Taivas
Taivas kastelee meitä suurella kastelukannulla
Maahan kertyy tuhannet pisarat,
lopulta muodostaen pieniä lammikoita
Katson itseäni käyttäen vedenpintaa apunani heijastaen
Kasvoni värisevät pienten laineiden pinnalla,
uusi pisara hajottaa kuvan.
Hetken päästä näen jälleen itseni värisemässä pinnalla
Taivas on synkkänä ja joku heittelee salamoita taivaalta,
kuin innostunut pikkupoika, joka kivittää järvellä veden
tyyntä pintaa, rikkoen sen äänettömyyden
Jyrähtäen taivas nyt antaa ääntä itsestään,
antaen itseään toisten kuultavaksi.
Kuuntelen mahtavaa tuminaa, joka jo sydämestä ottaa
palan pois.
Ukkonen on kaukana, laskin juuri senkin.
Odotan, että se tulisi lähemmäs,
haluan nähdä koko tarinan tuosta ilmestyksestä
Nauttisin joka hetkestä, täyttäen itseni ja sieluni nautinnolla,
joka on ainoa minun elämän eliksiiri, jolla selviän
yli elämän
Mieltäni ei mikään niin lohduta kuin se tunne mikä minut täyttää
kun katson taivaalle tällaisella hetkellä. Jollain muullakin
on tuskaa, kärsimystä.
Viha purkautuu tummuudesta, kohtalotoverini, sydänystäväni.
Kirkastuu nyt jo toisen mieli, omani silti vielä musta,
ei armahdusta.
nyt kun ootte lukenu tähänkin asti, voitta yhtä hyvin laittaa kommenttia. Kuulisin mielelläni kommenttia myös edellisestä runo/novellista; yön pelko...kiitti:)
Taivas kastelee meitä suurella kastelukannulla
Maahan kertyy tuhannet pisarat,
lopulta muodostaen pieniä lammikoita
Katson itseäni käyttäen vedenpintaa apunani heijastaen
Kasvoni värisevät pienten laineiden pinnalla,
uusi pisara hajottaa kuvan.
Hetken päästä näen jälleen itseni värisemässä pinnalla
Taivas on synkkänä ja joku heittelee salamoita taivaalta,
kuin innostunut pikkupoika, joka kivittää järvellä veden
tyyntä pintaa, rikkoen sen äänettömyyden
Jyrähtäen taivas nyt antaa ääntä itsestään,
antaen itseään toisten kuultavaksi.
Kuuntelen mahtavaa tuminaa, joka jo sydämestä ottaa
palan pois.
Ukkonen on kaukana, laskin juuri senkin.
Odotan, että se tulisi lähemmäs,
haluan nähdä koko tarinan tuosta ilmestyksestä
Nauttisin joka hetkestä, täyttäen itseni ja sieluni nautinnolla,
joka on ainoa minun elämän eliksiiri, jolla selviän
yli elämän
Mieltäni ei mikään niin lohduta kuin se tunne mikä minut täyttää
kun katson taivaalle tällaisella hetkellä. Jollain muullakin
on tuskaa, kärsimystä.
Viha purkautuu tummuudesta, kohtalotoverini, sydänystäväni.
Kirkastuu nyt jo toisen mieli, omani silti vielä musta,
ei armahdusta.
nyt kun ootte lukenu tähänkin asti, voitta yhtä hyvin laittaa kommenttia. Kuulisin mielelläni kommenttia myös edellisestä runo/novellista; yön pelko...kiitti:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.