Italian syyskuu pettymys

Alessandro del Piero

Palasimme juuri Italian Riministä viikon lomalta. Olimme käyneet Riminissä aiemminkin, mutta pari edellistä kertaa olivat osuneet keskikesään. Muistot paikasta olivat hyvät, sillä lämpöä ja näkemistä riitti. Olimme vuosia sitten syyskuussa Sorrentossa, joka oli hieno ja lämmin paikka.
Mutta olimme niitä onnettomia, jotka valitsivat Adrianmeren rannikon ja Riminin syyskuun puolenvälin jälkeen. Ensimmäisenä ja toisena päivänä vielä paistoi aurinko ja lämpötila oli yli 25 astetta, mutta sitten ankara matala pysähtyi seudun yläpuolelle. Kolme päivää satoi melkein taukoamatta, ja ensimmäisenä sadepäivänä myrsky yltyi trooppisiin mittoihin. Mussolinin huvilakin Riccionessa lainehti, uutiset kertoivat. Kun matalapaine oli vihdoin ohi (ja meidän lomammekin melkein), aurinko paistoi enää kituliaasti pilvien lomasta. Lämpötila putosi alle 20:n ja tuuli oli niin voimakas, ettei t-paidalla tahtonut pärjätä. Havaitsimme siis, ettei Pohjois-Italia ole enää syyskuun lopulla rantalomakohde.
Italiassa ei huoneistohotelliperinne taida olla arvossaan. Valitsimme rannalta huoneistohotellin (Piccadilly) lähinnä sen mainostettujen palvelujen ja hyvän sijainnin takia. Sijainti oli hyvä, mutta niiden palvelujen kanssa oli vähän niin ja näin. "Siivous" oli sitä, että siivooja kurkisti ovesta ja kysyi, olisiko likaisia pyyhkeitä. Kun sanoimme, että on niitä, pyyhkeet piti viedä itse käytävälle. Varsinainen siivous oli jäänyt tekemättä aiemminkin, niin pölyistä huoneissa oli. Kun kirjan jätti yöpöydälle, se oli seuraavana iltana pölyn peitossa. Arvatkaa, kuinka monta euroa jätimme palvelurahaa siivouksesta, niin kuin oppaamme kehotti..?!
Vessapaperia oli tarjolla rullan verran, loput piti itse ostaa kaupasta. Sanomattakin on selvää, ettei huoneistosssa ollut tulitikkuja, vaikka keittäminen tapahtui kaasuhellalla. Mutta hauskaa oli!
Jalkapalloihmisinä halusimme nähdä italialaista futista, eikä tasolla ollut meille paljoakaan merkitystä. Kysyimme asiasta Finnmatkojen oppaalta, joka oli retkillä osoittautunut varsinaiseksi antiikin tarustojen kertaajaksi. Hän ei tiennyt huippujalkapallosta yhtään mitään, kertoi vain, että varmaankin sitä pelataan vain viikonloppuisin. Hän ei myöskään tarjoutunut ottamaan asiasta selvää. Otimme siis asiasta itse selvää, ja samana keskiviikkoiltana istuimmekin seuraamassa Serie B:n ottelua Rimini-Verona Riminin stadionilla. Hieno kokemus, mutta pitkä miinus oppaalle, jonka ymmärtääkseni pitäisi olla lomakohteessa lähinnä turistien opastaja. Vähemmän antiikin satuja, enemmän tietoa nykypäivästä!
Syyskuun loma huoneistohotellissa Riminissä oli siis pieni pettymys, mutta oppia ikä kaikki. Seuraava syysloma vietetään varmemmassa kohteessa, esimerkiksi Rhodoksella tai Espanjan Aurinkorannikolla.

4

2304

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diibadaabadiibadaaaa

      Huoneistohotelliin nyt yleensäkin viedään itse tavaraa mukanaan ja ne tulitikut ei varmaan paljoo maksa samoin vessapaperi...
      En edes ymmärrä että miksi tästä on pitänyt kirjoittaa?
      Mikä pointti tässä on?
      Se että älä matkusta syksyllä Italiaan??

    • KÄNKKÄ

      SÄÄLLE EI VOI MATKATOIMISTO MITÄÄN

    • erakko

      Niin, minkäs ilmoille voi missään. Suomessa satoi kesällä enemmän kuin kaiketi 50 vuoteen. Lomaa se on silti, satoi tai paistoi. Kyllähän se ketuttaa kun maksaa matkan ja OLETTAA ilmojen olevan paremmat kuin Suomessa.
      Tuota matkailiaa neuvoisin kyllä pysymään kotona, kun kaikki oli NIIN hankalaa - EI EDES tulitikkuja ollut voi v..........

    • jfkfjf

      Kyllä huoneistohotelliin kuuluu edes vessapaperit talon puolesta. Ja jos siivous on ollut tuon tasoista, niin ymmärrän että ottaa päähän. Ei aloittaja säästä matkatoimistoa syyttänyt, pikemminkin neuvoi että ei kannata mennä tuolloin. Ja vielä, kyllä oppaan kuuluu ottaa asioista selvää jos asiakas kysyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2225
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe