ruokintaohje?

minkälaista ruokaa suosittelet rotikan urospennulle?
Ruokamäärät?Koska aikuisruokaan? Linkkaa joskus toista etutassua. Kasvukipua? ikä 5kk ja paino 24kg.
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä syödään eaglen large&giant breed puppy ruokaa ja hyvin on kasvanut poitsu. Jotain isojen koirien penturuokaa suosittelen. Aikuisten ruokaan siinä vuoden iässä. Sekin laadukasta ruokaa.

Äänestä

yhteyttä kasvattajaan sieltä parhaat neuvot mulla myös 2 rotikka toinen 5v ja toinen täyttää kohta vuoden. rotikkalla on oltava kunnon ruokaa että ei tule ongelmia luuston suhteen

Äänestä
  • isojen pentujen ruokaa olemmekin syöttäneet, mutta olemme siirtyneet jo aikuisruokaan, koska tassut rupesivat vääntymään ulospäin. Ei onnistu se ruokintaohje kasvattajalta, kun niillä ei ole ollut ainuttakaan rotikanpentua. Ovat ottaneet koirat noin vuoden ikäisenä. Tottahan olisin jo kysynyt muuten asiasta!

    Äänestä

  • sonny kirjoitti:

    isojen pentujen ruokaa olemmekin syöttäneet, mutta olemme siirtyneet jo aikuisruokaan, koska tassut rupesivat vääntymään ulospäin. Ei onnistu se ruokintaohje kasvattajalta, kun niillä ei ole ollut ainuttakaan rotikanpentua. Ovat ottaneet koirat noin vuoden ikäisenä. Tottahan olisin jo kysynyt muuten asiasta!

    Vaikka keventää ruokaa vaihtamalla yhden päivän ruoka-annoksista puuroon. Jos koira on hiukankaa ylipainoinen, niin se vaikuttaa noihin tassuihin. Yrjölän puuron ohjeet löydät varmasti netistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sonny kirjoitti:

minkälaista ruokaa suosittelet rotikan urospennulle?
Ruokamäärät?Koska aikuisruokaan? Linkkaa joskus toista etutassua. Kasvukipua? ikä 5kk ja paino 24kg.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu