Voiko ottaa pennun...

Haluaisimme ukkoni kanssa kovasti koiran kun olemme muuttaneet yhteen(ensi keväänä). Rotukin olisi jo tiedossa, ja kasvattaja myös. Ongelmamme on sellainen että minä opiskelen vielä sen jälkeen vuoden, ja ukkoni 4 vuotta. Kesälomat ollaan töissä, ja opiskelujen päätyttyä heti töihin, niin pian kuin mahdollista. Eli missä välissä koiranpennun voi ottaa??? Eläkkeelle päästyämme...? Kai niitäkin ihmisiä on jotka ovat töissä ja ottavat koiranpennun, miten he menettelevät? Lomaakaan ei töistä kyllä voi heti ottaa kun sinne on päästy...
Emmekä haluaisi vuosia odottaakaan sitä koiranhankintaa.
Auttakaa ihmiset!! Voiko siis koiranpentua ottaa jos on töissä tai opiskelee???

Kiitos kaunis vastauksista!!
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulisin, että tässä vaiheessa sinun olisi hyvä
vähän odotella ja hoitaa opintosi loppuun. Katsot
sitten mistä se työpaikka loppujen lopuksi löytyy ja
mietit sitten sitä koiraa.
Itse suosittelisin ottamaan koiran silloin kun
teillä on jonkin verran lomaa, jotta pennun on
helpompi sopeutua uuteen kotiin ja uusiin sääntöihin.
Tottakai pennun ottaminen vaatii jonkin aikaa erityis-
järjestelyjä. Sitä on käytettävä ulkona melko tiheään
tahtiin, jotta se oppisi nopeasti sisäsiistiksi.
Miettikää onko tiellä sellaisia ystäviä (vanhemmat), jotka
voivat alussa auttaa, sillä pientä pentuahan ei ole
hyvä jättää yksin pitkäksi aikaa.
Tai sitten harkitkaapa vähän varttuneemman pennun
ottamista. Se olisi jo valmiiksi sisäsiisti ja
olisi varmasti jo tottunut olemaan pari tuntia
ihan yksikseen.

Äänestä
  • toki voit ottaa pennun vaikka olet opiskelemassa/töissä. Pentu onkin alusta pitäen hyvä totuttaa normaaliin arkirytmiin. Harvalla on loppujen lopuksi mahdollisuus ottaa loma juuri kuin se sopiva pentu löytyy. Sisäsiisteyden oppiminen toki hieman venyy, koska pentu ei pääse ulos aina kun sillä on hätä, mutta ei kuitenkaan ole mikään pysyvä ongelma.Jos jompikumpi (tai joku tuttava) asuu lähellä ja voi käväistä pissattamassa pentu päivällä, tämäkin ongelma poistuu).
    Kun pentu tulee pystyt varmaan järjestämään pidemmän viikonlopun uuteen paikkaan totutteluun.
    Pentu ei tunne kelloa, eli se ei kohtuuttomasti kärsi päivän yksinolosta (muista järjestää paljon tekemistä päiväksi), JOS sen kanssa sitten kotiin tultua touhutaan kunnolla. Eli 6-8 h yksinoloa menettelee, mutta tarkoittaa sitä, että pentua ei enää illalla jätetä yksin pidemmäksi ajoiksi.

    Äänestä

  • heluna kirjoitti:

    toki voit ottaa pennun vaikka olet opiskelemassa/töissä. Pentu onkin alusta pitäen hyvä totuttaa normaaliin arkirytmiin. Harvalla on loppujen lopuksi mahdollisuus ottaa loma juuri kuin se sopiva pentu löytyy. Sisäsiisteyden oppiminen toki hieman venyy, koska pentu ei pääse ulos aina kun sillä on hätä, mutta ei kuitenkaan ole mikään pysyvä ongelma.Jos jompikumpi (tai joku tuttava) asuu lähellä ja voi käväistä pissattamassa pentu päivällä, tämäkin ongelma poistuu).
    Kun pentu tulee pystyt varmaan järjestämään pidemmän viikonlopun uuteen paikkaan totutteluun.
    Pentu ei tunne kelloa, eli se ei kohtuuttomasti kärsi päivän yksinolosta (muista järjestää paljon tekemistä päiväksi), JOS sen kanssa sitten kotiin tultua touhutaan kunnolla. Eli 6-8 h yksinoloa menettelee, mutta tarkoittaa sitä, että pentua ei enää illalla jätetä yksin pidemmäksi ajoiksi.

    Olen täysin samaa mieltä Helunan kanssa. Meidän pentumme ovat lähteneet koteihin, joissa on oltu vain pidennetty viikonloppu kotona, muutoin normaali työpäivä töissä. Ei ole tullut koirille minkäänlaista eroahdistusta.

    Äänestä

  • Leena kirjoitti:

    Meille kun tuli eka koira, olin itse yläasteella, vanhemmat töissä. Ei meillä mitään pidennettyä viikonloppua pidetty. Niin no, pentu tuli läheltä, joten pystyimme hakemaan sen perjantai-iltana. Maanantaina vanhemmat lähtivät normaalisti töihin, minä kouluun. Äiti käy edelleenkin ruokatunnillaan kotona syömässä (työpaikka lähellä), joten se koiran pissitys päivällä tapahtui samalla.

    Viimeisin oma pentuni tuli 10 viikkoisena viime pääsiäisenä (lauantai) lähes sisäsiistinä. Tiistaina se jäi jo yksin. Itse opiskelen, ja pystyin aluksi lähtemään kotiin jo kahden aikaan, siihen asti pentu oli kotona yksin.

    Äänestä

Hei!
Kyllä hän te voitte ottaa mutta mun mielestä teijän kannataa hankkia sille hoitaja esim. dogsitteri, joka on siellä niin kauan kun olette töissä. Tälläisia tapauksia on ollut ennenkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

...jos opiskelee/on töissä? kirjoitti:

Haluaisimme ukkoni kanssa kovasti koiran kun olemme muuttaneet yhteen(ensi keväänä). Rotukin olisi jo tiedossa, ja kasvattaja myös. Ongelmamme on sellainen että minä opiskelen vielä sen jälkeen vuoden, ja ukkoni 4 vuotta. Kesälomat ollaan töissä, ja opiskelujen päätyttyä heti töihin, niin pian kuin mahdollista. Eli missä välissä koiranpennun voi ottaa??? Eläkkeelle päästyämme...? Kai niitäkin ihmisiä on jotka ovat töissä ja ottavat koiranpennun, miten he menettelevät? Lomaakaan ei töistä kyllä voi heti ottaa kun sinne on päästy...
Emmekä haluaisi vuosia odottaakaan sitä koiranhankintaa.
Auttakaa ihmiset!! Voiko siis koiranpentua ottaa jos on töissä tai opiskelee???

Kiitos kaunis vastauksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu