Siis ärsyttää tämä luulo siitä, etteivät lapsen adoptioon antaneet vanhemmat tai muut saisi ottaa yhteyttä adoptoituun lapseen. Sosiaalihenkilöt ja monet muut painottaa jatkuvasti sitä että vain lapsi saa ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiin ja muihin jos tahtoo.
Tämä aiheuttaa meille adoptoiduille hirveitä paineita!!!! Meidän täytyy olla kuuluaisia adoptiovanhemmille ja meille kerrotaan kaikkia musta tuntuu juttuja. Mäkin oon kuullu, että pilaan biologisen äitini elämän jos otan häneen yhteyttä. Adoptiovanhempien tutut kärkkäästi on ottanut kantaa ettei äiti edes halua kuulla minusta. Mistä he tietävät????
Rasittaa että lapsen adoptioon antaneille on sanottu ettei he saa olla enää lapseen missään tekemisissä. Vasta 80-luvulta on alettu kertomaan äideille, et hekin saa kysellä lapsesta ja olla aloitteen tekijöitä tapaamiseen. Osa sosiaalihenkilöistä jättää tämän kertomatta jonkin omien aatteidensa mukaan.
Mä haluun että kaikki biologiset äidit ja muut tietää, että he SAA KYSELLÄ JA OTTAA LAPSEEN YHTEYTTÄ adoptiojärjestön tai kunnan kautta. Minä en suuttuisi vaikka minuun otettaisi yhteyttä suoraan.
Tää on kauheaa kun adoptoitu joutuu tämänkin asian käymään yksin lävitse. Et miettii saako ja moni sanoo ettei siinä olis järkeä. Mulle sosiaaliammattilainen sanoi ettei mun äiti ole kyselly musta mitään. Toinen sitten kertoi puolta vuotta myöhemmin niinkun salaa, että äidit ei edes tiedä tästä. Siis lapsen adoptioon antaneet äidit ei tiedä siitä että he saa ottaa yhteyttä. Tuntuu ettei mihinkään voi luottaa.
Tämä aiheuttaa meille adoptoiduille hirveitä paineita!!!! Meidän täytyy olla kuuluaisia adoptiovanhemmille ja meille kerrotaan kaikkia musta tuntuu juttuja. Mäkin oon kuullu, että pilaan biologisen äitini elämän jos otan häneen yhteyttä. Adoptiovanhempien tutut kärkkäästi on ottanut kantaa ettei äiti edes halua kuulla minusta. Mistä he tietävät????
Rasittaa että lapsen adoptioon antaneille on sanottu ettei he saa olla enää lapseen missään tekemisissä. Vasta 80-luvulta on alettu kertomaan äideille, et hekin saa kysellä lapsesta ja olla aloitteen tekijöitä tapaamiseen. Osa sosiaalihenkilöistä jättää tämän kertomatta jonkin omien aatteidensa mukaan.
Mä haluun että kaikki biologiset äidit ja muut tietää, että he SAA KYSELLÄ JA OTTAA LAPSEEN YHTEYTTÄ adoptiojärjestön tai kunnan kautta. Minä en suuttuisi vaikka minuun otettaisi yhteyttä suoraan.
Tää on kauheaa kun adoptoitu joutuu tämänkin asian käymään yksin lävitse. Et miettii saako ja moni sanoo ettei siinä olis järkeä. Mulle sosiaaliammattilainen sanoi ettei mun äiti ole kyselly musta mitään. Toinen sitten kertoi puolta vuotta myöhemmin niinkun salaa, että äidit ei edes tiedä tästä. Siis lapsen adoptioon antaneet äidit ei tiedä siitä että he saa ottaa yhteyttä. Tuntuu ettei mihinkään voi luottaa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Niinpä niin, saahan ne biologiset vanhemmat ottaa yhteyttä mutta viestejä ei viedä/toimiteta perille ennekuin lapsi on 18-vuotias ja itse osaa tulla kyselemään asioista.
Minulle ainakin sanottiin silloin kauan sitten kun jouduin luopumaan lapsestani että minulla ei ole mitään oikeutta enää lapseen. Ja jo se että lapsen nimi muutetaan ja salataan lapsen asuinpaikka ja adoptiovanhemmat niin mistäpä otat tietoja???? et mistään.
Tuota noin. En ole lainkaan samaa mieltä. Adoption ideana on nimenomaan, että adoptoitu lapsi siirtyy KOKONAAN pois biologisen vanhemman suvusta adoptiovanhemman sukuun. Mitä tarvetta yhteydenpito palvelee? Jos biologiset vanhemmat haluavat antaa lapsensa pois, heidän tulee ymmärtää, ettei se ole sellainen asia jota he voivat ruveta katumaan ja peruuttamaan vuoden, kymmenen vuoden, kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Jos on tuollaisia tunteita, adoptioon ei pidä ryhtyä ollenkaan.
Minut on adoptoitu vauvana, asia ei meillä ole koskaan ollut mikään salaisuus, isä ja äiti ovat kertoneet minulla kaikki tiedot, jotka heillä on biologisesta äidistäni (isästä ei ole missään papereissakaan mitään tietoa). En ole koskaan eli yli 30 vuoden aikana tuntenut hetkeäkään tarvetta ottaa yhteyttä biologiseen äitiini. Hän ei ole oikea äitini, hän on vain se nainen joka on minut synnyttänyt ja heti luovuttanut pois. Adoptiovanhempani ovat OIKEAT isä ja äiti. Koskaa, KOSKAAN ei ole ollut sellaista oloa, että pitäisi olla isille ja äidille kiitollinen siitä, että he ovat minut "suostuneet" ottamaan.
Jos sinulla on ongelmia adoptiovanhempiesi kanssa, selvitä ne ensin äläkä ryntää niiden ihmisten luo, jotka sinut ovat halunneet pois antaa. Minä en ainakaan haluaisi, että biologinen äitini ottaisi minuun yhteyttä. Olisi ajatellut asiaa tarkemmin silloin kauan sitten.
Jos biologiset sukulaiset ovat yhteydessä lapseen, niin sehän asettaa adoptioperheen sijaisperheen asemaan. Eli eiköhän ole parempi, että aloitteentekijä on aina se adoptoitu osapuoli, kun hän on siihen valmis.
Mielestäni sun kirjoitus tuntui erikoiselta. Etkö koskaan todellakaan ole tuntenut hetkeäkään tarvetta ottaa yhteyttä biologiseen äitiisi? Et taida oikeasti olla adoptoitu tai kenties kaikki tunteet on kuolleet. Kummaa on tuokin, et heti epäilet mulla olevan ongelmia adoptiovanhempien kanssa. Vaikea uskoo et olisit oikeasti kokenut adoption.
Mitä aattelit tuolla et yhteydenpito asettaa adoptioperheen sijaisperheen asemaan? Mikä se asema sit on? Mun mielestä on edelleen täysin oikein et biologiset sukulaiset saa ottaa adoptoituun yhteyttä.
Sijaisperheissähän biologisilla vanhemmilla on tapaamisoikeus, vaikka lapset elävät toisessa perheessä. Sijaisperhe saa tekemästään työstään korvauksen, vaikkakin pienen. Eli haluaisit että adoptioperheet tekisivät saman työn, mutta ilman korvausta? Kukakohan silloin enää suostuisi adoptoimaan, eli ottamaan lapsekseen?
Tottakai lapsen on hyvä tietää taustansa ja joskus myös sitten tavata ne biologiset sukulaiset, mutta miksi haluat sekaantua toisen perheen elämään, jos he eivät ole siihen valmiita?
vannoa käsi Raamatulla olevani adoptoitu, tuo epäilysi oli jo aika törkeää!! Tunteeni EIVÄT ole kuolleet, rakastan isää ja äitiä syvästi, mutta miksi minulla pitäisi olla jotain tunteita biologista äitiäni kohtaan? Sinä oletat, että kaikkien adoptoitujen täytyy tuntea jotain kaipausta tms. tarvetta ottaa yhteyttä ja pidät minua viallisena ihmisenä, jos ei näin ole koskaan ollut.
En pidä sua viallisena. Tää netti on ihan täynnä provoilijoita ja teeskentelijöitä. Mulla on tunteita biologista äitiä kohtaan. Silti suurin syy menneisyyden etsimiseen on mä itse. Monet jotka on etsinyt juurensa on sanonut tehneensä sen kun on tuntenut itsensä rikkinäiseksi. Musta sekin on väärin et adoptoituja syyllistetään noista juurten etismisestä. Yleensä oletetaan ettei adoptiovanhemmat ole ollu riittävän hyviä ja et tuntee tunteita biologisia sukulaisii kohtaan. Sit vielä monien adoptiovanhemmat haluu estää lasten juurien etsinnät. Ainakin rivien välistä se osotetaan kiittämättömyydeksi.
Myös sinä "keskutelun aloittaja" syyllistyt syyllistämiseen. Kerrot muille mitä pitäisi tuntea ja miten toimia. Syytät provoilijaksi jos toinen ei tunne samalla lailla sinun kanssasi. Aika väärin sekin...
Sen verran tutkimuksia lukeneenä olen ymmärtänyt, että se miten adoption kokee ja miten kokee biologiset vanhempansa on hyvin yksilöllistä. Toiset siis tuntee kovasti kiinnostusta juuriinsa ja haluavat löytää puuttuvat palaset. Minustakin hyvin ymmärrettävää ja ehdottoman suotavaa, mutta silti puolustan jokaisen oikeutta tuntea omalla tavallaan. Tämä nyt koske pelkästää adoptoituja vaan myös esim. heitä joilla bioisä on joku tuntematon. Toiset tälläisistä tuttavistani pitävät bioisän etsimistä totaalisen turhana ja toiset taas haluaisivat löytää vanhempansa. Luonteen eroja, ihmiset käsittelevät asioita erilailla. Toiset käsittelevät asiat päässään ja toteavat sen riittävän heille ja toiset haluavat jotain konkreettista. Ei saa tuomita toisia sen perusteella ja aika kurjaa jos toiset adoptoidut tuomitsevat toisia koska eivät tunne samalla tavalla asiasta.
