Tyttösemme (2kk) on heittäytynyt huolestuttavan vähäsyöntiseksi. Olen joutunut alun pitäen antamaan korviketta rintamaidon lisäksi, koska rintamaito ei yksinkertaisesti vain ole riittänyt ja nyt tyttö kieltäytyy syömästä pullosta. Tissillä saattaisi olla ties kuinka pitkään (enkka taitaa olla kuusi tuntia putkeen, välillä vaihdettu rintaa ja suurimman osan ajasta tyttö vain nukkuu ja lupsuttaa) ja lisämaitoa ei huoli vaan alkaa päällä vänkäämään pois päin. Ja että mistäkö päättelen, ettei tyttö saa tarpeeksi ruokaa?? No siitä, että märkiä pissavaippoja ei tule (vaipassa korkeintaan pienet pissat ja jopa 7 tunnin yhtäjaksoisten unien jälkeen vaippa on KUIVA!!). Lisämaitoa ei siis ainakaan minun syöttämänä mene (isukki saa menemään 70-100 milliä silloin tällöin, mutta isyyslomakaan ei jatku ikuisuuksia) ja imetysapuvälineelläkään ei mene kuin 40 ml kerrallaan. Syöntirytmi on mitä on, kun lisämaito ei kelpaa ja huuto loppuu vain sillä, että ottaa tissille. Läheisyyttä siis tankataan kovastikin, mutta massu jää aikas tyhjäksi. Tuttelista tuli kauheita ilmavaivoja, tetra-Nannista tulee samoten ja jauheesta tehtävää Nannia tyttö ilmeisesti ei syö maun takia, vaikka se tehdäänkin ohjeen mukaan.. Alkaa pikku hiljaa olla hermot riekaleina, kun lapsi ei tosiaankaan syö ja sekin mitä rintamaidon lisäksi ottaa, menee hirveän tappelun säestyksellä.. Tyttö on kyllä ihan virkeä, jaksaa olla valveilla ja seurustella ja nukkuu yöt hyvin, paivällä korkeintaan muutamat lyhyet päikkärit.. Onko muilla ollut vastaavaa ja millä ihmeellä tästä on päästy yli? Neuvola on ensi viikolla ja olen koittanut sieltä annettujen neuvojen mukaan huijata uneliasta lasta syömään jne. mutta mikään ei toimi. APUA!!!
Mikä nyt eteen?
hermoraunioäippä
5702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Teillä on vakavampi ongelma jo kehittymässä kuin syöminen: tytön kuivuminen. Eli käynti lääkärillä tässä vaiheessa ei ole pahitteeksi.
Isät ovat perinteisesti parempia syöttäjiä silloin kun "soppa" ei kelpaa. Heillä riittää kärsivällisyyttä, koska osaavat sulkea korvansa lapsen itkulta ja kitinältä. (johtuu evoluutiosta :-) Kärsivällisesti tarjoamalla nälkä voittaa aina lopulta vastarinnan. Pulloa ei kannata tunkea suuhun ennen kuin suu on auki. Muuten seuraavakin syöttö on tappelua kun itse tilanteesta tulee liian ahdistava ja väkinäinen.
Ehdotan että lähdet itse muutaman tunnin lenkille ja jätät isän kahden tyttösen kanssa. Kyllä isi osaa.
Nan oli meillä se korvike, josta tuli vähemmän ilmavaivoja. Jauheesta keitettävä nan on oikeasti pahaa - sitä käytetäänkin lähinnä maitoallergian hoitoon. Kokemuksesta tiedän, että sekin menee kun kärsivällisesti yrittää. Ensin syöttölusikalla hulautetaan kerran minuutissa/kahdessa pieni määrä poskeen kun suu on vähän auki. Kun suu on tottunut makuun ja nälkä alkaa olla riittävän kova, kelpaa pullokin.
Röyhtäytys on tärkeää, vaikka sitä saattaakin seurata pulautus. Muutosvastarinta kestää yleensä 2-3 päivää. Ruokkia ei myöskään tule koko ajan, vaikka maitoa ei yhdellä kertaa paljoa menisikään, että vatsa ehtii tyhjentyä. Kolmen tunnin tauko on kohtuullinen.
Imetyksen osalta 20 minuuttia rinta riittää. Muuten omat hermosi menevät. Vasta rintojen jälkeen lisämaito.
Hauskoja syöttöhetkiä!
Kun poika ei suostunut millään pulloa ottamaan. Naapurin rouva sen sitten sanoi, että nyt tehdään näin: Lähdin illaksi naapuriin, otin muutaman oluen ja rentouduin hyvin. Lapsi jäi isänsä hoiviin. 2-3 tuntia oli ollut hiukan hankalia, mutta sitten pullo olikin yhtäkkiä kelvannut. Itse en olisi jaksanut kuunnella sitä itkua niin kauan.
Mutta vielä vakavasti: Lapsen kuivuminen on vakava asia, joten lääkäriin on mentävä, jos yhtään epäilyttää. Seurauksena voi olla mm. kouristuksia, ja jopa sydämen rytmihäiriöitä, jos nestetasapaino ei ole kunnossa. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sen nopeammin lääkäriin. Ja pahakin kuivumistila voi kyllä kehittyä aika salakavalastikin.
miettinyt, että miten tuo isukki jaksaa kuunnella huutavaa vauvaa sylissä vaikka kuinka kauan sanomatta sanaakaan, mutta nythän se selvisi: evoluutio :) Ihan oikeasti, tuo kuulostaa jopa järkevältä. Itse olen hirmu hermostunut kun tyttö huutaa hirmusti, eikä huuto lopu, mutta isi vaan hiljaa neitiä kantaa....
Välittömästi mentävä lääkäriin jos vauvasi vaippaan ei tule yhtään pissaa 7tunnissa!!!!
Lapsi on silloin kuivumassa jos pissaa ei tule!
Yritä ekaksi syöttää nälkäinen lapsesi korvikkeella ja anna sitten rintaa,totuttelu voi viedä muutamanpäivän mut yleens lopuksi se tuottaa tulosta ja lapsi oppii syömään myös tuttipullosta.Kokeile myös nokkamukia,jotkut vauvat syövät paremmin nokkamukista pieniä kulauksia kerrallaan kuin ottavat tuttipullosta.
Mutta nyt sinuna kävisin kyllä lääkärissä heti,kuivuminen on pienelle vakava asia.
Kävimme sitten mutkan yksityisellä lastenlääkärillä ja lääkäri katsoi tiitteränä pauristelevaa ja aurinkoisesti hymyilevää neitiämme, että no mikäs tällä on vikana.. =) Tilanteen selitettyämme lääkäri sitten tutki tytön; ei ollut missään nimessä kuivunut (suun kosteus hyvä mittari), painoakin oli kuukaudessa tullut 700 grammaa eli evästä oli kuitenkin kaikesta huolimatta mennyt riittävästi, korvatulehdustakaan ei ollut jne. Terve mukula siis.
Siihen pullosta kieltäytymiseen lääkäri sitten tarttui (parku pullon näkemisestä suorastaan). Miksipä sitä itsekään söisi sellaista, mistä vatsa luultavasti tulee hirveän kipeäksi eli nyt on epäilyn alla lehmänmaitoallergia ja siihen hoitona Peptidi tutteli ja minulla maidoton ruokavalio. Peptidi tuttelia upposi illalla imetysapuvälineen kautta jo hyvät määrät (on muuten järkyttävän makuista!!) ja neiti nukkui hyvillä mielin (ilman kauheita ilmavaivoja) pitkät unoset ja vaipassakin oli hyvän kokoiset pissat.. Tissiteltiin puolisen tuntia (aamulla maitoa tulee, kun pitkä tauko takana) ja neiti painui vielä pehkuihin jatkamaan unien katselua.
Tuoreen äipän mieli on huomattavasti rauhoittunut, vaikka luultavasti syömisen kanssa saadaan vielä saikata tovin. Mutta silti. Lapsi on terve ja kasvaa hyvin, mitä sitä muuta toivoisi. =) Kiitos kaikille!