Moi, oon 16 vuotias tyttö keski-suomesta. Ongelmana on äitini. Hän kohtelee mua kuin 10 vuotiasta :S
Noh.. ihan ensiksi, mainitsin tässä eräänä päivänä että voisin värjätä hiukseni tummemmaksi, no siihen hän sitten "katotaan sitä sitten ens kuussa" toinen, sanoin että jos ens kesänä haluan lähtee yksin esim. tampereel käymään ni siihen se tokas "no, katotaan sitä ens kesänä" siis kaikkee tällasta. Ja se päästi mut kuitenkin jo viime hiihtolomalla itekseeen käymään 165 kilsan pääs.
Eikö nyt 16 vuotias ole tarpeeksi vanha päättämään tällaisista asioista että äidin tarvitsee sanoa noin?
Tietääkseni aika monikin ikäiseni matkustelee jo yksin ja hoitelee muita juttuja vain sanomalla siitä kotona "lähden nyt helsinkiin, moikka" mutta kun mitä mun äiti tollaseen sanois jos vaan noin sanoisin... arvaan kyllä.
Mitä tälle nyt voisi tehdä että sen päähän sais järkee, puhuisin tottakai mutta tuntuu ettei se puhuminen auta.
Mun isä on kuitenkin reilumpi, se antas mun mennä kun vaan sanon mihin olen menossa
(tarkoitin nyt tuolla että jos eri paikkakunalla olisin menossa käymään) mutta äiti on erilainen.
Tuntuu että hän pitää "liikaa kiinni" olen kohta 17, ja jos sama käytös jatkuu mä en jaksa enää. Kohta kuitenkin sitten jo täysi ikäinen, eikö olisi jo aika alkaa päästää irti tyttärestään.
Mutta kun ei, hän ei näytä tajuavan että hänen tyttärensä on jo iso tyttö ja haluaa toimia jo itsenäisesti, ilman että vanhemmat "roikkuu käsivarressa" joo, aika erikoisesti sanottu, mutta niin se vain tuntuu, vanhemmat ei voi päästää tytärtään menemään, varsinkaan mutsi.
Olen puhunut tästä isälleni että äiti on tuollainen, mutta tuntuu että hän ei tee asialle mitään, ehkä hän ei voi, niin kuin en minäkään :(
Mutta kaipaisin nyt neuvoja, mitä voisi tehdä että äiti lopettaisi tällaisen käytöksen ja antaisi tyttärensä mennä.
Noh.. ihan ensiksi, mainitsin tässä eräänä päivänä että voisin värjätä hiukseni tummemmaksi, no siihen hän sitten "katotaan sitä sitten ens kuussa" toinen, sanoin että jos ens kesänä haluan lähtee yksin esim. tampereel käymään ni siihen se tokas "no, katotaan sitä ens kesänä" siis kaikkee tällasta. Ja se päästi mut kuitenkin jo viime hiihtolomalla itekseeen käymään 165 kilsan pääs.
Eikö nyt 16 vuotias ole tarpeeksi vanha päättämään tällaisista asioista että äidin tarvitsee sanoa noin?
Tietääkseni aika monikin ikäiseni matkustelee jo yksin ja hoitelee muita juttuja vain sanomalla siitä kotona "lähden nyt helsinkiin, moikka" mutta kun mitä mun äiti tollaseen sanois jos vaan noin sanoisin... arvaan kyllä.
Mitä tälle nyt voisi tehdä että sen päähän sais järkee, puhuisin tottakai mutta tuntuu ettei se puhuminen auta.
Mun isä on kuitenkin reilumpi, se antas mun mennä kun vaan sanon mihin olen menossa
(tarkoitin nyt tuolla että jos eri paikkakunalla olisin menossa käymään) mutta äiti on erilainen.
Tuntuu että hän pitää "liikaa kiinni" olen kohta 17, ja jos sama käytös jatkuu mä en jaksa enää. Kohta kuitenkin sitten jo täysi ikäinen, eikö olisi jo aika alkaa päästää irti tyttärestään.
Mutta kun ei, hän ei näytä tajuavan että hänen tyttärensä on jo iso tyttö ja haluaa toimia jo itsenäisesti, ilman että vanhemmat "roikkuu käsivarressa" joo, aika erikoisesti sanottu, mutta niin se vain tuntuu, vanhemmat ei voi päästää tytärtään menemään, varsinkaan mutsi.
Olen puhunut tästä isälleni että äiti on tuollainen, mutta tuntuu että hän ei tee asialle mitään, ehkä hän ei voi, niin kuin en minäkään :(
Mutta kaipaisin nyt neuvoja, mitä voisi tehdä että äiti lopettaisi tällaisen käytöksen ja antaisi tyttärensä mennä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mielestäni olisit riittävän vanha käymään esim. Tampereella (kuinka kaukana asut) ja hoitamaan osittain asioitasi. Tosin olen eri mieltä siitä, että moni voi lähteä noin vaan pelkästään heippa sanomalla. Mutta jos asiallisesti sovitaan niin mikä ettei. Itselläni on 16 täyttävä poika ja toivoisin vähän enemmän itsenäisyyttä ja kotoa kauemmaksi lähtemistä.
Itse olin 16 v kun olin 6 viikkoa Ruotsissa kielikurssilla ja kesätöissä. Jälkeen päin ajatellen, jospa vanhemmat olisi tienneet... tosin mitään erikoista ei sattunut, vaikka riskit oli suuret. Kyllä sinun ikäiselläsi järkevällä nuorella ihmisellä itsesuojeluvaistokin toimii.
Tosin en osaa kovin hyviä neuvoja antaa äitisi kanssa neuvotteluun. Kokeille neuvottelua sitten kun sinulla on valmiimpi suunnitelma. kovin epämääräiseltä kuulostava suunnitelma ei vakuuta, varsinkaan jos on menoa yön yli tai kovin kauas.
Jos todella olet kuusitoista, kohta seitsemäntoista, tarvitseeko sun kysellä äidiltäsi lupaa kaikkeen? Nimenomaan se, että pidät itseäsi riittävän vanhana, tarkottaa mun mielestä sitä että voit tehdä päätöksesi vaikka se ei jotain muuta miellytäkään.
Vai onko kyse siitä ettet halua loukata äitiäsi?
Mulla se ainakin meni niin että 16 ikävuoden paikkeilla vanhempien komennusvalta alkoi heikkenemään, ei meillä mitään riitoja ollut, he vaan ymmärsivät sen että jos jotain päätän, tiedän tekoni seuraukset ja otan siitä vastuun.
(Nyt olen yhdeksäntoista)
Eli jos äiti vielä 16-vuotiaana kieltää lähtemästä naapurikaupunkiin yms, ei sitä kannata ehkä niin orjallisesti noudattaa. Siinä vaiheessa vanhempien sana ei enää ole laki, vaan heillä on omat mielipiteensä ja sinulla omasi, ja nehän eivät tietenkään aina sovi yksiin joten ei se maailmaa kaada vaikka käyttäisit omaa harkintakykyäsi. Ja pliis, älkää vanhemmmat ihmiset vetäkö tästä herneitä kärsään, niin se vaan menee!=)
Öh..? Meillä ainakin olisin lentänyt pihalle himasta jos olisin lähtenyt ilman vanhempien suostumusta johonkin tampereelle tms? Helsinkiinkään ei saanut lähtee (30km??) ennen kuin olin jo yli 17!!
kyllä se on lupumisen tuskaa, jota äitisi tuntee.
on rankkaa huomata kuinka nopeasti aika kuluu, se pikkuinen nyytti, joka juuri syntyi, on nuori neiti ja menossa...
puhu asiasta. sano että olet jo melkein täysi-ikäinen. ja että et ole ennenkään pahempia tyhmyyksiä tehnyt (toivottavasti et ole). sano, että oma on pääsi, tuo katsotaan ensikuussa on tosi hyvä ja käytetty keino siirtää väistämätönta edes hiukan eteenpäin... (meillä tuli juuri irokeesi murkulle tuon viivyttelyn jälkeen... mutta jos lapsi todella jotain haluaa ja ensikuussakin sitä pyytää, niin silloin hän yleensä on tosissaan, eikä haihattele)
esikoin 15v on muuttamassa toiselle paikkakunnalle lukioon. arvaa kuka pelkää... itripäästäminen on kauhean vaikeaa...
mutta koeta selittäää sitä aidillesi. näytä vaikka tämä vastaus ja korosta, että et sittenkään ole ottamassa irokeesia etkä vielä edes hankkimassa omaa asuntoa.
