Hei!
Olemme kolme viimeisen vuoden lähihoitajaopiskelijaa, sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta. Alamme pikkuhiljaa puurtaa opinnäytetyömme parissa, aiheena NUORI PERHEVÄKIVALLAN UHRINA. Haluaisimme saada teoriatiedon rinnalle mahdollisimman paljon faktoja tosielämästä…
Sinä nuori/ aikuinen, haluaisitko auttaa? Oletko joskus joutunut perheväkivallan uhriksi? Jos olet valmis kertomaan kokemuksistasi, haluaisimme kuulla niitä. Olisimme kiinnostuneita kuulemaan muun muassa seuraavia asioita:
● Miten väkivalta ilmeni (oliko se fyysistä/ henkistä?)
● Millaista apua sait?
● Mistä/ miten osasit lähteä hakemaan apua?
● Kuka oli tärkein sinua tukenut henkilö?
● Miten tapahtuma vaikutti elämääsi (sosiaaliset suhteet, opiskelu, itsetunto, tulevaisuuden suunnitelmat, oma minä-kuva, yms…)?
● Yms.
Olemme kirjoittamistanne kertomuksista 100 % VAITIOLOVELVOLLISIA! (Nimiä ei tule julki ja kirjoittaa voi myös nimimerkillä niin halutessaan. Heti kun opinnäytetyömme on valmis, lähettämänne kertomukset tuhotaan.)
Kysymyksiä ja kertomuksia voi lähettää osoitteeseen: [email protected]
Terveisin: Kirsi, Elina ja Tiina
Olemme kolme viimeisen vuoden lähihoitajaopiskelijaa, sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta. Alamme pikkuhiljaa puurtaa opinnäytetyömme parissa, aiheena NUORI PERHEVÄKIVALLAN UHRINA. Haluaisimme saada teoriatiedon rinnalle mahdollisimman paljon faktoja tosielämästä…
Sinä nuori/ aikuinen, haluaisitko auttaa? Oletko joskus joutunut perheväkivallan uhriksi? Jos olet valmis kertomaan kokemuksistasi, haluaisimme kuulla niitä. Olisimme kiinnostuneita kuulemaan muun muassa seuraavia asioita:
● Miten väkivalta ilmeni (oliko se fyysistä/ henkistä?)
● Millaista apua sait?
● Mistä/ miten osasit lähteä hakemaan apua?
● Kuka oli tärkein sinua tukenut henkilö?
● Miten tapahtuma vaikutti elämääsi (sosiaaliset suhteet, opiskelu, itsetunto, tulevaisuuden suunnitelmat, oma minä-kuva, yms…)?
● Yms.
Olemme kirjoittamistanne kertomuksista 100 % VAITIOLOVELVOLLISIA! (Nimiä ei tule julki ja kirjoittaa voi myös nimimerkillä niin halutessaan. Heti kun opinnäytetyömme on valmis, lähettämänne kertomukset tuhotaan.)
Kysymyksiä ja kertomuksia voi lähettää osoitteeseen: [email protected]
Terveisin: Kirsi, Elina ja Tiina
Vastaukset 2
Vanhimmat
No... Kun mä olin 8v., niin äiti tapas yhden miehen , joka ensin vaikutti ihan mukavalta, mut parin kuukauden päästä alko tapahtumaan. Ensimmäisel kerralla ne vaan riiteli, silleen ihan normaalisti, mut vähän ajan päästä se muuttuu aina vaan rajummaksi. (mä olin sillon iskällä) Mä tulin kotiin ja näin äitin... se oli oikeesti karmee näky silmä mustana ja käsi ruhjeilla, mut se vaan väitti et sen päälle ois tippunu työkalupakki. Ja pah! Ku mä kysyin mummilta mitä oli oikeesti tapahtunu, niin se sano et "se mies" oli hakannu äitin. Sitä äitin hakkaamista kesti 4 1/2 vuotta ennen kun ne eros. Ihme kyllä se ei ikinä satuttanu mua, mutta henkisesti kyllä. Ne ei oo ollu yhessä enää vuoteen, mut silti mua pelottaa et se tulee joku päivä ja tappaa meiät. Se on monta kertaa uhannukki niin, se on rikkonu meiän tavaroita, aiheuttanu mummille melkein sydänkohtauksen ja jos mä sanoin jotain väärää niitten riidan aikana niin se meni ja pahoinpiteli mun äitin, sit se tuli aina mun luo ja sanoi et "ei ois kannattanu" tai jotain sinne päin. Mä oon ollu aina hyvä koulussa, enkä mä antanu sen vaikuttaa mun koulun käyntiin. Mä sain viime vuoden todistuksen keskiarvoksi 9,25. Jess. Ja hyvin menee vieläkin. Onneks mua tuki eniten kaksi henkilöä: mun isoveli ja mun mummi. Ilman niitä mä olisin varmaan jo mielisairaalassa. Mut loppu hyvin kaikki hyvin. Niin joo, "isoveli" muutti pois kotoa 16 vuotiaana ku ei enää kestäny sitä.
Mun ei oo silleen enää tarvinnu pelätä. Jos haluutte tietää lisää niin lähettäkää ihmeessä sähköpostia. (mä oon sitten 13v. tyttö)
Perheväkivalta lapsena oli todella kovaa. Mustelmilla äitini sekä minä. Yöpaidassa yöllä lumiseen yöhön. Siihen hätään eipä juuri apua löytynyt, edes naapureilta. Onneksi äitini siskon luokse pääsimme asumaan ennen oman asunnon löytymistä. Tätä kaikkea jatkui noin 15 vuotta.
Kaikki tämä lapsuuden muistot muistuvat vielä 45 vuoden jälkeenkin mieleeni isäni käydessäni perheemme luona. Tosin hän on jo vanha mies eikä enää ole nuoruuden voimissaan enää, onneksi. Nämä kaikki muitot vain nykyisin vain vahvistaneet itsetuontoani ja pitämään puoleni.