Äitipuoli

Tapasin miehen joka oli jättämässä naisystäväänsä, lapsensa(1v) äitiä.
Aloimme seurustelemaan, ja tietenkin hänen ex sekosi täysin. Yritti kaikkensa, jotta meidän suhde loppuisi kuten heillä.
Nykyään lapsi on 4-v, ja asuu meillä enemmän kuin toisen äitinsä luona.
Lapsi on kutsunut minua äidikseen jo kauan, yli kaksi vuotta. Kaikki pitävät minua lapsen äitinä, koska lapsi minua siksi kutsuu, ja minä hänen kanssaan eniten aikaa vietän.Lapsi on minulle rakas, ihana pikku kulta.
Lapsen toinen äiti ei tietenkään tästä pidä, mutta minkäs teet?
Ei kukaan ole opettanut lapselle että hänen täytyy sanoa minua äidiksi.Miehen kanssa olemme naimisissa, ja odotamme ensimmäistä yhteistä lastamme. 4- vuotias on innoissaan vauvasta, meinaa ylpeydestä pakahtua päiväkodissakin kun kertoo kavereille että äidin masussa on vauva!
Meidän perhe on onnellinen näin, alku tietysti oli painajaista, mutta nyt kaikki on hyvin.
453780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

sinusta itsestäsi tuntua jos joku akka veisi sinulta miehen ja vauvan, jonka kohta synnytät...

Äänestä
  • En mä mitään ole vienyt. Lapsi kutsuu biologista äitiään äidiksi kun on hänellä. Lapsi viihtyy kummassakin kodissa oikein hyvin, ja molemmissa paikoissa hänellä on huolehtiva äiti.

    Äänestä

  • siinä oliskin ihmettelemistä, jos uunituore isä rakastuis kätilöön ja karkaisivat lapseni kanssa.
    Buah hahahahahahahaa hahaaahhahahahaaa

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    siinä oliskin ihmettelemistä, jos uunituore isä rakastuis kätilöön ja karkaisivat lapseni kanssa.
    Buah hahahahahahahaa hahaaahhahahahaaa

    Joo olis kyllä aika metkaa.
    Se, että mieheni ja minä erottaisiin, vaatisi toista pettämään toista, ja se ei tule tapahtumaan Tässä suhteessa.
    Ei mieheni nyt exää huvikseen jättänyt. Ex vaan meni miehen hyvän kaverin kanssa sänkyyn, auts.
    Sori vaan, mutta meidän liitto on täysin kunnossa, ja rakkaus vaan syvenee kun meidän vauveli syntyy.
    Turhaan te siellä riehutte, huonoa omaatuntoa ette mulle saa noilla väsyneillä jutuillanne.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    siinä oliskin ihmettelemistä, jos uunituore isä rakastuis kätilöön ja karkaisivat lapseni kanssa.
    Buah hahahahahahahaa hahaaahhahahahaaa

    Kyllä ne kätilöt on kaikkein pahimpia naikkosia!! Karata nyt toisen miehen ja vauvan kanssa noin vain! Varaskätilöt *erkele!! Just kun mies on onnensa kukkuloilla vaimonsa kanssa saadun vauvan kera, niin tulee sellainen karmea kätilönaikkonen ja varastaa sen onnellisen iskän!! Ja vauvankin vielä!! Eikä äiti synnytyksen jäljiltä pysty ees perään juoksemaan... Voih tätä elämän suurta tragediaa. Buah. Sori... Aaahahahahhaaahahahaa

    Äänestä

  • Oih! kirjoitti:

    Totta joka sana. Sehän mun kohtalo varmaan on.
    Onko se väärin, että huolendin pienestä lapsesta, kun tämän oma äiti on missä lystää.
    Nytkin lapsi on ollut meillä kaksi viikkoa, ja äiti ei ole edes kertaakaan soittanut ja kysellyt lapsensa vointia yms.
    Neuvolassakin olin juuri lapsen kanssa, kun lapsen oma äiti oli kotona krapulassa.
    Niin, että miettikää asiaa toiseltakin kantilta.

    noille miesten varastamisista väsyneitä puhuville oli tarkoitettu nämä kätilö - buah-hah -viestit, jospa näkisitte, miten naurettavia varastamiskäsityksenne ovat.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    noille miesten varastamisista väsyneitä puhuville oli tarkoitettu nämä kätilö - buah-hah -viestit, jospa näkisitte, miten naurettavia varastamiskäsityksenne ovat.

    Tuli selväksi.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Totta joka sana. Sehän mun kohtalo varmaan on.
    Onko se väärin, että huolendin pienestä lapsesta, kun tämän oma äiti on missä lystää.
    Nytkin lapsi on ollut meillä kaksi viikkoa, ja äiti ei ole edes kertaakaan soittanut ja kysellyt lapsensa vointia yms.
    Neuvolassakin olin juuri lapsen kanssa, kun lapsen oma äiti oli kotona krapulassa.
    Niin, että miettikää asiaa toiseltakin kantilta.

    sinulle ja onnea teidän perheelle perheenlisäyksineen.
    Niinhän se on, terveestä parisuhteesta ei mikään "naikkonen" toista edes pystyisi varastamaan, mikäli sellainen ihmistenvarastaminen nyt enää on edes käsite. Mielestäni se liittyy enemmänkin orjakauppoihin.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Tuli selväksi.

    pidät huolta pienestä viattomasta lapsesta, vaikket olisikaan biol. äiti.

    Äänestä

  • juttu että kirjoitti:

    pidät huolta pienestä viattomasta lapsesta, vaikket olisikaan biol. äiti.

    Wautsi. Onhan joku täällä samaa mieltä kanssani.
    Eihän se helppoa ollut alkaa yhtäkkiä lapselle äitihahmoksi, mutta päivääkään en ole katunut.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Wautsi. Onhan joku täällä samaa mieltä kanssani.
    Eihän se helppoa ollut alkaa yhtäkkiä lapselle äitihahmoksi, mutta päivääkään en ole katunut.

    kevyttä jeesustelua,,mutta kai se on hyvä jos itsetuntos nousee näin..

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Wautsi. Onhan joku täällä samaa mieltä kanssani.
    Eihän se helppoa ollut alkaa yhtäkkiä lapselle äitihahmoksi, mutta päivääkään en ole katunut.

    Äitihahmohan sinä voit olla ja hienoa, että pidät lapsesta huolta, mutta ÄITI sinä et tuolle lapselle ole, etkä tule koskaan olemaan.

    Olipa lapsen oikea äiti minkälainen ihminen tahansa, ei ole lasta kohtaan reilua, että annat lapsen kutsua itseäsi äidiksi.

    Sanot, että minkäs sille mahtaa. No kai sinä nyt aikuisena ihmisenä osaat sanoa pienelle lapselle mikä sinun nimesi on?

    Perusta miehesi kanssa oma perhe sen sijaan, että asettautuisit miehesi ex-vaimon paikalle vaimoksi ja heidän yhteisen lapsen äidiksi.

    Toivon todellakin, että avioliittonne on yksi niistä harvoista, joissa kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jos kuitenkin sattuisi niin, että ei menisi, pahin painajaisesi olisi kuitenkin se, että sinun lapsesi alkaisi pitää jotain toista naista äitinään. Usko pois.

    Äänestä

  • Äippä minäkin kirjoitti:

    "Lapsen toinen äiti ei tietenkään tästä pidä, mutta minkäs teet? "

    Siis mikä lapsen toinen äiti????

    Tarkoitat varmaan lapsen ainoaa äitiä.

    Jos teillä on kaikki hyvin, miksi sinun pitää vähätellä lapsen äitiä ja korostaa omaa asemaasi lapsen elämässä?

    Toivottavasti et ole todellinen!

    Alkuperäisen kirjoitustyylistä näkee, että pelkkää kuvitelmaa, ja tahallinen ärsyke. Ei vakavsti otettava juttu! Ei siis kannata ottaa vakavasti...!

    Äänestä

  • Äippä minäkin kirjoitti:

    Äitihahmohan sinä voit olla ja hienoa, että pidät lapsesta huolta, mutta ÄITI sinä et tuolle lapselle ole, etkä tule koskaan olemaan.

    Olipa lapsen oikea äiti minkälainen ihminen tahansa, ei ole lasta kohtaan reilua, että annat lapsen kutsua itseäsi äidiksi.

    Sanot, että minkäs sille mahtaa. No kai sinä nyt aikuisena ihmisenä osaat sanoa pienelle lapselle mikä sinun nimesi on?

    Perusta miehesi kanssa oma perhe sen sijaan, että asettautuisit miehesi ex-vaimon paikalle vaimoksi ja heidän yhteisen lapsen äidiksi.

    Toivon todellakin, että avioliittonne on yksi niistä harvoista, joissa kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jos kuitenkin sattuisi niin, että ei menisi, pahin painajaisesi olisi kuitenkin se, että sinun lapsesi alkaisi pitää jotain toista naista äitinään. Usko pois.

    Jep, enhän mä lasta ole synnyttänyt, mut kaiken muun melkein sit olenkin tehnyt. Taas jeesustelua, sori.
    Jonkin aikaa lapsi kutsui minua nimella, mutta vaihtoi sen nopeasti äiti-sanaksi.
    Ja perheen me olemme jo perustaneet, uutta ei tarvitse enää perustaa. exän paikkaa en vie, en todellakaan. Meidän liitto vaan paranee koko ajan, jotenn ero tuskin on edessä. Ja jotta joku muu ottaisi äidin paikan minulta, se tarkoittaisi sitä, että annan lapsen pois, hylkään hänet enkä välitä paskan vertaa missä hän on, kenen kanssa ja miten hän voi. Näin teki tämän lapsen biologinen äiti. Syntiä olen varmasti nyt tehnyt.
    Olisi pitänyt jättää lapsi vaan sinne, olla vastaamatta soittoihin joissa pyydettiin hakemaan lapsi pois biologisen äitinsä luota.Jep jep, asia selvä.

    Sillä lapsellahan piti olla molemmissa paikoissa huolehtiva äiti? Vai oliko se eri lapsi?

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Sillä lapsellahan piti olla molemmissa paikoissa huolehtiva äiti? Vai oliko se eri lapsi?

    koko ketju, siksi ei täsmää. Kaipa "äippä" tästä jotain kicksejä saa.

    Äänestä

Vaikka minä olen onnellinen puolestasi ja koko perheenne puolesta ja iloinen, että olet ottanut miehesi lapsen lämpimästi vastaan, kasvatat häntä lämmöllä ja opetat arkisia asioita, niin silti en ymmärrä miksi, ette heti alusta asti korjannut, kun lapsi sinua äidiksi alkoi kutsumaan. Lapsella on äiti ja varmasti ymmärrät, kun oma lapsesi syntyy, että äitinä et koskaan hyväksyisi että hän toista naista kutsuisi äidiksi, jos itse olet hänen elämässä läsna. (Kuten varmasti olet)

Lapsi olisi voinut kutsua sinua, omalla nimellä, mamma...jne. se oli vain teistä kiinni. Kyllä minunkin kaksi-vuotia välistä pilke silmäkulmassa kutsuu minua hoitajansa nimellä ja kun kysyn että anteeksi kuka, niin vastaa nauraen että xxxxxx (hoitajansa nimi) ja vasta kohta että äiti..ja isäänsä kutsuu välistä etunimellä ja kun korjaamme, että hän on sinulle isä, niin sitten sanoo isä..joten ihan normaalia käytöstä parivuotiaalle oli kutsua sinua äidiksi..mutta se että TE HYVÄKSYITTE sen on mielestäni epänormaalia.

Nyt tuskin on enään oikea aika alkaa häntä vaatimaan, että kutsuisi sinua esim. etunimeltä, koska on saamassa pikkusiskon tai veljen. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan

Äänestä
  • Kylläpäs on tullut palautetta!
    Kaikkia asioita en ole kertonut tässä tarinassa, ja asia on paljon laajempi mitä tässä nyt olen jaksellut kirjoittaa.
    Lapsen biologinen äiti siis melkein hylkäsi lapsensa kun hänellä meni liian lujaa. Siinä oli sossut ym koko ajan hänen ovensa takana. Halusimme antaa lapselle oikean kodin ja näyttää normaalin perheen elämäntavat yms.
    Siinä asiassa ei ollut ketään, joka olisi pistänyt vastaan, ei edes lapsen biologinen äiti.
    Ja joo, jeesustelen varmaan tosi paljon, tapahtunut mikä tapahtunut.Ajatelkaa nyt joku lapsenkin parasta.Hups, toi äskeinenkin oli varmaan jeesustelua. Jaa niin joo, feikki-juttuhan tämä varmasti onkin.Ei kyl oo tapana paskaa kirjoitella palstoille. Totta joka sana.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Kylläpäs on tullut palautetta!

    Vai miten selität nämä. Ensin tilanne oli tämä:

    "Lapsi viihtyy kummassakin kodissa oikein hyvin, ja molemmissa paikoissa hänellä on huolehtiva äiti."

    Ja sitten tämä:

    "Lapsen biologinen äiti siis melkein hylkäsi lapsensa kun hänellä meni liian lujaa. Siinä oli sossut ym koko ajan hänen ovensa takana. Halusimme antaa lapselle oikean kodin ja näyttää normaalin perheen elämäntavat yms.
    Siinä asiassa ei ollut ketään, joka olisi pistänyt vastaan, ei edes lapsen biologinen äiti."

    Ja vielä lopuksi:

    "Ei kyl oo tapana paskaa kirjoitella palstoille. Totta joka sana."

    Niin että sillä sipuli =oD

    Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa. Oikea äippä totesi, ettei perhe-elämä olekaan hänen juttunsa ja jätti miehen sekä lapset. Lähti pitämään hauskaa kapakoihin ja poikaystävät vaihtuivat tiheästi. Perhe kotona ei juuri häntä kiinnostanut, yhteydenottojen takana useimmiten oli vain jokin kiusanteko. Toisen arkielämän tekeminen entistä hankalammaksi. Meni vuosia, tapasin tämän yh-isän ja lapset tutustuivat minuun nopeasti. Kun menimme naimisiin, lapset alkoivat automaattisesti sanoa minua äidiksi. Myös oma (aiemmasta suhteesta oleva) lapseni alkoi sanoa miestäni isäksi. Kummankin lapset olivat kärsineet siitä tosiasiasta, että heidän kodistaan ja perheestä puuttui toinen vanhempi. Suhteet läsnäolevaan vanhempaan olivat hyvät, mutta isä ei voi korvata äitiä eikä äiti isää. Nyt kun tilanne ns. normalisoitui, heillä oli arkipäivän elämässä sekä äiti että isä, he olivat siitä niin iloisia, että alkoivat automaattisesti kutsua meitä äidiksi ja isäksi. Eräs lapsista totesi naimisiinmenomme jälkeen syntymäpäivänään, että "jee, mä sain parhaimman synttärilahjan, mä sain äidin". Kaikki silti tietävät, että biologinen äiti tai isä on toinen. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole pelkkää biologisuutta. Onko äitiys sillä hoidettu, että lapset käyvät muutaman kerran vuodessa katsomassa äitiä kuin jotakin akvaariokalaa akvaariossa. Tunne siitä, että tuo on minun äiti tai isä, ei rakennu tietoisuudesta. Se vanhempi, joka lasten elämässä on läsnä, tuntuu enemmän vanhemmalta. Okei, biologinen äiti on synnyttänyt lapsen. Se on totuus, eikä sitä ole koskaan yritettykään kieltää. Kuin ei myöskään sitä, että äiti on äiti. Mutta niin raaka en voinut olla, että olisin kieltänyt lapsia kutsumasta minua äidiksi, koska he välttämättä niin halusivat tehdä. Olenhan äidin roolissa tässä perheessä. Ja kun meillä on yhteisiä lapsia, aika sekavaa olisi, jos olisin yhdelle äiti, yhdelle "maija" jne. Biologista äitiähän tämä ei tietenkään miellytä. Paljon kivempaa olisi, että tämä lasten hylkääminen ei koskaan sattuisi häneen itseensä millään lailla. Mutta niin kivuttomasti elämä harvoin sujuu, tuollaisista tempauksista joutuu kipurahat yleensä maksamaan.

    Tsemppiä sulle äippä. Teet arvokasta työtä lapsen eteen. Pidä huolta myös itsestäsi, sillä tällainen äitiys vaatii niin paljon enemmän. Sivusta on helppo aina heitellä kaikenlaisia kommentteja. Kuten esim. biologisen äidin, joka ei kuitenkaan kasvatukseen juuri korvaansa lotkauta. Korkeintaan arvostelemalla toisten työtä ja tietysti yrittämällä manipuloida lasten käsityksiä "ilkeästä äitipuolesta". Lapset eivät onneksi aina ole ihan narusta vedettäviä. Heilläkin on omat mielipiteensä. Hyvää Jatkoa!

    Normaalin perheen malli on aika kaukana manipulaatiomallistasi. Normaali perhe ei ole sellainen, että nainen, joka kuvittelee itse olevansa toisen naisen lapsen äiti uskottelee sitä vielä lapsellekin.

    Lapsi alkoi kutsua sinua äidiksi ja sinä uskoit. Toivottavasti sitten, kun lapsi murrosikäisenä huutaa sinulle, että olet tyhmä, uskot senkin.

    Suomessa on useita lapsia sijoitettuina sijaisvanhemmille juuri tuollaisissa tapauksissa, joissa biologinen äiti ei kykene pitämään lapsesta huolta. Sinä olet lapselle juuri sellainen sijaisvanhempi. Mitäpä jos osallistuisit sijaisvanhempien koulutukseen? Siellä sinulle kerrotaan mm. että lapselle ei saa uskotella, että sijaisäiti on oikea äiti.

    Et kerro muuten mitään isän suhtautumisesta asiaan. Näytäppä rakkaalle uusiomiehellesi tämä viestiketju ja pyydä häntä kirjoittamaan oma mielipiteensä asiasta ja saaduista vastauksista. Vai oletko jo uskotellut lapselle olevasi tämän isäkin?

    Äänestä

  • Mammeliina kirjoitti:

    Koska äipän mielikuvitus ei ole riittänyt keksimään isän roolia tähän tarinaan, siksi isän mielipidettä ei ole, eikä tule.

    Luit tekstiäni omien ennakkokäsitystesi ohjaamana. Tai oletko sitten itse tällainen lapsensa hyljännyt äiti, jolloin ymmärrän, että kolahtaa. Kuka on väittänyt, että olen lasten oikea, biologinen, äiti. Siitähän juuri tekstissäni kerroin. Kuitenkin voin olla läheinen aikuinen, joka jollakin tavalla (ei tietenkään läheskään täydellisesti) voi olla korvike äitihahmosta perheessä. Se, että lapset ovat alkaneet sanoa (murrosikäisetkin) omasta halustaan minua äidiksi, on mielestäni heidän oma asia. Heitä ei ole siihen pyydetty. Kyllä lapset tietävät missä oikea äiti on. Mutta, heillä oli niin kova pula jokapäiväisessä elämässä äidistä, että naisihmisen ilmestyttyä taloon, he kokivat minut äitihahmona / äidin korvikkeena.

    Mieheni oli alusta alkaen juuri siitä erityisen onnellinen, että lapset hyväksyivät minut ja pitivät minua kuin äitinään. Kyllä meille arkikin on tullut, ei sinun sitä tarvitse pelätä. On tullut sanaharkkoja, erimielisyyksiä, kiukun purkauksia jne. Onneksi kaikilta meiltä on vielä löytynyt halua sopia asioita, pyytää ja antaa anteeksi. Kyllä usein koen tehtäväni vaikeaksi. Kun toisaalta pitää huolehtia lapsista, opettaa vastuunkantamista, vastata milloin minkäkinlaisiin päivän polttaviin kysymyksiin, huolehtia käytännön rutiineista (omaa aikaa hyvin vähän) jne. Toisaalta pelkää, ettei olisi liian vaativa, tai onko tullut huomioiduksi kaikkia sentilleen samalla tavalla jne. Eli tekee kaikkea ns. arkista puurtamista. Oikea äiti on mukana vain tärkeiden päätösten teossa (niihin minä en kajoa). Samoin oikea äiti esittelee itsensä ja lapsensa mielellään perhejuhlissa tms. hänelle itselleen miellyttävissä tilanteissa. Tämä on hänen kannaltaan tietenkin hyvin ymmärrettävää. Kuitenkin arkipäivän elämästä hän on tyystin pois, ei tapaa lapsia, ei kysele kuulumisia, ei välitä. Osallistuu ainoastaan haukkumalla puhelimessa muutaman viikon tai kuukauden välein mieheni ja minut alimpaan maanrakoon (mustasukkaisuudesta johtuen). Jos lapset menevät 2-3 kertaa vuodessa tapaamaan äitiään ja hänen uutta miestään, on silloinkin oltava mukana omat eväät ja tietysti kuljetukset edestakaisin. Tätä taustaa vasten ymmärrät varmaan, että kovin oikealta äidiltä tämä biologinen ei tunnu. Näin ovat myös lapset kertoneet: aivan kuin kävisi jonkun vieraan luona kylässä. Siksi halusin korostaa tunteen merkitystä edellisessä kirjoituksessani. Pelkkä tietoisuus ei riitä, ei tee ainakaan onnelliseksi.

    Eilen murrosikäinen, mieheni lapsi, lähti matkalle muutamaksi päiväksi. Lähtiessään hän sanoi: "mä lähden nyt" ja tuli halaamaan minua. Jos välit eivät olisi meidän välillä kunnossa, ei hän näin varmaan oma-aloitteisesti tekisi. Olen siitä onnellinen. Sen takia, että vaikka olen hyvin huonosti onnistunut tässä "äitiydessäni", niin siitä huolimatta välit meillä on hyvät ja läheiset. En todellakaan koe olevani suuri sankari, voit nukkua yösi rauhassa. Mutta mukavaa olisi, jos joku jossain päin Suomea ymmärtäisi myös äitipuolen tehtävän vaativuuden. Nimenomaan ymmärtäisi. Kun kuulee sanan äitipuoli, siihen liittää helposti eteen adjektiivin: ilkeä. Muunlaisesta äitipuolesta ei yleisesti puhuta. Kyllähän olisin voinut elää elämäni helpomminkin. Mutta onko helppo elämä sitten välttämättä onnellista. Näyttää, että ei aina ole.

    Sinulla ja minulla on varmaan erilainen käsitys äitiydestä. Itse ajattelen, että äitiys ei ole pelkästään sitä, että synnyttää lapsen maailmaan. Se on mielestäni myös sitä, että kantaa vastuunsa ja huolehtii heidät aikuiseksi. Eikä esim hylkää vaippaikäisenä sekä fyysisesti että henkisesti. Silti en vähättele biologisen äidin merkitystä, en haluaisi olla hänen housuissaan, enkä halua mitenkään tunkea hänen reviirilleen. Ainoastaan hoitaa sen, mitä hän jättää tekemättä. Kantaa vastuuni, kun kerran olen leikkiin lähtenyt.

    YHTEENVETO: En ole uskotellut itselleni, enkä lapsille, että olisin heidän oikea äitinsä. Vaikka yrittäisin, eivät he sitä uskoisi...

    Minusta on lähinnä säälittävää, että lapset alkavat sanoa vierasta ihmistä äidikseen. Se ei kerro minun erinomaisuudesta, vaan siitä tuskasta, mikä lapsen sisällä on, kun hänellä ei ole äitiä. Sorry, jos käsitit, että yritin ylistää itseäni... Olen oikeasti hyvin huono siinä.

    Äänestä

  • Mammeliina kirjoitti:

    Normaalin perheen malli on aika kaukana manipulaatiomallistasi. Normaali perhe ei ole sellainen, että nainen, joka kuvittelee itse olevansa toisen naisen lapsen äiti uskottelee sitä vielä lapsellekin.

    Lapsi alkoi kutsua sinua äidiksi ja sinä uskoit. Toivottavasti sitten, kun lapsi murrosikäisenä huutaa sinulle, että olet tyhmä, uskot senkin.

    Suomessa on useita lapsia sijoitettuina sijaisvanhemmille juuri tuollaisissa tapauksissa, joissa biologinen äiti ei kykene pitämään lapsesta huolta. Sinä olet lapselle juuri sellainen sijaisvanhempi. Mitäpä jos osallistuisit sijaisvanhempien koulutukseen? Siellä sinulle kerrotaan mm. että lapselle ei saa uskotella, että sijaisäiti on oikea äiti.

    Et kerro muuten mitään isän suhtautumisesta asiaan. Näytäppä rakkaalle uusiomiehellesi tämä viestiketju ja pyydä häntä kirjoittamaan oma mielipiteensä asiasta ja saaduista vastauksista. Vai oletko jo uskotellut lapselle olevasi tämän isäkin?

    Ed. viitattiin siihen että alkuperäisen pitäisi lähteä sijaisvanhempikurssille ja lakata uskottelemasta lapselle olevansa tämän äiti (eihän alkuperäinen näin väittänytkään).

    Ystävillämme on omien lastensa lisäksi kaksi sijoitettua lasta (perheen nuorimmaiset). Nämä tapaavat biologisia äitejään ja sukuaan säännöllisesti. Kutsuvat biologisia äitejään äideiksi, mutta myös sijaisäitiään. Tämä äiti on koko perheen äiti vaikka ei ole kaikkia lapsia synnyttänytkään.

    Äänestä

  • ja pahasti kirjoitti:

    Vai miten selität nämä. Ensin tilanne oli tämä:

    "Lapsi viihtyy kummassakin kodissa oikein hyvin, ja molemmissa paikoissa hänellä on huolehtiva äiti."

    Ja sitten tämä:

    "Lapsen biologinen äiti siis melkein hylkäsi lapsensa kun hänellä meni liian lujaa. Siinä oli sossut ym koko ajan hänen ovensa takana. Halusimme antaa lapselle oikean kodin ja näyttää normaalin perheen elämäntavat yms.
    Siinä asiassa ei ollut ketään, joka olisi pistänyt vastaan, ei edes lapsen biologinen äiti."

    Ja vielä lopuksi:

    "Ei kyl oo tapana paskaa kirjoitella palstoille. Totta joka sana."

    Niin että sillä sipuli =oD

    Näin selitän:

    Kun lapsen biologinen äiti on kotona, ilman viinaa ja muutenkin hänellä menee hyvin, totta kai lapsi tykkää olla siellä, miksei tykkäisi?
    Harmi vaan että näitä hetkiä on vaan niin kovin harvoin!

    Ja edelleenkään kirjoitukseni ei ole paskaa, sinä olet.

    Äänestä

  • mutsi kirjoitti:

    Itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa. Oikea äippä totesi, ettei perhe-elämä olekaan hänen juttunsa ja jätti miehen sekä lapset. Lähti pitämään hauskaa kapakoihin ja poikaystävät vaihtuivat tiheästi. Perhe kotona ei juuri häntä kiinnostanut, yhteydenottojen takana useimmiten oli vain jokin kiusanteko. Toisen arkielämän tekeminen entistä hankalammaksi. Meni vuosia, tapasin tämän yh-isän ja lapset tutustuivat minuun nopeasti. Kun menimme naimisiin, lapset alkoivat automaattisesti sanoa minua äidiksi. Myös oma (aiemmasta suhteesta oleva) lapseni alkoi sanoa miestäni isäksi. Kummankin lapset olivat kärsineet siitä tosiasiasta, että heidän kodistaan ja perheestä puuttui toinen vanhempi. Suhteet läsnäolevaan vanhempaan olivat hyvät, mutta isä ei voi korvata äitiä eikä äiti isää. Nyt kun tilanne ns. normalisoitui, heillä oli arkipäivän elämässä sekä äiti että isä, he olivat siitä niin iloisia, että alkoivat automaattisesti kutsua meitä äidiksi ja isäksi. Eräs lapsista totesi naimisiinmenomme jälkeen syntymäpäivänään, että "jee, mä sain parhaimman synttärilahjan, mä sain äidin". Kaikki silti tietävät, että biologinen äiti tai isä on toinen. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole pelkkää biologisuutta. Onko äitiys sillä hoidettu, että lapset käyvät muutaman kerran vuodessa katsomassa äitiä kuin jotakin akvaariokalaa akvaariossa. Tunne siitä, että tuo on minun äiti tai isä, ei rakennu tietoisuudesta. Se vanhempi, joka lasten elämässä on läsnä, tuntuu enemmän vanhemmalta. Okei, biologinen äiti on synnyttänyt lapsen. Se on totuus, eikä sitä ole koskaan yritettykään kieltää. Kuin ei myöskään sitä, että äiti on äiti. Mutta niin raaka en voinut olla, että olisin kieltänyt lapsia kutsumasta minua äidiksi, koska he välttämättä niin halusivat tehdä. Olenhan äidin roolissa tässä perheessä. Ja kun meillä on yhteisiä lapsia, aika sekavaa olisi, jos olisin yhdelle äiti, yhdelle "maija" jne. Biologista äitiähän tämä ei tietenkään miellytä. Paljon kivempaa olisi, että tämä lasten hylkääminen ei koskaan sattuisi häneen itseensä millään lailla. Mutta niin kivuttomasti elämä harvoin sujuu, tuollaisista tempauksista joutuu kipurahat yleensä maksamaan.

    Tsemppiä sulle äippä. Teet arvokasta työtä lapsen eteen. Pidä huolta myös itsestäsi, sillä tällainen äitiys vaatii niin paljon enemmän. Sivusta on helppo aina heitellä kaikenlaisia kommentteja. Kuten esim. biologisen äidin, joka ei kuitenkaan kasvatukseen juuri korvaansa lotkauta. Korkeintaan arvostelemalla toisten työtä ja tietysti yrittämällä manipuloida lasten käsityksiä "ilkeästä äitipuolesta". Lapset eivät onneksi aina ole ihan narusta vedettäviä. Heilläkin on omat mielipiteensä. Hyvää Jatkoa!

    Kiitos kommentistasi, joku edes ymmärtää...

    Äänestä

  • Mammeliina kirjoitti:

    Normaalin perheen malli on aika kaukana manipulaatiomallistasi. Normaali perhe ei ole sellainen, että nainen, joka kuvittelee itse olevansa toisen naisen lapsen äiti uskottelee sitä vielä lapsellekin.

    Lapsi alkoi kutsua sinua äidiksi ja sinä uskoit. Toivottavasti sitten, kun lapsi murrosikäisenä huutaa sinulle, että olet tyhmä, uskot senkin.

    Suomessa on useita lapsia sijoitettuina sijaisvanhemmille juuri tuollaisissa tapauksissa, joissa biologinen äiti ei kykene pitämään lapsesta huolta. Sinä olet lapselle juuri sellainen sijaisvanhempi. Mitäpä jos osallistuisit sijaisvanhempien koulutukseen? Siellä sinulle kerrotaan mm. että lapselle ei saa uskotella, että sijaisäiti on oikea äiti.

    Et kerro muuten mitään isän suhtautumisesta asiaan. Näytäppä rakkaalle uusiomiehellesi tämä viestiketju ja pyydä häntä kirjoittamaan oma mielipiteensä asiasta ja saaduista vastauksista. Vai oletko jo uskotellut lapselle olevasi tämän isäkin?

    Minä tiedän, että en ole lapsen oikea äiti, enkä ole mielestäni edes niin väittänyt. Ja jos olen, niin sori vaan.Lapsi sanoo kaikille, että hänellä on kaksi äitiä, kai sekin on teidän mielestänne SUURI synti??
    Lapsi tietää, että minä en ole häntä synnyttänyt, vaan tämä toinen äiti. Usein puhumme tästä toisesta äidistä, eikä se ole meille mikään ongelma.

    Sijaisvanhempien koulutukseen, hah hah haa!
    Kylläpä sinulla on järki hukassa!
    Jos se olisi tarpeellista, niin miksei minulle ole koskaan esim. lääkäri, neuvolatäti, päiväkodin hoitajat ym tätä edes ehdottaneet??
    Siksi, koska se on aivan eri ihmisille tarkoitettu!
    Ja minä en edelleenkään lapselle uskottele olevani hänen OIKEA äiti.Onko se joku helvetin iso ongelma, jos lapsi pitää kahdesta ihmisestä niin paljon, että kutsuu molempia äidikseen?
    Minusta se on hienoa, kaikilla ei ole edes sitä yhtä äitiä!

    Ja mitä isään tulee, hän suhtautuu asiaan niin kuin minäkin.
    Häntä ei ole koskaan haitannut se, että lapsi minua äidikseen kutsuu, miksi haittaisi?
    Lapsen biologinen äiti ei vaikuta meidän elämäämme juuri mitenkään, ollaan erittäin vähän tekemisissä hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Trolli vain kirjoitti:

    Koska äipän mielikuvitus ei ole riittänyt keksimään isän roolia tähän tarinaan, siksi isän mielipidettä ei ole, eikä tule.

    Jep, isää ei ole. Tulin raskaaksi ihan yllättäen, ilman miestä. Ihme juttu. Eikö?
    Sairasta...niin sairasta.

    Äänestä

kuullostaa lähinnä provosoinnilta jätettyjä äitejä kohtaan.

Äänestä
  • Kunhan nyt selvensin asiaa.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Kunhan nyt selvensin asiaa.

    Niin mikäköhän oli se asia mitä selvensit?

    Ihan täysi trolli on tämä sinun juttusi eikä mikään muu. Tähän ei kuule kukaan usko, senhän näkee saamistasi vastauksistasikin. Käy vaikka vertailemassa tämän keskustelun tasoa toiseen, todelliseen keskusteluun. Siellä on vastaukset hiukan eri luokkaa kuin nämä sinun saamasi. Olet jo tutuksi tullut monista, monista muistakin trolleista. No, harrastuksensa kullakin.

    Äänestä

  • ööh..? kirjoitti:

    Sovitaan niin että tarua koko juttu. Mut niille, jotka oikeesti uskoo tähän, niin sen verran vielä, että me ollaan näin onnellisia, ja tää toimii meillä näin, ja hyvin toimiikin.Vaikka kuinka yritätte syyllistää ym, ni ette onnistu. Meillä on ihana perhe, ja ollaan tyytyväisiä.

    Äänestä

Minäkin olen saanut uuden mieheni lapsilta nimen: äiti! Niin käy helposti kun on kaikilla hyvä olla ja omatkin lapset pyytävät äitiään apuun. Sehän on mielestäni vain rikkaus lapselle, mitä enemmän hänellä on rakastavia ja turvallisia ihmisiä ympärillään.
Alku on kaikille luonnollisesti vaikeaa.
Onnea raskaudelle ja uudelle perheelle!

Äänestä
  • Mä jo ehdin luulemaan, että olenko ainoa nainen jota toisen lapsi kutsuu äidikseen. Tuli niin yksimielisiä kommentteja että huh huh sentään!
    Kiitos paljon kommentistasi, piristi kummasti.
    Hyvää jatkoa sinulle, äiti:)))

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Mä jo ehdin luulemaan, että olenko ainoa nainen jota toisen lapsi kutsuu äidikseen. Tuli niin yksimielisiä kommentteja että huh huh sentään!

    Jee!! Hienoa!! Upeaa, että olet olemassa, olet kaikkein viisain ihminen!!!! Toivon kaikkea hyvää sinulle nyt ja ikuisesti!!! Sinusta näkee, että olet Hyvä Äiti!!!!

    Äänestä

  • Hurraa!!! kirjoitti:

    Jee!! Hienoa!! Upeaa, että olet olemassa, olet kaikkein viisain ihminen!!!! Toivon kaikkea hyvää sinulle nyt ja ikuisesti!!! Sinusta näkee, että olet Hyvä Äiti!!!!

    Taisit seota, iisisti vaan, kyllä se siitä.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Taisit seota, iisisti vaan, kyllä se siitä.

    ...toikin yksi tapa keskustella. Vastailla itselleen eri nimillä.

    Äänestä

  • nauraja kirjoitti:

    ...toikin yksi tapa keskustella. Vastailla itselleen eri nimillä.

    Lopeta sit jo, väsynyt.

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Mä jo ehdin luulemaan, että olenko ainoa nainen jota toisen lapsi kutsuu äidikseen. Tuli niin yksimielisiä kommentteja että huh huh sentään!
    Kiitos paljon kommentistasi, piristi kummasti.
    Hyvää jatkoa sinulle, äiti:)))

    ...ropon Erkkikin! Oletko vienyt pienen lapsen isän, lapsi ei ehkä tajua tilannetta. Mikään vanhempi lapsi ei sinua äidiksi kutsu vahingossakaan. Hyi häpee mitä olet tehnykkään! Oletko vienyt lapsen isältä mahdollisuuden paikata suhde lapsen äitiin? Minä laittaisin miehen yrittään uudelleen lapsen äidin kanssa. Vai aiotko sinä munahaukka tehdä äijälle lisää kakroita?

    Äänestä

  • Johan sen näkee.. kirjoitti:

    Ero oli jo siinä vaiheessa selvä, kun mieheen tutustuin.Eli miestä en ole vienyt keneltäkään.Olenko vienyt pienen lapsen isän??Mitähän tuo tarkoittaa?
    Lapsi asuu meillä, miten olisin isän voinut viedä, idiootti!
    Olisiko minun pitänyt odottaa kymmenen vuotta, jos vaikka he olisivatkin palanneet yhteen?
    Aika sairasta. Jos on erottu, niin on erottu ja piste. Turhaan sä siellä vongut. Mene kotiis kasvamaan.

    Tänne palstalle ei ilmeisesti saa kirjoitella kuin vaan ne ihmiset, joilla on kaikki erinomaisen hyvin, ei mitään parisuhde- eikä muitakaan ongelmia.
    Eronnut ei saa olla, ei saa olla pettäjä, eikä petetyksi tullut.
    Pitää olla reilu suomalainen ihminen, jolla ei ole käsitystä pienimmistäkään huolista, eikö totta?
    Sossun siivellä eläjä ei saa olla, sehän nyt kauheaa olisi!

    Voin kertoa teille, täydelliset ihmiset, että elämä ei aina ole sellaista, mitä koulussa opetetaan ja mitä kirjoissa lukee.

    Parit eroavat, lapset joutuvat heitteille, on lapsiinsekaantujia ja raiskaajia. NÄMÄ OVAT MIELESTÄNI ISOJA ONGELMIA!

    Te teette ison ongelman siitä, että lapsi kutsuu myös minua äidikseen!
    Voi kamala sentään, miten tästä nyt ikinä selvitään?
    Taidan ottaa avioeron, ja yrittää saattaa mieheni ja lapsen äidin yhteen.Heistä tulisi varmasti ihana, onnellinen perhe, eikö vain?
    Sitähän te täällä vingutte.
    Ajatelkaa aivoillanne, mikä se ongelma oikeasti nyt on?

    Se on totta, että näillä palstoilla haastetaan riitaa minkä ehditään. Hyvä se on alkaa syyttämään ja haukkumaan ihmistä, joka täällä kertoo omista ongelmistaan ja huolistaan.

    Mutta kun sekään ei riitä. Aletaan väittämään, että joo, paskaa koko tarina.
    Jos elämässä jokin on outoa, erilaista, sellaista mihin ei joka päivä törmää, niin kyllä, se on aivan varmasti pelkkää paskapuhetta...huh huh.

    Jos tarinat täällä on paskaa, hatusta heitettyjä, niin MIKSI te täällä käytte???

    Antakaa ihmisten kertoa ongelmistaa, tai elämästään ihan rauhassa, sillä tuskin tänne monikaan, ainakaan tästä aiheesta, jaksaa paskaa kirjoitella. Ja piste.

    Teit virheen, kun kirjoitit tänne asiapitoisen tekstin, ja vielä tunnustat olevasi äitipuoli. Tänne palsatalle saavat kirjoittaa vain nämä katkerat ex:t, jotka kertovat kuinka huonosti heitä on kohdeltu miehen ja uuden naisen puolelta. Siis tämä palstahan on tarkoitettu vain ja ainoastaan uusperheiden haukkumieen, EI missään nimessä uusperheellisille.

    Lämpimät ajatukset sinulle ja perheellesi. Kyllä kaikesta huomaa, että elätte hyvää perhe-elämää, jossa kaikilla on oma paikkansa.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    Olet oikeassa. Olen huomannut ihan saman asian.
    No, hyvä ainakin tietää, että tänne ei kannata kirjoitella enää, ei ainakaan asioista, jotka ovat tosia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

äippä kirjoitti:

Tapasin miehen joka oli jättämässä naisystäväänsä, lapsensa(1v) äitiä.
Aloimme seurustelemaan, ja tietenkin hänen ex sekosi täysin. Yritti kaikkensa, jotta meidän suhde loppuisi kuten heillä.
Nykyään lapsi on 4-v, ja asuu meillä enemmän kuin toisen äitinsä luona.
Lapsi on kutsunut minua äidikseen jo kauan, yli kaksi vuotta. Kaikki pitävät minua lapsen äitinä, koska lapsi minua siksi kutsuu, ja minä hänen kanssaan eniten aikaa vietän.Lapsi on minulle rakas, ihana pikku kulta.
Lapsen toinen äiti ei tietenkään tästä pidä, mutta minkäs teet?
Ei kukaan ole opettanut lapselle että hänen täytyy sanoa minua äidiksi.Miehen kanssa olemme naimisissa, ja odotamme ensimmäistä yhteistä lastamme. 4- vuotias on innoissaan vauvasta, meinaa ylpeydestä pakahtua päiväkodissakin kun kertoo kavereille että äidin masussa on vauva!
Meidän perhe on onnellinen näin, alku tietysti oli painajaista, mutta nyt kaikki on hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu