Hellou, tässä näytteeksi pätkä ensitekeleestäni. Genre on puhdas science fiction, ei mitään trendi-stargate-kamaa, vaan ”oikeaa” scifiä. Sivuja on kasassa jo reilu sataviisikymmentä. Kaikki scifin ystävät kommentoikaa!
(Taustaa: Ollaan nyt Galvinstonen siirtokunnassa, Wainwrigh -killan laboratoriossa no. 78, luku 5)
Viikko oudon kohtaamisen jälkeen. Catullus istui kyberlaboratoriossaan ja tuijotti kolmiulotteista matriisia jossa vilisi binäärinumeroita. Kello oli jo todella paljon, mutta sitä Catullus ei huomannut, sillä hän oli täysin keskittynyt työhönsä, joka oli vihdoinkin läpimurtokohdassa. Enää tarvittaisiin kuin yksi komponentti, Ikarius-järjestelmästä salakuljetettu konduiitti; kultaakin kalliimpi ja vaikeammin saatavilla kuin säätiön eliksiiri. Kun sen liittäisi kiinni hänen denimoskillaattoriin (!!!! Toimiiko?), John C. III Ja kumppanit jäisivät nuolemaan näppejään; myös presidentti saisi pärjätä ilman hänen lihaksistaan parhainta: aivoja.
Kohta hän olisi rikas kuin Croises, eikä eilinen enää toistuisi: Enää ei viettelevän tanssijan Melanien pää olisi kipeä, muutkin tyypilliset naismaiset selitykset olisivat historiaa. Kuudesti laukeava vanhan hyvän ajan H&K tuntui painavalta hänen taskussaan ja toi turvaa h-hetkellä. Vaikka tarjolla oli sellaisiakin moderneja tykkejä kuin M47 pikakivääri, VX68 Mk 2 kannettava minirakettilaukaisin ja kuolettavan tappava .55 cal. Enhanced Forbes täystitaanirevolveri, oli Catullus mieltynyt muiden antiikkisena pitämään H&K:hon. Siihen saattoi sentään luottaa, eikä samaa voinut todellakaan sanoa nykyaseista. Laboratorion raskas polymeerivahvisteinen turvaovi kumahti. Ensin kerran. Sitten nopeasti kolme kertaa ja vielä kerran. Se oli sovittu merkki! Bonofidelit olivat täällä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Raskasta luettavaa. Kuinka kauaa luulet lukijan jaksavan lukea ja painaa mieleensä noita teknisiä termejä? Laskin niitä olevan tuossa pikku pätkässä (173 sanassa) kymmenkunta kappaletta, eli prosentuaalisesti ihan perkuleesti: lähes 6 % kaikista sanoista! Vähän liikaa mielestäni.
Kiitos palautteesta.
Oikeestaan noita termejä ei ole tarkoitettu varsinaisesti muistettavaksi. Lukija voi hyvin lukea kirjan yrittämättä painaa niitä mieleensä.
Mä lähinnä käytän niitä keinona osoittaa lukijalle tietämystäni ja sitä kautta luoda uskottavan maailman.
Kun vastauksiasi katsoo vaikutat aika herkkänahkaiselta skifin kirjoittajaksi.
No kokemus/kautta palute karaisee.
Muutama huomio:
Aivot eivät ole lihas, jonkinlainen hermokimppu, mutta ei lihas.
Kroiseksella tarkoitit ilmeisesti Kroisosta.
Tykkään skifistä, mutta tästä en. On kuin lukisi maitopurkin kyljestä aineosia.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kelvoton 3
T. ®Sherlokki © 2005
...tuollaista lukemaan, koska on todellakin aivan liian raskasta. Voihan sitä tuotemerkkejä, keksittyjä sanoja ja erikoistermejä aina jonnekin sirotella, mutta sinulla on sitä joka lauseessa.
EI!