Elämä on hyvin monimuotoista, niin myös ihmiset.
Usein käydään keskustelua siitä mikä on ihmis-suhteessa tärkeää.
Ulkoinen komeus / kauneus, vaiko sisäinen- henkinenolemus.
Moni vastaa edellä esitetyyn että, ensin ulkoinen olemus ja sitten pitkässäjuoksussa sisäinen.
Mutta kestääkö ihmissuhde ailahtelua, moisessa asiassa.
Kun joskus toinen voi olla ihan "perseestä", ja toisinaan se "perse" voi näyttä maailman kauneimmalta.
KOitan kait kysyä että, kuinka perustelette itsellnne sen että aina ei oo kiinnostunuit toisesta vaikka olisikin rakastunut ja haluaisi suhteen jatkuvan IKUISESTI ;)))
Usein käydään keskustelua siitä mikä on ihmis-suhteessa tärkeää.
Ulkoinen komeus / kauneus, vaiko sisäinen- henkinenolemus.
Moni vastaa edellä esitetyyn että, ensin ulkoinen olemus ja sitten pitkässäjuoksussa sisäinen.
Mutta kestääkö ihmissuhde ailahtelua, moisessa asiassa.
Kun joskus toinen voi olla ihan "perseestä", ja toisinaan se "perse" voi näyttä maailman kauneimmalta.
KOitan kait kysyä että, kuinka perustelette itsellnne sen että aina ei oo kiinnostunuit toisesta vaikka olisikin rakastunut ja haluaisi suhteen jatkuvan IKUISESTI ;)))
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaikeeta on itsekkään tajuta että miks se sama tyyppi joka tänä-aamuna oli taas niinkuin se perse,saattaa jo huomenna ollakkin oikea kullanmuru.Myönnän kyllä että itse ihastuin ensin ulkokuoreen ja sitten vasta sisältöön.
Kai se rakkaus tuli sitten vasta vuosien päästä kun ensi ihastus alkoi rakoilla.
Mistä muuten tietää että se on vieläkin rakkautta, eikä vaan tottumista siihen että se toinen on aina saatavilla??
En muuten osannut perustella ollenkaan, tähän tuli vähän selityksen makua:)))
Aloituksesi on kiinnostava ja ajatuksia herättävä ja siihen oikeasti vastaaminen vaatisi raameikseen aikaa, saunan jälkeisen auvoisuuden takkatulen ääressä ja lasin hyvää punaviiniä... hmm..
No, paremman puutteessa saa tämä näppäimistö kelvata. Mieleeni tuli sellainen ajatus että kaikella on hintansa ja että rakkaus on riskiprojekti. En nyt tiedä kirjoitatko omakohtaisesta suhteestasi ja siinä vastaan tulleista mutkista tai jopa tiehaarasta vai ihan vaan "yleisesti ottaen". Lähdetään siitä että "yleisesti ottaen"..
Ajanmittaan kaikkiin suhteisiin, - varsinkin rakkaus-suhteisiin -, tulee vastaan nämä tienhaarat, suhteen kehitykseksikö sitä kutsuisi. Siinä sivussa kehittyvät myös suhteen osapuolet omaa tahtiaan. Siinä se riskinotto sitten tulee eteen. Uskallanko olla oma itseni tässä suhteessa vai onko tämän suhteen hinta se, että "uhraan" oman itseni? Ja minkä hinnan olen valmis maksamaan?
Kuinkas "flummigt" se nyt taas tuli kirjoitettua?
kyllä kai se on niin, että jos pari sopii/viehättää fyysisesti toisiaan ja ulkoinen olemuskin viehättää niin kiinnostuu myös toisen sisimmästä.
Olla kiinnostunut ja haluata toista jatkuvasti on mielestäni aika epärealistista.
Kai tunteiden/kiinnostuksen täytyy välillä laskea jollekin tasolle, että sitä voi taas tuntea ja tunteet nousta.
Tietoisuuden taolla taas voi haluta viettää jonkun kanssa elämänsä loppu saakka.
Kyse on tahdosta/rakkaudesta/valinnasta (ei rakastumisen tunteesta)
Loppujen lopuksihan kyse on vietistä ja suvunjatkamisesta. Seksuaalisuudesta ja kiintymyksestä.
Voisi kuvitella, että parissuhteessa (riippuen sen vaiheesta), varmasti muutokset kestää tiettyyn rajaan asti.
Ei kai kenenkään tunnetilat koskaan pysy stabiilina, vaan ne elävät omaa elämäänsä. Siihen vaikuttavat niin monet tekijät, kuten hormoonit, elämäntilanne, kokemukset, ym muut ympärillä olevat muuttuvat tekijät ja vaikuttimet.
Rakastuminen on ohi menevä tunne.
Joskus sitä vaihetta ei edes tule, vaan suhteen jatkuessa siirrytään suoraan kiintymykseen ja sitä kautta rakkauteen.
Toiseen voi tietty myös rakastua uudelleen tai vasta myöhemmin.
Ei kai näissäkään tunnetiloissa ole mitään vakio järjestystä (esim. ystävyydestä rakkauteen)
Hmm... taisin eksyä aiheesta... sowwy
päässeenä, en kaipaa ihmissuhde- sotkuja. Mutta rehellisyys ja luotettavuus ovat kulmikiviä suhteessa, jos sellainen sattuu elämään kuulumaan.
Miksi tunteitaan pitäisi perustella itselleen tai kenellekään muullekaan?
Ihmisen tunteet ja mieli ovat jatkuvassa aaltoliikkeessä - kyse ei siis ole mistään "ailahtelusta" vaan luonnollisesta syklistä.
Yleensä oletan että ihmiset kohtaavat toisensa kokonaisuutena. En voisi kuvitellakaan että ketään pystyisi jakamaan sisä- ja ulkopuoleksi vaan ne ovat yhtä ja samaa ihmistä kaikki.
Tämä jako "henkeen ja ruumiiseen" on niin vanha ajatusharha että sitä melkein pidetään "totuutena". Tottakai ihminen on yksi kokonaisuus kaikkineen päivineen.
Sitten on se sexuaalisuus joka kuulemman ilmenee miehillä eritavalla kuin naisilla, sen verran olen tästä maailman menosta ymmärtänyt. Monet miehet ovat enemmän visuaalisia sexuaalisuudessaan ja silloin se "ulkopuoli" on tärkeää, monille naisille taas merkitsee tunteet ja ajatukset eniten, siis "sisäpuoli". Ja mitä seurauksia siitä taas on, ei ole mikään salaisuus.. ;)))
Ihmisen elämän rakkaudet ei tule yhdestä tankista, vaan on useita eri osa-alueita, joilla tulisi voida kokea myönteistä rakkauden täyttymystä. Mitään ei voi harrastaa pitkään kokopäiväisesti tauotta, vaan on tehtävä välillä jotain muuta, eikä kyse kuitenkaan ole rakkauden hiipumisesta -josta pitäisi kokea syyllisyyttä ja alkaa miettiä mikä suhteessa on vialla- vaan universumin peruslaista, tuulen ja tyvenen vuorottelusta.
Fyysisen rasituksen jälkeen palautuminen synnyttää kehossa enemmän rentoutumisen nautintoa kuin normaalisti, vaikka pohjimmiltaan kyse on aivan samasta arkipäiväisestä asiasta, sängyn pohjalla makaamisesta. Kun on pari päivää yksikseen maalla ilman hälyvälineitä, alkaa olla kypsä sosiaaliseen kontaktiin; se panee juttelemaan kenen ihmisen kanssa tahansa. Pienen rakkauspaaston jälkeen ihokosketus ja jo pelkkä fyysinen läheisyyskin tuntuu tavattoman hyvältä, kaivatulta, kuin lahjalta.
Ja myös: 'jokainen aalto on erilainen'; näkökulma muuttuu, kiinnittää huomioita erilaisiin yksityiskohtiin, rakkauden tunteet kypsyvät, arvostaa laaja-alaisemmin, henkinen minä varttuu, -silloin myös rakkaus tuntuu erilaiselta.
Kirjoitat;
"Ihmisen elämän rakkaudet ei tule yhdestä tankista, vaan on useita eri osa-alueita, joilla tulisi voida kokea myönteistä rakkauden täyttymystä."
Ymmärränkö oikein, tarkoitat sitä että rakkaus on "monikossa", siis on erilaisia rakkauksia? Tietysti on ero esimerkiksi rakkaudessa omiin vanhempiin, sisaruksiin tai lapsiinsa, mutta on myös suuri ero siinä millaista rakkautta tuntee eri partnereita kohtaan. Siksi minun mielestäni ei mitään "ainoaa oikeaa rakkautta" ole olemassakaan - ei voi olla olemassa.
Eri ihmiset tuovat esiin eri puolia toisissaan, niin on ainakin minun kokemukseni ollut. Siltä kannalta katsottuna ei pitkät, ehkä elinikäiset suhteet yhden ja saman kanssa ole se "paras mahdollinen" ratkaisu. Toisaalta taas hyvin pitkässä suhteessa oppii ajan kanssa parhaassa tapauksessa tuntemaan ainakin yhden ihmisen elämänsä aikana. Ehkä ideaalinen ratkaisu olisi että on yksi "perus-suhde" joka ei sulje pois muita osapuolten elämää rikastavia suhteita. Sellaiseen runsaskätisyyteen parisuhteessa pystyvät kuitenkin harvat ihmiset.
on ainakin minulle vaikeaa jos ajattelee niin yhden kanssa olet etkä vilkuile muita.Pakko vilkuilla muuallekkin koska naiset ovat vaan niin kauniita(eihän ole pakko koskea katsoa vaan).Jos ei tule niitä ylä-ja alamäkiä parisuhteessa niin on parisuhteessa jotain vialla tai ei ainakaan jaksa kiinnostaa pitemmän päälle.Mielestäni tärkeää on parisuhteessa juuri tuo,että osataan ottaa oppia niistä kinasteluista ja rakentaan luhistumaisillaan oleva suhde uudelleen kukoistamaan ja rakkaus antaa siihen oivat työkalut.
Perustelut kysymykseesi ettei aina ole kiinnostunut puolisosta on kai omalta kohdalta se: Tulee touhuttua kaikenlaista ystävien kanssa ja jossain vaiheessa huomaa ainiin vaimokin olis voinut olla mukana eli on niin kiinni omissa harrastuksissa.
johtuu myöskin siitä, että Ellenix ei o huomannu tulla sekaantumaan tänne mieli(puoli)piteineen
Vanhempana sitä kiinittää enemmän huomiota mitä ihmisen sisällä on,eikä se ulkokuori ole tärkein.
Tietenkin myös seksi täytyy toimia,eihän se ole mitään jos tuo puoli ei toimi:))))
Ennen kaikkea täytyy luottamus olla toiseen.
Kaikissa suhteessahan on ala-ja ylämäkiä ja sehän on normaalia,muutenhan elämä on liian tasapaksua:)))
En tiedä menikö sivu aiheen:)))))sitä se tämä rakkaus teetättää:::))))))))))
ja ulkoisen pitäis mun mielestä tulla aikalailla käsikkäin. Tai sitten mieluummiin niin päin, että ensi ihastuu toisen sisimpään, jos siitä pitää, ei voi olla pitämättä ulkoisesta olemuksestakaan.
Eikö pieni ailahtelu, riidat joskus hyväkin asia, jos ei jutut muuten selviä.
Ihmisten, joilla ikuisesti rakkautta riittää, tarvii olla tosi taitavia pitämään siitä huolta.
En tainnut ihan ymmärtää kysymystä, sori :(
naisen suhdekin elää..Kuitenkin rehellisyys ja luottamus toiseen ovat perusta, joitten varassa suhde on! Kaikki, mitä suhde toiseen pitää sisällään liittyy kaikkeen..Ellei suhde ole "kunnossa" tulee vilkuiltua sivulle, mutta SE onkin sitten seurausta taas..Totta kai miehen ja naisen pitää pystyä olemaan myös "irti" toisesta. Ei voi pakolla eikä tarvitse edes riippua toisessa. Ulkopuolistakin elämää on. On suhteita, joissa ollaan tiiviistikin yhdessä, lähestulkoon aina, mutta jokainen päättää itse, mitä odottaa toiselta ja suhteelta! Rehellinen voi olla, vaikka "näkee" muutakin. Suhde kestää, kun kaikki on kunnossa, mutta se vaatii "työtä"..:)