Mielestäni on kovin vaikeaa todistaa joidenkin vanhojen verijälkien (vain osa tutkittu) perusteella tapahtumia. On ilmeistä, että kaikki ovat olleet teltassa. Hyökkääjä on ensin katkaissut teltan narut, jotta on päässyt iskemään uhrejaan. Verijälkien tyypit, kuten roiskeveri- tai valumaverijäljet osoittavat vain sen, että osumat ovat osuneet erilaisiin kohtiin ja että puukon lisäksi on käytetty tylppää esinettä. Kaikki tietävät, että kaulan suurista verisuonista roiskuu paljon verta, kun taas ruhjevammoista veri yleensä valuu. Teltan verijäljet ovat mielestäni täysin Nilsin kertomuksen mukaisia. Murhaajan on täytynyt leikata teltta auki, jotta on saanut kerättyä ryöstösaaliin. Nils on työntynyt teltasta ulos ja tällöin murhaajan on lyönyt hänet tajuttomaksi. Verta on tällöin valunut myös teltan ulkopuolelle. Teltasta on löytynyt myös tunnistamattomia DNA näytteitä. Syyttäjän näyttö Nilsin syyllisyydestä on siis perin hataralla pohjalla.
Tapahtunut
Teltalla
17937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
vain siinä valossa, että saadaan syytön mies vankilaan.
syytetty on yhä elossa?
Miksi tukkaa ja hampaita lensi ja syytetty haasteli jo seuraavan aaumupäivän taksimatkalla mukavia?
nyt sitte taksimatkalla tapahtuikaan?Ota vähän paremmin selvää asioista,ennenkuin kommentoit yhtikäs mitään!Ei NG ole takuuvarmasti missään taksissa ollut seuraavana, eikä sitä seuraavanakaan päivänä.Älä ota mielikuvitusta noin voimakkaasti mukaan,vaan pitäydy totuudessa.Jos et tiedä totuutta edes nimeksi ole silloin vaiti!
ihan faktaa että syytetty kertoi poliisille tietonsa ja puhui taksimatkalla sairaalaan?
Muistinmenetys loppui myös hypnoosissa.
Aikalaispoliisi nimenomaan sanoi oikeudenkäynissä että hän ei puhunut Gustafssonin kanssa. Ei voinut kun Nissellä oli päänalueella kuusi murtumaa eli vakavasti loukkaantunut.
Taksilla Nisse vietiin sairaalasta toiseen. Tällä matkalla hän puhui kuljettajalle. Tämä tapahtui heinäkuussa.
Tuntuu että sen verran vähän tiedät Bodomista, että täsmennän tähän että veriteot tapahtuivat 5.6. eli kesäkuussa.
Hypnoosin tarkoitus on palauttaa ihminen tiettyyn aikaan ja tilaan, hän ikäänkuin näkee eletyn tilanteen uudelleen. Muistin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Että näin.
Elossa on siksi, että Nissellä kävi tuuri. Itseasiassa Anja Mäki on ollut myös lähellä yhtä hyvää tuuria.
Katos elämässä on sellaisia tilanteita ettei voi tietää miksi jotkut selviävät ja toiset eivät.
Miksi osa selvisi Indonesian lento-onnettomuudesta ja toiset eivät.
Tukkaa ja hampaita lensi koska teltalle hyökkäsi yksi tai kaksi murhamiestä. Jos et tiedä niin Bodomilla tapahtui semmoinen veriteko aikanaan.
Taksilla Nisse vietiin sairaalasta toiseen. Tällä matkalla hän puhui kuljettajalle. Tämä tapahtui heinäkuussa.
Tuntuu että sen verran vähän tiedät Bodomista, että täsmennän tähän että veriteot tapahtuivat 5.6. eli kesäkuussa.
Hyökkääjä on iskenyt telttaan ulkopuolelta ja kaikki neljä nuorta ovat olleet teltan sisällä.
Nilsin verijäljet teltan ulkopuolella taas selittyvät sillä, että hän on ollut teltan ulkopuolella, koska teltta on niin pieni, että sisällä ei sovi tappelemaan.
Nils on siis syytön, koska hän on ollut teltan sisäpuolella ja syyttömyyttä tulee myös se, että hän on ollut teltan ulkopuolella, eikä muista mitään.
Verijälkien muodoilla, tyypeillä ja paikoilla ei ole mitään tekemistä näiden muiden faktojen rinnalla.
Lainaus tekstistäsi: "Nils on siis syytön, koska hän on ollut teltan sisäpuolella ja syyttömyyttä tulee myös se, että hän on ollut teltan ulkopuolella, eikä muista mitään."
Nilssi ollut sisällä ja ulkona jaahas ? ja molemmat tukee syyttömyytä jaahas jaahas JAAHAS
Syyttäjä voi laittaa kansion kiinni ja mennä kotiin.
Mitäs ihmeellistä siinä on?
Sisällä oli kun teurastus alkoi ja jossain vaiheessa siirtyi leikellystä teltasta ulos.
Ja niinhän hän kertoikin - tappelu edellyttää silvotusta teltasta poistumista.
en ole puolesta enkä vastaan - pikemminkin päin vastoin!
Syyttäjä voi todellakin pistää kansionsa kiinni ja mennä kotiin sillä:
1. Nils on syytön koska hän oli teltassa sisällä
2. Nils on syytön, koska hän oli teltan ulkopuolella
3. Teltta on niin pieni, ettei siellä voi tapella
4. Neiti Mäen päiväkirjassa ei ole mitään mainintaa murhista
5. Nils ja Seppo olivat kavereita
6. Seksi ei ollut kenenkään mielessä 60-luvulla.
7. Seksi on Tuomisen ja syyttäjän keksintöä
7. SAIRAS-Seksi on Tuomisen ja syyttäjän keksintöä
Se on tmän sairaan yhteiskunnan,2000-luvun, tuotos. Ei 60-luvulla seksiä tiedetty olevankaan. MIten se silloin olisi voinut olla kenenkään mielessä!
Ihan toveruudella pistän tuohon kyllä eriävän mielipiteeni!
Puolustus voi hävetä silmät päästään sillä:
1. Nils on murhaaja koska ei muista onkiko leivän- vai makkaranpaloilla.
2. Nils on murhaaja koska ei muista uiko Irmelin uimapuvussa vai uiko ollenkaan. Hyvin raskauttavaa.
3. Kukaan muu ei hyökkäisi telttaan koska sen vierellä oli kaksi moottoripyörää.
4. Nils on murhaaja, koska Bodomilla ei helluntaina liikkunut muita murhaajia.
5. Nils on murhaaja koska hänellä on vain kuusi luunmurtumaa päänalueella.
joten noilla kahdella viimeisellä faktalla Nils on todettava syyttömäksi varmalla näytöllä.
Haaaaa!Toi on hyvä!
Syyttömyyttä seksiin tukee myös kaksi käyttämätöntä kuivaa presetatiivia.
#
Trigonometry
# Establish the relationship between dropping height and blook drop diameter.
# Recognize patterns around the drop, such as satellite spatter or spines.
# Develop an understanding of the common types of bloodstain patterns found at a crime scene.
# Create and examine vertical blood drop patterns on various textured surfaces.
# Acquire a qualitative understanding of the relationship between the impact angle of a blood droplet striking a surface versus the shape of the resulting stain.
# Model how a group of blook stains can be analyzed in order to determine the approximate position of the victim when blook exited the body.
# Use the bloodstain pattern information collected at a crime scene, and statements given to the police officers in order to determine the sequence of events in an altercation.
Trigonometry students analyze blood spatters to make visualization graphs to determine how far away the suspect was from the victim. The participants in chemistry can use chromatography to compare the ink on the ransom note to those of the possible suspects. Finally, the Biology students plan on using fingerprinting and DNA visualization narrow the suspects down to a single one