Olen 20 vuotias tyttö ja olen asunut avoliitossa 1,5 vuotta.Nyt näyttää olevan edessä se mitä en voisi kuvitellakaan.Minusta ja miehestäni riippumattomista syistä seurustelumme näyttää mahdottomalta.Oloni on ihan toivoton.Olen kerrankin löytänyt miehen jonka kanssa suunnittelimme hankkivamme perheen, talon jne.Olen hieman vaativa miesten suhteen ja luulen etten pääse ikinä yli erostani minulle maailman parhaaseen mieheen.Kukaan muu ei kiinnosta ja tuntuu, että joudun olemaan yksin koko loppuelämäni.Voisimme jatkaa seurustelua, mutta tilanne on mennyt sellaiseen pisteeseen etten halua olla hänen äitinsä kanssa missään tekemisissä ja tähän on syynä eräs tyttö jonka kanssa poikaystäväni harrasti seksiä ennen seurusteluamme.
En viitsi alkaa kirjoittamaan täydellistä selostusta kun muutenkin voi olla hankaluuksia jaksaa lukea tätä loppuun.
Juttuni pointti on se, että te jotka olette kokeneet saman.Siis eronneet pitkäaikaisesta suhteesta vaikka kumpainenkin haluaisi yhteisen tulevaisuuden.miten pääsitte yli?
En usko koskaan löytäväni yhtä mukavaa, komeaa ja juuri minulle sopivaa miestä kuin nykyinen kumppanini.
En viitsi alkaa kirjoittamaan täydellistä selostusta kun muutenkin voi olla hankaluuksia jaksaa lukea tätä loppuun.
Juttuni pointti on se, että te jotka olette kokeneet saman.Siis eronneet pitkäaikaisesta suhteesta vaikka kumpainenkin haluaisi yhteisen tulevaisuuden.miten pääsitte yli?
En usko koskaan löytäväni yhtä mukavaa, komeaa ja juuri minulle sopivaa miestä kuin nykyinen kumppanini.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrohan nyt koko juttu. Musta tuntuu aivan mahdottomalta että kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä eroaisi tahtomattaan. Ei pysty ymmärtämään, saatikka sitten neuvomaan, anteeksi.
Kuulostaa surulliselta tilanteelta. Mutta jos tosiaan rakastatte toisianne niin teidän pitää pitää rakkaudestanne kiinni. Niin kuin hääseremoniossakin sanotaan: "niin myötä kuin vastoinkäymisissä". Teidän pitää yrittää vain selvittää tämä asia.
Minäkään en kyllä ymmärrä nyt aivan täysin. Kuten edellinenkään kirjoittaja. Ehkä on parempi jos kerrot koko jutun.
ps. Toivon että pääsette tästä yli, ja suuntaatte kohti onnellista ja YHTEISTÄ tulebaisuutta =)
yleensä parantaa haavat, vaikka se kuulostaakin kuluneelta kliseeltä.
Ei sitä silloin usko, kun maailma kaatuu niskaan, mutta jonain päivänä huomaat päässeesi yli ja jatkavasi eteenpäin.Niin kävi mullekin, vaikka luulin etten vois enää kenestäkään välittää tai että ei ketään enää tulisikaan.Mutta hiljalleen kipu katoaa, ja eräänä päivänä mua vastaan käveli ne maailman ihanimmat silmät..
Kaikella tässä maailmassa on tarkoituksensa, ja asiat yleensä järjestyy, vaikka ei aina niin kuin haluais.And life leads..pitää vain jaksaa uskoa.
Anna itsellesi aikaa, se on ainoa neuvo jonka osaan antaa.Aika korjaa kyllä.Ja huomaat olevasi vahvempi kuin nyt luuletkaan.
Oltiin suunniteltu tulevaisuutta poikakaverini kanssa. Suunnitelmissa oli 3lapsinen perhe, omakoti talo, saab 95, ja joku moottoripyörä ja niin edelleen. Mut kaikki sortui nyt kesällä. Poikakaverini ei sietänyt edes sitä että muut jätkät tsiigailivat mua. Hänestä tuli kauhean mustasukkainen ja epäluuloinen. Luottamuskin oli kuulemma mennyt kauan sitten. Silti hän halusi jatkaa seurustelua, ja niin tahdoin minäkin, mutta se oli suorastaan mahdoton yhtälö...Yli en ole vielä päässyt, en tiedä pääsenkö edes, sillä meillä oli jotain niin suurta, ja nyt se kaikki on poissa:( Miten sitä muka pitäisi päästä irti poikakaverista, josta on tullut niinkin läheinen ystävä??? Tekee helvetin kipeää.
Mun rakkaani, se kaikkein läheisin ystäväni ja uskottuni, kulki vierelläni viisi vuotta ja lähti sitten pois.Se sattuu vieläkin niin paljon että silmissä sumenee, mutta ei voi muuta kuin jatkaa eteenpäin.On pakko päästää irti.Pakko vaan elää eteenpäin vaikka sydämessä onkin sen rakkaani kokoinen reikä.
Vaikeinta mulle oli tajuta, että hän ei todella enää tule takaisin.Et puhelin ei enää soi.Mutta hiljalleen sen kanssa oppii elämään.Ja hitaasti alkaa unohtaa.Ja sekin päivä tulee jolloin ei enää satu muistaa.
Elämä vaan on välillä julmaa.But everybody hurts sometimes..