Elikkäs tämmöinen pieni tarinan alku..
Sofia saapui kotiin koulusta. Hän asteli tuttuun tapaan huoneeseensa ja vilkuili ympärilleen. Samat kuviot päivästä toiseen tässä pienessä kylässä jossa ihmiset hädin tuskin tervehtivät toisiaan eivätkä pistäneet nenäänsäkkään ulos kotoaan ellei ollut hengen hätä. se sai sofian tuntemaan olonsa tylsistyneeksi. Vaikka hän oli koko elämänsä asunut siinä samassa talossa, huoneessa, mikään ei ollut muuttunut. Tai no, tietysti pikkusiskon ilmaantuminen maailmaan. Mutta sekin oli semmoinen lukutoukka, ettei pehvaansakkaan tuolistaan nostanut, mikäli sylissä oli hyvä kirja, violetti nimittäin. Ja niin lapselliset nimetkin, Sofia valitteli usein. Hän kutsui siskoaan usein kuitenkin vain Violetiksi, mutta heidän kanssaan asuva äiti Caarolin vihasi sitä nimitystä, vaikkei se paljon poikennut alkuperäisestä. Heidän äidilleen oli pää-asiana elämässä kasvattaa tyttäristään mahdollisimman viisaita kaikkitietäviä neroja, ja nuoremman Violetin kohdalla hän on jopa onnistunut. Sofia ei jaksanut keskittyä edes kunnolla koulun käyntiin,
mutta se siitä, Sofiaan tutustutte paremmin tarinan alkaessa.
Vai alanko kirjottamaan tästä kyseisestä perheestä mitään?

Vastaukset 5
Vanhimmat
TIETYSTI! :)
♥Blondi♥
jatka ihmeessä :) meillä on uusi kirjailijan alku :)
kyl jatkat xD se on iha selvää ;D
Saat tarinasi alusta varmasti ihan hyvän tarinan :)
joo ihan hyvä &¤#=(!( kai siitä vielä jonkun lainen tarina tulee !!!! =O)