Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kreetalla Rethymnonissa. Loma aika oli syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa ja lämpötilat oli koko ajan 30 ja yöllä 24.
Onko jollain kokemusta millainen sää on suunnilleen kesäkuussa,heinäkuussa?onko turisteja enemmän alkukesästä kuin esim. syyskuussa? ensi vuoden matkaa suunnitellessa..:)
Onko jollain kokemusta millainen sää on suunnilleen kesäkuussa,heinäkuussa?onko turisteja enemmän alkukesästä kuin esim. syyskuussa? ensi vuoden matkaa suunnitellessa..:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olimme siellä heinäkuussa vuonna 1996 vaimon kanssa. Kuuma oli, mutta kyllä me siellä pärjäsimme. Yli kolmeakymmentä astetta. Kiva kaupunki. Kotisivu: http://www.kukkula.net
on kaikista eniten elokuussa kun on keski euroopan lomakuukausi.
Olen kuullut luotettavalta taholta kerrottavan että heinäkuussa meltemi on voimakkaimmillaan. Meltemi on siis pohjoistuuli. Pitää ilmaston suomalaisittain varsin siedettävänä, vaikka lämpöasteita onkin keskimäärin 30-35.
Toivottavasti joku asian kokenut kertoo oman kokemuksensa, tämä mun juttu siis kuulopuhetta.
Tuossa meni heinäkuu suureksi osaksi Kreikan saarilla. Meltemi koettiin ja se nosti aallot niin korkeaksi että uiminen oli vaarallista. Yhden yön ja päivän se puhalsi, toisena päivänä vielä hieman ja sitten oli ohi. Pyykit lenteli narulta vaikka olivat tiukasti pyykkipojilla kiinni.
Pohjoistuuli ei ollut mitenkään viileä mutta ilmaa viilentävä kokemus kylläkin. Enkä ole eläissäni sellaisissa aalloissa uinut, onneksi tuuli puhalsi kuitenkin rantaan päin.