Haluaisin vaihdella ajatuksiani äitipuolien kanssa jotka itse kärsivät lapsettomuudesta?
Oliko teille kuinka rankka kokemus? Siis esimerkiksi katsella puolisoa yhdessä lapsen kanssa tietäen ettei itsellä tulisi olemaan tuota onnea?
Ihan rohkeata ajatusten purkua vain kaipaisin ennen kuin pää hajoaa..=)
Oliko teille kuinka rankka kokemus? Siis esimerkiksi katsella puolisoa yhdessä lapsen kanssa tietäen ettei itsellä tulisi olemaan tuota onnea?
Ihan rohkeata ajatusten purkua vain kaipaisin ennen kuin pää hajoaa..=)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Moi,
Olen kanssasisaresi. Seurustelen lapsellisen miehen kanssa ja aluksi mieheni vastusti ajatusta uudesta yhteisestä lapsesta. Sain kuitenkin miehen pään käännettyä ja aloimme yrittää lasta n. vuosi sitten. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, enkä ole tullut raskaaksi. Meillä on aika lapsettomuustutkimuksiin joulukuussa. Olen kuitenkin varma että mieheni ei suostu lapsettomuushoitoihin eikä tutkimuksiin lähtemään.
Olen todella katkera, koska olen jo 31-vuotias ja olen uhrannut tälle miehelle elämästäni 5 vuotta. Nyt alan olla jo liian vanha palaamaan sinkkumarkkinoille ja etsimään sellaista miestä, joka suostuisi lapsettomuushoitoihin.
Huomaan, että en enää pysty peittelemään katkeruuttani mieheni lasten läsnäollessa ja puran kiukkuani tiuskimalla lapsille.
Miehestäni en haluaisi erota, mutta minulla ei kai ole muuta vaihtoehtoa, koska lapsia haluan.
Oletko puhunut miehesi kanssa siitä lapsettomuushoitoon menosta? On kovin ikävää jos joudut unelmasi hylkäämään. Tosin ei 31 vuotias ole vielä liian vanha sinkkumarkkinoille!!=) meillä myös niin ettei mies lasta halua ja siksi myös lapsettomuushoitoihin meno ei mahdollista. Tai mies siis tietää kyllä etten pillereitä syö, muttei kuitenkaan ole pahoillaan etten ole raskaaksi tullutkaan. Tilanne siis sopii hänelle vallan mainiosti.
Mutta kun minulle ei.. antaisin vaikka koko maailmani jos vain voisin lapsen saada..
Mieheni tytär on kyllä hirmuisen ihana ja tulemme hyvin toimeen, mutta se kipu mitä tunnen mieheni helliessä tytärtään tai hänen touhutessaan tämän kanssa on aivan sietämätöntä. Tämä tilanne hajottaa minut sisäisesti.
Eikä minulla ole tietenkään edes ketään jolle tästä asiasta puhua..
Nytkin tätä viestiä kirjottaessani vierii raskaat kyyneleet poskillani ja sydäntä särkee..
Mutta mitä ihmettä minä voisin tehdä kun rakastan miestäni kuitenkin hirmuisesti, mutta en tiedä miten tämän tilanteen oikein kestäisi..
Lapsettomuushoidothan aloitetaan syiden selvittämisellä. Ensin tutkitaan mies, koska se puoli on helpoin ja selkein tutkia. Jos siemenneste on o.k. siirrytään naisen tutkimuksiin.
Te olette siinä "onnellisessa" asemassa, että miestenne spermaa ei tarvitse tukia, koska heillä on jo lapsi/lapsia. Minulla oli taas pelko, ettei minun lapseton mieheni suostu spermatesteihin ja hän pitkittikin testaukseen menoa. Te voitte heti tutkituttaa itsenne.
Minä ainakin tahdoin tietää onko minussa vikaa (vaikkei ikinä yhdessä lapsia hankittaisi), ettei sitten joskus kaduta etten edes selvittänyt...
Oletko itse jo kaynyt jossain tutkimuksissa esim verikokeissa missa selvitetaan onko hormonitasot sinulla ok ja ovuloitko sina?Tahan ei tarvita sinun miehen lasnaoloa!Varsinkiin jos on jotain haikkaa edellamainituissa niin ne oon melkein aina korjattavissa jollain hormonilaakkeilla,itse syon clomifeenia. Tietysti semmoiset kuin iui, ivf,icsi siihen tarvi jo sun miehen siittioita.
Toivotan sydamesta kaikkea hyvaa Sinulle!!!
P.S. Anteeksi konessa ei toimi yksi nappain joten tuli vahan huono suomi!
Hei!
Minä en voi ikinä saada lapsia enkä ole niitä aikoinaan hommannut kun olisi vielä ollut mahdollista :(((. Tämän asian kanssa sitä tulee painittua aika ajoin paljonkin.
Miehelläni on kaksi lasta ja minä koen sen voimavarana. Minusta lasten kanssa on ihana touhuta ja tehdä perheenä yhdessä asioita. Välillä taas kaipaan hirvittävästi omaa lasta ja että joku sanoisi minua äitiksi, eikä aina etunimellä.
Olen ajatellut näin, että jos meille ei yhteistä lasta suoda, meillä on nämä kaksi ihanaa lasta, joista voin olla hyvin onnellinen. Olemme mieheni kanssa keskustelleet asiasta ja haluaisimme yhteisen lapsen ehkä adoptiolla tai sijaissynnyttäjän kautta. Aika näyttää miten meille käy, mutta kiukkua en pura ikinä lapsiin enkä mieheeni. Itken usein hiljaa kun sattuu oikein kovasti yksin tai mieheni olkapäätä vasten ja puhun asiasta asiasta tietävien kanssa hyvin paljon ja se auttaa todella, kannattee kokeilla.
..olen todella onnellinen siitä että miehelläni lapsi on. Saan edes sitä kautta hieman "perhettä".
mutta toisinaan se on myös kovin rankkaa ja koskeekin..
Mutta ehkä sitten kun olen vihdoin kunnolla hyväksynyt sen etten omia voi saada jäljelle jää vain se onnellisuuden tunne ja kipukin väistyy..
Niin ymmärrän täysin miltä tuntuu, niin minustakin välillä tuntuu vaikka ja miltä, mutta varmasti yksi asia mikä on helpotus on se, että lapset on murrosikäisiä ja he asuvat isän luona koko ajan. Jää pois kokonaan tämä kuvio, että isä hoitaa joka toinen vkl ja äiti loput ja ne tappelee keskenään eikä hyväksy minua siis ex jne. Lapsilla on toki äiti, mutta ei samalla paikkakunnalla.
En minäkään ole todellakaan hyäksynyt sitä että en saa lapsia, ei sinne päinkään, mutta ehkä lohduttaa tieto, että mieheni ei ole jyrkästi kieltänyt esim. adoption mahdollisuutta meiltä ja se auttaa vissiin jaksamaan eteenpäin.
Sydän on täynnä niin paljon käsittelemättömiä tunteita, että niitä ei osaa edes sanoin kuvitella. Ja kun on jokin asia minkä haluaa sanoa ääneen, sitä ei voi sanoa, ei sitten miltään, ettei vaan ala itkemään.
Ja kun on vielä nämä ihanat sukulaiset, tutut, puolitut ja ne jotka eivät tiedä asiasta, kyselevät koska se teillä haikara vierailee??? Ihmiset eivät vain osaa ajatella, että enpäs kysele mitään, jos vaikka heillä olisi jotain ongelmia asian suhteen.
Minäkin lapsirakas ihminen jään nyt ilman lapsia ehkä... miten sen asian kans voi oppia elämään, en tiedä tähän vastausta.
..ollut miehesi kanssa jo silloin kun lapset ovat olleet pienempiä..? Olisi niittäin niin väärin ettei sinun kaltaisesi herkkä ihminen saisi kokea sitä kun lapset ovat vielä pienempiä.. Toki tietenkin onhan sinulla vielä mahdollisuus adoptioon..
On todellakin ärsyttävää kun ihmiset puhuvat "haikaran vierailusta tai kyselevät joko on lasta suunniteltu. Tekisi mieli huutaa vastaan, että kovasti on yritetty, vaan haikara ei meille asti lennä..
Hei!
En ole ollut mieheni kanssa silloin kuin lapset ovat olleet pieniä. Jos olisin ollut olisimme tehneet silloin lapsia varmaan montakin "oikealla lailla". Minulle vain on suotu kaikki vaikeimman kautta ja omaa typeryyttäni kestin väkivaltaista miestä silloin kun olisin voinut tehdä lapsia, vaan en sille uskaltanut ja näin pilasin oman mahdollisuuden. Enhän toki voinut tietää silloin, miten minulle tulee käymään.
Elämä on...
Heissan!
Niin, kumpa vain voisimmekin nähdä tulevaisuuteen. Osaisimme tehdä oikeat valinnat jotta saisimme myös unelmiamme toteutettua..
Hirmuisen paljon voimia ja jaksamista sinulle!!!
Meillä myös tilanne että miehelläni lapsi ja minulla lapsettomuusongelmia. Mieheni tietää asiasta mutta ei lämpene sille että alkaisimme yrittämään yhteistä nyyttiä...=( itse tahtoisin varata jo ajan lapsettomuuspolille
-Milja-
Olet kuitenkin keskustellut miehesi kanssa asiasta..?
Ehkä hän vain tarvitsee hieman aikaa tottua ajatukseen. Rakastaahan hän kuitenkin jo olemassa olevaa lastaan, niin en voi ymmärtää miksi hän ei voisi sinullekkin sitä onnea suoda.. Se on kovin surullista.. =(
niinpä, mutta hänen mukaansa meillä ei ole mitään kiirettä perustaa perhettä. Kirjoitin asiasta lapsi ja parisuhde- palstalle tääsä linkki. Kirjoitin tosin eri nimimerkillä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=692&posting=22000000010739959
Miehelläni on yksi lapsi ja olen saanut tutstua häneen jo aivan vauvana. Olen iloinen ja onnellinen tuosta tytöstä, sillä olemme jo reilu pari vuottaa yrittäneet vauvaa, eikä ole kuulunut. Kolme kertaa on käyty yksityisellä klinikalla IVF-hoidossa eikä ole onnistunut. Seuraavaksi jatketaan kunnallisella puolella...Neljäkymppiä vain lähestyy uhkaavasti ja mielessä on kauhukuva- enkö saa ikinä synnyttää. On kuitenkin ihanaa kun mieheni tyttö käy meillä paljon , on nyt viisi vuotias ja olemme molemmat kiintyneet toisiimme tosi paljon. Olisin paljon onnettomampi jos tuota lasta ei olisi, sillä nyt saan tyydyttää äidillisiä tarpeitani kuitenkin, vaikkei omaa lasta ole. Mieheni haluaisi lapsen kanssani, mutta kieltämättä asia ei ole niin iso hänelle, kun hänellä on jo lapsi. Mutta tällaista elämä on ja se pitää ottaa sellaisena kun se tulee. Yritämme lasta aikamme ja jos ei onnistu-elämä jatkuu toisella tavalla-ilman yhteisiä lapsia...