piilomainostaa

Journalistin ohjeet edellyttävät yksiselitteisesti piilomainonnan torjumista. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Periaatteen ovat hyväksyneet kaikki JSN:n kannatusyhdistyksen jäsenyhteisöt, muiden mukana lehtikustantajat ja kaupalliset tv-yhtiöt. Journalistit ovat liittona vastustaneet puffia jo vuosikymmeniä.

Lainsäätäjä on hoitanut oman osuutensa sekä kuluttajansuojalailla että televisio- ja radiotoimintaa koskevalla lailla. Piilomainonta on Suomessa ihan selvästi norminvastaista toimintaa. Tämä on vahvistettu myös JSN:ssa. Vuodelta 1988 oleva periaatelausuma piilomainonnasta on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, joten se kannattaa kaivaa esiin JSN:n verkkosivuilta.

Jos markkinoinnin ja journalismin raja hämärtyy, se heikentää koko tiedonvälityksen uskottavuutta. Tämä raja on viestinnän muutosvaiheessakin pidettävä selkeänä.
4346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

MARKKINOINNIN KEINOJA


Piilomainonta
Piilomainonnasta puhutaan kun mainos tai muu markkinointiviestinnän tuote ei näytä mainonnalta vaan se on rakennettu uutisen tai lehden muotoon. Esimerkiksi maksetut ilmoitukset laaditaan muistuttamaan toimituksellisen aineiston esitystapaa. Sähköisen viestinnän piirissä on yleistynyt sponsorointi, jossa ohjelmatoiminnan kustannuksia ainakin osaksi katetaan ulkopuolisella rahoituksella on lisännyt piilomainontaa. Sponsorin tavoitteena on tällaisissa tapauksissa saada itselleen myönteistä julkisuutta. Piilomainonnan riski on suuri silloin, kun ohjelma käsittelee sponsorin omaa toimintaa. Sponsorointi voi vaikuttaa piilomainontana tiedonvälityksen sisältöön myös silloin, kun se kohdistuu tapahtumiin ja tilaisuuksiin, joita lehdistö, radio ja televisio seuraavat ja joista ne välittävät uutisia.

Tekstimainonta
Tekstimainonnaksi voidaan katsoa sisältö hyödyttää jotain yritystä, tukee tuotteen tai palvelun myyntiä tai perusteettomasti edistää yksityisen henkilön, yhteisön tai viranomaisen etua. Mainontaa tai muuta markkinointiviestintää voi päästä toimitukselliseen aineistoon esim. toimittajan kirjoittamassa artikkelissa tai oppikirjassa. Tämä voi olla tarkoituksellista tai vahingossa tapahtunutta. Lukijain luottamuksen säilyttämiseksi aineisto olisi valittava journalistisin perustein, ts. siten, että arvioidaan sen olevan lukijoille hyödyksi tai huviksi, eikä siten, että julkaiseminen hyödyttää pelkästään jotain intressiryhmää tai henkilöä tai kytkeytyy lehden ilmoittajiin.

Kokonaisvaltainen markkinointi
Markkinointiviestinnän konsepti, jolla yhdistetään mainonta, myynninedistäminen ja tiedotus - yleistynyt siinä prosessissa, jossa esim. jääkiekko ja mainonta ovat vaihtaneet isännän ja rengin paikkoja; enää ei tarvita mainontaa markkinoimaan jääkiekkoa vaan jääkiekkoa käytetään yhä laajenevan muun bisneksen ja markkinointiviestinnän kehittämiseen.

Peitelty mainonta
Mainonnan tunnistettavuus on pyritty hämäämään esim. valitsemalla yllättävä jakelukanava. Näihin kuuluu esim. tuotesijoittelu Product placement joka on tavaran mainostamista esim. elokuvassa siten, että tuote vaikuttaa kuuluvan luonnollisena osana elokuvaan. Merchandising ajatteluun perustuvassa mainonnassa, lastenohjelmien tuottajat luovat lapsille kertomuksia, joille perustuu kirjoja, leikkikaluja, vaatteita ym. tuottava teollisuus. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan markkinoinnin usein käyttämä keino on myönteisten assosiaatioiden luominen filmihahmojen ja tuotteen välille. Tie-Ins tekniikka muistuttaa merchandising tekniikkaa. Päätarkoitus on myydä myönteisellä mielikuvalla TV-hahmoon liittyviä tuotteita ja ansaita lisenssirahoja.

http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6477&lmf=13341&id=13348&mode=readdoc

Äänestä

Jos jokin kaupallinen kokonaisuus tai yksikkö, kuten R-kioski tai sen myymät tuotteet ja tavanomaiset markkinointikeinot kuten valomainos ja kustomoitu muovikassi, ovat olennainen osa ohjelman toimituksellista/tuotannollista sisältöä, ei sitä voida katsoa journalistin ohjeiden tarkoittamaksi piilomainonnaksi. Ilman kauppaa ei olisi ruokaa ja ilman ruokaa ei olisi kilpailijoita. Ainakaan enää ;-)

Epäilyttävämpää piilomainontaa ovat ennemminkin harkitut tuotesijoittelut (product placement), kuten Nokian kännykän vilauttelu elokuvissa siten, että logo näkyy sopivasti keskellä ruutua.

Selkeämpää toki olisi, jos R-Kioskin mainos näytettäisiin käytännönläheisen yhteistyön merkiksi vaikkapa mainoskatkojen alussa ja lopussa.

Äänestä
  • köyhät on jutus jos : Jos jokin kaupallinen kokonaisuus tai yksikkö, kuten R-kioski tai sen myymät tuotteet ja tavanomaiset markkinointikeinot kuten valomainos ja kustomoitu muovikassi, ovat olennainen osa ohjelman toimituksellista/tuotannollista sisältöä.


    jos tossa on sisältä niin ei siitä paljoo ole ohjelmssa deaa, R-kiskan kassista jos tosiaan koostuu olennainen osa ohjelmaa.........

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    köyhät on jutus jos : Jos jokin kaupallinen kokonaisuus tai yksikkö, kuten R-kioski tai sen myymät tuotteet ja tavanomaiset markkinointikeinot kuten valomainos ja kustomoitu muovikassi, ovat olennainen osa ohjelman toimituksellista/tuotannollista sisältöä.


    jos tossa on sisältä niin ei siitä paljoo ole ohjelmssa deaa, R-kiskan kassista jos tosiaan koostuu olennainen osa ohjelmaa.........

    Sinäpä sen sanoit. Voisihan tuossa ohjelmassa enemmänkin tapahtua..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jookos kirjoitti:

Journalistin ohjeet edellyttävät yksiselitteisesti piilomainonnan torjumista. Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Periaatteen ovat hyväksyneet kaikki JSN:n kannatusyhdistyksen jäsenyhteisöt, muiden mukana lehtikustantajat ja kaupalliset tv-yhtiöt. Journalistit ovat liittona vastustaneet puffia jo vuosikymmeniä.

Lainsäätäjä on hoitanut oman osuutensa sekä kuluttajansuojalailla että televisio- ja radiotoimintaa koskevalla lailla. Piilomainonta on Suomessa ihan selvästi norminvastaista toimintaa. Tämä on vahvistettu myös JSN:ssa. Vuodelta 1988 oleva periaatelausuma piilomainonnasta on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, joten se kannattaa kaivaa esiin JSN:n verkkosivuilta.

Jos markkinoinnin ja journalismin raja hämärtyy, se heikentää koko tiedonvälityksen uskottavuutta. Tämä raja on viestinnän muutosvaiheessakin pidettävä selkeänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu