Onko laillista?Lastani riuhdotaan päiväkodissa kädestä eteenpäin,saako näin tehdä?Entä lepohetki,täytyy maata käsiä ja jalkoja liikuttamatta,(päätä saa ainoastaan kääntää) ettei häiritse muita ja jos liikkuu ja temppuilee,niin hoito täti istuu jalkojen päälle,ei kuitenkaan niin,että lapseen sattuisi.saako näin toimia?
LAILLISTAKO???
Huolestunut...
255330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
En tiedä onko laillista mutta melko sairasta kyllä.
Oletko harkinnut paikan vaihtoa?
Ei vamasti tee lapselle hyvää olla sellaisessa paikassa hoidossa, voi tulla jos jonkinlaisia pelkotiloja...
Oma poikani tuli aikanaa tarhasta kotiin, ja huomasimme, että olkavarren ympäri meni mustelma. asiaa selvitellessämme saimme tietää, että hoitaja oli vetänyt lasta kädestä pois pöydän alta. Puristuksesta oli tullut siis tuo suuri mustelma. Täytyy tunnustaa, että teki mieli tehdä asiasta ilmoitus. Luottamuksen se hoitopaikkaan ainakin vei.
Kävikö mielessä miksi päiväkodissa toimitaan näin? Ettei vain lapsesi kuuluisi joukkoon ongelmalapset. Vai onko kyse sittenkin yksittäisestä tottelemattomuudesta.
Jos lapsi hyppii ja pomppii sängyssä, ei ole ihme että muut eivät saa unta. Ja jos hoitaja tämän jälkeen sanoo että pitää olla liikkumatta ettei muut häiriinny, toistaa lapsi tämän kirjaimellisesti sinulle. Keskustele aina ensin hoitajien kanssa ennen kuin sokeasti asetut lapsesi puolelle. Lapset ovat pirun hyviä vedättäjiä jos keskusteluyhteydet päiväkotiin eivät ole kunnossa.
Kuuleppas,Juteltu on hoitajien kanssa,valitus tehty,Hoitajat myöntäneet pitävänsä kiinni ja jalalla painavat lasta,jotta ei rimpuilisi.Olen myös ottanut asioista selvää ja lasta ei saa riuhtoa kädestä,eikä pakko nukuttaa saa!valittaa kannattaa,koska asioihin tulee nyt muutos.
Uskon lastani,ei hän omasta päästä tälläisia juttuja keksi!Ja lapseni ei ole hyppinyt ja pomppinut sängyssä.Liikkua ei saa jotta pienemmät nukahtaisivat.Ei sellainen lapsi,joka ei enää päiväunia nuku jaksa keskittyä makaamaan hiljaa paikoillaan.
Jalalla painavat,eli istuvat puoliksi lapsen päällä.
Vaihda heti päiväkotia! Kova kohtelu osoittaa, että ruummiillinen kuritus on päiväkodissa sallittua. Olen ollut vastaavassa töissä ja siellä sai jopa lyödä lasta, (en toki minä) eikä siihen puututtu kuin huomautuksella.
osaa sellaset jumppa- ja kiukuttelutuokiot sängyssä pitää ettette vanhemmat kyllä ikinä usko. Ei varmasti nukuta päiväkodin lähitaloissakaan, jos niikseen on. Kyllä lapsen, joka on niin iso ettei enää päiväunia tarvitse täytyy pystyä hetkeksi sänkyyn rauhoittumaan. Pakko on joskus pistää tiukkaan pakettiin peiton sisälle, kun saattaa hysteerisesti potkia vaikkapa viereistä lasta. Saattaa kuulostaa julmalta mutta rajattomille lapsille on vain rajat asetettava. Kovempaa tulevat kokemaan myöhemmin elämässään, jos rajojen asettamista lykätään. Nukkumaan ei tietenkään ketään pakoteta eikä täysin paikallaan olemaan, mutta joku raja se on mylläämiselläkin. Silloin on lapsi rauhoitettava vaikkapa kiinnipitämällä. Se luo turvallisuuden tunteen.
Näinhän se on, että jos laspi kokoajan kääntyy ja vaihtaa asentoa sängyssään tulee kahinaa ja kolinaa. Se häiritsee niitä lapsia jotka yrittävät saada unta (hiljaa sängyssä maaten ja unta odotelleen ne äänet tuppaa kuulumaan kovemmilta ja mielenkiintoisemmilta). Silloin on pakko käskeä sängyssä pyörijää rauhoittumaan ja pysymään paikallaan (eihän meistä kukaan oikeasti rauhoitu sellaiseen paikalla pysymättömyyteen). Vaikka lapsi ei enää päiväunia nukkuisikaan, on hänen kuitenkin levättävä ja rauhoituttava, jotta jaksaisi loppu päivän. Tietenkin on parempiakin keinoja pitää lasta hetki aloillaan kuin päällä istuminen (tosin jos vain jalka esim. sääri on lapsen jalkojen päällä, se ei mielestäni ole päällä istumista... hoitajahan saattaa istua viereisen sängynlaidalla nukuttaen vieruskaveria ja samalla pitää jalkaansa rauhattoman lapsen jaloilla rauhoittaen häntä). Ja ihan totta on myös se, että kyllä ne lapset osaa poimia tarinaansa ne pahimmat kohdat unohtaen selventää niitä tarkemmin. Vastaavia tapauksia on tullut esim. kun lapset ovat tapelleet päiväkodissa. Kotona kerrotaan kuinka kaveri löi. Aamulla äiti tulee huolissaan asiasta kertomaan. Sitten selviää, ettei kotona olla mainittu, että oma lapsi onkin lyönyt ihan yhtä lailla (kenties jopa aloittanut löymisen) ja että se on selvitetty molempien lasten kanssa jo päiväkodissa.
Hoitajien pitäisikin muistaa kertoa lasten vanhemmille päivän tapahtumista, myös nukkarin rauhoittamistilanteista.
Erityisen levottomien lasten (esim. ADHD) rauhoittaminen ja nukuttaminen (heille erityisen tärkeää) vaatiikin erityistapoja, vaikkapa vahvaa kiinnipitoa. Kevyt kädellä paijailu voi jopa ärsyttää heitä, mutta kunnon ote rauhoittaa. Lapsi voi olla levoton liiallisen univajeenkin vuoksi.
laittaa levoton lapsi hiukan sivummalle tai jopa toiseen huoneeseen jos lapsi on levoton tai nukahtaminen kestää kauan (alle 1-2v kun nukkuvat samantien).
hyvä konsti on rauhoitella silitellä pohkeesta tai alaselästä, jolloin lapselle tulee raukea olo ja nukahtaminen tapahtuu aika nopeasti. mulla on kuitenkin vain 4-5 lasta kun olen pph. tarhassa vaikeaa jos useampi lapsi levottomia. mutta kovakouraisuus ei auta, vaikka tiukkoja otteita pitääkin joskus lasten kanssa ottaa, varsinkin niiden joilla ei ole kotona mitään kuria.
on muuten aika uusi hoitomuoto Theraplay, jossa lasta pidetään mm. kiukunpuuskien aikana tiukasti sylissä, vaikka lapsi miten rimpuilisi ja huutaisi. mutta se on kuitenkin eri asia kuin lapsen päällä makaaminen jne.
eikä sitä anneta päiväkodissa ollenkaan.
Vain koulutettu terapeutti antaa sitä.
Tarkoitat varmaan ryhmätheraplay-menetelmää, mutta se on jo aivan eri asia.
meillä mm. ryhmäperhepäiväkodeissa käytetään paljon sitä. samoin me muutamat kotona työskentelevät perhepäivähoitajat olemme olleet "kurssitettavina" ja opettajana on ollut erityislastentarhanopettajat tai muu asiaan perehtynyt henkilö. ammatillisessa koulutuksessamme kävimme asiaa läpi ja siellä kävi terapeutti kertomassa asiasta ja saimme paljon materiaalia asiasta, ja osan olen mielenkiinnosta ostanut itselleni.
on meillä ollut "kurssituksissa" mukana myös lastentarhan työntekijöitä.
näin on meidän kaupungissa.
itse olen taas kyllä huomannut että parhain tapa miten silitellä lapsi uneen on silitellä niskasta. Sillon lupsuu silmät heti kiinni, se tepsii myös aikuiseen kun niskasta hieroo niin kyllä uni tulee silmään heti!!
Jos jalat on levottomat niin silitellä niitäkin hierovin liikkein, tai kääräisemällä koko lapsi peitonympärille mikä myös rauhoittaa..uninen lapsi voi olla usein myös vilkas kun on yliväsynyt ja menee ylikieroksille, tällöin on vaikeata rauhoittua ja saada unenpäästä kiini!
asioista pitää puhua oikeilla nimillä. Oletko saanut Theraplay-yhdistyksen koulutuksen? Onko sinulla työpari? Vieläkin väitän, että käytätte ryhmätheraplay eli vuorovaikutusleikkimenetelmää ja sen vinkkejä hyödyksenne.
sun vastaustasi, joko katsoit papereistasi oikean nimen?
Itse kärsin levottomat jalat -nimisestä oireyhtymästä (tässä tälläkin hetkellä on pakko pyöritellä ja liikuttaa jalkoja koko ajan, nousta välillä seisomaan ja tapuella jalkojaan) ja tämä tuntuu koko jaloissa ja käsissäkin. Ymmärrän siis sen tuskan, kun ei saisi liikuttaa jalkojaan.
Olenkin huoamnnut, että monesti levotonkin lapsi rauhoittuu, kun hänen jalkojaan sivelee tai taputtelee. KAikilla ei ehkä ole juuri tällainen levottomat jalat -syndrooma, mutta voi tällainen rauhoittaa muutenkin vain levotonta. Tai sitten taputtelee selkää jne. kun jotkut eivät pidä hellästä hiusten ym. silittelystä.
sakkia!!!
Äiti kysyy neuvoja ja heti hänen lapsi on häirikkö ja kärsii jos jonkinlaisesta AD/HD:sta...
Lapsi myös tietysti liiottelee ja valehtelee äidilleen kaikki päivän tapahtumat!
Äiti kyllä oikeasti tuntee oman lapsensa vaikka joskus palturia päästeliskin.
Sinä huolestunut olet ihan varmasti oikealla asialla ja huolehdit lapsestasi hyvin.
Toivottavasti saat paremmat olot lapsellesi hoitoon.
T. sama joka neuvoi vaihtamaan hoitopaikkaa
ps. näille jotka aina pistävät kysyjät matalaksi: voisitte joskus katsoa itseänne peilistä ja miettiä kuinka erinomaisia te oikein olettekaan...
Kiitos...Kyllä jokainen äiti oman lapsensa todellakin tuntee ja huomaa jos lapsi narraa jossain asiassa.Sen vaan huomaa milloin puhuu totta.Lapseni hyvinvointi on todella tärkeää minulle ja en pidä siitä, että häntä esim kädestä revitään eteenpäin.Tämän tilanteen itse näin.
"Kyllä jokainen äiti oman lapsensa todellakin tuntee ja huomaa jos lapsi narraa jossain asiassa. Sen vaan huomaa milloin puhuu totta." Joo, tiedän mitä tarkoitat, mutta oletko tullut ajatelleeksi että lapsi kokee asian eri tavalla ja kertoo varsin yksioikoisessi tai jotain irrallista tapahtumaa painottaen. Täytyy aina miettiä lapsen ikä.
Mitä tohon ekaan lauseeseen tulee: No, odotahan kun lapsesi kasvaa ja murrosikä koittaa, voi voi kunpa se pitäisi vielä paikkansa.... sanoo kahden murkun äiti.
Ja mitä siihen paikalla oloon tulee, kyllä pitää sitten harjoitella lisää, että ei heilu ja hillu kun muut lepäävät. Lapsesi ei tod.näk. ole aivan pieni kun osaa jo puhua. Lisää vaan harjoitusta ja hoitajilta taitoa pitää paikallaan ja asettaa rajoja. Kärsivällisyydellä tietenkin.
sitä mieltä että lapsen pitää olla liikkumatta paikoillaan niin että vain päätä saa kääntää toisten päikkäreiden ajan???
Kokeileppas itse maata liikkumatta sellaisen pari tuntia!!!
Lapset narraa kyllä ja puhuu höpöjä äideilleen niin että äidit uskovat heitä, mutta kyllä itse äitinä ainakin tiedän jos lapsi todella kärsii jostakin hoidossa tapahtuneesta (kokemusta on!)
Sen kyllä huomaa käyttäytymisessä että jotakin on vialla!!
t. sama joka neuvoi vaihtamaan hoitopaikkaa.
liioiteltua! Olen työskennellyt useissa päiväkodeissa, eikä missän kyllä vaadita kahta tuntuía paikallaan olemaan. Rauhoittumaan kylläkin.
Liioiteltua vai????Et ole ollut töissä tässä päiväkodissa, joten et voi tietää siitä mitään!!
Ja kuka on puhunut kahdesta tunnista???!!!
kirjoittaja, jolle vastasin puhui parista tunnista. Tulkitsen sen tarkoittavan noin kahta tuntia. Ja kyllä työskentelen päiväkodissa. Älä sinä liioittele välimerkkejä:)
Alkuperäinen ei ole puhunut kahdesta tunnista.Kukaan ei ole vastannut alkuperäisen kysymykseen.
Lasta ei saa vetää kädestä,eikä nukkumaan saa pakottaa!
ei ole ollut lyödä maahan kirjoituksen aloittanutta, mutta mielestäni kannattaa miettiä mitä todella on tapahtunut, eikä heti sännätä vaihtamaan hoitopaikkaa. Sekään ei ole aina lapsen kannalta paras ratkaisu, ja lapsen etua tässäkin haetaan eikä vanhemman, eikö?
Tuntuu hullulta, jos jossain ei saisi liikahtaa päiväunien aikana, sillä ihminen yleensä unien mukana liikkuu. Se, että lapsi sänkyyn laitettaessa tahallisesti potkii peittoa, hakkaa jaloillaan patjaa, pölisee jne ei ole sallittavaa muiden lasten unien kustannuksella. Siinä tapauksessa koen, että se joka tahallaan pitää meteliä, on saatava hiljaiseksi esimerkiksi silittelemällä ja tarpeen vaatiessa toiseen huoneeseen siirtämällä (harvoin onnistuu päiväkodissa). Ei yksi lapsi saa terrorisoida muiden unia.
Yleensä pienet nukkuvat kaikki, mutta jos on kyseessä vaikkapa 5-6v jota ei enää päivisin nukuta, pieni rauhallinen lepohetki vaikka puoli tuntia, kannattaisi pitää, ja sitten nostaa lapsi vaikka pelaamaan palapelejä, piirtämään, harjoitella vaikka oman nimen kirjoittelua, laskuja jne. tai antaa lapsen leikkiä omia rauhallisia leikkejään.
Asioista kannattaa aina keskustella ja tuoda oma mielipide julki. Rakentavalla keskustelulla saa paljon enemmän aikaiseksi kuin äkkipikaisia päätöksiä tekemällä. ja se lasten etu aina edelle!