olen

tavallinen työssä käyvä, lakia enimmäkseen noudattava veronmaksaja. Saan silloin tällöi pysäköinti/ ylinopeussakkoja, jotka olen maksanut pois, koska ymmärrän, että vika on pelkästään itsessäni. Sitä vain en voin ymmärtää, miksei poliisia näy edes ydinkeskustassa ja kaikenmaailman jengit ja hörhöt saa nykyään tehdä mitä huvittaa poliisin vain muiden mukana ihmetellessä tätä. Johan maalaisjärki luulisi sanovan, että poliisin näkyvyys toimisi jo ennalta ehkäisevästi, eli miksei ole partioita edes rautatieaseman alueella ? Asuessani jonkun aikaa thaimaassa kiinnitin huomiota poliisien jalkapartioihin,joita tuntui riittävän joka kaupungissa turvallisen tiheään, eikä koskaan mitään sattunutkaan, vaikka liikuin yleensä yksin ja myös yöaikaan. Siihenkään on paha vedota ettei ole rahaa moiseen, kun verrataan meidän ja thaimaan verotusta (siellä 2 %). Siis ryhtiä asioihin ja jalkapartiot kaduille, niin saa taas liikkua pelkäämättä, niinkuin joskus takavuosina.
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En tietenkään tunne tilannetta Thaimaassa, mutta Suomi onkin Suomi. Suomessa on rahan puute ja lainsäädäntö tehnyt tilanteen tällaiseksi.
Jos otetaan esimerkki, että jossakin paikassa pitää näkyä vaikka kaksi poliisia 24 h/vuorokausi, niin lainsäädännöstä seuraa, että sitä varten pitää olla noin 20 viranhaltijaa, jotta homma pyörisi.
Suomessa poliisilla on 8 tuntinen työpäivä ja lakisääteiset vapaat, vuosilomat, sairauslomat, isyyslomat, Pekkaset, jatkuva koulutus ja jne. aivan loputtomiin. Eli jos on kolme työntekijää, niin heistä joku on aina pois em. sosiaalipoistuman vuoksi.

Äänestä
  • Onko teillä missäpäin 8h työvuoroja ??

    "Suomessa poliisilla on 8 tuntinen työpäivä "

    Äänestä

  • keke.. kirjoitti:

    Onko teillä missäpäin 8h työvuoroja ??

    "Suomessa poliisilla on 8 tuntinen työpäivä "

    ... 8 tuntista päivää 3:ssa vuorossa. Tosin pikkuhiljaa ollaan menossa kohti 12 tuntisia vuoroja monissa paikoissa.

    Äänestä

  • Jugi kirjoitti:

    ... 8 tuntista päivää 3:ssa vuorossa. Tosin pikkuhiljaa ollaan menossa kohti 12 tuntisia vuoroja monissa paikoissa.

    höpö. Kaikki tuntemani poliisit tekevät 12 tuntista päivää kentällä ja tutkinassa sitten 8 h - seuraava päivä pituisia. Ja tunnen poliiseja useista kaupungeista. Eli sana pääsääntöisesti ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Jooseppix kirjoitti:

    höpö. Kaikki tuntemani poliisit tekevät 12 tuntista päivää kentällä ja tutkinassa sitten 8 h - seuraava päivä pituisia. Ja tunnen poliiseja useista kaupungeista. Eli sana pääsääntöisesti ei pidä paikkaansa.

    12 tunnin vuorot ei ole sallittuja, jollei työntekijä, yleensä konstaapeli jollain etuliitteellä, siihen suostu.

    Käytäntö ei ole läheskään niin yleinen maassamme kuin kolmivuorotyö, jossa tehdään 8 tuntisia vuoroja pääsääntöisesti.

    Ehkä tämä 12 tuntinen käytäntö on otettu käyttöön siellä suunnilla, missä asustelet ja mistä tunnet poliiseja.

    Äänestä

Jengeillä ja hörhöillä ei ole rahaa, joilla maksaa riehumissakkoja ja sitäpaitsi nehän voisivat sanoa jotain poikkipuolistakin säikyille poliisinössöille. Autojen kyttääminen ja sakottaminen on paljon parempi bisnes, ainahan kuitenkin joku ajaa ylinopeutta.

Äänestä

Ihmettelet kyllä ihan samaa asiaa ku minäki. Kysyin asiasta poliisilta itseltään ja vastauksena tuli seuraavaa:

Poliisin työnkuva on laajentunu ja poliisia tarvitaan yhä useammin. Ainoa ongelma onkin, että poliiseja on entistä vähemmän. Poliiseja kyllä koulutetaan ja koulun aloituspaikkoja lisätään, mutta avoinna oleviin virkoihin ei ole millään laitoksella rahaa ottaa työntekijää.

Näin ollen poliisille jää entistä vähemmän aikaa ennalta estävään toimintaa ja näkyvään partiointiin.

Pitänee vissiin alkaa kattomaan ketä äänestää, josko tästä maasta edes joskus vielä sais turvallisen.

Äänestä
  • ..kerrankin fiksu vastaus näillä palstoilla. Ei se nössöydestä eikä mistään muustakaan fiktiivisestä jorinasta ole kyse, jos esim. kihlakunnan (6 kuntaa) alueella partioi 3 partiota.. Ei siinä paljon pysty ennaltaestävää toimintaa suorittamaan, kun sinkoilee pitkin poikin tehtävillä.. Mutta tämä on tätä ja luulempa, ettei se äänestämällä miksikään muutu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan. kirjoitti:

tavallinen työssä käyvä, lakia enimmäkseen noudattava veronmaksaja. Saan silloin tällöi pysäköinti/ ylinopeussakkoja, jotka olen maksanut pois, koska ymmärrän, että vika on pelkästään itsessäni. Sitä vain en voin ymmärtää, miksei poliisia näy edes ydinkeskustassa ja kaikenmaailman jengit ja hörhöt saa nykyään tehdä mitä huvittaa poliisin vain muiden mukana ihmetellessä tätä. Johan maalaisjärki luulisi sanovan, että poliisin näkyvyys toimisi jo ennalta ehkäisevästi, eli miksei ole partioita edes rautatieaseman alueella ? Asuessani jonkun aikaa thaimaassa kiinnitin huomiota poliisien jalkapartioihin,joita tuntui riittävän joka kaupungissa turvallisen tiheään, eikä koskaan mitään sattunutkaan, vaikka liikuin yleensä yksin ja myös yöaikaan. Siihenkään on paha vedota ettei ole rahaa moiseen, kun verrataan meidän ja thaimaan verotusta (siellä 2 %). Siis ryhtiä asioihin ja jalkapartiot kaduille, niin saa taas liikkua pelkäämättä, niinkuin joskus takavuosina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu