Olen tutkinut ohjelman taustoja ja nyt tulee ohjelmalle loppu!
Iltasanomat:
Viestintävirasto selvittää, syyllistyykö Subtv:n Big Brother -sarja piilomainontaan.
- Meille on tullut pari katsojapalautetta, joissa otetaan kantaa Big Brotherissa mahdollisesti olevaan piilomainontaan, sanoo Viestintäviraston lakimies Päivi-Maria Virta.
Viestintävirasto pyrkii lähtökohtaisesti tutkimaan kaikki sille tulevat yhteydenotot. Piilomainontakiellon rikkojat saavat huomautuksen ja heidät velvoitetaan korjaamaan laiminlyönti.
Big Brotherin tuottajan Jens Helinin mukaan sarjassa ei ole piilomainontaa.
- Tämä oli odotettavissa. Olen ollut tuottamassa noin 15 tv-sarjaa, ja Viestintävirasto on tutkinut puolia niistä, Helin sanoo.
Helinin mukaan Big Brotherin tuotantoyhtiö ja Subtv:n omistaja MTV3 ovat yhteistyössä laatineet vastauksen Viestintävirastolle.
Viestintävirastolle tulleissa valituksissa on kiinnitetty huomiota siihen, että Big Brother -kilpailijat ostavat päivittäistavaransa R-kioskista. Merkille on myös pantu, että sarjan ns. päiväkirjahuoneen seinissä toistuu LU:n Fanipalojen väri- ja muotomaailma. Yritykset kuuluvat sarjan virallisiin yhteistyökumppaneihin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäköhän tollasilla valittajillakin on mielessä. Onko se niin hieno kunnia jos omasta valituksesta seuraa jokin julkinen seuraus. Sitten voi naapureille pröystäillä rinta rottingilla, kun tuli korjattua tämäkin kamala vääryys! Kyllä on joidenkin ihmisten elämä jännää kyttäämistä...
Mitä ihmeen piilomainontaa. Täytyykö esimerkiksi kilpa-autoista poistaa sponsorimerkit jne. kaikki muut urheilijat. ym. Kyllä mä ymmärtäisin jos nuorille tarkoitetussa tosi tv. ohjelmassa yllytettäisiin esim. huumeiden käyttöön tai vastaavaa, mutta toi mitä tossa nyt on niin en kyllä ymmärrä mitä ihmeen piilomainontaa tuossa on ollut??? Kummia juttuja.
Kysymys. Mitä tarkoittaa piilomainonta?
No heh, eikös ihmisillä ole parempaa tekemistä, kuin valittaa tuommosista?
Ei ihmekkään, että viranomaisilla on kädet täynnä turhia töitä.
Että pihalla on talossa punaiset seinät, ja marianne-karkkipussi on punainen. Eikö koskaan päästä eroon tällaisesta piilomainonnasta. On se kumma ettei edes tv:tä saa katsoa rauhassa, kun heti pomppaa esiin nuo marianne-sävyt.