Okei, tää on aika pitkä stoori ja ketään tuskin kiinnostaa, mutta tää on asia mikä on tuntunu pilanneen mun elämän.
Eli mä oon nyt lukiontoisella eli 17 vuotias, mä tutustuin mun nykyiseen poikaystvääni kolme ja puoli vuotta sitten, jolloin me alettiin ensimmäisen kerran olemaan yhdessä niinsanotusti. Suhteesta tuli kuitenkin täysin on-off suhde, ja jätin poikaystäväni koko ajan, mutta halusin pian taas takaisin. Kunnes sitten ihastuin erääseen luokallani olleeseen poikaan, aloitin täyden iskemis operaation ja sain kuin sainkin tuon luokan söpöläisen itselleni, mutta tuolloin en tiennyt että se olisi mun elämän kompastuskivi. Sillä sitten asiat meni niin että jätin tuon luokallani olevan pojan ja aloin jälleen seurustella sen ensimmäisen pojan kanssa, ja lopulta se meni siihen että jätin vuoroin toisen ja vuoroin toisen... (tässä vaiheessa kaikki yleensä tippuu kärryiltä) No sitten tätä jatkui aina vuoteen 2003 asti kunnes sitten aloin vakituisemmin olemaan tuon ensimmäisen pojan kanssa, ja olimme lähes vuoden yhtä mittaa yhdessä mutta se kaatui siihen etten saanut unohdettua sitä toista poikaa ja kun samalla luokalla pojan kanssa olin niin koulukaveruus ei jäänytkään pelkäksi koulukaveruudeksi, vaan olimme kuin rakastavaiset, mutta en silti pettänyt poikaystävääni tai mitään siis teoilla, kunnes sitten tuli eräs disko ilta jossa sitten petin poikaystävääni tuon pojan kanssa. Ja silloin poikaystäväni antoi anteeksi, mutta kun tuo toistui jo toisenkin kerran niin poikaystävä lopulta jätti minut. Lähdin sitten sen luokallani olleen pojan kanssa laivalle kaksi päivää erostani poikaystävän kanssa, ja aloimme olla yhdessä, harmi vain että kaksi viikkoa tuosta jätin pojan kun aloin olla taas poikaystäväni kanssa. No siinä kävi sitten taas niin että olin onnellisesti poikaystäväni kanssa, tai niin muut luulivat, vaikka oikeasti yhä haikeasti kaipailen sitä toista poikaa, näen häntä yhä päivittäin koulussa, ja tiedän hänen rakastavan minua, mutten vain tiedä mitä tehdä. Eli toisin sanoen minä oikeasti rakastan heitä kumpaakin, ja en pystyisi unohtamaan kumpaakaan. Tämä tilanne on nyt viimeisen vuoden ajan saanut mieleni niin maahan että ystäväni yrittävät saada minua terapeutille, mutta en pysty puhumaan sillä tiedän kuinka tyhmä tilanteeni on... tiedän vain sen että olen niin loppu henkisesti tämän sisäisen ristiriidan takia että en vain tiedä minne menisin ja mitä tekisin, sillä tunnelinpäässä ei todellakaan näy enää valoa.
Eli mä oon nyt lukiontoisella eli 17 vuotias, mä tutustuin mun nykyiseen poikaystvääni kolme ja puoli vuotta sitten, jolloin me alettiin ensimmäisen kerran olemaan yhdessä niinsanotusti. Suhteesta tuli kuitenkin täysin on-off suhde, ja jätin poikaystäväni koko ajan, mutta halusin pian taas takaisin. Kunnes sitten ihastuin erääseen luokallani olleeseen poikaan, aloitin täyden iskemis operaation ja sain kuin sainkin tuon luokan söpöläisen itselleni, mutta tuolloin en tiennyt että se olisi mun elämän kompastuskivi. Sillä sitten asiat meni niin että jätin tuon luokallani olevan pojan ja aloin jälleen seurustella sen ensimmäisen pojan kanssa, ja lopulta se meni siihen että jätin vuoroin toisen ja vuoroin toisen... (tässä vaiheessa kaikki yleensä tippuu kärryiltä) No sitten tätä jatkui aina vuoteen 2003 asti kunnes sitten aloin vakituisemmin olemaan tuon ensimmäisen pojan kanssa, ja olimme lähes vuoden yhtä mittaa yhdessä mutta se kaatui siihen etten saanut unohdettua sitä toista poikaa ja kun samalla luokalla pojan kanssa olin niin koulukaveruus ei jäänytkään pelkäksi koulukaveruudeksi, vaan olimme kuin rakastavaiset, mutta en silti pettänyt poikaystävääni tai mitään siis teoilla, kunnes sitten tuli eräs disko ilta jossa sitten petin poikaystävääni tuon pojan kanssa. Ja silloin poikaystäväni antoi anteeksi, mutta kun tuo toistui jo toisenkin kerran niin poikaystävä lopulta jätti minut. Lähdin sitten sen luokallani olleen pojan kanssa laivalle kaksi päivää erostani poikaystävän kanssa, ja aloimme olla yhdessä, harmi vain että kaksi viikkoa tuosta jätin pojan kun aloin olla taas poikaystäväni kanssa. No siinä kävi sitten taas niin että olin onnellisesti poikaystäväni kanssa, tai niin muut luulivat, vaikka oikeasti yhä haikeasti kaipailen sitä toista poikaa, näen häntä yhä päivittäin koulussa, ja tiedän hänen rakastavan minua, mutten vain tiedä mitä tehdä. Eli toisin sanoen minä oikeasti rakastan heitä kumpaakin, ja en pystyisi unohtamaan kumpaakaan. Tämä tilanne on nyt viimeisen vuoden ajan saanut mieleni niin maahan että ystäväni yrittävät saada minua terapeutille, mutta en pysty puhumaan sillä tiedän kuinka tyhmä tilanteeni on... tiedän vain sen että olen niin loppu henkisesti tämän sisäisen ristiriidan takia että en vain tiedä minne menisin ja mitä tekisin, sillä tunnelinpäässä ei todellakaan näy enää valoa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mielelläni neljänneks pyöräks.
Jätä molemmat. Ne pojat ei ansaitse tollaista kohtelua, vaan jonkun paremman tytön.
Juu jätä molemmat. Eihän tuolla ole mitään järkeä.. Pilaat oman ja samalla molempien poikien elämän. Ota itseä niskasta kiinni ja älä ala seurustelemaan kummankaan kanssa, vaihda koulua tai jotain jos se niin hirveästi sinua masentaa. Jotain kuitenki pitää tehdä, ja ehkä se terapiaki voisi auttaa?
omituisten otusten kerho =) ei mulla muuta sanottavaa tähän.
...edellisten vastaajien kanssa.
Tuosta nyt ei tule yhtään mitään, ehkä
parempi unohtaa molemmat ja olla vähän aikaa
yksin, sitten katsoa tilannetta uudestaan.
Miksi palaat yhteen sen ensimmäisen kundin kanssa, jos sanot rakastavasi jälkimmäistä?
Ja mikä oli syy siihen, että suhteenne tän ensimmäisen jätkän kanssa katkeili jatkuvasti, siis että jätit hänet usein? En tajua sitä ekaa poikaystävääsi, miten ihmeessä hän ottaa sut takaisin joka kerta?? Mulle kyllä riittäis tuollainen tunteilla leikkiminen jo yhden tai korkeintaan kahden kerran jälkeen.
Tiedän kyllä ettei tää juttu ole näin yksiselitteinen minkä vaikutelman tästä tekstistä saa, vaan siihen täytyy littyä muutakin. Tosin olen kyllä huomannut että naispuolisilla ihmisillä tunteet ja järki hylkivät toisiaan ja tuloksena on niin uskomattoman epäloogista sekoilua ettei sitä voi miehenä käsittää...=)
jätä molemmat vaikka loppuvuodeksi omilleen, ole sinkkuna. mieti mitä tosissasi haluat, ehkä joudut unohtamaan molemmat. sillä kohta nämä poikaystäväsi kyllästyvät pompotteluun ja lyönät nyrkkinsä yhteen sinua vastaan. kannattaisi päättää rauhassa, älä pompottele poika poloja. et kai ainakaan halua jäädä yksin heidän jättämänä, ethän?
Tuollaisille tytöille on yksi nimitys: huora.
Kumpikaan poika ei arvosta sinua todella, koska myöntyvät sinun jakamiseesi. Erotkaa koko porukka...
Et voi sille mitään jos et tiedä kumman ottaisit.. Siinä suhteessa ymmärrän hyvin tilannettasi.. ihmeen
pitkään silti nuo pojat ovat jaksaneet katsella touhujasi.. mikä pahinta, tuo osoittaa sen että molemmat välittävät sinusta paljon. Terapia voisi auttaa mutta ystäville puhumisella ja heidän kuuntelemisella voit selviintyä tilanteesta. Mutta ehkä olisi parempi unohtaa molemmat pojat. Kunnioittaisit sillä ratkaisulla tässä tilanteessa molepia poikia. Et voi aloittaa toisen kanssa suhdetta jos vielä toisen pojan kanssa on jtn peliä.. Käännä uusi sivu elämässäsi ja unohdat molemmat pojat.. Toivon todella paljon onnea sinulle ja hyviä valintoja..!!