Sinähän olet vielä pikkutyttö!!!
Äitisi päättää asioistasi vielä... et ole täysikäinen...
Kuules nyt "valo" onks sun mielest 16 vuotias tosiaan joku pikkutyttö?! Se on jo aika lähellä täysikäistä. Että mietipäs uudestaan mitä sanoit.
Ja kiitos muiden vastauksille. Sanoin siitä hänelle taas eilen ja nyt niin, että sanoin että enkö ole jo tarpeeksi vanha päättämään siitäkin kampaajalle menosta ihan itse ettei hänen tartte siihen puuttua menenkö vai enkö. Jäi tuijottamaan, sit ku vilkasin et mitä se siin tuijottaa se rupes vaan nauramaan.
En nyt ymmärrä tuota ollenkaan.
Mietinkin jo (vaikka se ei paras keino olekaan) että menen vaan sinne kampaajalle, varaan ajan ja menen kanssa sinne sitten sinä päivänä minkä olin sopinut, sanomatta siitä mitään mutsille.
Eihän tuossa kai järkeä ole, mutta ajattelin sitä siltäkin kantilta,että mutsi alkas tajuta mun jo olevan niin vanha että kyllä tuollainen asia minulta onnistuu, ilman että hänen pitää siihen puuttua.
No mut saatte laittaa lisää kommentteja tähän asiaan, mutta näin päätin tehdä. Se tietysti suuttuu siit, mut entäs sitte. Pitäs sen alkaa jo tajuta ettei hän päätä enää sellasista asioista.
Niinhän se nyt lain mukaan on että jos alle 18-vuotiaalle jotain ikävää käy niin vanhempien kimpussa ne poliisit ja sossut on. Koska heidän on lain mukaan vastuu.
18-vuotiaana saa vastata kaikista hölmöyksistään itse.
tässä yhteiskunnassa on melko yleinen tapa että vanhemmat sitten edelleen tukevat aikuisikäistä lastaan esim. antamalla tämän asua luonaan ja antamalla käyttörahaakin. Joissain muissa kulttuureissa edellytetään mukulan elättävän itsensä ja tienaavan jo huomattavasti nuorempana.
Elikkä, kenen rahoja käytät sen lauluja myös laulat...
Siitä vaan itsenäistymään. Näitä asioita olen paljon puinut esikoiseni kanssa. Tyttö on nyt 18 ja asuu kyllä yksin mutta minun lompakollani käy varsin taajaan. Hänellä tuntuu olevan epäselvä käsitys siitä mitkä ovat minun oikeuteni omaan rahaani: rahoitan asioita jotka katson itse järkeviksi ja järjettömyyksiin (minun mielestäni) tarvittavat rahat tyttö tienatkoon itse.
Olet 16 ja lähellä täysi-ikäistä... siitä huolimatta täysi-ikäinen ei välttämättä ole vielä vastuun tuntoinen aikuinen... joten joudut ehkä vielä täysi-ikäisenäkin kuuntelemaan mutsisi neuvoja...
Elä sen kanssa... joudut kuuntelemaan äitiäsi joka kovilla ponnistuksilla toi sinut tähän maailmaan ja on käyttänyt paljon rahaa sinun hengissä pitämiseen ja onnellisuutesi yllä pitämiseen...
Joten paras tapa on jutella äitillesi keskustelulla eikä karkaamalla salaa jollekkin kampaajalle...
keskustelunkin voi hoitaa kuten varttunut ilman kinasteluja... sehän nyt huonon kuva antaa jos vain kiljut että olet pian täysi-ikäinen tai pyörit lattialla kuin elävä lattiamoppi.... kiljuen ja potkien... anna äiteellesi varttunut kuva itsestäsi...
ehkä se muuttaisi asioita... joo olet vielä pikkutyttö aikuisenakin jos valitat tällaisen sivun foorumeilla äitistäsi... lopeta se ja hanki elämä... (sopisi myös minunkin hankkia elämä)
heh...
Tuostapa tulikin mieleen, miten hankala sille on joskus puhua, ku se menee vaa huutamiseks. Ja mä oon sille sanonu ettei sille voi puhua normaalisti, ku ei se kuuntele normaalia puhetta. Kuuntelee vasta sitte paremmi jos alkaa huutaa "Ja minähän en huutamista kuuntele" sano kerran jotenki noin :D Nii et siinäki mieles on vähän hankala sille ruveta puhumaan, aina on olevinaan muita parempi. Ja sitte se alkaa syyttää siitä mua, että mä en osaa keskustella normaalisti. No mitä pitää ite ruveta aina päälle puhumaan omiaan eikä voi kuunnella.
Näitä kirjottaessa tulee ne tappelut mieleen kun se tosiaan tekee niin.
Mutta loppu sille on tultava että se ei saa enää niin pitää kiinni, pitäs päästä jo pikkase irti. Menemään vapaammin.
mä oon 17 ja mua pidetään 7vuotiaana.. en saa mennä mihinkää.. se on ärsyttävää..
aika vitusti :D
Puhu sun porukoille asiasta. Minäkin nyt puhuin siitä. Mutsi suutuksissaan sanoi sitten "Et lähe mihinkään! Sun pitää kasvaa viel 5 vuotta ennen ku oot 16 vuotiaan tasol"
Enhän mä tota tietenkää tosissani ottanu, ymmärsin et suutahti ja siks sano niin.
Mutta asia on nyt käsitelty, ja hän sanoi eka "mikä kiire sull on lähtee" ymmärsi väärin, joten selvensin et eihän mull mikään mutta ku oon jo sen ikänen et ite pitäs alkaa jo opetella matkustelee.
Tosin se jäi vaan vähän auki päästääkse sit kans menee... :S
Mutta kun kerran näin on nyt tästä puhuttu ni eiköhän se siit.
Joten sano sinäkin vaan siel kotona asiast et sua ärsyttää ja jotai että et ole enää mikää pikkupoika (minunki piti moneen kertaan sitä toistaa etten ole enää mikään pikkutyttö)
Et kannattaa puhua niille, sillä se selviää ;)
Olet iässä, jossa olet samalla sekä pikkutyttö että aikuistumassa oleva nuori neiti. Haluat lisää rajoja, joita äitisi ei ole vielä valmis antamaan.
Voisitko neuvotella äitisi kanssa esimerkiksi kysymällä, miten hän toivoisi sinun osoittavan, että osaat kantaa vastuuta teoistasi, huolehtia itsestäsi ja ymmärrät, että vastuu ja oikeudet tuovat mukanaan myös velvollisuuksia.
Meillä lapset vetovat usein ikäänsä halutessaan lisää oikeuksia. Oikeuksien mukana tuleva vastuu sen sijaan unohdetaan. Lapset siis ikään kuin ehdottavat, että he saavat oikeuksia, mutta me vanhemmat kannamme edelleen sen vastuun kaikista tekemisistä ja niiden seurauksista.
Ja niinhän me tietysti teemmekin. Tuskin koskaan lakkaan huolehtimasta lapsistani ja toivomasta, että heidän elämänsä kaikkine yllätyksineen (joita meille kaikille tulee) sujuisi kohtuullisen hyvin.
Sinun ei tarvitse ymmärtää äitiäsi, mutta voisit yrittää katsoa asiaa omalta kannaltasi myös toisesta näkökulmasta (mikä on myös taito, joka osoittaa, että et ole enää pikkutyttö). Voisitko olla ylpeä äidistäsi? Sinulla on nimittäin äiti, joka välittää sinusta ja on valmis pitämään huolta sinusta.
Anna äidillesi anteeksi, että hän pitää sinua edelleen pikkutyttönä. Äidillesi olet sitä ehkä vielä pitkän aikaa, eikä se tarkoita sitä, että äitisi sinussa roikkuisi. Se on sinun äitisi tapa osoittaa rakastamista ja välittämistä.
Tulee se päivä, kun äitisi huomaa sinun kasvaneen, usko pois. Sinun iässäsi on ihan tavallista, että kaikki vain tuntuu tapahtuvan liian hitaasti. Nuorena on aina kiire eteenpäin, ja niin kuuluukin olla. Äitisi ehkä kuitenkin haluaisi pehmittää tietäsi ja olla vielä tukenasi.
Suomi on täynnä ikäisiäsi nuoria, joilla ei ole ihmistä, joka heistä välittäisi tarpeeksi huolehtiakseen heistä. Sinä et heitä ehkä näe, mutta älä huoli, näky ei ole hääppöinen vaan säälittävä.
Joku ehdotti, että alat vain päättää asioistasi välittämättä vanhemmistasi. Se on ainakin varmin tapa osoittaa, että et ole kovin fiksu nuori neit. Se on myös varmin tapa menettää luottamus, jonka pitäisi olla molemmin puolista. Vanhemmat päättävät asioistasi kunnes olet täysi-ikäinen. Se on vanhemmillesi paitsi oikeus myös velvollisuus.
Omia lapsiani en vielä päästä niin pitkälle kuin haluaisivat yksin mennä. Luotan kyllä omiin lapsiini ja he ovatkin fiksuja lapsia. Mutta tiedän ulkomaailmasta enemmän kuin he, ja siellä ulkomaailmassa on niin paljon vähemmän fiksuja ihmisiä, joihin en todellakaan luota. Toiseksi, 16-vuotiaani pärjääminen yksin vaikkapa pidemmillä matkoilla on kiinni sekä kyvystä huolehtia itsestään että myös pelkästä tuurista. Haluaisin, että tuon tuurin osuus pienenee ja kykyjen osuus lisääntyy, ja tiedän, että iän myötä näin tulee käymään.
Olen äiti ihan kuin sinunkin äitisi. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja kasvan heidän kanssaan. Ikä on myös suhteellinen asia. 16-vuotias näyttäytyy ihan erilaisena sen mukaan mihin voi verrata. Sinä voit verrata itseäsi vain nuorempiin, mutta äitisi vertaa sinua vanhempiin. Siksi teillä on erilainen mielipide siitä, mikä on sopiva ikä alkaa päättää omista asioistaan.
Toivotan hyvää jatkoa ja antoisia keskusteluja äitisi kanssa. Keskustelkaa myös muista asioista kuin näistä, niin opitte tuntemaan toisianne paremmin ja kunnioittamaan toistenne mielipiteitä.
Itse muistan nuoruudestani, että halusin kiihkeästi olla aikuinen. Kuvittelin kaikkien asioiden olevan erilaisia, sitten kun saa itse päättää itsestään. Asiat olivatkin hyvin, mutta kukaan ei ollut muistanut kertoa, miten paljon aikuiseksi kasvaminen sattuu sydämeen. Sinun äitisi kuitenkin tietää sen, eikä tahdo, että sinuun vielä sattuu.
Mulla on ihan sama tilanne..mikä on nyt kyllä hieman muuttunut..nii mä oon kanssa samanikänen kun sinä..ja mun äiti sanoo että tulet sitten yheksältä kotiin, vaikka on perjantai ilta ja vapaata..ja kieltää kaiken mitä haluisin tehä!! se on tosi rasittavaa..nii pari kesää sitten otin ohjat omiin käsiini ja tein just niinku mä haluan..menin ja tulin sillon ku huvitti...heinäkuussa jouduin nuorten turvakotiin ja karkasin sieltäkin ja loppujen lopuksi mut sijotettiin koulukotiin...mun toiminta oli karannu käsistä!! no mutta vieläkin kun meen kotiin "lomille" niin äiti on siellä ja marmattaa..
ja en nyt tarkottanut sitä että sun kannattaa tehä sama..ei tod.kannattaa keskustella esim isäsi kanssa ja pyytää vaikka jos hän juttelisi äitisi kanssa..