Herätkää ja lukekaa tämä

Eräs Saarnaaja

IHMEIDEN AIKA ON OHI

Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Tämä arvioitava pieni kirjanen on sen jälkiselitysteksti, ei-tieteellinen kansanpainos.



Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa. Vain yhtä viidestä niistä, jotka testattiin psykologisesti MMPI-testillä, voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaaleina.



Seurannan ulkopuolella yritti Miettinen jäljittää muutamia kansan suussa kiertäviä ihmeparannuskertomuksia, mutta kohde siirtyi joka kerta kauemmas ajallisesti ja paikallisesti, ja kertomuksetkin muuntelehtivat.



Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: 350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä. Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset.



Niinpä ei Miettisen käteen jää mitään todellista parantumista, vaan hän joutuu selittämään ihmeparannusilmiön yksilöiden psykologisina piirteinä, usein oman viiteryhmän käsitysten ja rituaalien vahvistamana.



Eipä ihme että Miettinen sai kaksi kiloa vihapostia plus kääreitten paino, ja puhelin rinkasi ensimmäiset viikot helvettiä ja jumalan kostoa sekä syvää hätää Miettisen sielunelämän puolesta. Ryöpystä saivat Tampereen yliopiston rehtori ja Kirkon tutkimuskeskuksen johtajakin omansa.



Oman tutkimuksensa lisäksi esittää Miettinen pienoisen katsauksen parantamisen ja ihmeparantamisen historiaan, luonnehtii katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon sekä herätysliikkeiden suhtautumista siihen.



Neutraalisuutensa vuoksi on kirjanen luettavan arvoinen, sillä uskon Miettisen lähtökohdan ja lopputulemankin olleen sangen lähellä neutraalia, eli hänen lähtökohtansa olleen avoimen uteliaisuuden eikä kouristuksenomaisen tarpeen kieltää kaikki tieteellisen kritiikin nimissä. Vanhana parahurjana täytyy minun sanoa, että vuosikymmenien aikana omat äärimmäisen epätieteelliset vaikutelmani ovat yhä enemmän alkaneet lähentyä Miettisen saamia tuloksia, vaikka niin mielelläni olisin jotain todellisempaakin nähnyt. Mutta tutkimukseni kulkikin päinvastaiseen suuntaan: näinkin terveiden sijasta sairaita, korviensa välissä pilvilaivat mahtavasti purjehtien. Niiden ei koskaan oltu nähty laskeutuneen arkisen maan karulle kamaralle.

3

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jossarian

      Periaatteessa olet samaa mieltä Teuvo Sunin kanssa. Hänhän korostaa ihmisen kautta tapahtuvien ihmeiden huijausluonnetta. Kuitenkin ellet ole täysin ateisti, on luvatonta yleistämistä väittää KAIKKIEN ihmeiden olevan ohi.

      • acimlaine

        ACIM sanoo että "do not seek outside yourself"

        eli Jumala antaa vastauksensa suoraan ihmisen sydämeen. Minusta tämä on s u nin opetuksen kanssa samansisältöistä jos se oikein ymmärretään.
        Mutta huom!
        Silti tämä sisäkautta tapahtunut paraneminen voi usein näkyä myös ulkonaisena parantumisena.


    • itsehypnoosia myös

      En toki arvostele Jumalan töitä enkä kiellä, olen tutustunut syvästi hypnoosin maailmaan ja muuhun vastaavaan ja kun esimerkiksi kävin Binny Hinnin tilaisuudessa Helsingin jäähallissa, joka oli ääriään myöten täynnä, koko juoni oli aivan kuin halvasta hypnoosin oppikirjasta. Toki kaikkia tarvitaan ja kaikkenlaisia saa olla ja tuokin voi olla jollekkin tarpeellista ja ohjata sitä kautta oikealle tielle..

      Jeesus kysyi Raamatun mukaan aina , haluatko parantua? Eli itsesuggestio sisällytettynä kysymykseen. En tosin ollut paikalla mut näin olen lukenut isosta kirjasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1309
    2. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      202
      1098
    3. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      63
      1093
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      163
      1013
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1009
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      963
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      886
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      119
      791
    9. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      735
    10. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      121
      734
    Aihe