Kukahan

"keksii" nämä tutkimusten kohteet, joita yliopistoissa (kuulemma) tehdään ja mitähän ne tutkimukset maksanevat meille...

On, naistutkimusta, ja miestutkimusta..liekö tutkimuksen tutkimista, niin onhan ne seurantatutkimukset tietenkin oltava..:/

Onko teillä mielipidettä näistä tutkimusasioista..:)
19850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Naistutkimus on jo vanha juttu. En aio kertoa mielipidettäni siitä. Se vain tuo mieleeni omat opiskeluaikani. Silloin piti tehdä "työväenhenkistä" tutkimusta. Toisin sanoen tutkimuksen piti osoittaa, että riistävä luokka riistää työläisiä. MOT. -- Oikeat työläiset inhosivat kaikkitietäviä taistolaisopsikelijoita, jotka pahimmillaan saatoivat mitätöidä työväenliikkeen saavutukset.

***

Kaikkein legendaarisin lienee Turun Yliopistossa tehty hissitutkimus. Se osoitti "tieteellisesti", että kerrostalojen alakerroksissa asuvat ihmiset käyttävät vähemmän hissiä kuin ylimmissä kerroksissa asuvat. Ja mikä olikaan syy? Syy ei tietenkään ollut se, etteivät he tarvitse hissiä, vaan "heille kehittyy hissikielteinen mekanismi".

Jotkut harvat tutkimukset ovat nollatutkimuksia, mutta kyllä valtaosa tutkimustyöstä on todellista, tarpeellista ja vie kehitystä eteenpäin.

Äänestä
  • "hissikielteinen mekanismi"..!!
    Tuota sanotaan akateemiseksi kusetukseksi..., tuota ei olisi tavan kansalainen edes ilenny sanoa ääneen.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    "hissikielteinen mekanismi"..!!
    Tuota sanotaan akateemiseksi kusetukseksi..., tuota ei olisi tavan kansalainen edes ilenny sanoa ääneen.

    Vähän samanlaisella tavalla tutkimusta silloinkin kuvailtiin. Olen kuullut tämän saman asian niin monelta arvovaltaiseltakin taholta, että se ei vaikuta urbaanilta legendalta.

    Äänestä

Upsalan yliopistossa on tehty tutkimus vanhusväestön liikkumisesta.
Tutkimuksessa paljastui,että kiireinen vanhus liikkuu nopeammin,kuin kiireetön.
Toivon tämän olevan vain urbaanilegenda.

Äänestä
  • ekonoomitkin kuuluvat urbaanien legendojen joukkoon..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ekonoomitkin kuuluvat urbaanien legendojen joukkoon..

    :))

    Äänestä

ovat luullakseni tilattu siksi,että niiden avulla saadaan epävarmat henkilöt äänestämään tai ostamaan tuotteita/palveluja ylöspäin kulkevan galluptuloksen näyttämänä,mitä "on odotettavissa"ja mikä on 'voittava puoli',vaikka absoluuttisesti olisi "markkinajohtajasta"kaukana.

EI tarvitse olla kummoinenkaan tiedehenkilö,jos arvelee vaikkapa tulevissa pressanvaaleissakin galluppien saavan aikaan sen,että äänestetään kahdella kierroksella,vaikka lopputulos on tiedossa jo nyt.

Tähän saakkahan Halosen kannatus riittäisi heti ensimmäisen kierroksen ääniosuudella suoraan valintaan,mutta kunhan katsotaan,niin kaksi kierrosta tullaan käymään ja lopputulos pressan suhteen on silti sama,mutta saadaan sirkushuvia =galluppeja kyllästymiseen asti.

Äänestä
  • aihetta joku tutkii vielä ja pyöräyttää väitöskirjan, joka sitten homehtuu yliopiston kirjaston perimmäisessä nurkkahyllyssä..

    Onpahan taas yksi tutkija saanut elantoa ja tohtorin hatun..

    Äänestä

ammattietiikkaan pohjautuvat - lääketieteelliset tutkimukset vakuuttavat minua.
Tutkimusten tulokset ovat vääjäämättömästi osoittaneen tupakan altistavan keuhkosyövälle ja minä uskon sen. Samoin kun uskon ylipainon olevan usein osasyynä diabeeteksen puhkeamiselle, kuten sydän ja verisuonisairauksille ja nivelvaivoille.

Nuo edellä mainitut asiat olisi voinut kyllä oppia kantapään kauttakin, mutta kun asiasta on olemassa lääketieteellinen tutkimuskin, niin eiköhän luulisi menevän paremmin perille.

Monista tutkimuksista olen kuitenkin sitä mieltä, että se joka tilaa ja maksaa tutkimuksen saa toivomansa tutkimustuloksen.
Monet tutkimukset ovat täyttä humpuukia.

Äänestä
  • samaa mieltä.

    Ammattietiikkaankin meinaa jo usko mennä, kun muistetaan ne tutkimusrahojen siirrot "tutkijoiden" yksityistileille...ja olihan se yksi (ainakin yksi) surullisenkuuluisa Parkinsonin hoitolääkityksen "tutkimus"...

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    samaa mieltä.

    Ammattietiikkaankin meinaa jo usko mennä, kun muistetaan ne tutkimusrahojen siirrot "tutkijoiden" yksityistileille...ja olihan se yksi (ainakin yksi) surullisenkuuluisa Parkinsonin hoitolääkityksen "tutkimus"...

    Tästä on nyt joitakin vuosia kun Kuopion Yliopistossa oli se "rahansiirtoskandaali."
    Tunnettu aivotutkija unohti ammattietiikan kun oli mahdollisuus päästä käsiksi tutkimukseen tarkoitettuihin varoihin.

    Äänestä

yli hilseen menee (minulta)joku esim. "Suokertomukset, kulttuurinen luontosuhde" ja ”Ismo Alangon lyriikka suhteessa aikaan, vastaanottajiin, kanssamuusikoihin, tekijään ja ko. laulujen terapeuttinen merkitys; vammaisten huumori; nuorisokulttuuri..

Viisaitahan ne tietysti pohtii..:/

Äänestä

Älä sie kaikkia tutkimuksia nollaa, kyllä net tähelisiä oon. Niinkö nyt tämä naistutkimuski. Molen sitä harrastanu ikäni, mutten ole vain vielä naisista ällänpääle päässy.

Äänestä
  • nyt kyllä c",)nen valehtelloo, korvas heilluu...jottai on kyllä täytyny tuohon ikkään jiähä kätteennii..*:*, et vuan malta lopettoo sitä tutkimistas...niin.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    nyt kyllä c",)nen valehtelloo, korvas heilluu...jottai on kyllä täytyny tuohon ikkään jiähä kätteennii..*:*, et vuan malta lopettoo sitä tutkimistas...niin.

    Käthen ole jääny ko haijju, ja pahemin olen sevon ko alkaissa.

    Mutta soma vain oon ollu naisen syvintä olemusta hunteerata, vaikken olekhaan päässy siitä ko korkeinthaan vähä hajule. Enkä mie aijo mithään julkasta, niettei tartte kenheen pölätä.

    Äänestä

  • Lappalainen C",) kirjoitti:

    Käthen ole jääny ko haijju, ja pahemin olen sevon ko alkaissa.

    Mutta soma vain oon ollu naisen syvintä olemusta hunteerata, vaikken olekhaan päässy siitä ko korkeinthaan vähä hajule. Enkä mie aijo mithään julkasta, niettei tartte kenheen pölätä.

    helepotti, ois siinä ollu lukemista...

    Hyvvee yötä...:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    helepotti, ois siinä ollu lukemista...

    Hyvvee yötä...:)

    Ei siitä tutkimuksesta kovin kauhean pitkä olis tullu, ko ei se otos ny vielä niin kauhean laaja ole. Mutta etustava kyllä.

    Äänestä

  • Lappalainen c", ) kirjoitti:

    Ei siitä tutkimuksesta kovin kauhean pitkä olis tullu, ko ei se otos ny vielä niin kauhean laaja ole. Mutta etustava kyllä.

    vielähän se Lappalainen kerkijjää laajentammaannii, kerkkiivä poika kun on...

    Äänestä

voisi tutkia miksi kahvipannut lirii a i n a kintuilleen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pirre* kirjoitti:

"keksii" nämä tutkimusten kohteet, joita yliopistoissa (kuulemma) tehdään ja mitähän ne tutkimukset maksanevat meille...

On, naistutkimusta, ja miestutkimusta..liekö tutkimuksen tutkimista, niin onhan ne seurantatutkimukset tietenkin oltava..:/

Onko teillä mielipidettä näistä tutkimusasioista..:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu