uusi

Voisiko MITENKÄÄN olla mahdollista, että puukko viuhui itsestään?
5353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tummahipiäinen heimoveljemme. Heidän yleisin selityksensä puukotuksen jälkeen on että:
itsehän juoksi matkamuistoon..
Ja ei liene harvinaista että tämän heimon mukana aikas usein häivää tavaraa

T: Tenho

Äänestä
  • se täytyy olla, koska NG ei ole syyllinen eikä syytön. Eli: puukko on viuhunut itsestään ja tämä asia kannattaisi ottaa nyt tutkintaan, ennen kuin tehdään mitään kohtalokkaita päätöksiä suuntaan tai toiseen. Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään, joten EI OLE muuta mahdollisuutta. NG sanoo, että on syytön ja ulkopuolista murhaajaa ei ole. Siinä se on.

    Äänestä

  • näin, kirjoitti:

    se täytyy olla, koska NG ei ole syyllinen eikä syytön. Eli: puukko on viuhunut itsestään ja tämä asia kannattaisi ottaa nyt tutkintaan, ennen kuin tehdään mitään kohtalokkaita päätöksiä suuntaan tai toiseen. Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut mitään, joten EI OLE muuta mahdollisuutta. NG sanoo, että on syytön ja ulkopuolista murhaajaa ei ole. Siinä se on.

    ei mitään uutta, murrosikäiset tytöt saavat omituisilla mielentiloillaan aikaan aivan merkillisiä asioita, lukekaa historiaa.

    Äänestä

  • Taju-de-Watson-ABA kirjoitti:

    ei mitään uutta, murrosikäiset tytöt saavat omituisilla mielentiloillaan aikaan aivan merkillisiä asioita, lukekaa historiaa.

    ##Poltergeist-ilmiöt lyhyesti luonnehdittuna: usein ilmeisesti murrosikäisen aiheuttamia yleensä korkeintaan muutaman viikon kestäviä esineiden liikkumisilmiöitä, jotka vaikuttavat psykologialtaan pahantahtoisilta, tai ehkä enemmänkin pahankurisilta hunsvoteilta. Ne ovat aina epäjärjestystä aiheuttavia, ei koskaan rakentavia tai ystävällisiä..##

    http://www.netlife.fi/users/msiivola/krit/meluhenkia_suomalaisessa_paraseurakunnassa.html

    """

    että 'heh'.. lipsahti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teoria bodomista kirjoitti:

Voisiko MITENKÄÄN olla mahdollista, että puukko viuhui itsestään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu