone, saunaan ja suihkuun kuljetaan ihan eri paikasta.

    • peukku68

      ehdottomasti kurapiste sinne mistä eniten kuljetaan kuravehkeillä ja rapatasuuilla.

      sauna kun on alakerrassa niin vaatehuollon luontevin paikka tuli myös alas ja juuri tuon kurapisteenkin takia samaan paikkaan. useinhan ulkovaatteet saa laittaa suoraan koneeseen niin puutarhurinpuolikkailta kuin mukuloiltakin. puhdas pyykki on tilan toisessa päässä joten ns paskanen ja puhdas ei kuuri kohtaa.. ja silitystä ei harrasteta kuin satunnaisesti ja sille on tila vaatehuoneessa.

      pyykin keruu kuitenkin on selvästi suurempaa yläkerran suihkussa kuin saunalla. siihen ratkaisuna oli kaksi pyykkikoria joista toisella tuodaan ja toisella viedään takaisin. emäntä pesee korin aina välissä kurapisteellä näppärästi ja niin homma sujuu.

      suunnitteluvaiheessa jo on asia kuulemma meillä mietitty meille sopivaksi käytännöksi sanoo emäntä ja lienee oikeassa niin jääräpäinen oli monen asian suhteen. vaatehuoneessa on meillä myös paikka ompelukoneelle joten paikkaus sujuu sutjakkaan tarvittaessa. vaatteitahan siellä ei hyllyssä säilötä vaan ne on kaapeissa ja ko tila on kausivaatteille yms tuotteille jotka laatikoissa tai kaapeissa sielläkin.

      pyykinkuivatuksesta vielä sen verran, että ei meillä ulos juurikaan viedä kuin satunnaisesti saunaterassille.

    • Saima

      Asumme 130 v. vanhassa pohjalaistalossa ja makuuhuoneet ovat yläkerrassa. Kodinhoitohuone (20 m2) on alakerrassa, samoin suihkutilat. Alunperin oli tarkoitus että vaatteet säilytetään makuuhuoneiden yhteydessä ylhäällä, mutta käytäntö osoitti toista.

      Koko perhe tulee aamulla alas yöpuvussa ja vaihtaa vaatteensa khh:ssa, joten vaatteiden säilytys on siirtynyt khh:een alhaalle. On kätsää. Ei tarvitse ravata kahden kerroksen väliä, muuta kuin vuodevaatteita pestessä tietysti. Tämän mahdollistaa iso khh, joka on tehty vanhan talon yhteen kammariin.

      • ratkaistiin näin

        Meillä on myös reilumman kokoinen khh, noin 15 m2. Yläkerrassa on makkarit ja niissä myös vaatesäilytys. Khh on saunan ja takkahuoneen vieressä alakerrassa ja siellä säilytetään jonkin verran myös puhtaita vaatteita (alusvaatteita, t-paitoja, yökkärit jne.), joita tulee saunan jälkeen vedettyä päälle. Meillä saunotaan lähes päivittäin, joten likaiset vaatteet laitetaan siinä yhteydessä pyykkiin. Yläkerrasta on myös pyykkikuilu khh:seen, josta pyykit saa näppärästi pyykkikoriin kaapissa, pesukoneen vieressä. Khh:sta on myös uloskäynti terassille, jonne voi mennä saunan jälkeen vilvoittelemaan.

    • Sakke

      Meillä rinnetalo jossa makkarit ylhäällä kuten kodinhoitokin. Kaikissa valmiissa pohjissa khh oli sijoitettu alakertaan vaikka makkarit ja vaatehuone oli ylhäällä. Halusimme khh:n ilman muuta ylös jossa asuminen pääosin tapahtuu. Alhaalla khh:n paikkaa puolsi vai sauna, mutta kun suihku jota usein käytetään on ylhäällä ei tuokaan ollut syy laittaa sitä alas kuten tapana on.

      Tämä siis yksi näkemys rinnetalon kohdalla. Tavallisessa kaksi tai useampi kerroksisessa khh-on ehkä näppärämpi laittaa alas niin siitä pääsee uloskin, itse tosin laittaisin sen kuraaltaan esim. "tuulikaapin" kylkeen ja khh sinne minne se parhaiten sopii.

      Ja unohtakaa jo se kuningasidea että kodinhoidosta kuljetaan saunatiloihin ja kodinhoitoon sitten vielä keittiöstä. Erittäin epämukava ratkaisu. Tai jos haluaa saunottelun lomassa mielummin istua keittiöjakkaralla kalsarikasaa tuijottaen kun esim. takkatulen ääressä niin mikäs siinä.

      • peukku68

        rinnetaloissa on usein yläkerta varsinaista asumista varten ja alakerta jää vähän hukkatilaksi, korkeintaan autotalli ja saunaosasto sijoitetaan sinne. kaikki ratkaisut perustuvat sitten näihin tilajakoihin; kosteat tilat alas ja muut ylös. monikaan ei oikeasti ajattele miten toimii talossaan ja kuinka se talo edes olisi käytännöllinen. sisäänkäyntikin laitetaan yleensä ylös oli talo tontilla ihan miten päin tahansa.. alakertaa on sitten täytettävä takkahuoneilla ja askartelutiloilla sun muilla joita muuten ei tehtäisi lainkaan jotta rakennuskuluissa säästettäisiin.

        paras noista pesu-wc-keittiö ratkaisuista oli aikanaan talokirjoja tutkiessamme löytämämme talo jossa wc oli keittiön vieressä eli kuseminen kuuluu kaffepöytään.. kodinhoito ja sauna meni juuri keittiöstä. istu nyt siinä vieraiden kanssa ruokailutilan hienossa pöydässä keittiön vieressä kun vieressä jauhaa pesukone, kodinhoitotilassa ei ole tilaa pukemiselle saati saunassa eli siitä vaan pyyhkeissä ohi (ainoa pesutila..) ja tortun vääntö vwskistä säestää kaikkea toimintaa!! silti joku senkin talon valkkaa?

        moni ei muuten laita kaksikerroksisessa edes ylös pesutiloja vaikka veski siellä olisikin. epämukavaa säästöä.

    • Sakke*

      Meillä rinnetalo jossa makkarit ylhäällä kuten kodinhoitokin. Kaikissa valmiissa pohjissa khh oli sijoitettu alakertaan vaikka makkarit ja vaatehuone oli ylhäällä. Halusimme khh:n ilman muuta ylös jossa asuminen pääosin tapahtuu. Alhaalla khh:n paikkaa puolsi vai sauna, mutta kun suihku jota usein käytetään on ylhäällä ei tuokaan ollut syy laittaa sitä alas kuten tapana on.

      Tämä siis yksi näkemys rinnetalon kohdalla. Tavallisessa kaksi tai useampi kerroksisessa khh-on ehkä näppärämpi laittaa alas niin siitä pääsee uloskin, itse tosin laittaisin sen kuraaltaan esim. "tuulikaapin" kylkeen ja khh sinne minne se parhaiten sopii.

      Ja unohtakaa jo se kuningasidea että kodinhoidosta kuljetaan saunatiloihin ja kodinhoitoon sitten vielä keittiöstä. Erittäin epämukava ratkaisu. Tai jos haluaa saunottelun lomassa mielummin istua keittiöjakkaralla kalsarikasaa tuijottaen kun esim. takkatulen ääressä niin mikäs siinä.

    • Suurperheen isä

      Minusta kodinhoitohuoneen yhteyteen kannattaa tehdä riittävän suuri vaatehuone, jossa säilytetään alusvaatteet, lakanat ja pyyhkeet . Kodinhoitotila tulee sijaita siinä kerroksessa, jossa on suihku tai sauna. Mielestäni ei ole mitään ideaa roudata alusvaatteita, lakanoita, ym jokaiseen makuuhuoneeseen erikseen, vaan säilyttää ne keskitetysti samassa paikassa. Vaatteitahan kai vaihdetaan eniten pesulla käynnin yhteydessä. Pienet lapsetkin oppivat laittamaan käytetyt vaatteet likavaatekomeroon, ja ottamaan uudet omalta hyllyltä vaatehuoneesta. Tämä on todettu toimivaksi isossa lapsiperheessä. Åidillä on muutakin tekemistä, kun kantaa vaatteita pitkin taloa.
      En ole koskaan sisäistänyt tapaa, että jokaisessa makkarissa pitää olla seinä täynnä komeroita vaatteiden säilytystä varten.
      Ne täyttyvät helposti sellaisilla vaatteilla, joita ei koskaan käytetä. Komeroissa säilytetään kirjoja, henkilökihtaisia tavaroita, leluja ja ym. roinaa.

      Pieni niksi sukkien pesua varten: Laita sukat pyykkipojalla yhteen heti käytön jälkeen. Pesun jälkeen ne on helppo ripustaa kuivamaan narulle. Parit pysyvät tallessa. Jos jokaisella perheenjäsenellä on oman väriset tai malliset pyykkipojat, niin lajittelu kuivauksen jälkeen on helppoa.. Ps tämä idea on vapaasti käytettävissä.

      • 5 lapsen äiti

        Meillä laitetaan sukat yhteen (vetämällä toinen toisen yli, tulee pieni pallo... osasinkohan selittää ymmärrettävästi)likapyykkiin viedessä. Parit ei katoa ja samaa paria olevat sukat tulee samaan pesukoneelliseen. Homma on toiminut hyvin ja lapsetkin ovat sen oppineet- ei ole parit eksyksissä.
        Laitatko sukat pyykkipoikineen koneeseen, eikö ne kolise siellä... vai ymmärsinkö oikein?

      • suurperheen isä
        5 lapsen äiti kirjoitti:

        Meillä laitetaan sukat yhteen (vetämällä toinen toisen yli, tulee pieni pallo... osasinkohan selittää ymmärrettävästi)likapyykkiin viedessä. Parit ei katoa ja samaa paria olevat sukat tulee samaan pesukoneelliseen. Homma on toiminut hyvin ja lapsetkin ovat sen oppineet- ei ole parit eksyksissä.
        Laitatko sukat pyykkipoikineen koneeseen, eikö ne kolise siellä... vai ymmärsinkö oikein?

        Sehän se on koko idean paras puoli. Mitä se pieni kolina haittaa, Koneesta lähtee ääntä muutenkin. Ne pyykkipojat on otettu sellaisesta pyöreästä pyykinkuivaustelineestä. Ovat pieniä ja pyöreä muotoisia, eivät riko sukkia.
        Suosittelen kokeilemaan, niin huomaat edun.

      • kolmen lapsen isä

        Hei,
        Vielä parempi on laittaa sukat yhteen Supi sukkapidikkeellä jo koneeseen laitettaessa ja pois otettaessa myös kuivumaan ko.pidikkeen kera.
        löytyy mm.Prismoista

    • neliöt joudutaan ostamaan

      niin jää yleensä kaikki järkiratkaisut vähiin. Siitä tulee sellainen pakollinen putkilo.

      • Suunnittelun sekatyömies

        tila ei vaadi aina hirveästi neliöitä. Tärkeintä on päättää mitä mihinkin laitetaan, ja miten pelkkään kulkemiseen vaadittava alue minimoidaan. Oletko koskaan ajatellut, että normalikokoinen asuntovaunu on pienempi kuin pesuhuone ja sauna yhteensä, tai normaali kodinhoitohuone. Asuntovaunu on yllättävän tilava ja siinä on paljon säilytystilaa.

        Toinen asia;
        Olen aina ihmetellyt, miksi huonekomerot pitää olla 600 mm syviä? Eikö 400 mm riittäisi vallan mainiosti. Ei hyllylle voi kuitenkaan laittaa juuri yli 300 mm syvyydeltä vaatteita. Ne jotka jäävät sinne taakse, voisi aivan hyvin viedä kaatopaikalle, ei niitä tavaroita kuitenkaan käytetä.

        Tosin tuo minimointi ei kai nykyisin ole muodissa, kun 2-3 hengen perheet rakentavat 150-180 m2 taloja. Kun on seurannut tätä nykyistä omakotitalo buumia, niin eivät ihmiset köyhiä ole, tai eivät ainakaan sitä tunnusta.

      • myytyä nuo ajatukset.
        Suunnittelun sekatyömies kirjoitti:

        Kaikki pitää olla isoa, avaraa ja korkeaa. Esim. lasten mh;t pitää jostain syystä olla ainakin 12 m2 ja sitten keskellä pitää olla se iso arkiolohuone (aula. Pitää olla tilaa sisään käveltävälle vaate/pukuhuoneelle, pore ammeelle, omat WC;t melkein jokaiselle asukkaalle, kuten myös vaatehuone. Rappuset pitää olla lepotasolla ja suuret. Saunassa pitää olla sellaiset istumiskelvottomat jokasuuntaan mutkalla olevat muotolauteet lasiseinällä. Suuri pesutila jossa tilaa myös poreammeelle, ja siinä erillinen pukeutumistila (tämä olisi hyvä) kodinhoitohuoneessa kaappitilaa, kuivaustilaa, silitystilaa (joka tehdään muissa yleensä tiloissa). Keittiössä pitää olla tilää myös arkiruokapöydälle, lisäksi erillinen ruokahuone. Olohuone pitää olla avara 40 m2 lasipintaa ja vähintään 6 m korkea. Tietysti myös tuulikaappi ja sitten eteisaula, mieluiten sitten viellä lasitettu kuisti ja toisella puolella lasitettu 30 m2 kuisti. jne..jne. Ja rahaa käytössä tuohon kaikkeen max. 180.000,- ja parhaimmilla viellä tuo on kokonaisbudjetti. Ei siis vain ole mahdollista.

      • suunnittelun sekatyömies
        myytyä nuo ajatukset. kirjoitti:

        Ihmisillä on liikaa toiveita, liian vähän rahaa. On hyvin vähän rakentajia, ainakaan etelän kaupunkien laitamilla, jotka rakentavat itselleen, tarpeen mukaan. Talot rakennetaan aivan selvästi naapuria varten. (näyttämisen halua) Jospa Suomessa rakennettaisiin hiukan vaatimattomampia taloja paremmista värkeistä ja huolellisemmin tehden, niin voisi niitä olla vielä sadanvuoden jälkeenkin pystyssä. Nykyise pakettitalot rakennetaan juuri niin ohuesta puutavarasta kuin laki sallii ja tuleva käyttöikä tahtoo jäädä alle 50v, joka tahtoo olla sama kuin lainan maksuaika. Me emme ota huomioon tulevia sukupolvia, vaa rakennamme vain itselle. MINÄ ITE !

        Toisaalta onhan se hyvä, että rakentaminen ei lopu tällä menolla, leipää näyttäisi riittävän tulevaisuudessakin.

      • takki
        Suunnittelun sekatyömies kirjoitti:

        tila ei vaadi aina hirveästi neliöitä. Tärkeintä on päättää mitä mihinkin laitetaan, ja miten pelkkään kulkemiseen vaadittava alue minimoidaan. Oletko koskaan ajatellut, että normalikokoinen asuntovaunu on pienempi kuin pesuhuone ja sauna yhteensä, tai normaali kodinhoitohuone. Asuntovaunu on yllättävän tilava ja siinä on paljon säilytystilaa.

        Toinen asia;
        Olen aina ihmetellyt, miksi huonekomerot pitää olla 600 mm syviä? Eikö 400 mm riittäisi vallan mainiosti. Ei hyllylle voi kuitenkaan laittaa juuri yli 300 mm syvyydeltä vaatteita. Ne jotka jäävät sinne taakse, voisi aivan hyvin viedä kaatopaikalle, ei niitä tavaroita kuitenkaan käytetä.

        Tosin tuo minimointi ei kai nykyisin ole muodissa, kun 2-3 hengen perheet rakentavat 150-180 m2 taloja. Kun on seurannut tätä nykyistä omakotitalo buumia, niin eivät ihmiset köyhiä ole, tai eivät ainakaan sitä tunnusta.

        Kun sinne komeroon laitetaan tanko henkareita varten, niin komeron täytyy olla 600mm syvä, että takit (ja paidat, iltapuvut yms.) sopii sinne. Tangon voi toki asentaa myös kohtisuoraan, jolloin paidat yms. ovat peräkkäin, ts. ensimmäinen vaatekappale peittää muut taakseen. Tämäkin on esim. eteisessä hankala ratkaisu. Tästä yksinkertaisesta syystä ainakin eteisen vaatekaappi on 600 mm syvä. Makuuhuoneen kaikkien kaappien 600 mm syvyys on kieltämättä usein turha, ja pienempiäkin saa, kun tajuaa pyytää. Taitavat vaan olla niin bulkkikamaa nuo 600 mm syvät kaapit, että se on aina se halvin ratkaisu. Ja saahan se perheen teini piilotettua pornoleffansa sinne takariviin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe