Astrologiaakin skeptikkopiirit vastustavat, vaikka se on vuosisatojen kuluessa osoittautunut hämmästyttävän oikeaksi ihmiselämää sääteleväksi opiksi. Monet kuuluisat valtiomiehetkin ovat turvautuneet astrologisiin ennustuksiin.
Olen itse yhdistänyt astrologisia ennustuksia homeopaattisiin hoitoihin hyvin tuloksin. Onhan selvää, että homeopaattinen hoito tehoaa parhaiten, kun sen sovittaa siten, että astrologinen ennustus osoittaa ihmisen vastaanottavuuden olevan parhaimmillaan. Olen saanut homeopaatiltani luvan ottaa silloin hieman kovemmin potenssoituja lääkeannoksia. Kun ennuste on huonompi, kannattaa varoa rasitusta ja ottaa vain normaali annostus.
Olisiko mahdollista lisätä homeopaattien koulutukseen astrologisia opintoja? Nyt tilanne on hiukan hankala, kun joutuu yhdistelemään kahden asiantuntijan neuvoja. Ja ehkä tässä voi tapahtua väärinkäsityksiäkin. Tietysti astrologit voisivat opiskella homeopatiaa, mutta minusta päinvastainen olisi luontevampaa. Koska astrologi ei ole mikään hoitaja.
Astrologian hallitsevalla homeopaatilla riittäisi varmasti asiakkaita. Ainakin sitten, kun tulokset puhuisivat puolestaan.
Homeopatia ja astrologia
Hannele
3
564
Vastaukset 3
- mimmi
siitä sais ne homeopatiaa nauravat piirit lisää vettä myllyynsä. Järkevämpää pitää erillään vaan.
- juutas
Horoskoppeja ja sokeripillereitä. Kyllä niillä paranee...Osa taudeista tietysti paranee itsekseen ja plasebovaikutus auttaa osaltaan.
hehehe
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625