korva soi 24/7

Moi! Minulla oli kaksi viikoa sitten korvatulehdus joten kävin heti lääkärillä joka antoi antibiootteja. Söin kuurin loppuun mutta pari päivää sen jälkeen kun olin käynyt lääkärillä alkoi korva soimaan ja tuntui kun se olisi jotenkin lukossa. Kävin sitten heti korvalääkärillä joka putsasi korvani ja sanoi että soiminen kyllä pitäisi loppua kun tulehdus lakkaa. Nyt minulla ei enään ole korvatulehdusta mutta korva soi vieläkin! Soiminen olisi siis pitänyt loppua kun tulehdus parani mutta näin ei käynyt. Nyt on korva soinut melkein kaksi viikkoa kokoajan ja en kuule yhtä hyvin sillä korvalla kun toisella. Olen vain 20 vuotias nuori nainen ja olen lukenut että tinnituksen voi saada kun on vähän vanhempi tai jos on ollut jossain metelissä, mutta minähän en vielä ole vanha enkä ole käynyt diskossa tai vastaavassa paikassa. Tämä alkoi siis korvatulehduksesta. Tietääkö joku että voiko tinnituksen saada korvatulehduksesta tai onko jollekin käynyt samalla lailla? Toivon todellakin että tämä soiminen loppuu sillä se on aika korkee ääni joka häiritsee kaikkea mitä teen. En pysty keskittymään mihinkään koska haluan vain kokoajan hiljaisuutta.
89175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

monien korvatulehdusten jälkeen korva varmaan 1-2v., mutta ei soinu silleen...Välillä kyllä vingahteli ja vieläkin joskus rahisee ja vingahtelee, mut ei häiritse.. En usko, että korvatulehuksesta tulee vinkuna, koska monellahan on lapsena korvakierre..Karseeta ajatella.

Äänestä

Minäkin kärsin aikoinani pahasta tinnituksesta, joka on onneksi vähentynyt ja vain humisee silloin enemmän, kun olen oikein väsynyt.

Usein syynä kovaan piipaamiseen oli vaikku tärykalvolla. Kävin tk:ssa, jossa vaikku imettiin pois ja piippaaminen loppui.

Pidän peukkuja, että pääset ongelmasta, on se niin rasittava vaiva. Itselläni väheni, kun keskityin kuuntelemaan nukkumaan laittaessani kellon tikitystä siten, että laskin mielessäni aina 2 sekuntia yhdeksi sekunniksi, se samalla myös rauhoitti ja pääsin uneen, siis yk-si, kak-si ja oikeesti oli jo 4 sekuntia mennyt.

Jotakuta voi tuommoinen naurattaa, mutta kun vuosia on korvat huutaneet, niin keksii mitä vain, että se loppuu

Äänestä
  • kävin kyllä tutkimuksessa jossa imettiin vaikku pois joten nyt siinä ei pitäisi olla mitään sillä tämä lääkärinkäynti oli viikko sitten. Mulle helpottaa jo se että pidän tietokoneen päällä yöllä ja se pitää vähän surinaa joten pystyn nukkua. Mutta aina kun on ihan hiljaista luulen että tulen hulluksi!

    Äänestä

  • mahogny kirjoitti:

    kävin kyllä tutkimuksessa jossa imettiin vaikku pois joten nyt siinä ei pitäisi olla mitään sillä tämä lääkärinkäynti oli viikko sitten. Mulle helpottaa jo se että pidän tietokoneen päällä yöllä ja se pitää vähän surinaa joten pystyn nukkua. Mutta aina kun on ihan hiljaista luulen että tulen hulluksi!

    Tinnituksesi menee kyllä pois, älä murehdi turhia. Voi olla, että kärsit vielä ainakin kuukauden verran vaivasta, mutta ajan kanssa tinnituksesi häviää. Minulle ainakin korvalääkäri sanoi, että flunssasta/korvatulehduksesta aiheutunut tinnitus voi kestää kauankin, mutta aikaa myöten se häviää.

    Äänestä

Vasen korva tinnittää 24 tuntiä vuorokaudessa. En muista edes milloin viimeksi olisi ollut "hiljainen hetki". Korkean iin ja uun välimuoto konsertoi ja pauhaa vasemmassa korvassani 24 tuntia! Olen tottunut siihen ja pystyn nukkumaan hyvin. Erikoista on, että oikea korvani on aivan "mykkä". Ei minkäänlaista tinnituksen tinnitusta. Kuulen molemmilla korvilla suhteellisen hyvin. Vihaan tätä. Ei näköjään ole minkäänlaisia keinoja parantaa sitä. Myöskin joskus vasemmassa korvassa on korvahermosärkyä ja pistää korvaan. Mut, täytyy elää tämän kans.
Olkaa onnellisia, ne joilla ei ole tinnitusta. Tinnitus on kamala asia.

Äänestä
  • aivan hirveesti,tää on aivan hermoja raastavaa.
    Öin ja päivin,ei hiljaista hetkeä..ei pysty taasen nukkumaankaan,niin ovat riemastuneet.
    Enkä etes kuulolaitteen avulla kuule joka on vasemas korvas,pauhaa niin kovasti,vasen onkin ihan pimee.
    Väsyy tällaseen ainaiseen meteliin.
    Ei etes lääkärit tiedä mitä tällainen on,oliskin laite millä mitattais melun taso mitä se voi olla.
    Miksi tähän ei kukaan keksi mitään paranuskeinoa.
    Yli 3v.jo tätä huutoa,ei tämä ole tinnitusta,sanamuotona tinnittää on lievä.
    Minä omaan moottori korvat!!!!

    Äänestä

  • tosi hyvästä linkistä,eipä ole missään tullut noin hyvää informaatiota vielä eteen.
    Jäin miettimään tuota Painovoimavenytystä,miksikähän tuota ei ole esitetty/tehty minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahogny kirjoitti:

Moi! Minulla oli kaksi viikoa sitten korvatulehdus joten kävin heti lääkärillä joka antoi antibiootteja. Söin kuurin loppuun mutta pari päivää sen jälkeen kun olin käynyt lääkärillä alkoi korva soimaan ja tuntui kun se olisi jotenkin lukossa. Kävin sitten heti korvalääkärillä joka putsasi korvani ja sanoi että soiminen kyllä pitäisi loppua kun tulehdus lakkaa. Nyt minulla ei enään ole korvatulehdusta mutta korva soi vieläkin! Soiminen olisi siis pitänyt loppua kun tulehdus parani mutta näin ei käynyt. Nyt on korva soinut melkein kaksi viikkoa kokoajan ja en kuule yhtä hyvin sillä korvalla kun toisella. Olen vain 20 vuotias nuori nainen ja olen lukenut että tinnituksen voi saada kun on vähän vanhempi tai jos on ollut jossain metelissä, mutta minähän en vielä ole vanha enkä ole käynyt diskossa tai vastaavassa paikassa. Tämä alkoi siis korvatulehduksesta. Tietääkö joku että voiko tinnituksen saada korvatulehduksesta tai onko jollekin käynyt samalla lailla? Toivon todellakin että tämä soiminen loppuu sillä se on aika korkee ääni joka häiritsee kaikkea mitä teen. En pysty keskittymään mihinkään koska haluan vain kokoajan hiljaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu