Boikottilista

Kaikki ÄKT:n/IFPI:n jäsenyritysten tuotteet ovat tietenkin olleet minulla boikotissa jo sen kuuluisaksi tulleen tutkintapyynnön jättämisestä lähtien.

Nyt boikottilista kasvaa uuden tekijänoikeuslain vuoksi:

http://www.ifpi.fi/ajankohtaista/article.html?newsid=118

ja

http://www.elvisry.fi/uutiset/29042005vetoomus.html

Listoilla mainitut muusikot ovat nyt boikotissa kaikin tavoin, myös esimerkiksi konserttiensa osalta. Toivon, että muutkin osallistuisivat boikottiin!!!

Luonnollisesti on myös selvää, että en tule äänestämään kansanedustajaa, joka äänestää tämän lain puolesta.
71489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa muistaa, että jälkimmäinen nyt uutisiin nostettu 600 muusikon vetoomus on aika vanha, tiesiköhän silloin edes asiantuntijat vielä lain todellisista merkityksistä.

Kyllähän muusikot nyt kaiken allekirjoittaa, mistä järjestö vaan sanoo, että hyvä hyvä saatte enemmän rahaa ja kuluttajat hyötyy ja kaikki hyötyy.

Äänestä
  • Ainakin CMX:n solistin, A.W. Yrjänän nimi on vanhassa listassa turhaan, kysyin asiasta heidän sivuillaan:


    http://www.cmx.fi/kysy/2005/

    "[25.9.2005]
    Mikä on nykykantanne nykymuodossaan olevaan tekijänoikeuslakiin? Ainakin vanhemmassa nimilistassa oli A.W. Yrjänän "allekirjoitus" http://tinyurl.com/dv7w3 Itse olen ostanut kaikki CMX levyni, enkä periaatteessakaan ole imuroinut netistä. Mikäli puollatte tekijänoikeuslakia nykymuodossaan, levyjenosto loppuu siihen. Loppuu myös, jos ne tulevat olemaan CD-standardin vastaisia, eli kopiosuojattuja.

    Emme kannata tuota nykymuotoa, mikä näkyy levyistämme, jotka ovat normalissa cd-formaatissa. (Y: Täällä on ollut liikkeellä käsitystä, että olen osallistunut ELVIS ry:n adressiin. Se on väärinkäsitys. LUPASIN osallistua adressiin MIKÄLI kannatan sen sisältöä. Mutta en ole koskaan tuota adressia nähnyt enkä siis tiedä sen sisällöstä. Mahtoivat unohtaa? Mikäli vika oli minun, niin anteeksi. Jos minulta oikeasti kysytään, niin lakiin sisältyy joitain typeryyksiä, joita en voi hyväksyä kulttuurin tekijänä, enkä käyttäjänä.)"


    Että sellaista, muutenkin ko. yhtyeen kannanotot terveellä pohjalla. :)

    Äänestä

ÄKT ja muutama kymmenen allekirjoitettanutta vaativat, että tekijänoikeuslaki on saatettava voimaan välittömästi ja ilman muutoksia. Se, kuten tunnettua, heikentäisi kuluttajien laillisia oikeuksia merkittävästi nykyisestä.


"Viime aikoina käyty julkinen keskustelu uuden tekijänoikeuslain tiimoilta on saavuttanut liki käsittämättömät mittasuhteet."

Käsittämättömistä asioista syntyy usein suurta keskustelua, kun ne paljastuvat. Myös tämä ÄKT:n oma vetoomus edelleenkin laajentaa tekijänoikeuslain saamaa huomiota.


"Vaikuttamisen pitäisi kuitenkin tapahtua ajallaan ja tosiasioihin perustuvilla väitteillä."

ÄKT:llähän ei ole tätä ajallaan vaikuttamisen ongelmaa, kun sen kaverit maailmalla, kansainvälinen sisältöteollisuus, on sen puolesta jo vuosikausia jatkuvasti lobannut EU:ta ja eri maita muuttamaan tekijänoikeusdirektiivit ja -lait täsmälleen haluamikseen.

ÄKT ei luonnollisesti tässä vetoomuksessaan viitsi mainita mitään näistä väitteistä, jotka sen mielestä perustu tosiasioihin. Kuitenkin ÄKT itse, jos mikä, tunnetaan höpöhöpöjutuistaan, "tutkimuksistaan" ja tiedotteistaan.


"Nyt ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kohtalaisen pieni, virheellisin argumentein tekijänoikeuslakia vastustava joukko..."

Minä kutsuisin pikemminkin tämän ÄKT:n vetoomuksen allekirjoittajia kohtalaisen pieneksi joukoksi ja vetoomusta virheellisiä argumentteja sisältäväksi. Tuliko ÄKT:lle hätä housuun, kun ei muutamaa kymmentä taiteilijaa enempää ehtinyt höynäyttää allekirjoittamaan älyvapaata vetoomustaan?

Mm. Kuluttajavirasto, aika suuri taho jonka argumentit yleensä eivät ole tupanneet olemaan virheellisiä, on vihdoinkin ilmaissut julkisuudessa (lähde Digitoday), että sen, eli kuluttajien näkökulmaa ei ole huomioitu lain laadinnassa. Tiedoksi muuten ÄKT:lle, että Suomessa on kohtalaisen paljon kuluttajia, muuten olisi ÄKT:n jäsenilläkin aika hiljaista tienaamisen suhteen.

Electronic Frontier Finland -järjestö on myös yrittänyt puuttua tekijänoikeuslakiehdotukseen jo kauan. Luonnollisesti vaikutusmahdollisuudet ovat olleet aika olemattomat, siitä on ÄKT ja sen kumppanit hyväveli-virkamieskavereineen ministeriössä pitänyt huolen. Muistaakseni mm. Effi-järjestö yritettiin räikeästi saada blokattua pois tekijänoikeusprosessista, etteivät kansalaiset edes tietäisi missä mennään. Puhumattakaan EU-direktiivin laadinnasta taannoin kaukana Brysselissä.

Kyllä tästä tekijänoikeuslaista semmoinen kohu on kaikissa medioissakin noussut, että ei voi kuin ihmetellä kuinka ÄKT:n vetoomuksen allekirjoittajat voivat sanoa, että kyseessä on pieni joukko. Digitodayn kyselyn mukaan vastustajia on 99% ja Iltalehden kyselyssä tilanne oli 97%. Toki jakauma on vääristynyt, mutta kyseessä on kuitenkin netinkäyttäjät, jotka tietävät mistä laissa on kyse.

Ja väittääkö ÄKT, että on virheellistä sanoa, että laki heikentää merkittävästi kuluttajien oikeuksia? Ilman tätä noussutta kohua, laki olisi mennyt läpi sellaisenaan, mikä olisi rajoittanut merkittävästi yksityistä kopiointia.

Nyt tämän nousseen hirvittävän kohun ansiosta vasta ollaan saamassa lakiin pieni lausuma, että pitäisihän kuluttajien saada otettua kopioita levyistään. Tai itseasiassahan tämä lausuma ei tule edes varsinaisesti lain sisälle, eli sen voima voi jäädä vähäiseksi. ÄKT varmasti olisi tätäkin pientä kuluttajien oikeuksia turvaavaa lausumaa vastustanut ehdottomasti.

Sivistysvaliokunta ehdotti jo pari vuotta sitten, että tehtäisiin uusi selkeämpi vain direktiivin vaatimukset täyttävä lakiesitys, mutta Opetusministeriö Gramex-hyväveli-johtajineen sivuutti neuvon.


"...on saanut osan kansanedustajista epäilemään usean vuoden huolellisen valmistelutyön tuloksia."

No onhan se harmillista, kun vuosikaudet ollaan lobattu täydellä propagandateholla koko EU:n päättäjiä, ja vasta viime metreillä tavalliset ihmiset vihdoinkin saavat kuulla selkokielellä edes jotain lain vaikutuksista. Ja mokomat alkavat vielä valittaa. Kyllähän nyt ÄKT ja kumppanit tietää, mikä on kansalle parasta.

Uutisissa on kyllä monet asiantuntijat epäilleet sen valmistelutyön huolellisuutta ja puolueettomuuttakin.


"Jo lähes kolme vuotta myöhässä olevan lain voimaansaattamista yritetään väärää tietoa levittämällä edelleen viivästää."

Jälleen ÄKT väittää perusteettomasti kaikkea muuta, kuin omaa propagandaansa, vääräksi tiedoksi. Mikäli laista olisi tehty heti kerralla selkeä ja hyvä, kuten monet asiantuntijatahot ovat ehdottaneet jo kauan sitten, niin ei tarvitsisi enää tässä vaiheessa ihmetellä surkeaa lakia. Lain huonouden on varmistanut ÄKT:n kavereiden oma lobbaus.


"Näin vaarannetaan edelleen sisältöalalla toimivien tekijöiden, taiteilijoiden ja yritysten mahdollisuus harjoittaa elinkeinoaan ja saada siitä korvaus myös tulevaisuudessa."

Jälleen kerran ÄKT maalailee tarpeettomia uhkakuvia. Ei ole nykyinen tekijänoikeuslaki ja vuosikymmeniä harjoitettu kopiointi kaikin keinoin sekä jo vuosikausia kestänyt internet-kopiointi tähänkään asti suomalaista musiikkia tappanut. Itseasiassa nykyäänhän suomalaisella musiikilla menee jopa paremmin kuin koskaan, ainakin minun nähdäkseni jopa ulkomailla asti menestytään. Kotimaista musiikkia soittavia radiokanavia on valtavasti ja teostokorvaukset raksuttaa jokaikisestä levystä ja laitteesta.

Tässä olisi aivan riittävästi vielä aikaa tehdä hyvä ja selkeä laki. Ongelma on siinä, ettei siihen ole haluakaan.


"Lainsäädäntötyö ei voi perustua siihen, kuka huutaa kovimpaan ääneen kansanedustajan korvaan"

Heh, naulan kantaan. Ei missään tapauksessa ainakaan siihen, kenellä on parhaat lobbaajat Opetusministeriön sisällä, eihän?

Lainataanpa vielä uutista:
'Opetusministeriön tekijänoikeustyöryhmän johtaja Jukka Liedes istuu tekijänoikeusjärjestö Gramexin apurahajaoston Esekin johtokunnassa. Liedes lisäksi myös Suomen tekijänoikeudellinen yhdistys ry:n puheenjohtaja.

- Ei kuulosta hyvältä se, että lain valmisteluun suoraan osallistuva virkamies on lain vaikutuspiirissä olevan järjestön hallinto- tai johtotehtävissä, kommentoi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.'

Ja juuri tämä Opetusministeriö hylkäsi jo pari vuotta sitten Sivistysvaliokunnan ehdotuksen uuden selkeän lakiesityksen tekemisestä puhtaalta pöydältä.

Myös mm. Perustuslakivaliokuntaa ja Kuluttajavirastoa on syrjitty lain laadinnassa.

Koko lakihan on alusta asti ollut kansainvälisen sisältöteollisuuden masinoima (käyttääkseni Karpelan suosimaa sanaa) ja vuosikausien eri maissa lobbauksen tulos.


"tai kuten tässä tapauksessa - siihen, kenellä on mahdollisuus nopeasti tukkia eduskunnan sähköpostiliikenne virheellisillä väittämillä."

Kaikillahan on siihen mahdollisuus, toisin kuin ministeriöiden sisällä lobbaamiseen. Ja mitäpä muuta vaikutusmahdollisuutta kansalaisilla enää olisi, kun kansalais- ja kuluttajajärjestöjä on lain laadinnassa syrjitty räikeästi ja valiokuntien mielipiteitä jätetty huomioimatta. Ja monennenkohan kerran ÄKT puhuu vetoomuksessaan joistain virheellisistä väittämistä. ÄKT ei ole viitsinyt kertoa mitä nämä virheelliset väittämät ovat, joten jätämme sen omaan arvoonsa.


"Kynnyskysymykseksi tuntuu nousseen äänitteiden kopioinninrajoitustekniikat ja niiden purku."

Mutta myös muita vikoja laista löytyy vaikka millä mitalla.


"Toisin, kuin eduskunnalle lähetetyissä spammeissä on väitetty, uusi laki EI estä oman äänitteen siirtämistä esim. mp3-soittimeen."

Niinhän Opetusministeriö (jonka tekijänoikeustyöryhmän johtajana on siis istunut Gramexin lobbaaja) ja Gramex aluksi väittivät.

Mutta Opetusministeriöhän joutui pian korjaamaan väitteensä, mm. Effi:n (jonka väittämiä ÄKT pitää virheellisinä) puututtua asiaan. Kyllä uuden lain mukaan kopiointi voi olla laitonta, mikäli levy on kopiosuojattu. Mm. kopiosuojauksen kiertäminen kun on laitonta.

Tämä tapaus paljasti, ettei OPM:ssä itsekään oikein ymmärretä lakia, vaan luotetaan sokeasti ÄKT:n ja Gramexin omaa etua ajaviin tietoihin.


"Laki sen sijaan estää kopiosuojausten purkamisen luvatonta kopiointia varten."

Se estää kopiosuojauksen purkamisen, oli kopiointi luvaton tai luvallista.


"Uusimmat kopioinninrajoitustekniikat mahdollistavat muutaman kopion ottamisen, vain äänitteen rajoittamaton digitaalinen kloonaaminen on niissä estetty."

Nyt päästään pahimpaan ristiriitaan koko kopiosuojauksessa.

Miten ihmeessä kopiosuojaus voi mahdollistaa muutaman kopion ottamisen, mutta samalla estää rajoittamattoman kloonaamisen? Kopiosuojaus, jonka pitää kuitenkin sallia kopiointi. Miten sellainen voi estää kopioinnin, jonka pitää samalla se sallia?

Jos teoksesta saa yhdenkin kunnollisen kopion otettua, niin kopion kopioitahan voidaan tehdä rajattomasti. Eli varmasti kopiosuojauksissa yritetään rajoittaa yksityistä kopiointiakin vahvasti.


"Kopioinninrajoitustekniikoilla pyritään estämään CD-levyjen rajoittamaton digitaalinen kloonaus ja ehkäisemään internetpiratismia."

Voidaan ehkä pyrkiä, mutta epäonnistutaan aina surkeasti. Jos muutaman kopion ottaminen pysyy mahdollisena, niin sitten voidaan kopioida rajattomasti, kun on se yksikin kopio saatu.

Tähän astihan kopiosuojaukset eivät ole estäneet todellista piratismia yhtään mitenkään. Kopiosuojausten purku on ammattilaisille yhtä lastenleikkiä. Ja jopa jostakin levy-yhtiöstä myönnettiin joskus, että kyllähän siinä yksityistä kopiointia on yritetty rajoittaa lähinnä.


"Uusimmat tekniikat antavat myös monenlaisia uusia mahdollisuuksia, joilla aidon äänitteen ostajia palkitaan."

Kopiosuojaus voi tarkoittaa vain hankaluuksia aidon äänitteen ostajille, kuten on huomattu. Kopiosuojattu CD-levy ei edes täytä aidon CD-levyn vaatimuksia, koska teknisesti levy rikotaan nykyisissä kopiosuojauksissa.


"Tekijänoikeuslain uudistuksessa ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kysymys kopiosuojauksista, vaan siitä, että suomalaisille tekijöille, taiteilijoille ja tuottajille turvataan mahdollisuus harjoittaa ammattiaan edellytyksiltään tasavertaisina eurooppalaisten kollegoidensa kanssa. Muissa Pohjoismaissahan laki on jo voimassa."

Niin, kun ÄKT:n kaverit kansainvälisessä sisältöteollisuudessa ovat saaneet jo ajat sitten lobattua EU:n päättämään mielensä mukaan, niin nyt voidaan vain täällä Suomessa viattomasti voivotella, että kyllähän meidänkin pitää olla tasa-arvoisia.

Laki ei kuitenkaan ole samanlainen joka maassa ja EU-direktiivi jättää tulkinnanvaraa, kuten asiantuntijoilta on kuultu.

Äänestä
  • Mainittakoon vielä, että typerien lakien ansiosta yleinen lainkunnioitus vähenee. Kopiointi ei tule loppumaan lain ansiosta, sehän on selvää. Ruotsissakin tuli kesällä voimaan uusi netistä lataamisen kieltävä tekijänoikeuslaki, mutta edelleen siellä lataillaan entiseen malliin.

    Äänestä

En osta kotimaista musaa, katson tarkkaan mitä cd:kannessa lukee. Tämä oli viimeinen niitti, että kiitos vaan ns.taiteilijat, tästä lähtien ostan vaan ETA maiden musaa :))

Äänestä

Olet vähän ku myöhässä. Fundeeraa sitä isoa kasaa valmista ja valmistumatonta hyvääkin musaa joka ei koskaan tu kaiken kansan korville. Leipätyökseen musaa tekevät jättää jo ainakin puolet musiikista julkaisematta niin halutessaan. Siinä on boikotin meininkiä... Ettei ne levityksessä olevat musat mitään suojaa tartte ku se on jo myöhästä. Uutta tulee vaikka millä mitalla ja millä laadulla mutta kunnon musa on kohta kiven alla. Tehkää itte... tai tyydytte tusinakopioihin.

Äänestä
  • "Olet vähän ku myöhässä. Fundeeraa sitä isoa kasaa valmista ja valmistumatonta hyvääkin musaa joka ei koskaan tu kaiken kansan korville. Leipätyökseen musaa tekevät jättää jo ainakin puolet musiikista julkaisematta niin halutessaan. Siinä on boikotin meininkiä..."

    Ja tuollainen toiminta lisää varmasti musiikintekijän leveää leipää?
    Kuulostaa ihan pikkukakaran kiukuttelulta. Mullapa on hyvä biisi, mutta en kyllä varmana laula sitä teille. Nih.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuluttaja kirjoitti:

Kaikki ÄKT:n/IFPI:n jäsenyritysten tuotteet ovat tietenkin olleet minulla boikotissa jo sen kuuluisaksi tulleen tutkintapyynnön jättämisestä lähtien.

Nyt boikottilista kasvaa uuden tekijänoikeuslain vuoksi:

http://www.ifpi.fi/ajankohtaista/article.html?newsid=118

ja

http://www.elvisry.fi/uutiset/29042005vetoomus.html

Listoilla mainitut muusikot ovat nyt boikotissa kaikin tavoin, myös esimerkiksi konserttiensa osalta. Toivon, että muutkin osallistuisivat boikottiin!!!

Luonnollisesti on myös selvää, että en tule äänestämään kansanedustajaa, joka äänestää tämän lain puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu