Kuulin just mun jätkäkamulta että iskä oli naisystävänsä kanssa sanonut ettei me saada olla yhessä!En vaan voi uskoo tätä...Oon 15 ja se jätkä 18 eikä periaatteessa olla mitään sukua toisillemme koska se on vain isäni naisystävän poika.ei siis mitään sukua.Mutta isäni oli eukkonsa kanssa sanonut ettei voida olla yhdessä koska ollaan kuin sisarukset ja muutenkaan eivät sitä hyväksy.Tai no sitten kun oon 18 niin on eriasia...eli vasta kolmen vuoden päästä!!En voi uskoa että iskä tekee tollasta!Mietin tässä sitten että jos kerran en saa olla yhdessä jätkäni kanssa niin en sitten kyllä nää isäänikään!Vaikkakin ehkä kohtuutonta ajatella tollein mutta en vaan haluu nähdä sitä!Olin just pääsemässä pois jonkinlaisesta masennuksesta ja muutenkin tuntui että nyt on kaikki paskat asiat takana päin niin sitten tulee tämä!!Kerrankin löytäny ihmisen joka aidosti välittää ja rakastaa niin joku toinen tulee ja estää sen!!Tiedän että nyt rupeaa asiat menemään taas päin helvettiä,vaikka en sitä haluisikaan niin en voi mitään...Niin usein oon ollu tässä samassa tilanteessa.Nyt tuntuu että tää on jo ihan liikaa...Joku saattaa ehkä ajatella että pikku juttu ja eteen päin siitä vaan mutta mulle tää ei todellakaan oo pikku juttu koska en vaan jaksa enään näinkään pieniä asioita käsitellä/ymmärtää...
Kiitos oikeesti jos jaksoit lukea loppuun ja ehkä jopa jotenkin kommentoida.
Kiitos oikeesti jos jaksoit lukea loppuun ja ehkä jopa jotenkin kommentoida.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos todella rakastatte toisianne, ei isäsi pysty sitä estämään. Voittehan olla vaikka salaa yhdessä, ja näytellä sitten jotain muuta isäsi läsnäollessa! Kyllä te kolme vuotta pärjäätte, mutta teidän juttunne olevan vain "rakkautta".
Korjaus: mutta luulenpa teidän juttunne olevan "rakkautta".
Ongelma onkin siinä että meillä on välimatkaa yli 200km ja käyn iskän luona vaan viikonloppusin.Mutta oon kyllä muuttamassa sinne ysin jälkeen
Moi..
Mä olin kanssa ihanasti yhdessä äitini miesystävän pojan kanssa,mutta yht äkkiä tää silloin ihana ja rakas poika keksi ettei halua olla enää ja ei kehdannut sanoo mulle suoraa sitä..Vaan meni kertoon iskällensä kun oltiin niitte mökillä "että en haluu enää olla ton kaa".
Sitten olin sillain et kiitos vaan kun "isäpuoleni" kerto asian mulle:(
Nyt oon jo päässy sen yli mutta sillon kun toi tapahtu kesällä niin se oli tosi vaikee ja raskas juttu..Nyt oon tän samaisen pojan kanssa hyvä kaveri tai no soitellaa aina välil..Kun ei edes nähty silloin usein ehkä kerran kuussa kun asuttii eripuolilla suomee.. Se äitellään ja minä myös :( mutta nähtiin aina kun se tuli isälleen..
Nyt en oo enää hirveesti miettinyt asiaa.. nyt poika on pian 15 keväällä ja minä 16..
Sukulaisen kans ei saa seurustella... sehän on sun velipuoles tavallaan... älä koske siihen
sori mut se ei oo mitää sukuu ennenku jompi kumpi vanhemmista adoptoi toisen.. et se ei oo todellakaa mitää sukurutsausta... :)
Jos toinen adoptoi sen tai ei... niin kauan kuin vanhempanne ovat yhdessä ajatus on vastenmielinen... älä koske... eikö se olisi aika ällöttävää jos te ja teidän molempien vanhemmat seurstelisitte... oksettavaa
Toi ei ole mitään sukurutsausta!! sitä on se että seurustelee jonkun VERI-sukulaisen kanssa!!!!! älkää laittaka kommenttia jos ette tiedä asioista *raivoaa*!!!!! ja sulle kirjottajalle..aina löytyy joku ratkaisu.. mä surestelin vuoden "salassa" enne kun kerroin porukoille. koska en tienny miten ne suhtautus.. mut kaikki selviää!!!
sulle kirjottaja.. kyllä asiat selviää,jos se aluks tuntuuki ylitse pääsettömältä.. samas tilaantees ku oon ollu ni voin sanoo kokemuksesta ton..
jaksamista ja pärjäile :)
Ihastuin aivan korviani myöten isäni naisystävän poikaan heti ensi tapaamisellamme. Olin silloin 16 ja poika 19. Hän asuu toisella puolella suomea, jäi kotipaikkakunnalleen silloin kun äitinsä muutti isäni luokse tänne.
Poikakin käsittääkseni piti minusta. Tulimme aivan loistavasti toimeen, kutsuin häntä leikilläni isoveljeksi ja hän minua pikkusiskoksi. Tavallaan niin olikin, vaikkei kuitenkaan.
Tiedostin olevani ihastunut tähän poikaan, mutta samalla kuitenkin tiedostin myös tosiasiat. Hän oli "velipuoleni", seurustelumme olisi ollut sinänsä mahdotonta, vaikkei missään nimessä kiellettyä tai "sukurutsausta". Ehkä vähän paheksuttavaa kuitenkin.
Emme siis seurustelleet. Ajauduimme muuten vain läheisiin kontakteihin.. Hänessä oli ikäänkuin magneetti joka veti minua puoleensa, vaikka asiassa olikin kokoajan kielletyn hedelmän maku. Emme koskaan kertoneet vanhemmillemme, heidän aavistuksiaan voin vain arvailla.
Juttumme loppui siihen, kun näin hänet kaverini kanssa (kuin paremmissakin kauniissa ja rohkeissa). Olin vihainen hänelle, ja vielä vihaisempi kaverilleni, joka tiesi tunteistani häntä kohtaan.
No, eipä hänelle ja kaverillenikaan mitään sen kummempaa suhdetta tullut, ja saimme jopa kaverini kanssa sovittua asian. Olin kuitenkin menettänyt "veljeni". Enkä edes tiedä miksi.
En ole kuullut hänestä kahteen vuoteen muuta kuin sen mitä isäni ja hänen naisystävänsä ovat kertoneet. Ennen hän soitteli minulle, laittoi viestejä, pidimme tiiviisti yhteyttä. Nykyään ei enää mitään.
Pakko on myöntää, että minulla on aivan hirvittävä ikävä häntä. Enää tuskin ajautuisimme mihinkään suhteen tapaiseenkaan, kummatkin seurustelemme nykyään tahollamme, mutta kaipaan häntä ihmisenä. Kaipaan keskustelujamme, illanviettoja, hänen huumorintajuaan. Enkä kuitenkaan "uskalla" ottaa häneen yhteyttä. Väkisinkin kuitenkin tulemme vielä tapaamaan.. Joten sitä odotellessa :)
Hyi helvetti. Ehkä kasvaessasi HENKISESTI tajuat miten kuvottavaa omaan sisarukseen sekaantuminen, huolimatta siitä ettette ole mitään sukua keskenänne?? Ja puhasta laiskuuttakin tuo on jos ei viitsi muualta etsiä poikakamua kuin kotoa?!