Luonnostelin tuossa pientä tarinan alkua. Kommentoikaa tuota kyhäelmää ja antakaa parannusehdotuksia. Tämä on tämän kesän suuri projektini ja nyt on ainakin ensiaskeleet otettu.
Tässä tarinan alkumetrit:
Katariina oli tavanomaisella rullaluistelulenkillään. Katariina ei yleensä seurannut mitään tavanomaista reittiä, vaan kierteli ympäri pientä kylää, hänen kotikyläänsä. Jo 19 kesää oli Katariina kerennyt näkemään ja aivan yhtä monta kesää hän oli viettänyt tuossa kylässä. Tuuli viilensi mukavasti Katariinan kasvoja ja tarttui hänen oljenvärisiin hiuksiinsa hänen lasketellessaan pitkin pitkää ja loivaa mäkeä. Katariina nojasi käsillään polviinsa ja hänen teki melkein mieli sulkea silmänsä. Elettiin kesäkuun loppua vuonna 1999.
Aamuaurinko lämmitti ja yöllä kerääntynyt kosteus alkoi hiljalleen haihtua ruohon korsilta. Katariina oli luistellut jo pitkästi toista tuntia ja oli jo suunnittelemassa kääntymistä, kun hän yhtäkkiä tunsi nykäyksen vasemman jalkansa alla ja sitten kaikki pimeni.
Katariina tuli tajuihinsa melko nopeasti ja sai huomata, että hän makasi ojan pohjalla ja ainakin polvessa oli ammottava haava, josta vuosi runsaasti verta. Hän yritti nousta pystyyn, mutta huomasi olevansa vielä liian tokkurassa ja romahti takaisin selälleen. Katariina makasi selällään ja yritti tunnustella, oliko hän murtanut luita kaatuessaan. Hän oletti, että jokin pieni kivi tai töyssy oli jäänyt luistimen pyörän alle ja aiheuttanut kaatumisen. Samassa hän tunsi sähköiskun tapaisen väristyksen kulkevan lävitseen, Hänellä ei ollu enää luistimia jalassa! Jokun oli siis täytynyt riisua ne! Katariinan päähän välähti heti, että jokin varas, taikka muu semmoinen olisi tahallaan järjestänyt ansan ja nyt hän makasi ryöstettynä ojassa, kaukana asutuksesta. Hänellä ei kyllä ollut mitään ryöstettävää, ellei luistimia laskettaisi. Katariina vääntäytyi istumaan ja huomasi, että oli selvinnyt vain erittäin lievällä aivotärähdyksellä ja parilla ruhjeella. Häntä ei oltu ainakaan ryöstetty, sillä luistimet olivat tallella. Katariinan tajunnassa jyskytti yhä voimakkaammin kysymys: Kuka oli riisunut luistimet??! Katariina istuskeli ja yritti katsella ja kuulostella, josko näkisi mahdollisen tuntemattoman auttajan jossain lähistöllä, mutta tienoo oli autio.
Tuuli humisi hiljaa puissa ja Katariina, hetken paikallaan istuttuaan, päätti nousta. Samassa hän tunsi käden olkapäällään ja säpsähti jälleen kerran. Hän pyörähti nopeasti katsomaan tulijaa ja huomasi katselevansa noin hänen ikäistään nuorta miestä. Mies oli rakenteeltaan rotevahkon oloinen ja hän oli pukeutunut masstokuviollisiin housuihin, tummaan t-paitaan ja mustiin armeijan maihinnousukenkiin. Kädessään miehellä oli tukku ruohoja ja erilaisia varpuja. -ai, täällä ollaan jo hereillä, mies sanoi. Ääni matala, rauhallinen ja hieman käheä. Katariinan valtasi uskomaton rentouden ja rauhallisuuden tunne ja hänelle ei tullut mieleenkään epäillä muukalaista, vaikka ei tuntenutkaan häntä taikka tiennyt hänen aikeitaan. Mies jatkoi: Teit kieltämättä aikamoisen ilmalennon äsken. Huomasin, että sinulle oli tullut muutamia haavoja ja hainkin muutaman yrtin tuosta metsästä ollessasi tajuton. Mies kumartui Katariinan vertavuotavan polven ylle ja asetti muutavan yrtin haavan päälle. Katariinan suureksi hämmästykseksi veren tulo lakkasi heti ja kipukin tuntui kaikkoavan, kuin tuuli olisi puhaltanut sen pois. Mies katsahti Katariinan ruskeisiin silmiin omilla, syvän metsälammen veden vihreillä silmillään ja Katariina oli huomaavinaan niissä oudon, hyvin etäiseltä vaikuttavan välähdyksen...
Tässä tarinan alkumetrit:
Katariina oli tavanomaisella rullaluistelulenkillään. Katariina ei yleensä seurannut mitään tavanomaista reittiä, vaan kierteli ympäri pientä kylää, hänen kotikyläänsä. Jo 19 kesää oli Katariina kerennyt näkemään ja aivan yhtä monta kesää hän oli viettänyt tuossa kylässä. Tuuli viilensi mukavasti Katariinan kasvoja ja tarttui hänen oljenvärisiin hiuksiinsa hänen lasketellessaan pitkin pitkää ja loivaa mäkeä. Katariina nojasi käsillään polviinsa ja hänen teki melkein mieli sulkea silmänsä. Elettiin kesäkuun loppua vuonna 1999.
Aamuaurinko lämmitti ja yöllä kerääntynyt kosteus alkoi hiljalleen haihtua ruohon korsilta. Katariina oli luistellut jo pitkästi toista tuntia ja oli jo suunnittelemassa kääntymistä, kun hän yhtäkkiä tunsi nykäyksen vasemman jalkansa alla ja sitten kaikki pimeni.
Katariina tuli tajuihinsa melko nopeasti ja sai huomata, että hän makasi ojan pohjalla ja ainakin polvessa oli ammottava haava, josta vuosi runsaasti verta. Hän yritti nousta pystyyn, mutta huomasi olevansa vielä liian tokkurassa ja romahti takaisin selälleen. Katariina makasi selällään ja yritti tunnustella, oliko hän murtanut luita kaatuessaan. Hän oletti, että jokin pieni kivi tai töyssy oli jäänyt luistimen pyörän alle ja aiheuttanut kaatumisen. Samassa hän tunsi sähköiskun tapaisen väristyksen kulkevan lävitseen, Hänellä ei ollu enää luistimia jalassa! Jokun oli siis täytynyt riisua ne! Katariinan päähän välähti heti, että jokin varas, taikka muu semmoinen olisi tahallaan järjestänyt ansan ja nyt hän makasi ryöstettynä ojassa, kaukana asutuksesta. Hänellä ei kyllä ollut mitään ryöstettävää, ellei luistimia laskettaisi. Katariina vääntäytyi istumaan ja huomasi, että oli selvinnyt vain erittäin lievällä aivotärähdyksellä ja parilla ruhjeella. Häntä ei oltu ainakaan ryöstetty, sillä luistimet olivat tallella. Katariinan tajunnassa jyskytti yhä voimakkaammin kysymys: Kuka oli riisunut luistimet??! Katariina istuskeli ja yritti katsella ja kuulostella, josko näkisi mahdollisen tuntemattoman auttajan jossain lähistöllä, mutta tienoo oli autio.
Tuuli humisi hiljaa puissa ja Katariina, hetken paikallaan istuttuaan, päätti nousta. Samassa hän tunsi käden olkapäällään ja säpsähti jälleen kerran. Hän pyörähti nopeasti katsomaan tulijaa ja huomasi katselevansa noin hänen ikäistään nuorta miestä. Mies oli rakenteeltaan rotevahkon oloinen ja hän oli pukeutunut masstokuviollisiin housuihin, tummaan t-paitaan ja mustiin armeijan maihinnousukenkiin. Kädessään miehellä oli tukku ruohoja ja erilaisia varpuja. -ai, täällä ollaan jo hereillä, mies sanoi. Ääni matala, rauhallinen ja hieman käheä. Katariinan valtasi uskomaton rentouden ja rauhallisuuden tunne ja hänelle ei tullut mieleenkään epäillä muukalaista, vaikka ei tuntenutkaan häntä taikka tiennyt hänen aikeitaan. Mies jatkoi: Teit kieltämättä aikamoisen ilmalennon äsken. Huomasin, että sinulle oli tullut muutamia haavoja ja hainkin muutaman yrtin tuosta metsästä ollessasi tajuton. Mies kumartui Katariinan vertavuotavan polven ylle ja asetti muutavan yrtin haavan päälle. Katariinan suureksi hämmästykseksi veren tulo lakkasi heti ja kipukin tuntui kaikkoavan, kuin tuuli olisi puhaltanut sen pois. Mies katsahti Katariinan ruskeisiin silmiin omilla, syvän metsälammen veden vihreillä silmillään ja Katariina oli huomaavinaan niissä oudon, hyvin etäiseltä vaikuttavan välähdyksen...
Vastaukset 16
Vanhimmat
hei toi sun tarinas on ihan ok mut älä toista sitä Katariinaa noin paljoo... se kuulostaa/näyttää tyhmältä kun joka välissä on on katariina sitä katariina tätä jne..
pistä siihen tilalle esim. hän, tyttö ym..
hyvä siitä vielä tulee =)
se oli todella upeeta kirjotusta....se sai tuntemaan surun ja ilon,kun luin sitä. susta tulee varmaan isona kirjottaja.....mä tunsin siinä myös jotain muuta,ehkä pelon tunteenkin...mun oma nimi on katariina...ehkä se sai tuntemaan kun toi tarina ois ollut joku enne..asun pienessä kylässä ja rullaluistelen usein pitkiä alamäkiä....jos tosta tehtäis kirja niin mä ostaisin sen heti...
onnea jatkossa!!
tähtäät kioskikirjallisuuteen.katariina sanan lisäksi käytät liikaa adjektiiveja ja selostat liikaa
Toi on muutes aika hyvä!!! Ainakin mulla ton pätkän perusteella jäi mietityttään, et mitä seuraavaksi, pitää lukee lisää!!!
Missä kielioppi? Erittäin tärkeää, jos meinasit kirjoittaa oikean novellin etkä jotain hupi kirjaelmaa.
Anna esimerkkejä kielioppivirheistä kun asian kerran puheeksi otit. Auta tyttöä vähän.
"Kuka oli riisunut luistimet??!"
Ainakin kannattaa jättää ylimääräiset kysymys- ja huutomerkit pois jos aiot muuallekin kun Internetin forumeille novellisi saada.
Osa lauseista on kömpelösti rakennettuja.
"Tuuli humisi hiljaa puissa ja Katariina, hetken paikallaan istuttuaan, päätti nousta. "
Tuuli humisi hiljaa puissa ja hetken paikallaan istuttuaan Katarina päätti nousta.
Tuulen huminan voisi tietysti jättää pois. Se tuskin ketään kiinnostaa eikä se luultavasti Katariinan pystyynnousemiseen liity.
"Ääni matala, rauhallinen ja hieman käheä. "
?
En jaksa etsiä tekstistä virheitä. Tehkööt joku joka sen paremmin osaa :)
Näitä juttuja voi katsella sitten uudestaan kun on saanut tarinan jotakuinkin valmiiksi. Parempi kirjoittaa ajatukset ylös hieman kömpelöstikin, siirtyä eteenpäin takertumatta kieliopin korjauksiin ja palata niiden korjailemiseen myöhemmin.
kerkesin nyt tonnekin energyyn rustata. niin, tarina muuten hyvä, mut toi katariinan nimen hokeminen joka lausees häiritsee niin pahoin, ettei jaksa keskittyy siihen olennaiseen eli tarinaan ollenkaan. Jokaisella nyt kuitenkin pitäis olla käsitys kenestä tarina kertoo, et sen nimen ku jätät vähemmälle niin mikäs siinä.
Tässä on uusin versio jutustani. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja kommentoida. Kiitos kaikesta palautteesta!
Tämäkään on tuskin mikään lopullinen alku tuolle tarinalle, mutta laitampahan nyt näkyviin kaikkien iloksi ja harmiksi.
PS. Kuka muuten sanoi, että olen naispuolinen... :)
Katariina oli tavanomaisella rullaluistelulenkillään. Hän ei yleensä seurannut mitään tavanomaista reittiä, vaan kierteli ympäri pientä kylää, hänen kotikyläänsä. Jo 19 kesää oli Katariina kerennyt näkemään ja aivan yhtä monta kesää hän oli viettänyt tuossa kylässä. Tuuli viilensi mukavasti kasvoja ja tarttui hänen oljenvärisiin hiuksiinsa kun lasketteli pitkin pitkää ja loivaa mäkeä. Hän nojasi käsillään polviinsa mäkeä laskiessaan ja hänen teki melkein mieli sulkea silmänsä. Elettiin kesäkuun loppua vuonna 1999.
Aamuaurinko lämmitti ja yöllä kerääntynyt kosteus alkoi hiljalleen haihtua maan pinnalta. Hän oli luistellut jo pitkästi toista tuntia ja oli jo suunnittelemassa kääntymistä, kun hän yhtäkkiä tunsi nykäyksen vasemman jalkansa alla ja sitten kaikki pimeni. Katariina tuli tajuihinsa melko nopeasti ja sai huomata, että hän makasi ojan pohjalla ja ainakin polvessa oli ammottava haava, josta vuosi runsaasti verta. Hän yritti nousta pystyyn, mutta huomasi olevansa vielä liian tokkurassa ja romahti takaisin selälleen. Selällään maatessaan hän yritti tunnustella, oliko hän murtanut luita kaatuessaan. Onneksi mitään pahempaa ei ollut sattunut. Ilmeisesti jokin pieni kivi tai töyssy oli jäänyt luistimen pyörän alle ja aiheuttanut kaatumisen.
Tuuli humisi hiljaa puissa ja Katariina, hetken paikallaan istuttuaan, päätti nousta. Samassa hän tunsi käden olkapäällään ja säpsähti. Hän pyörähti nopeasti katsomaan tulijaa ja huomasi katselevansa arviolta hänen ikäistään nuorta miestä. Mies oli rakenteeltaan harteikas ja hän oli pukeutunut maastokuviollisiin housuihin, mustaan t-paitaan ja armeijan maihinnousukenkiin. "Et kai vaan satuttanut itseäsi pahasti?" "Ei tässä mitään vakavampaa, ainakin olen hengissä" Katariina vastasi. Mies auttoi hänet ylös ja talutti tien laitaan. "oletko ihan varma, että olet kunnossa?" Mies puhui matalalla ja rauhallisella äänellä, mutta Katariina oli huomaavinaan siinä pientä huolestuneisuutta. "Joo, enkähän minä tästä pysty jatkamaan" hän vastasi, vaikka ei ollut yhtään varma omasta kunnostaan. "No ainakin meidän pitää tehdä jotain tuolle sun haavallesi. Odota tässä, yritän löytää jotain sidostarpeita" Mies hävisi tien vieressä olevaan pusikkoon, ja palatessaan hänellä oli tukku erilaisia lehtiä kädessään. Mies kumartui Katariinan vertavuotavan polven ylle ja asetti muutaman lehden haavan päälle. Verenvuoto lakkasi heti ja kipukin tuntui kaikkoavan, kuin tuuli olisi puhaltanut sen pois.
Mies katsahti Katariinan ruskeisiin silmiin omilla, syvän metsälammen vihreillä silmillään ja Katariina oli huomaavinaan niissä oudon, hyvin etäiseltä vaikuttavan välähdyksen. "Voin soittaa sinulle kyydin tai jotain, ellei sinulla ole omaa puhelinta matkassa" Katariinalla oli kuitenkin omakin puhelin matkassa ja hän vakuutti voivansa jatkaa matkaansa luistellen ja soittaisi itsellensä kyydin myöhemmin, ellei enää kykenisi luistelemaan. Mies katsoi kauaksi horisonttiin ja näytti miettivän jotain. "Tarvitset kuintenkin kyydin jossain vaiheessa, ellet halua kastua"
Katariina lähti kummissaan ja hieman jalkaansa ontuen luistelemaan kotiinsa päin. Hän ihmetteli itsekkin ratkaisuaan lähteä luistelemaan, vaikka oli kaatunut ja loukannut itseään. Jokin sen miehen katseessa ja käytöksessä oli saanut hänet tuntemaan itsensä epävarmaksi ja jotenkin paljastetuksi, lisäksi hänelle oli tullut voimakas tarve paeta paikalta mahdollisimman nopeasti. Ja mitä mies tarkoitti viimeisellä lauseellaan? Hän vilkaisi taakseen, mutta mies oli jo kerennyt kadota paikalta.
Katariina luisteli hetken aikaa ja päätti soittaa itselleen kyydin. Hän soitti eräälle kaverilleen, joka lupautuikin hakemaan hänet. Vaikka paikka oli syrjässä, ei sinne ollut vaikea löytää. Hän istuutui tien reunalle erään bussipysäkin kohdalle odottelemaan. Hän ei voinut olla miettimättä kaatuimistaan ja kohtaamista tuntemattoman miehen kanssa. Hämmästyksekseen hän ei kyennyt muistamaan kohtaamisestaan oikeastaan yhtään mitään. Tuosta tuntemattoman miehen ulkonäöstä hän muisti vain pikimustat, takkuiset ja korvien tasalle yltävät hiukset, smaragdin vihreinä hohtavat silmät ja oudon heleästi soivan äänen. Samassa ensimmäinen sadepisara tipahti taivaalta ja tummat ukkospilvet alkoivat vyöryä nopeasti yli taivaan. Katariina hämmästyi, sillä hän oli lähtiessään lukenut säätiedotuksen ja nyt piti olla meneillään kesän parhaimmat helteet.
Kotona hän tarkasteli itseään peilistä. Haava oli parantunut ihmeellisen nopesti ja mustelmistakaan ei näyttänyt juuri olevan jälkellä mitään. Ehkä haava ei ollutkaan lopulta niin paha, kuin miltä aluksi oli näyttänyt. Peili oli iso ja Katarina otti sen edessä muutaman keinahtavan askeleen taaksepäin. Hän oli ihan tyytyväinen näkemäänsä. Hänellä oli olkapäille ulottuvat vaaleat hiukset, syvän tummanruskeat silmät ja luonnonkauniit kasvot. Painoa ei ollut liikaa, eikä liian vähän, vaikka hän oli aina pitänyt itseään hieman isoluisena ja liian pitkänä.
Vielä viilaamista.
En tosin lukenut loppuun saakka, mutta…
Karsi turhat sanat, esim. ”mukavasti ””hiljalleen” ”melko” ”pitkästi” ”runsaasti”, ja turha selittäminen
” Katariina tuli tajuihinsa melko nopeasti ja sai huomata, että hän makasi ojan pohjalla ja ainakin polvessa oli ammottava haava, josta vuosi runsaasti verta. Hän yritti nousta pystyyn, mutta huomasi olevansa vielä liian tokkurassa ja romahti takaisin selälleen. Selällään maatessaan hän yritti tunnustella, oliko hän murtanut luita kaatuessaan.
Karsimista:
Hän makasi ojan pohjalla. Polvessa olevasta haavasta vuosi verta. Hän yritti nousta (pystyyn on turha sana, mihin suuntaan yleensä noustaan?), mutta romahti selälleen (että oli tokkurassa käy ilmi asiayhteydestä. Myös toisto selälleen on turha). Hän tunnusteli oli murtanut luitaan (että oli kaatunut kävi jo selväksi).
Paljon saa tehdä työtä. Mutta kyllä se siitä, vähitellen.
kyllähän tuota lukee, mutta etkö millään keksi vähemmän kliseisiä ilmaisuja? mm.oljenväriset hiukset tai aamukasteen haihtuminen saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin (siinä yksi klisee lisää :) ) muuten ihan mukiinmenevä
keksi jotain uutta ja omaa...aika surkeessa jamassa asiat jos TOI on kesän suuri projekti..kas kun ei ukko ratsastanut valkealla orilla hiirenvirnaa hiuksissaan...koko roska on kökköistä ja takeltelevaa, kuin suoraan kaupan kassoilla myytävistä paskaromaaneista joita aivottomat, yksinäiset akat lukevat kiihtyneenä kylpyammeessa...
Kuule=näe katkeroitunut T.Paska. Mene kommentoimaan muualle noin äkäisin sanoin.. Taidat itsekin lukea kylpyammeessa roskaromaaneja, kun tunnut tietävän niiden sisällön? :) Hyvää kesää!!
hea hea totisesti niin teen enkä muusta välitä (luulen tietäväni pornoelokuvienkin sisällön vaikken koskaan ole yhtään katsonut) katsos kommentointia pyydettiin ja kaikki muut näyttivät säälistä tai kohteliaisuudesta pokkuroivan tuota onnetonta...vai ei kai kukaan tosissaan voi kehua tuollaista tökeröä, latteaa muusia (taas mennään) teen vain epäitsekkään palveluksen muille, onhan kirjoittajaksi ryhtyvien siedettävä ennätyspaljon kritiikkiä
....etten alkanut itkemään... Tuota en halua pahalla sanoo, mutta kaipaat vielä paljon treenausta.. Ihan suoraan sanottuna todella surkea... Siis kokonaisuus on niin epätoivoinen, että kannattaa aloittaa aivan alusta ja vaihtaa aihettakin... Liian pikkutarkkaa kerrontaa ja todella hölmöjä sanavalintoja. Jos haluat kirjoittaa pikkutarkasti niin otapa mallia vaikka Stephen Kingistä, siinä on tyyliä.
Kuitenkin voisit yrittää luoda täysin oman kirjoitustyylisi, mutta sinun taidoillasi se tuntuu olevan mahdotonta...
Älä loukkaannu viestistäni, koskapa jos aiot isompana ja kehittyneempänä vielä julkaistakin novellejasi, niin joudut kestämään myös negatiivisen palautteen ja niistähän oppii aina, mutta silti voisin suositella sinulle jotain muuta harrastusta kuin kirjoittaminen...Jospa sinä vaikka opettelisit rullaluistelemaan... =)
Saanen kenties vielä huomauttaa, että jos olet iältäsi alle kymmenen, niin kirjoitus on mainio ja se ehkä uppoaa sen ikäisiin, mutta tulevaisuutta ajatellen.... :( Jokainenhan kasvaa ja kehittyy, toivoakseni myös kirjoituksesi.
Kovin on sulla vähäpätöinen kesä, jos tuollasta meinaat koko kesän kyhäillä... Mutta tsemppiä silti!
Kritiikkiä täytyy olla, mutta on se kyllä aika masentavaa, jos aletaan eka antaa negatiivista palautetta ja sitten alkaa tää "tsemppiä sulle...jos viitsit vielä yrittää...vaihda aihetta" seuraavana tulee: "vaihda nyt kuitenkin harrastusta...jos alkaisit rullaluistelemaan" Ehkä noi ei tarinan kirjoittajaa välttämättä hetkauta, mutta jos mä ajattelisin, että joku tulisi noin arvostelemaan mun omia kyhäelmiäni niin mä kyllä surkuttelisin itseäni martyyrina muutaman viikon. Varsinkin toi "vaihda harrastusta". Vaikka niistä mun kyhäelmistä ei tulisi koskaan yhtään mitään...ja vaikka ne olisivat kuinka kauheaa tekstiä...ja vaikka niitä ei tulekaan varmaan koskaan lukemaan kukaan muu kuin minä itse ja mun paras ystäväni, niin siltikin mä jatkaisin kirjoittamista, koska, lukiessani niitä omia kyhäelmiäni, mä voin ajatella, että olen mä edes jotain saanut aikaan. Kirjoittaminen on todella ihana asia toteuttaa itseään! Ei sitä tarvitse hylätä, vaikka kukaan ei pitäisikään niistä kirjoitemista. Loppujen lopuksi vain sä itse tiedät, mitä sä olet oikeesti tarkoittanut kirjoittaessasi sitä tarinaa...ainakin mä olen sitä mieltä, että ajatuksia on todella vaikea pukea sanoiksi ja kirjoitelma voi olla ajatuksina todella hyvä, mutta sanoina se näyttää karmealta. Ne ajatukset täytyy kuitenkin tallettaa johonkin, jos niitä ei halua unohtaa ja lukiessani niitä kyhäelmiäni mä muistan heti, minkälainen sen tarinan oikeasti pitäisi olla. Voi olla, että mä olenkin onnistunut kirjoittamaan hyvin omat kirjoitelmani, mutta mä olen tosi huono arvostelemaan itseäni.
moi!
olenko kenties löytänyt kaiman?
vai onko nimi peräisin jostain aivoesi synkistä
kammioista? itse olen katariina nimeltään (siisuksi sanotaan) ja minulla on vieläpä
vaalean ruskeat hiukset ja
ruskeat silmät ja asun pienessä kylässä nimeltä
sipoo. no se itsestäni, novellisi oli
normi tarina tytöstö joka rakastuu poikaan....
jne. elikkä liian tavallinen, epäuskottava ja
lapsellinen!! anteeksi negatiivinen kantani,
mutta ainakin olen rehellinen!!
t.siisu