Tule, tule,
käväise siinä
lähelläni..
Hengitä ylleni
kätesi minua
tavoittaessa.
Ihoni,
hohkaavainen,
janoaa janoaa
Sinua..
Hipaise hellästi,
kosketa
voimallasi.
Kulmieni kaaret
vartoavat.
Suuni on odottava
ruusunnuppu.
Tämä on kiitävä
kallis hetki...
Vielä olet siinä..
ja minä tässä.
käväise siinä
lähelläni..
Hengitä ylleni
kätesi minua
tavoittaessa.
Ihoni,
hohkaavainen,
janoaa janoaa
Sinua..
Hipaise hellästi,
kosketa
voimallasi.
Kulmieni kaaret
vartoavat.
Suuni on odottava
ruusunnuppu.
Tämä on kiitävä
kallis hetki...
Vielä olet siinä..
ja minä tässä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
käväisinkin, mutta en hennonnut herättää...?
tunnetta, pidin tästä kovasti
kun tykkäsit :)
>> Ihoni,
hohkaavainen,
janoaa janoaa
Sinua..
Tulee mieleen että voiko tällaista ylipäänsä kirjoittaa? Onko se sopivaa; - ehkä jos on nuori ja nätti? Mutta aikuinen ihminen? Onko rakkaus vain sallittu Abelardille Heloiselle, ja parikymppisille? Ja sitten liekki on loppu, ja sammunut, ja järkevä elämä alkaa?
Luin yhdestä lääkärikirjasta kesällä - että ihminen periaatteessa säilyttää kaikki nämä tunteet ihan 70-80 vuotiaaksi, tai kuolemaan asti, mutta häpeästä, syyllisyydestä ym. kulttuurisyistä ei salli niitä.
Jos nuoruuden myytti olisi tässä?
Tulipahan mieleen... tässä ohimennen..
Oi, Saharan tuuli,
tule,
ja polta
sisältä.
oikeastaan liittynyt nuoruuteen vaan toistaiseksi harvoihin yhteisiin hetkiin..
Että joku tässä maailmassa puhuu rakkaudesta.
:-)
Sitä on viime viikkoina kuullut niin paljon, johtuen omasta tiedonhalusta ja uteliaisuudesta - mikä on saanut minut ajattelemaan että ihminen pohjimmiltaan on paha ja väkivaltainen otus. Pettyy ihmisiin.
Eilen luin Arvi Kivimaan muistelmia, ja hän sanoi ettei luova ihminen saisi olla liian sosiaalinen. Että on varjeltava itseään siltä pettymykseltä, mikä ihmisten kanssa tekemisissä oltaessa tulee lopulta vääjäämättä vastaan.
oli tämä tämmöinen oivallus