Hei, kertokaa te, jotka olette eläneet vakavan suhteen turkkilaisen tai minkä tahansa ulkomaalaisen miehen kanssa, miten voi päästä eroon ja unohtaa. Tai saada irti sydämestä ja päästä?
Kun toinen on ollut elämäsi valo ja ilo muutaman vuoden kaikkien lomien aikana ja ajatuksissa muutenkin aina. Ja kun sitten elämäntilanne onkin yhtäkkiä sellainen, että olisi unohdettava, päästävä irti...
Sydän vuotaa verta, enkä teidä miten toimia.
Neuvokaa!
Kun toinen on ollut elämäsi valo ja ilo muutaman vuoden kaikkien lomien aikana ja ajatuksissa muutenkin aina. Ja kun sitten elämäntilanne onkin yhtäkkiä sellainen, että olisi unohdettava, päästävä irti...
Sydän vuotaa verta, enkä teidä miten toimia.
Neuvokaa!
Vastaukset 38
Vanhimmat
poissa silmistä poissa mielestä....
Tarvitseekohan sitä unohtaa?? Voi aina pitää muistoissa ne mukavat hetket. Jos elämän tilanne on se ettet voi enää hänen kanssa jatkaa muista realiteetit, se auttaa jatkamaan eteenpäin. Mikähän mahtaa olla syy (elämäntilanne) niin yhtä äkkiä että on unohdettava ja päästettävä irti? Jos siis kysyä saa.
Isi ei enää maksa matkoja Alanyaan, kun on kuullut millaista siellä on.
Sen vuoksi, että olen naimisissa ja meillä on lapsia...Suhde on vahingossa kehittynyt liian vakavaksi. Aloitin sen ihan leikkimielellä. Isi ei ole siis koskaan matkojani kustantanut, niin kuin eräs tuossa vihjailee. En halua menettää perhettäni tällaisen vuoksi. Hän ei ole koskaan (siis myöskään tämä turkkilainen mies) alentanut ihmisarvoani, vaan on aina kohdellut minua tasavertaisena itsensä kanssa. En ole milloinkaan tuntenut olevani alhaisempi "kastissa" kuin hän. Ehkä siksi onkin niin vaikeaa päästä irti, koska hä on ollut ihan kunnon mies. Ei mikään pojankloppi myöskään. Eikä perheellinen. Suhteemme alkoi ystävyydestä ja kehittyi vain kuin itsestään vikasuuntaan....
Katsotaan nyt, kuinka tässä käy. Kiitos ajatuksista!
vaan viron huorista
Itse ole elänyt kahden turkkilaisen kanssa pitkät suhteet.Toinen loppui vajaan viiden vuoden jälkeen toinen kahden vuoden.Pidemmän sjuhteen kariutumisen jälkeen olin tietty aivan tolaltani,mutta täytyy sanoa että ikkunoiden takana väijymiset ja muut vähemmän fiksut teot auttoivat todellakin unohtamaan.Tai muistot on vielä tietty jäljellä mut enään ei satu.Sen vaan haluan sanoa että arvosta itseäsi,äläkä rupee kenenkään pelleks.Suomalaisen miehen kans nyt vietetty yhdeksän vuotta yhdessä,eikä ole aina herkkua tämäkään.Mutta naiseuttani ja ihmisarvoani ei ainakaan ole viety.Tsemppiä sulle!
Mites sinulle nyt noin on käynyt. Minä elän suomalaisen miehen kanssa ja kaikki on hyvin. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmia tai kriisejä liitossamme. Mieheni on kunnollinen työssäkäyvä ja kaikin puolin mukava. Kunnollisia suomalaisia miehiä löytyy varmasti sinullekin. Mutta näyttää olevan niin, että neljänkympin hujakoilla olevat namupalat on varmasti jo varattuja.
Selvisikö sinulle esim. että mies onkin naimisissa
siellä kotimaassaan, niin usein käy.
Ei tarvitse unohtaa, voithan käydä siellä edelleen lomilla pitämässä hauskaa ja viettää hänen kanssaan muutaman viikon vuodessa, tuskinpa
Turkkilainen vaimo siihen mitään sanoo jos edes saa tietääkään
Minulle kävi silleen kun turkkilainen mies jätti minut. No eipä siinä mikään auttanut mutten jäänyt haikailemaan peräänkään. Nyt menee jo ihan hyvin vaikka välillä on hieman yksinäistä. Luulen että jokaiselle on joku jossakin joka odottaa.
Kunpa jättäisi minutkin. Olisi niin paljon helpompaa. Tai löytäisi jonkun vapaan ihmisen johon rakastuisi.
Olen niin huono tekemään ratkaisuja itse...
Siis raukkis.
Turkkilaiset miehet eivät kunnioita yhtään naista eikä naisen perhettä. Turkkilaiselle ei ole mikään ongelma tuhota vääräuskoisen naisen perhettä. Se ei ole heidän mielestään edes syntiä. Tämä turkkilainen ystäväsi saattaa jopa mennä miehellesi kehumaan kuinka hän pitää sinua huoranaan.
mikäs muu se sitten on?
Moi! Mikä sut just nyt saa miettimään suhteen katkaisua? Onko kotoa tullut sanomista tai epäilyjä? Vai omatunto? Vai kyllästyminen Turkin mieheen? Kauanko olet ollut naimisissa? Paljonko lapsia ja minkä ikäisiä? Oletko sitten aina lomaillut siellä yksin vai perheen tai ystäviesi kanssa?
Millainen sun tilantees on? Onko sulla siis perhe/aviomies/avopuoliso/kihlattu Suomessa ja sitten mies Turkissa? Sun on tehtävä ratkaisu pian ja kestettävä se. Mieti, miten muut kärsivät. Jos yhden riemu ja onni on toisen tuska, niin ei ole reilua.
Mies turkissa jonka kanssa olemme hyvin rakastuneet ja tääl koto suomessa aviomies johon rakkaus on lopahtanu. Ja nyt pitäs sitten tehdä jotain asian hyväksi, tää rakas kosi minua viime reissulla ja lupasin miettiä ja hän tietää minun tilanteen, aikoi odottaa. Minä olen kyllä miettinyt asian toisinpäin eli taitaapi tulla lähtö turkkiin ja en ole mikään "sinisilmä" tytönhupakko tai no joo pikkusen mutta ikääkin on jo sen verran että ei enään mitään haihattelua ole, lapset on muuttanu kotoota pois. Mietin vaan että tää suhde on näin kiva juttu kun nähdään päivän aikana koko ajan entäpä sitten kun olen turkissa, vain iltasella, msn kameroineen tosi hyvä juttu.
"en ole mikään "sinisilmä" tytönhupakko tai no joo pikkusen mutta ikääkin on jo sen verran että ei enään mitään haihattelua ole"
eli vanha hyväuskoinen fatso, jonka avulla turkkilaismies tulee jälleen kerran rikastuttamaan kulttuuriamme.
Hän ei suinkaan tule tänne vaan minä muutan sinne koska hänellä on hyvä työpaikka ja korkeassa asemassa ei hän jätä sitä, minulla on siellä varmasti paremmat oltavat kuin hänellä täällä, joka kerta kun olen käynyt palvelu on ollut kuin olisin kunigatar ja niin hän minua kutsuukin. Mutta huvä ois kun täällä suomessakin sais ihmiset elää rauhassa, yleensä koko maailmassa.
olen valaistunut. kiitos.
Minä olen kyllä vielä ihan tytönhupakko, jos ikään viitataam, mutta sattui vain käymään, että sydän jäi sinne Espanjaan... Mä en tiedä ollenkaan mitä mun pitäisi tehdä myöskään. Mulla ei ole miestä eikä mitään, mutta hemmetti kun en sellaista edes halua. Rakentelen mielessäni jotain ihmeen pilvilinnoja ja kuvittelen meneväni sinne opiskelemaan ja "hankkimaan kontakteja" ja muuta p:aa... Tuntuu niin pakkomielteiseltä ajatella häntä joka ikinen päivä, kun ei edes tiedä mikä on niin sanotusti meininki. Välillä ahdistaa niin pirusti. Ajattelin, että olis helpompi vaan yrittää unohtaa, mutta olen huomannut, että se ei olekkaan ihan niin helppoa.
Sinun tilanteestasi tekee vaikean se, että se mies siellä Turkissa ilmeisesti rakastaa sua. Eikö vaan olisi "helpompaa" päästää irti, jos sieltä tulisi selkeä viesti, että -EI KIINOSTA, mullo toine! Mutta kun ei.
Ei rakkaudesta voi parantua..
Aviomies on ja monta kolme lasta. Molemmat miehet kyllä rakastavat, siitä olen varma. Ja kun rakastan itsekin. Olisi tosiaan niin paljon helpompaa kun hän sieltä kirjoittaisi, että löysi toisen. Mutta kun hän vain pelkää sitä päivää, milloin minä ilmoitan hänelle, että en enää voi tulla.
Minä en myöskään ole mikään tytönhupakko jos ikää katsotaan..
Kohta olen lähdössä sinne taas...
Minä taas itse toisaalta pelkään, että milloin se ilmoittaa mulle löytäneensä toisen ja menneensä elämässään eteenpäin. Vaikka se olisikin ehkä helpompaa niin, mutta jotenkin ei vaan voi päästää irti.. Sitten tuntuisi itsestä vaan niin idiootilta, kun haikailee jotain sellaista mitä ei voi saada. Minä olen sitten varmaan vähän niin kuin sen turkkilaisen saappaissa... Ei voi sanoa, kun että paska tilanne.
En todellakaan osaa sanoa mitä sun kuuluu tehdä... Lomalle menossa siis. Tietääkö miehesi muuten turkkilaisestasi mitään?
Pitäsikö sun kysyä itseltäsi se yksi elämän tärkein kysymys -Oletko onnellinen?
Mitä mieltä turkkilaisesi olisi ystävyydestä?
Ei kai sidettä ole pakko katkaista kokonaan. Ystävyyttä minäkin olen ajatellut, mutta toisaalta taas, silloin en olisi rehellinen omille tunteilleni... Hmm... En kai sitten loppujen lopuksi osaa sanoa oikeen mitään rakentavaa... Ainakaan vielä.
Niin! Hyvä kysymys tuo ystävyys...Rakkaudesta on vaikea ainakin näin lyhyen ajan jälkeen muodostaa toimivaa ystävyyssúhdetta.Enkä minä millään voi kuvitellakaan, että tapaisin häntä niin kuin muitakin ystäviäni, enkä saisi koskettaa, en suudella...
Mieheni ei tiedä että meillä on suhde.
Missään tapauksessa en ole onnellinen näin. Mutta en voi muutakaan, en voi sinne lähteä ja jättää tätä kaikkea, mutta kuinka kauan voin elää näin...
Ei muuta kun ilmoitat heti, että jätät etkä missään tapauksessa lähde sinne nyt. Sen neuvon annan. Oma mielipiteeni on, että sama kuin kaataisit suolaa haavoihisi ramppaamalla siellä ja miettimällä, kumman valitset. Ehkä se on naisen itsetunnolle kohottavaa, kun saa olla kahden miehen rakkauden kohteena, mutta mieti, kumman kanssa sinulla on perhe, pitempi tulevaisuus ja kumman kanssa sinulle on lastesi kautta myös yhteinen tulevaisuus. Kerrot, etten ole tytönhupakko eli lapsesi lienevät jo murrosiässä - se jos mikä on ikä, jolloin jälkikasvu käy herkimmillään ja mieti edes heitä, minkä tahran se heidän kasvamiseensa jättää, jos äiti on lomareissujen myötä löytänyt uuden isipuolen, jonka puolesta hän on valmis jättämään perheensä. Kyllä elämään kärsimystä on mahtunut ja tulee mahtumaan - elämä ei totisesti ole mikään kiiltokuva, kuten varmaan tiedät. Sinun on aikuisena otettava aikuisen naisen rooli ja siihen kuuluva vastuu ja mietittävä, onko tärkeintä oma romanttinen tulevaisuutesi jossain tuntemattomassa, vai oma perhe, jonka kanssa sinulla tulee aina olemaan yhteistä, lähdit sitten lätkimään tahi et - henkinen yhteytesi perheeseesi säilyy ja se voipi ajan mittaan tulla aika rasitteeksikin, kun mietit sitä tyhjällä basaarialueella tammikuuun alun sateisessa turkkilaissäässä, kun Túrkki ei ehkä tunnukaan yhtä romantisoidun eksoottiselta lomakohdeelta, vaan on totisinta arkea arjen ongelmineen ja iloineen.
Paras äiti olet onnellisena, sen voin ainakin varmasti sanoa. Tällä hetkellä näet vain kaikki huonot puolet koko jutusta, etkä osaa ajatella niitä hyviä hetkiä ja se on ymmärrettävää ja luonnollista.
Mulla käy välillä niin, että ikävöin niin paljon, että unohdan ihan kokonaan, kuinka mukavaa mulla espanjalaiseni kanssa on tai oli. Sen takia aloin tuota ystävyyttä ajattelemaan. Koin vähän niinkuin valaistuksen, koska en aikaisemmin ollut edes nähnyt sellaista mahdollisuutta, kuin ystävyys. Se sai ihan uuden merkityksen.
Saanko kysyä, että miksi menit naimisiin... tai oikeastaan, että miten uskalsit mennä naimisiin. Mua pelottaa tulevaisuus, koska pelkään sitä hetkeä, että olen itse samassa tilanteessa, kuin sinä.
Mä luulen, että sun pitää olla rehellinen itselles ennen kuin voit päästä eteenpäin! Myönnä ja pohdi ihan rehellisesti välittämättä muista ihmisistä aluksi. Sun oikeasti pitää miettiä ja kohdata se kysymys, että oletko kenties tehnyt virheen (Vaikka kuinka pahalta niin tuntuukin ajatella). Vai oletko jo kaiken mahdollisen pohtinut tuhat kertaa läpi ja vieläkin ihan ulapalla....?
Miten ja kuinka usein olet yhteyksissä turkkilaisen kanssa, jos saan kysyä? Mitä mieltä hän on?
Menin naimisiin rakkaudesta kauan kauan sitten. silloin en tietenkään nähnyt muuta kuin rakkaan mieheni. Enkä ole tähän päivään mennessä nähnytkään muita. En ole voinut kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa. Mutta tämä mies mmuutti kaiken. Hän kirjoittelee lähes päivittäin tekstareita. Ainakin useamman kerran viikossa. Hän tietää tilanteen ja kuten sanoin, pelkää sitä päivää kun ilmoitan, että en voi enää tulla. Mutta älä pelkää naimisiin menoa jos löydät ihanan suomalaisen miehen. Kyllä suomalainen on kuitenkin aina suomalainen. kulttuurierot ovat turkkilaisen kanssa jo niin ylipääsemättömän vaikeat. koskaan emme voi tietää, mitä elämä meille eteen tuo. Sen olen ainakin oppinut, että enää en tuomitse ketään.
Moi
Järkytyin luettuani tuon. Onneksi kirjoittaja on sentään miettimässä, mitä tehdä tulevaisuutensa kanssa. Meillä iso perhe ja ollaan kumpikin työssä ja vaimoni, johon luotan täydellisesti, on ryhtynyt hyppmään Turkissa, kerran oltiin perheen kera ja näin paljon siitä, kuinka mieskeskeinen kulttuuri se on ja naisen paikka on jotain ihan muuta kuin täällä. Vaimoni käy mielellään ystävättärensä kanssa ja todella luotan häneen ja tiedän myös, että hänellä on paikallisia ystäviä, miehiä. Mutta rupesin just miettiin, josko on mahdollista, että ystävyys kehittyykin joskus suhteeksi. Sitä en kyllä halua. Rakastan vaimoani!
Ihan kuin oisit minun mieheni, iso perhe ym.ym. mutta tuskinpa, minun mies ei halua matkustella, minullakin on rakastaja turkissa ja vielä ihana sellainen, joskus rankaa tämä kaksoiselämä mutta odottaminen rakkaan luokse pääsyä helpottaa, ensi talvena luultavasti jo pysyvästi, on tätä ootettukkin jo useempi vuosi.
Täh? Mieti nyt vielä! Jos sulla lapsiakin on, sukulaisia, ystäviä...onko se sen arvoista, aloittaa alusta, uusi elämä. Mä en voisi, en sitten millään enkä usko että sinäkään. Ehkä tuo on hetken hurmaa. Minkä ikäisiä lapsia?
Kyllä kuule isi asia on niin, että mietipä vaan, kuinka moni suomalainen mies on jättänyt perheensä, vaimonsa, lapsensa ja lähtenyt nuoremman naisen matkaan. Näin kävi mm. minulle vuosi sitten. Kaikki oli hyvin, lapset alkoivat olla jo melko isoja ja olisimme voineet nauttia elämästä kahdestaan. Mutta yhtäkkiä vaan jokin muuttui. Hän oli läytänyt toistakymmentä vuotta nuoremman naisen itselleen...
Nyt asun siis lasten kanssa poissa kotoa, jonne tämä nuorikko on muuttanut.
Kyllä tuntuu katkeralta.
Miksi siis ei voisi käydä toisinkin päin.
Se on yhtä törkeätä ja yhtä kamalaa - en ymmärrä enkä hyväksy rakkauden perusteella tapahtuvaa pettämistä, perheen hylkäämistä ja jättämistä - mitä on rakkaus - suurinta rakkautta maailmassa on vanhemman rakkaus lapseensa - aikuisten välinen eri sukupuolten välinen rakkaus on koko ajan muuttuva prosessi, jossa alkukiihkeyden ja intohimon jälkeen tulee seestynyt vaihe - samaa rataa se kulkee elämä niiden kera, jotka vaihtaneet parikytä vuotta nuorempaan tahi niihin jotka löytäneet ulkomaiden suklaasilmän, joka vannoo valoja ja taitaa flirttein laidat. Rakkaus on ihmeellinen abstraktio kemiaa, tuntemuksia ja olettamuksia. Luotan järkeen ja elämänkokemukseen. Pistän käteni ristiin, jotta minulle ei kävisi niin että kuuskymppisenä löytäisin nuorikon ja haluaisin aloittaa ikäänkuin alusta ja todistaa miehisyyttäni siittämällä vielä lapsen siinä iässä ja miettisin sitten, että voin pitää samaan aikaan 75-vuotisjuhlat ja lapsen konfirmaatiotilaisuuden. Yhtä utopististista on luullaa, että turistimatkojen suklaasilmä pysyy samanlaisena romanttisen urhona vielä sittenkin, kun suomalaisnainen on hänen tykönään kaksi vuotta asunut ja on osa perhettä ja osa sukua.
Minä pysyn edelleen vahvasti mielipiteideni ja arvojeni takana. Olen alttarilla sanonut tahdon ja luvannut niin ylä- kuin alamäissä ja mahotonta vuoristorataahan tää on ollut mutta päivääkään en vaihtaisi enkä kenkään senoritan matkaan lähtisi - enkä ikinä voisi itseäni enää arvostaa sellaisen jälkeen. Varsinkin jos on lapsiperheen äiti tai isä, niin on tajuttava, että omien tunteiden ja mahdollisten rakastumishumahtamisien jälkiseuraammukset koskevat sitten seuraavia sukupolvia.
Sanon vaan, isi hyvä, että vannomatta paras. Ikinä et voi tietää, mitä elämä eteesi tuo. Et voi ennalta vannoa että ikinä et tekisi niin tai näin. Ja hyvä onkin, että emme tiedä tulevaa. Elämässäsi oi tapahtua IHAN mitä vain.Arvosi ovat kyllä ihan ihanteellisia, mutta vain harvoin niillä on mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Arvoni ovat todellisuutta - elämäni ei ole ajopuu, joka menee virran mukana ja töksähtää mihin rantaan milloinkin. Olen aikuinen mies - itse elämäni ruorissa ja minulla tulee olla vastuullisena aikuisena kyky ohjata elämääni siten, että perheeni välttyy pahoilta karikoilta. En voi vaikuttaa itse suuresti esim. vakavaan sairastumiseen, jotain ennalta ehkäisevää voin toki tehdä, mutta esim. noutaja voi tulla milloin vain. Mutta siihen voin toki vaikuttaa, että kun lähden matkalle, niin enpä tule sortumaan ensimmäisiin, en vielä toisiin enkä kolmansiinkaan lirkuttajiin. Jollen tähän ikään ehtineenä tajua elämän realiteetteja, niin eihän tulevaisuudellani olisi mitään merkitystä. Korjauksena edell. kirjoitukseeni suurimmasta rakkaudesta, niin kyllä kai kuitenkin kaikkein suuurinta rakkautta on lastensa rakkaus vanhempiaan kohtaan. Se on niin vilpitöntä ja pyyteetöntä, puhdasta ja luottavaista. Tuskin heillä mieleen juolahtaisikaan, että isi tai äitiliini lähtisi lomamatkalle ja kävisikin siellä vain tapailemassa rakastajaansa. He riemuitsevat siitä, että perheen huoltaja saa pienen loman ja viettää aikaa auringossa, uiden ja lepäillen. Ja jos todellisuus onkin sitä; että siellä ovat toisen miehen/naisen kädet odottamassa himoavaa ruumista, toisen miehen/naisen huulet odottavat isukin/äitiliinin lemmentuskaisia huulia - mitä merkitystä sellaisella skitsofreenisella elämällä enää on. Se jos mikä ei ole ainakaan todellisuutta!
Kyllä se niin on että minä aion ELÄÄ, tämä ei ole mitään hetken huumaa jos on kestänyt jo pitkään, odotin vain että viimeinen lapsi pääsee omille siivilleen jä lentää pois, miksi jäisin tähän rakaudettomaan elämään mikä minulla nyt on, lapset rakastaa minua mutta hehän voivat tulla katsomaan äitiä milloin haluavat ja kyllä se niin on että kunhan lapsilla on omat perheet he käyvät aina vaan harvemmin niin mikseivät sitten kävisi katsomassa mua turkissa sama juttu ystävien suhteen jos ovat todellisia ystävi mutta sukulaisia mä en kaipaa, yrittivät jo perintö asioissa huijata, suku on pahin.
Aivan samoin minä tekisin jos lapset olisivat jo maailmalla. Lähtisin ilman muuta. Mutta nämä pienet tarvitsevat vielä äitiä pitkään.Toivotan sinulle onnellista elämää ja ihania vuosia sinne Turkin lämpöön.
sen jälkeen minulla ei olis äitiä enää ja olisi turha odottaa äitienpäiväkorttia ! Olisit pelkkää ilmaa. En ymmärrä naisena kuinka voit ajatella noin kylmästi kaikkia muita kohtaan . Itse teet ratkaisusi ja jos päädyt lomaprinssin kainaloon niin toivottavasti miehesi löytää arvoisensa naisen rinnalleen.
Ihmettelen vielä sitäkin ettet voi jättää vastaamatta tai kirjoittaa suoraan että loppu.
Olen käynyt itsekkin lomalla tummien miesten maassa mutta järki silti oli mukana eikä jäänyt lentoaseman naulakkoon. Et varmaan tajua että nämä miehet eivät odota vain yhtä naista luokseen. Et valitettavasti.
Oikeastaan häpeän puolestasi..Toivottavasti lapsesi löytävät uuden äidin joka on heidän luottamuksen ja rakkauden arvoinen.
Mitä tarkoitat sanomalla että toivottavasti lapset löytävät uuden äidin??? Kyllä äiti on lapselle aina äiti, tapahtui mitä tahansa. Eihän äiti ole lapsiaan jättämässä suinkaan. Ymmärrän kyseistä kirjoittajaa hyvin. Ei munullekaan noin pitänyt käydä, mutta niin vain kävi. Nyt on punnittava tämän elämän ja turkkilaisen elämän välillä...
Ja minä en ymmärrä ollenkaan!! Vai ei ole jättämässä? Eikö tuo ole pahemman luokan jättämistä kun lähtee lomaromanssin perään? Mitä arvelet,montako kertaa nämä lapset kuulevat herjaa äidistään? Uskotko todellakin että lapset voivat ajatella "äidistään" kovinkaan hyvää? Anteeksi vain mutta en todellakaan ymmärrä moista käytöstä olkoon nämä turkin uljaat sitten kuinka hyviä tahansa.
Mietipä vain sitä, sallisitko samanlaisen käytöksen toiselle? Siis miehellesi! Tee vain sitä, minkä voit suoda myös toiselle.