sellaista teiltä viisaammilta kyselisin, kun meillä alkaa pennun takajalat hieman vääntyä ulospäin. Voisiko johtua huonolaatuisesta ruoasta? (On tähä asti saanut Pirkka pennun kuivamuonaa). Olin kyllä muutenkin ajatellut tuota ruuan vaihtoa, mutta mikä sitten olisi hyvä ja kuitenkin kohtuuhintainen ruoka pennulleni? Pennulle on tuota painoa tullut aika reilusti Parin viimeisen viikon aikana, joten voisiko ruoka olla liian "tuhtia".
takajalat
nimetön
131564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos takajalat alkavat vääntyä on se merkki huonolaatuisesta ruoasta tai liiallisesta/ liika vähäisestä liikunnasta.
Lisää ruokavalioon liraus rypsiöljyä ja kerran viikossa kananmunan keltuainen. Myös piimä on hyvä ja ehdoton. Samoin voit antaa kerran päivässä c-vitaaminia ruokaan sekoitettuna. ( ainoastaan c-vitamiina ei muuta!)
eli tee näin
-laita paput pehmentymään veteen ja lisää rypsiöljyä
- sekoita sen jälkeen kun pavut ovat pehmentyneet piimä ja c-vitamiini.
Piimä auttaa luustossa ja c-vitamiin auttaa kalsiumin imetymistä.
kuinka vanha koirasi on? kuinka paljon lenkität?
Itselläni on 5kk:n ikäinen koira ja menen sen kanssa kerran päivässä n. 1h:n lenkki sen omalla vauhdillaan ja 2 kertaa päivässä pienempiä lenkkejä. Huom! ei hölkkää tms. vaan pennun omalla tahdilla menemistä.
rypsiöljy auttaa turkkiin ja aineenvaihduntaan.
hyvistä vinkeistä! Pentu on vasta 3 kk. Liikunnasta sen verran, että omassa pihassa saa olla vapaasti ja juoksennella, lisäksi on käyty pienellä pissalenkillä kerran päivässä. Nyt olen kyllä ajatellut josko tehtäisiin iltaisin vielä toinen pikku lenkki. Nappuloiden sekaan olen lisäillyt kyllä tuota piimää melkein päivittäin, on saanut myöskin raakaa jauhelihaa, kermaviiliä, noin joka toinen päivä raa'an keltuaisen...Öljyä ei ole annettu, joten täytyypä antaa. Kävinpä hakemassa kaupasta kokeeksi pussin purina onea, olisikohan tämä yhtään laadukkaanpaa murkinaa? Onko kokemuksia??
on kylmäpuristettu neitsyt öljy. Hieman kalliimpaa, mutta paljon parempaa. No kun yhdelle koiralle käyttää se ei tule kalliikis pitemmän päälle. Noista muista ohjeista.. Tämän ketjun aloittajan kannattaa kysyä kasvattajalta.
ollos hyvä. siis purina One on hyvän laatuista ruokaa ja siinä on enemmän hivenaineita kuin pirkan napuissa.
neitsyt öljy ei ole sen parempaa kuin rypsiöljy (kasvattajan kommentti) vaan se että koirasi saa öljyä on tärkeintä.
Kananmunakeltuaista älä anna kuin kerran viikossa. se riittää.
lenkkeily kuulostaa hyvältä ja muistahan että pentusi on vielä niin pieni, että se pitää vielä ulos pisulle heti kun se: herää, on leikkinyt on syönyt. :)
Hyvää syksyä teille kummallekin.
on käsittääkseni paljon enemmän suolaa mikä todellakaan ei ole koiralle hyväksi.
rypsiöljyssä ei ole haitallinen määrä suolaa koiraa ajatellen. Paljon enemmän siinä on hyväksi todettuja öljyjä ym. JA rypsiöljy on suomalaista. :)
siis rypsiöljyssä ei ole suolaa ollenkaan! ainoastaan hyväksi todettuja rasvoja ja e-vitaaminia ym. käyhän kattoo kuluttaja-sivuilla. :)
en rypsiöljyn koostumuksesta tiedä. Suola tuli vaan mieleen. =)
Mulle kasvattaja on nimenomaan suositellut kylmäpuristettua oliiviöljyä ja hyvin on toiminut. En tiedä sitten mikä taika siinä on, mutta käsittääkseni suurinosa collieväestä käyttää juuri extra virgin oilia.
valtaosa collieväestä käyttää juuri rypsiöljyä, sen takia, koska oliiviöljyssä on muutamia verensakeuttamista olevaa ainetta/kerryttää verisuonikalkkia ja rypsiöljy taasen antaa suojaavan kalvon vatsaan collieilla ja auttaa vitaaminien ( mitä itse rypsiöljyssäkin on ) imeytymistä.
Oliiviöljy on muutenkin ylimainostettu. Oliiviöljyssä on paljon sellaisia rasvoja jotka ovat haitallisempia kuin rypsiöljyssä, missä niitä ei ole ollenkaan.
ikuisuuskysymyksiä.. Toinen tykkää tyttärestä ja toinen äitistä. Kolmas molemmista. =)
Oma koira on syönyt kylmäpuristettua oliiviöljyä nyt 8v ja hyvässä kunnossa on poika. Sen todistaa mm kesällä otetut verikokeet jotka teetin pojalle 10v lahjaksi. Eli siis mitään sairautta ei ollut. Tarkistettiin vaan, että ei mitään piilevää ole.
Mutta en sen kummemmin ole tähän asiaan perehtynyt joten en voi tästä asiasta sen enempää puhua. Ihan vaan omista kokemuksista kerroin. :)
Hyvää syksyä sulle!
Sinun pitäisi syöttää pennullesi hyvälaatuista koiranmuonaa ainakin pentuajan eli n. vuoden vanhaksi. Kuivamuonamerkkejä esim. Nutro´s choice, Purina, Eukanuba tai Solid Gold.
3-4kk vanha pentu 3 ateriaa päivässä. Lisäksi C-vitamiinia 2 tabl.(a´ 500mg) päivässä. (En tiedä onko joissakin xylitolia, mutta ei sellaisia, koska ne ovat vaarallisia koirille.)
4-6kk vanha pentu 2-3 ateriaa päivässä, edelleen 2 C-vitamiini tabl. päivässä.
6-12kk vanha koira 2 ateriaa, edelleen 2 C-vitamiini tabl.
C-vitamiini on lonkkien kehitykseen.
Lisäksi jokaiseen ruokaan AB-piimää, voi myös laittaa vähän puuroa tai jauhelihaa.Kuivamuona liotettuna ja vettä aina saatavilla. Jos vaihdat merkkiä tee se vähitellen.
Lähempänä aikuisikää voi lisätä maksalaatikkoa, lihaa, kypsennettyä kalaa, kanaa jne.
Itselläni on kohta viisikuinen Collienpentu ja se on syönyt kolmekuiseksi Nutro Choicen isojen rotujen penturuokaa ja nyt syö Nutro Choicen aikuisen koiran lammas-riisi muonaa. On ihan sutjakka tyttö ja ei ole ollut mitään ongelmia jaloissa, eikä muutenkaan.
Kolmekuista ei kyllä paljon vielä lenkeillä tarvitse/voi käyttää. Jos mahdollista, pitää irti epätasaisessa maastossa, se on parasta liikuntaa pennulle. Puolivuotiaana pentu jaksaa vasta kulkea lenkillä sen minkä ihminenkin.
Sinun kannattaisi varmaan pitää huolta, että pentusi vähän ehkä laihtuisi, jos se kerran tuntuu "punkerolta". Lonkkien kehitys voi olla heikoilla jos sillä on ylipainoa, eikähän se muutenkaan ole hyväksi. Kylkiluiden pitäisi tuntua sormiin.
Tälläisiä ohjeita ainakin itse sain ostaessani pennun.
Meillä syödään Bento Kronen Lam/riisi ja se on
hyvin sopinut .Collie porukalta sitä saa ostaa
on niin sanotusti "autotalliruokaa".
Minusta on tosi paljon taka ahtaita Collieita.
Taitaa olla rodun omaista ???
Eli takajalat hieman vääntyvät ulospäin.