Mistähän ihmeestä sitä voisi päästä alastonmalliksi? Tarkoitus ei siis ole, että saisin kuvia itsestäni omaan käyttööni, vaan että muut voisivat hyödyntää vartaloani taiteessaan.
Vastaukset 28
- halukkaasta kuvaajasta
olen minä joka voisin maalata/kuvata mutta riippuu tietenkin minkälaista taidetta olit ajatellut ja mihin käyttöön taide tulee?mitään rivoa porno hommaa en halua tehdä mutta muutamia alaston malleja on lopettanut joten tilausta olisi.
maalaukset ovat olleet lähinnä puolisoille lahjaksi ja kuvat ns. piilopornoa missä ei kuitenkaan näy juuri mitään vaikka ilkosillaan onkin kuvat tehty.- Ninni
Maalaukset/valokuvat tulisivat siis lähinnä taiteilijalle itselleen, mihin sitten haluaisivatkaan niitä käyttää. Mistään "eroottisesta" mallinaolosta en ole kiinnostunut. Kokemusta minulla tästä hommasta ei ole, mutta todellakin olisin kiinnostunut!
- valokuvaaja
Toimin pääkaupunkiseudulla pääasiassa, studiotilaa Espoossa ja Helsingissä ja lisäksi Turussa. Malleja tarvitaan lisää .
Ota nyt ensin yhteyttä tälläiseen osoitteeseen niin sovitaan ensin tapaaminen.email [email protected]- tahtoo nähdä
sitten kun kuvia on valmiina, niin olisi kiva nähdä mitä ammattilaiskuvaaja on saanut aikaiseksi.
- sennafin
tahtoo nähdä kirjoitti:
sitten kun kuvia on valmiina, niin olisi kiva nähdä mitä ammattilaiskuvaaja on saanut aikaiseksi.
Jos malli antaa luvan niin pääset korkeintaan katsomaan niitä valokuvakilpailuissa ja kutsunäyttelyissä.
- tahtoo nähdä
sennafin kirjoitti:
Jos malli antaa luvan niin pääset korkeintaan katsomaan niitä valokuvakilpailuissa ja kutsunäyttelyissä.
mä aattelin että sun kuvia pääsis vaikka netistä katteleen, on kiva laittaa kuviaan esille ja saada kommenttia, itellä on pari kuvaa esillä, vaikkei ihmisiä kuvissa olekaan. http://jupp1.deviantart.com
- kuvamallia
sennafin kirjoitti:
Jos malli antaa luvan niin pääset korkeintaan katsomaan niitä valokuvakilpailuissa ja kutsunäyttelyissä.
etsiessä 16-v. kiinalaisneidot ilmiantavat itsensä päivittäisessä
mailipalautteessa.
Avioton rengas kiiltää jo.
-Maksullisuus on päivän sana.
30% naisi jo. Ei aviovuoteeseen.
- KPy
Kaikki taiteeseen viittaavatkin oppilaitokset tarvitsevat malleja. Kuvataideakatemian lisäksi ainakin arkkitehti yo:t piirtävät alastonmallista ja varmaan taideteollisen korkeakoulun opiskelijatkin.
http://www.kuva.fi/portal/tietoa_kuvataideakatemiasta/ - Kömy
Laita emailia [email protected] (oikeesti 06-alueelta)
- Tuomas
Hei Ninni,
etsin aina uusia malleja erilaisiin
taideprojekteihin.
Kuviani voit nähdä täällä http://www.polaroiskis.fi
Ota yhteyttä, niin puhutaan lisää.
Tuomas Marttila - fotógrafo
Moi, Ninni!
minäkin tarvitsen joskus mallia omiin projekteihin.
ammatikseni kuvaan lähinnä business-ihmisiä liike-elämän kuvituksiin, mutta joskus on mukava kuvata ihan omaksi ilokseen, vaikka esteettisistä lähtökohdista.
jos kiinnostaa, ota yhteyttä ja kerro hieman tarkemmin itsestäsi, ja millaisista kuvista olet itse kiinnostunut.
kuten joku jo aiemmin totesi, myöskään minä en ole kiinnostunut mistään pornojutuista, mutta toisaalta on aika vaikeaa ja luonnotonta yrittää eliminoida sitä luontaista aistillista eroottisuutta, joka naisen ruumis itsessään kantaa.
tosi hauskaa sinänsä, että aloite on näinkin selkeästi mallin puolelta... (-:
Jarska- vanhempaa konkaria
kiinalaiset 1992 pojat laiskuuttaan
maksullisesti antautuisivat jos ehtisivät
s. tammi 15.-4.5.
- fotógrafo
ai niin e-mail on [email protected]
t. Jarska - taidekoululainen
Hei,
Tarvitsen mallia kun haluaisin tehdä muutamia akryyli ja tempera töitä.
T Art - Inkakuningas
..Joten laitahan mailiosoitteesi, niin kerron, mistä näet vanhoja töitäni. Katsotaan sitten olemmeko samoilla linjoilla kuvien suhteen.
[email protected] - Omega!
Moi!
Laita viesti: [email protected]
Asia vilpitön Jope Ruonansuun sanoin!
T: Ilpo - stena
soita ja kysy työväenopistoilta, taidekouluilta ja kameraseuroilta, Paikallisilta taideseuroilta.
Palkka on 13-17 e tunti.- malliksi
Terve. Tarvitsen alastonmalleja opetuksessani. Jos halua malliksi varmaan onnistuu. Opetan parina iltana viikossa kansalaisopistossa malli muovailua . Ja muitakin kursseja aina tulee, joten ota yhteyttä kalliolan kansanopistoon niin saat kuvanveisto opettajan numeron.
- Miksu..
Moi. Vieläkö teet mallin töitä? Olisi tarve mallille lyhyehköön digitaaliseen projektiin...Kyseessä siis valokuvaus. Jos kiinnostaa ota yhteyttä...
- Kuvaaja;)
Löysin vanhan ilmoituksesi ja olenkin taas vailla mallia itselleni työtäni varten! Jos vielä olet kiinnostunut niin ota ihmeessä yhteyttä!
- Teatterilainen
Moi Ninni!(oliko se?)
Harrastajateatteri ( 50 km Helsingistä) hakee alastonmallia teatteriesitykseensä ensi kevääksi.
Ei roolisanoja.
Roolina olisi naishenkilö, alaston,ehkä jotenkin verhottuna, joka tuodaan esityksen
loppupuolella sovinnon ja rakkauden symbolina näyttämölle.
Esityksiä noin 10.
Katsojia 50 - 85 / kerta (toivottavasti)
Omassa porukassa esiintyy (oletettavaa) ujoutta ja paikallistunnettavuutta niin paljon että
joudumme turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
Viestisi oli jo aika vanha mutta jos vielä tällainen erilainen kuvauksellisuus kiinnostaa niin
ota yhteyttä.
Tai jos tämän näkee ja lukee joku muu , kunhan on yli 18 vuotta,niin siitä vaan... keskustellaan
Teatteriterveisin
RAMPE 0400 718 590 Olen etsinyt juuri mallia kuvauksiin.Kerro tarkemmin [email protected]
- Make2
Mikäli joku tarvitsee miesmallia, olisin kiinnostunut.
Lähinnä Mikkeli ja lähiseutu. Ninni tuskin enää lukee tätä ketjua mutta vastaavanlaisella asenteella oleva voi halutessaan ottaa minuun yhteyttä ja tiedustella sopivuutta maalausmalliksi. Sopiva ikä voisi olla luokkaa 25-35 vuotta ja noin 150 km säteellä Helsingistä.
- kusiini
Aika hyvä ketjupolttoja cuosien takaa. Kuinkahan monen asia oikeasti oli niin sanotusti vilpitön?
- Uukkisl
Mutta mitähän kuuluu tänään herroille Rampe, Ilpo ja Jarska? Taitaa pojat vieläkin haikailla alastoman Ninnin perään!
- ......kuvaaja
Onkohan se Ninni lopulta seitsemän vuoden aikana päässyt levittämään....
- Julia7846
Toi näyttää sopivalta : www.alastonmalli.com !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390