AUTTAKAA!!!!!!

Jos lähen nyt ihan alusta. Tämä koira on ollut aikasemmin perheessä, jossa sitä on hakattu. Siis nyt on ihan kuulopuheista kyse ja nyt tarvis apua. Kaverin kaverilla on koira ja kuulin, että tuo opettaa "pelkäämään" nyrkkiä. On lyömässä nyrkillä koiraa, mutta ei kummiskaan lyö. Joku kaunis päivä koira voi vielä purra. Ensimmäisen kerran kun näin sen, se oli alistuvan oloinen. Puukauhan kanssa on mäiskitty kuonoon, niin että kopse käy. Eli ei siis ihan hiljaa ( onkohan sillä kohta enää hajuaistia jälellä ). Tekis mieleni vaan mennä ja ottaa koira pois. Siis voinko MINÄ ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle tästä ihan kuulopuheiden perusteella vaiko enkö? Pulssi kohoaa aina pilviin, kun miettiikin asiaa. Siis niin kiukuttaa ja suututtaa, että toivon, ettei kyseinen ihminen tule kadulla vastaan. Voi olla, ettei sitten hyvää jälkeä synny...
6689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja ilmoita nopeaan. Ihanaa kun joku puuttuu tuollaiseen touhuun.

Äänestä

Tietenkin sinulla on oikeus ilmoittaa eläinsuojeluvalvojalle kaikista epäillyistä kaltoinkohteluista. Siis epäillyistäkin kaltoinkohteluista ilman mitään todisteita.

Alueesi eläinsuojeluvalvojan yhteystiedot löydät mm Suomen eläinsuojeluyhdistyksen verkkosivuilta:

http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html

Äänestä

Laki on lyömisen suhteen yks selitteinen: se kieltää eläimem lyömisen. Ilmoita vain eläinsuojeluihmisille.

Äänestä

vaikka kuulemma suurin osa näistä jutuista on YLEENSÄ vain naaputi kateutta/vihaa ja siitä tulee 'vain harimia jos asia ei ole niin..', mutta kuvitellaanpa hetki, että olet oikeassa ja eläintä pahoinpidellään..? Ei kannata (ainakaan näissä asioissa) olla, että 'ei se kumminkaan ole niin.. siitä tulee vain harmia..'.Silloin kannattaa ajatella, että jos..

Aika sekavasti selitetty, mutta niin se vain on..

Äänestä

Sinulla on siihen oikeus, ja mielestäni velvollisuus - ilmoita!

Äänestä

Lupasi mennä katsomaan, kuinka koira voi. Toivotaan, että kaikki menee hyvin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*onneton* kirjoitti:

Jos lähen nyt ihan alusta. Tämä koira on ollut aikasemmin perheessä, jossa sitä on hakattu. Siis nyt on ihan kuulopuheista kyse ja nyt tarvis apua. Kaverin kaverilla on koira ja kuulin, että tuo opettaa "pelkäämään" nyrkkiä. On lyömässä nyrkillä koiraa, mutta ei kummiskaan lyö. Joku kaunis päivä koira voi vielä purra. Ensimmäisen kerran kun näin sen, se oli alistuvan oloinen. Puukauhan kanssa on mäiskitty kuonoon, niin että kopse käy. Eli ei siis ihan hiljaa ( onkohan sillä kohta enää hajuaistia jälellä ). Tekis mieleni vaan mennä ja ottaa koira pois. Siis voinko MINÄ ilmoittaa eläinsuojeluyhdistykselle tästä ihan kuulopuheiden perusteella vaiko enkö? Pulssi kohoaa aina pilviin, kun miettiikin asiaa. Siis niin kiukuttaa ja suututtaa, että toivon, ettei kyseinen ihminen tule kadulla vastaan. Voi olla, ettei sitten hyvää jälkeä synny...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu