Enempää lukematta muita kirjoituksia totean että vanhemmuus ja Bio ) sellainen on tosiaan molemmillaa vanhemilla ja oimiin lapsiin. Tämän arviointi on ulkoupolisen aivan mahdoton "sanella tai tuomita" kuka, mitä,missä,milloin. Mutta aidosti Bio vanhempana sisällä on hyvin oikea mahdollisuus olla itse tuomarina ja arvottaa vastuunsa ja tuntemuksensa sekä käytöksensä (lapsen yleisen kehityksen ja ympäristön sekä hyvinvoinin)tueksi ja turvaksi.
Kun toiminta on sen mukaista ja mahdolliset "aikuisten" riidat ja kyvyttömyydet ymmärtää toisiaan ei vie pois meistä sitä lapsen ympäristön ja tarpeiden huomiontia realiaikaisesti, jolloin "ulkopuolisen" ei ole mitään tarvetta tai edes oikeutta ja mahdollisuutta tulla tekemään omia oikeudenjakamisiaan erittäin arvokkaaseen ja oikeutettuun vanhemuuteen.
Ylilyönnit virkamieskoneistolla on takuulla mahdollisia sillä ovathan juuri siinä samassa tilanteessa he virkamiehetkin, ja heidän lapsensa ja perheensä. Ajattelen että se "työ" mitä tällaisten tilanteiden arvioija esim sosiaalityöntekijä ryhtyy tekemään on suunnattoman raskasta varsinkin kun se luottamus on menetetty liian nopeilla ja salamyhkäisillä toimilla takana päin. Luulen että se koulutuksen osa ei ole riittävän hyvä millä se lähestyminen tulisi tehdä ja saada yhdessä laadittua toiminta malli kaikkien parhaaksi. Myös vanhemman.
Itse aiheutettu tilanne on yleinen mutta kun siihen jatkaa aiheuttamalla, lisää syyllistää ja luo lisää tuki tarpeita.
Mutta on myös hyvin usein niin että alkutilanne on ulkopuolisen aiheuttama!!!! alunperinkin ja kun sitten puututaan oikeudetomasti on tilanne vieläpahempi!
Virkamiehen tulisi tehdä työtään toimialallaan yhdessä toisten kanssa, toteuttaen palvelurakenteita ihmisten tarpeisiin olivatpa SYYT missä tahansa. On kohtuutonta "syyllistää" Bio vanhempi kokonais yhteiskunnan ja harjoitetun polittiikan seurauksista varsinkaan perhe ja vanhempi /lapsi suhteen yhteyksissä.
Lapsi on vanhemman tärkein elämän suhde ja kiinne olemassa oloon sekä elämän tarkoitukseen. Kun tästä tulisi jotain karsia yhteiskunna ja virkamieskoneiston keinoin on ne esim, alkoholi, tupakka, työelämän rakenteet ja tarkoitus, kulutus"hysteria" koulutuspaineet,elämäkatsomus opin sovittaminen nykyyhteiskuntaan, arvomaailmojen rakenteiden tarkastelu, markkinatalouden "ulkoistaminen" perhearvoista.
Ihmisuhde kasvun kehittäminen itseensä /toisiin, yksilöhyväksynnän rakentaminen arvoksi ym ym.
suurin osa lapsista joita "riepotellaan" joko vanhempien tai viranomaisten toimesta ovat hyvin tiiviissä kosketuksessa kokoelämänsä näiden "kokemustensa"/kohtaloiden kanssa. joko ansioikkaasti kehittyneenä yksilönä tai luovuttaneena elämän ennenkuin se on alkanutkaan.Kuvaavaa on se että iso osa lienee "äärituntemusten" käyttäjiä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama suomeksi, kiitos.
Tuskin täältä saat apua luetun ymmärtämisen vaivaasi. Käy jossain auttajalla, kysele vaikka terveyskeskuksesta josta ohjaavat eteenpäin.
että tämä vastaus. HYVÄ!
Vanhempien käsittämättömän heikko kyky toimia vastuullisena VANHEMPANA on monilta osin niin heikko että lapset ovat pelinappuloita ja välikappaleita ns; aikuisten ongelmaan todentaa vastuunkantaminen. (myös vanhempin välisistä suhteista.
Tässä sanotaan myös että, yksilöön tarkoitettu koulutus ym kasvuolosuhde eli yhteiskunta on myös niin paljon markkinvoimien vallassa ettei "aikuistumiselle" vastuunkantajaksi ole aikaa ja "eväitä".
Perhe arvona ja käsitteenä (ydinperhe) on "vapautettu" vastuunkannosta ja on tullut vain yksilöt (suorittajat,onnistujat,kilpailijat,kuluttajat,asiakkaat ym yksilökeskeiset käsiteet) joilla on vain oman asemansa puolustajia jopa lapsiaan vastaan. Joten tukijärjestelmillä on ns: töitä. Mutta ei lapsi siitä kasva ja kehity muuhuin kuin itsekeskeisyyteen ja markkinvoimien robotiksi.
Lasten raahaaminen laitoksiin ja hoitokoteihin ei palvele kuin markkintaloutta ei ihmisiä ja vahemmuutta /perhettä turvaksi vakaalle kehitykselle.