Vanhempi poikani on 5-vuotias ja nuorempi on kolme. Asiani saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta tämä askarruttaa minua. Vaikka me mieheni kanssa puhuttelemme itseämme Äitiksi ja Isiksi, niin kumpikaan lapsistamme ei kutsu minua Äidiksi. Vanhempi poika alkoi kutsua minua etunimeltä heti kun oppi puhumaan. Vaikka minä kuika yritin sanoa itseäni äidiksi "-Äiti laittaa ruokaa, äiti rakastaa sinua, äiti on tässä..jne. Nuoremman pojan ensimmäinen sana oli äiti, se tuntui niin hyvältä. Ja totuin siihen että esikoinen kutsui minua etunimeltä. Nyt pikku hiljaa pienempi poikakin on alkanut kutsua minua etunimeltä. Isiä ei puhutella etunimellä. Varmaankin hänelle on se tarttunut pienemmältä. Kuulostaa vaan niin rankalta välillä kun ollaan puistossa ja kummatkin lapset kutsuvat minua etunimeltä. Monet ymmärtävät minun olevankin lasten hoitaja yms. voiko ja kannattaako asialle tehdä enää mitään? Siis eihän se nyt tietenkään maailmaa kaada:) kuitenkin
Lapset kutsuu Äitiä etunimellä
Äiti jonka nimi on Gitte
83513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
liittyen olen pohtinut,että mistä lapset ottavat nämä tavat?
Kuten murteet ja puhetapa.Meillä esim. murteena on mie ja sie, niin kaikki lapset vuorollaan ovat ottaneet tyylin mulle ja sulle.
Eli ilmeisesti jostain vaan jää korvan taakse ja se pomsahtaa sitten käyttöön...
Ihan ekaksi pompsahti silmään tuo "kutsumme toisiamme isäksi ja äidiksi".
En neuvo, mutta kerron mielipiteeni. Toista ei pitäisi nähdä vain isänä tai äitinä. Te olette joukkueenne johtajat, toisillenne rakkaat. Me kutsumme mieheni kanssa toisiamme nimellä tai hellittelynimillä.
Ja meilläkin lapset ovat yrittäneet kukin vuorollaan nimellä kutsumista, mutta olen leikkisästi muistuttanut näissä tilanteissa, että olen kuitenkin äiti. Ja mieluummin äiti.
Jos haluat tosissasi sinua kutsuttavan äidiksi, niin voithan olla "palvelematta" kun titteli on väärä. :)
Sama toimii esimerkiksi silloin jos lapsi kiukuttelee saadakseen jotain. Tai tokaisee vaativasti "anna". Meillä palvelua ei saa, ellei osaa pyytää asiallisesti.
Huumori on paras keino.
Meillä tyttö on lähes aina kutsunut etunimeltä, tosin välillä sanoo äidiksi ja isäksi.
Minua se ei haittaa, mutta ympäristö ihmettelee siitäkin edestä.
Kerran tuli naapurin mies ovelle ja kysyi tytöltä, että "onkos äiti täällä?"
Niin tyttö oli ihmeissään ketä etsii meiltä eli ajatteli miehen etsivän äitiään täältä.. Oli tyttö silloin jotain kolmen vanha!
on kiva, että lapset ovat oivaltaneet, että olet oma persoonasi, etkä "vain" äiti. Kutsutaanhan heitäkin omalta nimeltään, eikä esim. pojaksi/tytöksi/lapseksi. Meillä kolme ja puolivuotias kutsuu minua nimeltä usein ja olen aina tosi otettu, kun hän sen tekee :-)
Bart kutsui isäänsä Homeria heti Homeriksi kun oppi puhumaan... :)
Ei kai se niin vaarallista ole.Monesti lapsen suuhun istuu toinen sana paremmin kuin toinen.Ehkä nimesi oli helpommin omaksuttavissa ja sanottava kuin äiti?:)
Meillä poika on aika ajoin yrittänyt sanoa minua etunimeltä, mutta olen aina huomauttanut, että tykkäisin kun sanoisit äiti, koska olet ainoa ihminen, jolle olen äiti. Kukaan muu minua ei äidiksi saisi sanoakaan, äitini joskus sanoo, ja mä tiuskaisen hyvinkin äkkiä että en oo sun äitis! Nyt hiljattain poika on pari kertaa yrittänyt huudella mulle että "hei nainen!" mutta siihen oon puuttunut hyvinkin tiukasti, että äidille ei sanota noin.
Mä oon aina sanonut vanhempia kusipäiksi, okei vitsi, nimeltä. Äidin nimi on Ursula ja Isä on Yrjö. Siskoni on Yrsa. SANON SISARUKSIA (45 SISKOA JA 44 VELJEÄ), SIITTIMIKSI ;))))
hahahah äläkää otako noit äiti isi juttu tosisaa XDDDD SANOKAA PAPANOIKS!
voin vain kertoa omasta syystäni. Lapsena aina kutsuin vanhempiani isä ja äiti. Ollessani teini-ikäinen vanhempani erosivat, ja erkaannuin toisesta vanhemastani. Jouduin kasvamaan aikuiseksi todella nopeasti ja todella vaikeissa olosuhteissa, ja koin olevani täysin hylätty tuon toisen vanhemman taholta, hän oli siis äitini. En koskaan voinut oikein luottaa häneen enkä kykyynsä selviytyä elämän haasteista. Koin että minulla ei ollut enää äitiä.Tässä vaiheessa lakkasin kutsumasta häntä äidiksi, täysin alitajuisesti, en siis mitenkään päättänyt sitä tietoisesti. Tietysti rakastin häntä, kyse ei ole siitä. Vaan jonkunlaisesta itsenäistymiseen ja omaan aikuistumiseen liittyvästä alitajuisesta syystä. Hän jatkuvasti alkoi vaatia kutsumaan itseään äidiksi muutamien vuosien jälkeen tästä, joten aloin pakottamaan itseäni sitten käyttämään nimeä äiti. Toisilla voi olla erilaiset syyt. Mutta minulla oli kyse sen tunteen puuttumisesta, että olisin kokenut että minulla on äitiä, oikeastaan olen aina ollut enemmän äiti hänelle kuin hän minulle, yhä tänäkin päivänä.