Tampereella ainakin esitettiin muutamia vuosia takaperin tätä ihanaa musikaalia, jossa oli mm. yksi lempi stage-näyttelijöistäni, Kari Arffman. Kaunis tarina. Onko kukaan muu sattunut näkemään kyseessä olevaa näytelmää?
Erikoisesti nautin giljotiini -biisistä näytelmän aikana.
Erikoisesti nautin giljotiini -biisistä näytelmän aikana.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyseessä on musikaali, eikä näytelmä. Joka tapauksessa. Neilikka kuuluu suosikkeihini ja kävinkin sen täällä Tampereella katsomassa silloin yhdeksän kertaa. Arffman on myös minun lempparinäyttelijöitä jo vuosien takaa ja menenkin taas katsomaan häntä Kotkaan. :)
Kotkaan? Mikäs siellä pyörii? Itse kävin katsomassa Neilikan vain kaksi kertaa. Mutta kyllä, musikaali siis, mutta kyllä sitä voi näytelmäksikin kutsua, jollain tasolla. ^^
Arffmanin ääni on mahtava. Se jäi parhaiten kyllä päähän.
Käyppä Kotkan KT:n sivuilla. Ja ei, musikaalia ei voi eikä pidä kutsua näytelmäksi!
Mä kävin katsomassa Neilikan Tampereella silloin joskus - ei nyt niin kauan sitten. Erityisesti siitä jäi mieleen musiikki: biisit eivät olleet mulle entuudestaan tuttuja, mutta silti ne jäivät mieleen soimaan. Eivät luultavasti ihan helppoja esittääkään.
Harvoin musikaalit mua erityisesti lämmittää, mutta Neilikasta jäi kyllä ihan hyvä fiilis.
http://www.lippu.fi/tickets.html?affiliate=ADV&fun=search&action=search&doc=search/search&detailadoc=erdetaila&detailbdoc=evdetailb&kudoc=artist&sort_by=score&sort_direction=desc&fuzzy=yes&suchbegriff=punainen neilikka
http://www.stadissa.fi/tapahtumat/33244/vaskivuoren-musikaali-punainen-neilikka