Nyt on ehkä kaikkein suurin vaara joutua tieliikenteessä hirven kanssa kolariin ja valitettavan usein seuraukset ovat vakavat jopa kohtalokkaat.Haluaisin kysyä metsästyksen vastustajilta että jos esim hirvikantaa ei pidetä metsästyksellä kurissa ja tapaatte vaikka lapsensa tai läheisensä hirvikolarissa menettäneen ihmisen joka kysyy teiltä:Miksi ei niitä saisi metsästää ja jos ei, miten ehkäistään ihmishenkien menetys tieliikenteessä jos kanta kasvaa liian suureksi!Ps puhumattakaan metsävahingoista mutta se on tietysti eri asia.
Hirvivaara
Metsämies aina
202375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suurin osa kolareista johtuu ihmisten tolkuttomasta ajamisesta. Onneksi minun ei ole vielä tarvinnut ruveta metsästämään hirviä tienpientaremetsiköistä vilkasliikenteisillä teillä. Ajometsästys ja metelöivät "marjastajat" on sitä pahinta, mikä voi ajattaa hirviä valtateille. Ylivuotiset, lehmien poisajamat vanhat vasikkansa, ovat sitten luku sinänsä, mutta siihen auttaa rauhallisempi ajaminen.
Nyt menossa myös hirvien kiima. Siitä pitäisi minusta tiedotusvälineissäkin valistaa yleisöä.
Metsäpeurojen rykimä ja siirtyminen talvilaitumille tapahtuu loka-marraskuussa. Joillakin alueilla tämäkin olisi syytä tiedostaa.
Paljoa hirviä ei enää ajometsästetä. Mutta kyllä sekin niitä liikuttaa. Operaatiot pyritään suunnittelemaan liikenne ja tiet huomioon ottaen. Marjamiehiin nuo lie jo tottuneet.
Pedot ovat myös tämän päivän Suomessa varteenotettava tekijä. Ne saa eläimet laumautumaan ja tolvaamaankin hullun lailla .
Tärkeää on kumminkin nopeus. Tutkimusten mukaan hirvi tajuaa sellaiset nopeudet, mihin se itse pystyy. 80:n yläpuolella riski kasvaa jyrkästi.
Miksi lähes aina kun puhutaan hirvikolareista,tuttu autokorjaamo yrittäjä sanoi asiakkaan todenneen vahingon jälkeen että enhän minä voinut mitään kun se oli vaan siinä!Ei meistä kukaan ole aina varautununut että metsästä voisi tulla vaara se vain tulee.Mutta mitä pitäis tehdä,ei aina voi syy olla autoilijassa kertokaa se meille jos metsästys ei ole oikea keino!
Kyllä vaan...
Saattaa kohta joku vastata ,että luontainen poistuma.Kukahan niitä karhu ja susilaumoja nurkissaan sietää.
syyllisiä.
Merkittävin syyllinen löytyy ratin ja penkin välistä.
Seuraavaksi merkittävimmät syylliset hiippailevat taas kohta punaisissa nutuissaan pitkin metsiä. Tätä (tontuille läheista sukua olevaa) tomppeleiden joukkoa varten meillä pidetään hirvikantaa kohtuuttoman suurena.
Nämä tomppelit kyllä suu vaahdossa selittävät, kuinka juuri he pitävät hirvikannan kurissa vaivojaan säästelemättä. Jää vain usein sanomatta, että taso, jolla kantaa pidetään "kurissa" on määritetty näiden tomppeleiden tarpeita silmällä pitäen. Todellisuudessa sekä näiden tomppeleiden vaivoja, että hirvikolareita voitais helposti vähentää pudottamalla kannat vajaaseen puoleen nykyisestä.
Viimeinen (vaan ei vähäisin) syyllinen on nykyaikainen metsänhoito. Se on hävittänyt maastamme oikeat metsät ja muuttanut ne hirville optimaalisiksi taimikoiksi ja pusikoiksi. Tämä tekee käytännössä mahdolliseksi pitää yllä järjettömän suurta hirvikantaa. Kantaa jolla ei luonnontilaisissa metsissä olisi mitää menestymisen mahdollisuuksia
Hirvikanta on puoliintunut. Kolarit senkun lisääntyvät ja kuolonuhrit. Toivottavasti hirvikolarit ovat vähentyneet vaikka ajotavat näyttävät menevän kovin piittaamattomiksi. Mikä lie oikea määrä hirville ja mikä on mittari. Luontomme elätää paljon suuremman kannan mitä huippuvuosina on nähty. Ruotsin tiheydet taitavat olla tuplat meikäläisiin. Varmaan huonompia autoilijoita, jos eivät osu niin usein.
Joillakin kiristää ohimot näämmä. Kukapa se niitä hirviä olisi sitten paras metsästämään. Nykyinen tonttujoukko kumminkin taitaa olla siihen pätevin.
Kas kummaa kun puhutaan susista, ne eivät kuulu asutulle alueelle ja jos joku niistä syö koiran se on suden vika. Yleinen selitys - susi ei kuulu pihoille....
Kuinka usein kuulee metsästäjän sanovan - hirvi ei kuulu maantielle - Ei koskaan, hirvikolarissa vika on ratin takana.
Muuten olen sitä mieltä, että metsästys nykyisin ehdoin tulee lopettaa
Ei ole kellään kanttia sanoa mitä pitäs metsästyksen tilalle ,täällä sanotaan että kanta pitäisi pudottaa puoleen niin ei olisi ongelmia mutta miten! Säikyttämällä ne kuoliaaksi vai ajamalla Suomenlahden yli Ruotsiin ? Onhan se nähty kun takavuosina hirviseurueet jättivät koko jahtikauden väliin kannan vähyyden vuoksi, joka oli aivan oikein,jo seuraavana vuonna oli hirvikanta kohonnut vahvasti.Mutta jos metsästys kielletään kokonaan ei voi kun ihmetellä,hirvet lisääntyvät valtavasti ja voi joku metsästyksen vastustajakin menettää henkensä tai läheisensä hirvikolarissa jos se yritetään estää ollaan minusta oikealla tiellä! Täällä sanotaan että vika on aina penkin ja selkänojan välissä niinpä niin,vielä näkyy olevan niitä jotka eivät omasta mielestää aja kolaria puhumattakaan hirven kanssa niin sanoi yksi tuttukin mutta ajoi hirven kanssa yhteen ja menetti 15v tyttärensä 6v sitten, äärimmäisen surullista.
"Täällä sanotaan että vika on aina penkin ja selkänojan välissä niinpä niin,vielä näkyy olevan niitä jotka eivät omasta mielestää aja kolaria puhumattakaan hirven"
Minä kirjoitin että vika on aina penkin ja ratin välissä, mutta ei se tarkoita että pitäisin itseäni täydellisenä.
Olen ajanut hirvikolarin joskus 70-luvun loppupuolella, ja jälkikäteen ajateltuna tilannenopeuteni oli olouhteisiin nähden liian korkea. Myöskään tarkkaavaisuuteni ei ollut sellainen kun se amuhämärissä ajaessa pitäisi olla. Nopeuteni oli kuitenkin vain 80 km/h joten vakavia vammoja sai vain hirvi.
Etkö tajua mitä järkyttävää tuskaa olet tuottanut tälle hirvelle jonka päälle ajoit!!
Näkyypä joku ajaneen karhukolarinkin. Ja taisipa viime vuonna olla muutama susikolarikin. Traktorinkin alle yksi jäi. Mikä lie todennäköisyys verrattuna hirveen osumiseen. Hirviä taitaa olla reilut 500 kertainen määrä. Elintavatkin on huomioitava.
Olisko noin jotta jotkut kuskit eivät kuullu maantielle.
Varmaankin aina voidaan sanoa tilanne nopeuden ollen liian suuri kolarin sattuessa.
Seuraavaksi menit pitkälle metsään väittäessäsi, että hirvikantaa pidetään yllä metsästäjiä, tai tomppeleita, kuten sanoit, varten. Se on ihan p---apuhetta, metsästäjäthän sitä kantaa vähentävät. Todellakin ainoana organisaationa tässä valtiossa, vai haluatko hirvikannan pysyvän kurissa "kolari kuolleisuudella"! Jos Suomessa on tällä hetkellä n 162 000 hirveä, ja ne jätettäisiin metsästämättä kanta olisi 2-3 vuoden päästä n 250 000 yksilöä varovastikin laskien. Jos taas haluat,että kanta tapettaisiin sukupuuttoon, mikä lienee ainut konsti saada se todella pysymään alhaisena, eikö samalla pitäisi tappaa maastamme kaikki eläimet samalla perusteella. Minun puolestani ei hirviä täällä tarvitsisi ollakkaan, koska ne tuhoavat metsää itseltänikin vuositasolla merkittävästi.
Jos asioista ei mitään tiedä, pitäisi pitää mölyt mahassa, eikä tulla tänne foorumiin levittelemään niitä faktoina!
..erittäin huono ihminen. Asun nimittäin maalla ja minun on pakko kulkea töihin omalla autolla. Usein aamu- tai iltahämärissä ja myönnän että joskus väsyneenäkin. Matkaa n. 50 km josta suurin osa 80/100 km/h tietä. Olen ajanut yhden hirvikolarin joka tapahtui tammikuussa. Se ei ole metsästysaikaa ja kanta on silloin pienimmillään. Onneksi se tapahtui "kylätiellä" lähellä kotia. Vauhtia oli ehkä 40 mutta mitään en kerennyt tehdä. Ei ollut katuvaloja ja metsä alkoi heti tien vierestä. Onneksi hirveen osui auton kulma eikä keula keskeltä. Silloin hirvi olisi todennäköisesti ollut sylissäni...
Niin ja se huonouteni. Harrastan metsästystä!
Jos näitä tonttuja ei olisi, hirviä pomppisi tiellä muutaman vuoden päästä melkolailla enemmän kuin nykyhetkellä.
Paras kannan säätelijä on metsästäjä itse.
Yksi keini ehkäistä hirvikolareita on kunnon, aukoton hirviaita!
Vilkkaimmin liikennöidyille tieosuuksille on hirviaidat kyllä laitettukin. Ei vain ole mahdollisuuksia eikä varojakaan laittaa näitä aitoja yhtään vähemmän liikennöidyille teille. Ne eivät siis hirvikolareiden ongelmaa ratkaise.
onko hirvi aita oikea ratkaisu hirvien tieltä pois piettämiseksi. hirvi aidat estävät hirven tavallisen liikkumis reitin jakaa hirvet eri porukkoihin ja vaikuttaa erittäin paljon hirvien käytttäytymiseen.
Tuleehan sitä asiallistakin tekstiä.
Hyvä kysymys mutta ei kukaan vastustajista ole vastannut mitä tilalleToivotaan turvallisia kilometrejä kaikille myös niille jotka eivät hyväksy metsästystä ,kaikesta huolimatta vaikka jos esim hirvenmetsästys kiellettäisiin 10v eteenpäin kokonaan olisi tilanne katastrofaalinen !