Tässähän tätä adoptiovanhempien asennetta taas on tarjolla:
"Kukakohan silloin [ilman korvausta] enää suostuisi adoptoimaan, eli ottamaan lapsekseen?"
Käsittääkseni suomalaisista adoptiohakijoista noin 80% kärsii biologisesta lapsettomuudesta. Adoptiota pidetään lapsettomuushoitona. Adoptiohakijat sekä sijaisvanhemmuuteen tähtävät tämän lisäksi korostavat aina joka käänteessä kasvattavansa lapsia täysin pyytettömästi ja rakkaudesta lapseen.
"Tottakai lapsen on hyvä tietää taustansa ja joskus myös sitten tavata ne biologiset sukulaiset..."
Niin. Lapsen on siis hyvä tietää taustansa ja joskus sitten tavata biologiset sukulaisensakin, kunhan adoptioperhe saa leikkiä 18 vuotta rauhassa kotileikkiä. Adoptiolapsillehan ei ole tarpeellista tuntea biologisia vanhempiaan ja sisaruksiaan jo lapsuuden/nuoruuden aikana.
Eihän adoptio ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan perhe haluaa lapsen, sehän olisi kamalaa lapsen kannalta, jos tuntisi olevansa otettu perheeseen vaan "hyvästä tahdosta". Mielestäni parempi lapselle, että hän saa kodin ja vanhemmat saavat lapsen. Molemmat voittavat, eikä kumpikaan ole kiitollisuudenvelasssa toisilleen. Ja tottakai adoptiovanhemamt rakastavat lapsiaan pyyteettömästi, eivätkö kaikki vanhemmat?
Toinen ihmeellinen kuvitelma on, että adoptiovanhemmat muka salaavat lapsen taustoja, jotta saisivat "omia" lapsen itselleen 18 vuodeksi. Tunnen useita sijaisperheissä kasvaneita, jotka ovat kärsineet siitä, että heitä on riepoteltu edestakaisin eri vanhempien kesken. Lasken tähän samaan ryhmään myös avioerolapset, joiden vanhemmat ovat riepotelleet lapsiaan edestakaisin kahden kodin väliä. Todella harva näistä ystävistäni on pystynyt luomaan nyt aikuisena pysyvän parisuhteen. Mutta onhan se helppoa leimata adoptiovanhemmat itsekkäiksi, vaikka kyse on lapsen parhaasta ja pysyvästä ja vakaasta perheessä kasvamisessa.
Adoptoiminen ja sijaisperhetoiminta ovat kaksi eri asiaa, toinen sopii toisille ja toinen toisille. Minä henkilökohtaisesti en kasvattaisi toisten lapsia omalla kustannuksellani, jollen saisi lapsia myös juridisesti omakseni. Meillä on lapsi ja lapsella vanhemmat. Yksinkertaista.
Mutta luultavasti kotikuntasi ilahtuu suuresti, jos ilmoitat sosiaalivirastoon ottavasi lapsia hoitoon 24h/vrk ilmaiseksi, kokeile. Kaupan päälle saat kotiisi myös vierailemaan sinulle täysin tuntemattomia biologisia sukulaisia, muistathan tarjota sitten pullakahvit joka kerta?
Ja meillä muuten pidetään yhteyttä lapsen biologiseen sukuun, tosin anonyymisti, mutta kuitenkin biologinen perhe tietää lapsen kehityksestä ja lapselle on kerrottu myös biologisista sukulaisistaan. Ihan tyytyväisiä olemme olleet kaikki tähän järjestelyyn. Kunhan lapsi kasvaa, hän saa itse päättää, mitä haluaa tehdä. Se on hänen oikeutensa, ei meidän vanhempien eikä biologisten sukulaisten.
Ihmettelen sinun motiivejasi käydä adoptiovanhempien kirjoitusten kimppuun, ilmeisesti sinun maailmassasi on vain ne kuuluisat kaksi väriä, musta ja valkoinen. Otan osaa. Oletko mahdolliseti joutunut joskus antamaan lapsesi pois, ja nyt purat katkeruuttasi adoptiovanhempiin? Meillä kyllä ajatellaan biologista äitiä lämpimästi, mielestämme hän teki todella vastuullisen ja kypsän teon antaessaan lapselleen elämän. Toivottavasti hänkin ajattelee meitä yhtä lämpimästi. Ja todellakin joskus toivon tapaavani hänet itsekin, mutta kuitenkin vasta sitten, kun aika on kaikille kypsä.
Eli rakastat lastasi pyyteettömästi, mutta asetat pyyteettömän rakkautesi ehdoiksi juridiset oikeudet lapseen sekä sen, että biosukulaiset pysyvät anonyymeinä ja poissa.
tämä sinun lapsonen, jota kasvatat??
puutun nyt yhteen lauseeseen jota sanoit kirjoituksessasi.
"Ihan tyytyväisiä olemme olleet kaikki tähän järjestelyyn. Kunhan lapsi kasvaa, hän saa itse päättää, mitä haluaa tehdä. Se on hänen oikeutensa, ei meidän vanhempien eikä biologisten sukulaisten."
mistä tiedät että biologiset vanhemmat ja lapsi on tyytyväinen käytäntöön jossa heiltä katkaistaan oikeus toisiinsa, verisukuunsa?
Kannatan että suomesta lopetettaisiin kokonaan ns.vahva adoptio ja tilalle tulisi avoin sellainen, saispa nähdä kuinka monta "ilmottautuisi" adoptiojonoon, tai kyllä sinne ilmoittautuu, ne ihmiset jotka ottavat lapsen vastaan ajatellen lapsen etua, ja sitähän sen adoption pitäisi ollakkin, lapsen etu!
Nyt minäkin aloin todella ihmetellä alkuperäisen kirjoittajan motiiveja kirjoitteluun!!!
Minulla ei ole lapsia, joten olen mielestäni puolueeton miettijä.
Ja jos adoptio muuttuisi kuten sinä kirjoitit, sijaislapsi toiminnan kaltaiseksi, niin luulen sen tarkoittavan sitä että ihmiset haluaisivat adoptoida entistä enemmän ulkomailta. Ja se ei olisi ollenkaan huono asia!
Ehkä ulkomaaalaiset adoptiolapset ovat sopivampia normaaliin perhe-elämään kuin sinun kaltaiset kotimaan adoptiolapset. (Tiedän kyllä että ei saisi yleistää, mutta kun minua ärsyttää sinun kirjoittelusi! Vaikka jos oikein kunnolla mietin, niin uskon että sinä et ole adoptoitu vaan joku muuten vaan katkera yksilö! No teitähän maailmaan mahtuu.)
Mutta yleensä olen sitä mieltä että sijais- ja adoptiolapsitoiminta on kummatkin tärkeitä.
Joillekin, varsinkin pienille lapsille on hyvin tärkeää päästä tavalliseen perheeseen tasavertaiseksi jäseneksi ja kuten moensti on mainittu, on lapsi jo joutunut kärsimään ja rakastava perhe voi muuttaa lapsen maailmaa paljon ja samalla myös tulevaisuutta.
Kiitos tästä kaikille rakastaville adoptiovanhemmille!
Kirjoitat olevasi mielestäsi puolueeton miettijä, koska sinulla ei ole lapsia. Toisessa keskusteluketjussa (abortoitava sikiö elää) kutsut abortin tekijöitä murhaajiksi, kun "toiset ovat tahattomasti lapsettomia".
Oletko iiiihaaaannnn varmasti täysin puolueeton?
No jos oikein aletaan saivartelemaan, niin voinko kutsua lasta lapsekseni, jos hän ei ole juridisesti minun ja biosuku lappaa kyläilemässä nurkissa? Silloin mielestäni on kyseessä ilmainen sijaisperhe, adoption ajatus on eri. Käsittääkseni sijaisperheiden vanhemmatkaan eivät kutsu lapsia omiksi lapsikseen?
Ilmeisesti itse olet kuitenkin täysin pyyteetön ihminen, kun on varaa toisia arvostella. Onnea siitä. Ja nyt minä itsekäs adoptioäiti, joka en kuulemma rakasta lastani pyyteettömästi, lopetan omalta osaltani tämän "keskustelun".
Kyllä vaan, lapseni hyväksyy tilanteen täysin tällä hetkellä, mutta luultavasti kohta murrosikäisenä hän aloittaa kyseenalaistamaan asiaa enemmän. Mutta kuten myös mainitsin, meillä ei ole mitään biosuvun tapaamista vastaan, jopa toivoimme itsekin tapaavamme lapsemme biologisen äidin joskus. Onhan hän omalla tavallaan perimältään pysyvä osa lasta, jota rakastamme. Enkä tunne minkäänlaista epävarmuutta vanhemmuudestamme ja siitä, etteikö lapsemme meitä rakastaisi, joten miten ne biologiset sukulaiset asiaa voisivat muuttaa tai yleensä haluaisivat? Eihän lapsemme vuosia sitten adoptioon annettaessaankaan ollut mahtunut kenenkään biologisen sukulaisen luo, vaikka asiaa oli ensin näin yritetty järjestää. Miksi he nyt olisivat kiinnostuneita luomaan pysyviä suhteita? Yhteydenpito jää kuitenkin loppujen lopuksi lapseni omaksi asiaksi, mielestäni se ei kuulu meille vanhemmille, eikä hänestä luopuneelle biologiselle suvulle.
Asioilla on yleensä monta eri puolta, ja adoptoiduilla monta erilaista taustaa, etkä voi väittää, että kaikki biologiset sukulaiset haluavat pitää yhteyttä adoptoituun tai että kaikki adoptoidut haluaisivat pitää yhteyttä biologiseen sukuun.
Ja kommenttiisi avoimesta adoptiosta, Suomessa toimii jo sijaisperhejärjestelmä, joka vastaa avointa adoptiota. Hyvä niin. Toisille sopii toinen, toisille toinen tapa. Minä taas henkilökohtaisesti en kannata avointa adoptiota ja mielestäni "vahva" adoptio on lapsen etu jo edellisissä viesteissäni mainitsemistani syistä. Kukin tavallaan.
sinulla tuntuu olevan, aivan kuin oman äitini suusta =). Minulla on sisko joka on adoptoitu perheeseemme ja vanhemmilleni hän on oma lapsi, aivan yhtä lailla kun me biologiset. Ja siskolleni vanhempamme ovat ainoita vanhempia mitä hänellä on.
Omat vanhempani tekivät sen virheen että sallivat biologisen äidin ottaa yhteyttä lapseen tämän ollessa alle kouluikäinen. Lopputuloksena oli paljon pahaa mieltä ja ahdistusta josta suurimman osan sai kärsiä viaton lapsi. Kesti varmaan parisen vuotta ennen kuin sisko sai takaisin luottamuksen siihen että hän on todella oma lapsemme eikä kukaan vieras "biologinen äiti" voi tulla viemään häntä pois. Alkuaikoina hän ei uskaltanut edes liikkua oman pihan ulkopuolelle ilman aikuisen seuraa.
Eli nämä biologisesta vanhemmasta lähtöisin olevat tapaamiset eivät palvele ainakaan lasta. Adoptioon ryhtyessään biologinen äiti on tietoinen seurauksista. Kaikki lapseen liittyvät oikeudet siirtyvät adoptiovanhemmille. Ei lasta voi ruveta pompottelemaan paikasta toiseen mikäli bio-äiti sattuu tulemaan katumapäälle.
Eriasia sitten jos lapsi haluaa aikanaan ottaa yhteyttä biovanhempiinsa. Mikäli nämä ovat halukkaita, tilanteesta hyötyvät kaikki osapuolet. Oma siskoni ei enää aikuistuttuaan halunnut ottaa mitään yhteyttä bio-äitiinsä, ankeiden lapsuustapaamisista jääneiden muistojen vuoksi. Hänellä on joitain kysymyksiä alkuperästään, joihin hän hluaisi saada vastauksen muttei uteliaisuus kuitenkaan ole niin suurta että johtaisi tekoihin asti.
Kuten edellinen on tässä jo sanonutkin, adoptiolle on vaihtoehtona sijaisvanhemmuus. Jos bio-äiti haluaa pitää yhteyttä lapseensa on sijaisvanhemmuus hänen juttunsa, ei suinkaan adoptio.
Sijaisperhejärjestelmä on ihan eri juttu kuin avoin adoptio. Sijaisperheet voivat luopua sijaisvanhemmuudestaan, mutta adoptiovanhemmat eivät voi sitä tehdä avoimessakaan adoptiossa. Sijaisvanhemmille maksetaan vanhemmuudesta pientä korvausta, adoptiolapsi on taas täysin adoptiovanhempiensa vastuulla ja perii adoptiovanhemmat. Sijaisperheessä asuvan lapsen kasvatuksen asioihin osallistuu aina vähintään sosiaalityöntekijä, mutta usein lapsen vanhemmatkin.
eli kun antaa lapsensa sijaisperheeseen, biovanhemmilla säilyy oikeus ottaa yhteyttä lapseen.
Silloin kun antaa taas lapsensa adoptoitavaksi, lapsi siirtyy adoptioperheen lapseksi. Tällöin side biologisiin vanhempiin katkeaa, eikä ole enää oikeutta ottaa yhteyttä lapseen.
Siksi kannattaa lapsen adoptioon antamista harkita tarkkaan. Se on pysyvä järjestely eikä adoptioa voi purkaa, vaikka biologiset vanhemmat tulisivat katumapäälle.
Itse en näe mitään syytä miksi biologisten vanhempien pitäisi saada pitää yhteyttä lapseen, siis lapsen kannalta. Lapsen kannalta ajatellen on hyvä, että aikuistuttuaan hänellä olisi mahdollisuus halutessaan ottaa biologiset vanhempansa selville. Siihen asti hän on kuitenkin adoptioperheen lapsi, eikä siihen tarvita biologisia vanhempia pyörimään ja sekoittamaan lapsen päätä.
On olemassa myös avoin adoptio. Suomessakin on tehty avoimia adoptiota ja niitä tullaan tekemään todennäköisesti entistä enemmän.
Avoimessa adoptiossa biologiset ja adoptiovanhemmat tuntevat tai vähintään tietävät toisensa. Jo adoptiohetkellä mietitään ja sovitaan se, miten yhteyttä tullaan jatkossa pitämään. Biologiset vanhemmat voivat tavata lasta esimerkiksi kerran vuodessa ja perheet pitävät lisäksi yhteyttä esimerkiksi kirjeitse.
Avoimessa adoptiossa lapsi on adoptioperheen juridinen lapsi. Adoptiovanhemmilla on oikeus päättää lapsen asioista, sillä he ovat ainoita huoltajia. Avoin adoptio solmitaan normaalin adoptiolain mukaan eli laki ei velvoita yhteydenpitoon kumpiakaan vanhempia.
On olemassa biologisia äitejä tai vanhempia, jotaka eivät halua antaa lastaan suljettuun adoptioon. He haluavat tietää, missä lapsi asuu ja miten hänen elämänsä menee. Avoin adoptio antaa tähän mahdollisuuden. Se on kuitenkin eri asia kuin sijaishoito, sillä adoptiovanhemmat ovat avoimessa adoptiossa ainoita juridisia vanhempia.
tulee kysymykseen? Silloin kun lapsi adoptoidaan esim sukulais- tai muuten tuttavaperheeseenkö? Voiko lapsensa adoptioon antava vaatia avointa adoptioa, siis että saa nähdä tulevat adoptiovanhemmat tms ja kuulla lapsesta myöhemmin?
Entä jos aluksi solmitaan tällainen avoin adoptio eivätkä asiat alakaan toimia. Eli adoptiovanhemmat eivät halua enää pitää yhteyttä biologiseen äitiin, voidaanko adoptio silloin muuttaa suljetuksi? Tai siis onkohan siinä mitään muuttamista kun laki ei kerran edellytä yhteydenpitoon... Äh, paljon kysymyksiä mutta oli eka kerta kun kuulin koko termistä.
Kotimaisessa adoptioneuvonnassa nykyään kerrotaan avoimesta adoptiosta ja kysytään onko hakijat valmiita semmoiseen ratkaisuun. Samoin lapsen luovuttamista adoptioon miettiville äideille tai vanhemmille kerrotaan avoimen adoption mahdollisuudesta. Avoimia adoptioita ei ole vielä ollut paljon, mutta sosiaalityöntekijämme mukaan ne tulevat varmaan lisääntymään.
Bioäiti tai biovanhemmat voivat tosiaan vaatia avointa adoptiota. Joskushan käy niinkin, ettei bioäiti voi luovuttaa lastaan suljettuun adoptioon, vaan pitää lapsen itse. Avoin adoptio voi olla tämmöisissä tilanteissa hyvä ratkaisu, jos se sopii kaikille osapuolille. Avoimia adoptioita on tehty myös semmoisissa tapauksissa, kun sijaisperhe adoptoi sijoitetun lapsen. Jos lapsella on ollut yhteydenpitoa biosukulaisiin, niin voidaan sopia, että yhteydenpito jatkuu adoptiosta huolimatta.
En tiedä, voidaanko avointa adoptiota muuttaa myöhemmin suljetuksi. Avoimessa adoptiossa yhteydenpito perustuu sopimukseen eikä lakeihin, vaikka se olisi kirjattu papereihin. Avoimesta adoptiosta huolimatta kaikki biovanhemmatkaan eivät ole pitäneet lapsiin yhteyttä. Yhteydenpito vaatii molemmilta vanhemmilta todella paljon voimia. Suljetun adoption eräs päätekijä on se, etteivät vanhemmat tiedä toisiaan. Vaikka yhteydenpito loppuisi avoimessa adoptiossa, niin eihän henkilöllisyyksiä enää myöhemmin saada salatuksi.
Laki suojelee avoimissa adoptiossa adoptiovanhempia ja -perhettä. Hehän voivat vaikka muuttaa ulkomaille lapsen kanssa tai hankkia lähestymiskiellon biovanhemmille. Biovanhemmilla ei ole lapseen minkäänlaisia laillisia oikeuksia avoimessakaan adoptiossa.
Oleellista mielestäni on kuitenkin se, että tämä asia on papereihin kirjattuna lapsen aikuisena selvitettävissä. Minä ymmärrän, että yhteydenpidon suhteen avoimessa adoptiossa ollaan velvollisia lapsen oikeuksille ja lapsen parhaalle. Se voi vaihdella eri tapauksissa.
Kotimaista adoptiota miettivien kannattaa selvittää ajatuksiaan myös avointa adoptiota kohtaan.
...että lapsesta raportoidaan esim. Pelaan vuosittain ja nämä raportit (kirjeet ja mahd.valokuvat) toimitetaan edelleen biologiselle äidille. Tällöin Pela toimii välikätenä ja välittää lapsen tiedot eteenpäin eivätkä osapuolet välttämättä edes tapaa toisiaan, ennenkuin/jos lapsesta lähtee aloite tapaamiseen.
Lapsen ollessa sen ikäinen, että osaa tapaamista pyytää, se voidaan järjestää Pelan kautta ennen 18 vuoden ikää. Myös jos biologinen vanhempi haluaa tavata, se onnistuu avoimessa adoptiossa ennen tuota lapsen 18 vuoden ikää.
Avoimen adoption luonne riippuu käsittääkseni täysin siitä, mitä biologinen äiti ja mahdollinen isä toivovat. Adoptio on kuitenkin aina adoptio, eli lapsi on juridisesti adoptiovanhempien. Adoptioneuvonnassa kysytään tulevilta adoptiovanhemmilta, mihin he ovat valmiita ja lapsi voidaan sijoittaa myös sen perusteella, koska biologisen äidin toiveita pyritään muutenkin noudattamaan mahdollisuuksien mukaan.
Meille ainakin neuvonnassa kerrottiin avoimen adoption mahdollisuudesta ja olimme siihen valmiita.
Tuntuu inhottavalta, kun te adoptioäidit usein keskenänne puhutte ihan väärää ja asenteellista tietoa sijaisvanhemmuudesta. Samaa lastensuojelutyötä me teemme. Me sanomme hoidossamme asuvia lapsia tietysti lapsiksemme. Meillä on kolme sijoitettua lasta. Samoin lapset kutsuvat meitä äidiksi ja isäksi. Heillä on myös biologiset äidit ja isät, joita he myös kutsuvat samoilla nimillä. Joskus he selvyyden vuoksi puhuvat meistä sijaisvanhempina tai käyttävät kenen tahansa nimikkeen edessä etunimeä tyyliin Mirja-äiti ja Maija-äiti.
Meillä ei myöskään lapa biosukulaisia kylässä, eikä keitetä pullakahveja. Tapaamme biovanhempia sosiaalitoimiston tiloissa, kun on kyse virallisista tapaamisista. Lapset tapaavat vanhempiaan suunnitelluina aikoina tietyissä paikoissa. Näitä paikkoja on esimerkiksi lapsen biomummola tai tapaamispaikka, minkä eräs järjestö on järjestänyt mm. etävanhempien ja lasten tapaamista varten. Yksi lapsistamme lisäksi lomailee biosukunsa kanssa suvun mökillä tai esimerkiksi kylpylöissä. Lisäksi lapset ja me pidämme jonkun verran biosukuun yhteyttä puhelimitse.
Ilmainen sijaisperheemme ei myöskään ole. Saamme pientä kulukorvausta lapsista ja muutamaa muuta tukea. Matkakulut tietenkin korvataan sekä lasten hoidosta ja kasvatuksesta aiheutuvat kulut tietyssä määrin. Rikastumaan tällä ei pääse, mutta emme myöskään voi sanoa tekevämme ilmaiseksi töitä. Sijoitettujen lasten myös meistä lapsettomasta pariskunnasta on tullut lapsiperhe. Vanhin lapsista on ollut meillä jo 11 vuotta.
Vaikka toimisi sijaisvanhempana voi yhteistyötä biovanhempiin järjestää tavoilla, jotka eivät häiritse normaalia perhe-elämää. Kaikkeen ei pidä suostua ja rajoja täytyy osata asettaa.
En pidä siitä että yleistät 'te adoptioäidit'. En minäkään yleistä 'te sijaisvanhemmat'. Minusta adoptiovanhemmat ovat hyvinkin tietoisia sijaisvanhemmuuden uloittuvuuksista eivätkä missää nimessä esim. vähättele sijaisvanhempia lasten vanhempina.
Itse koen suurimman eron sijais- ja adoptiovanhemmudessa siinä että sijaislapsi voidaan kotiuttaa biologiseen perheeseensä.
Mikä sinänsä on ihan positiivinen asia - jokaisellehan lapselle, niin adoptio- kuin sijaislapsellekin, olisi ideaalista jos biologiset vanhemmat pystyisivät heistä rakkaudella huolehtimaan.
Se että lapset voivat olla biologisiin vanhempiinsa ja sukuunsa yhteydessä on minusta pelkästään positiivinen asia. Silloin jos yhteydenpito on lapselle hyväksi eikä sisällä pelkoja yms.
Mulla kanssa särähti korvaan tuo "adoptioäidit...". Minusta tuntuu, ettei tässäkään keskustelussa ole läheskään kaikki adoptiovanhempia.
Itse olen kovasti miettinyt sijaisvanhemmuutta omalle kohdallekkin, mutta ainakaan vielä se ei ole ajankohtaista. Minä kyllä arvostan sijaisvanhempia hurjasti, se elämäntapa vaatii viisautta ja avarakatseisuutta.
Se, että lapsen kotiuttaminen voi olla edessä ja se pitää hyväksyä mahdollisuutena hyvinkin pitkään on asia mitä pitäisi ehkä enemmän kuitenkin tuoda esiin. On surkeaa jos sijaisvanhemmat pitävät kynsin ja hampain kiinni lapsesta vaikka hänellä olisi jo mahdollista palata biovanhempiensa luokse. Tuntuu, että tuolla biovanhemmat palstalla on useampikin tälläinen perhe, jossa lasta ei väliaikaiseksi suunnitellusta sijoituksesta meenaa saada takaisin millään. Toki asioilla on aina monta puolta, mutta jotta vääryydeltä vältyttäisiin, niin sijaisperheiden pitäisi olla hyvin sisäistänyt tämäkin mahdollisuus. Eikä vain luottaa siihen, että usein sijoitukset ovat pitkiä, eli lopullisia.
Yksi asia mikä muuten on mietittytänyt minua sijaisvanhemmuudessa on juuri nuo sosiaalityöntekijät. Adoption kautta olen tavannut todella fiksuja sossuja, mutta myös oman kuntamme sossut, jotka ovat todellisia taliaivoja.Oikein pelottaa, että heillä on niin suuri valta toisten elämään. En nyt rupea toistamaan heidän sanomisiaan, mutta ne eivät heijastaneet kovin suurta ymmärrystä tai tajua siitä mikä on olennaista lapsen elämässä. Onko se ulkokuori vai sisältö....
Me lähdimme alunperin adoptoimaan lapsia perheeseemme, kun biolapsia ei tullut. Kävimme jo silloin muutamissa adoptiotapaamisissa ja vierailukäynnyllä yhdessä adoptioperheessä (yli kymmenen vuotta sitten). Sijaisvanhemmuutta ei meille tyrkytetty, mutta adoptioneuvonnan aikana me ymmärsimme sijaisvanhemmuuden omaksi jutuksemme. Nyt me olemme siis kolme lapsen sijaisvanhempia.
Olen seurannut esimerkiksi näitä nettikeskusteluita ja ennenhän Verkkoklinikalla sijaisvanhemmat keskustelivat adoptiovanhempien kanssa samalla palstalla. Vasta myöhemmin tuli sijaisvanhemmuuspalsta. Luen myös edelleen esim. Adoptioperheiden lehteä.
Yleistäminen on tyhmää ja epäasiallista. Tiedän, että on olemassa adoptiovanhempia, jotka tietävät sijaisvanemmuudesta paljon ja suhtautuvat siihen asiallisesti. Vuosien aikana ja edelleen törmään kuitenkin jatkuvasti samoihin asioihin nimenomaan adoptiovanhempien taholta: esimerkkinä "lapsenne ei ole teidän oma, mutta meidän (adoptio)lapsi on omaomaoma". Tuttavapiiriini kuuluu kaksi perhettä, joilla on on sekä adoption että sijoituksen kautta tulleita lapsia. He ovat samalla tavalla valmiita yleistämään tämän adoptiopiirien näkemyksen sijaisvanhemmuudesta.
Yleistäminen ei varmaan koskaan ole järkevää, mutta yleistyksiinhän kuuluu sekin, että poikkeuksia on aina olemassa.
Ja minun ystäväpiiriini kuuluvat adoptiovanhemmat taas eivät noin ajattele sijaisvanhemmuudesta. Ehkäpä tässä on kysymyksessä sanojen valinnasta ja niiden tulkinnasta: adoptiolapsethan ovat juridisesti adoptiovenhempiensa omia, sijaislapset eivät. Rakkauden ja omana kasvattamisenhan kannalta juridiikalla ei tässä tietenkään ole mitään tekemistä.
Osaisin kuvitella että 'omaoma' sanalla/asenteella adoptiovanhemmat ovat siihen syyhyn miksi useat valitsevat adoption mielummin kuin sijaisvanhemmuuden: ei ole pelkoa siitä että lapsi palautettaisiin biovanhemmilleen.
Itse nostan hattua sijaisvanhemille että te/he jaksavat elää tämän ajatuksen kanssa, minä en siihen kykenisi.
Samaa mieltä minäkin, että varmaan juuri tähän kiteytyy se miksi jotkut kääntyvät valinnassaan adoptioon päin eikä sijaisvanhempi puollelle. Minusta on hyvin tärkeää, että sijaispuolelle menevät ymmärtävät, että lapsi tosiaan saattaa palata bioperheeseensä ja se on usein sijoituksen tavoite useinkin.
Samaa on tietenkin sijari ja adopuolella paljonkin. mm. se, että kummillakin lapsilla on biovanhemmat. Se ei ehkä adopuolella konkreettisesti tunnu pikkulapsi vaiheessa, mutta teininä lasta alkaakin jo enemmän kiinnostaa biosuku ja silloin pitää taas adovanhempien olla valmiita tukemaan lapsen biosuvun etsintöjä.
Monet lapsien oireet ja aikaisemmat kokemukset saattavat olla hyvinkin yhteisiä sijari ja adopuolella.
Mutta tuon lausahduksen luulen siis kumpuavan enemmän tuttaviesi omista neuvonnan aikaisista mietinnöistä. Minusta tuntuu, että sinä tulkitset sanomisen nyt vähän väärällä tavalla, tai siis tavalla jota sanoja ei ole tarkoittanut. Vaikka enhän minä ole ollut paikalla, joten ihan nyt vain arvailen.
Tämä on hassu keskustelupalsta, kun ei puututa yleistämiseen, jos se on adoptiomyönteistä yleistämistä. Adoptiota kehuen saa kirjoittaa mitä sattuu sopaa ilman että siihen kukaan puuttuu. Sen sijaan jokaista vähänkin adoptiokriittistä kirjoitusta tullaan viilaamaan millin tarkkuudella ja sanojen merkityksestä kiistelemällä.
No, anyway. Tulin kommentoimaan tuohon yllä olevaan kirjoitukseen.
Nimimerkki "adoptiolapsen sisko" nimittäin yleistää ja kärjistää vaikka kuinka paljon sen lisäksi, että hän puhuu siskonsa suulla: "Ja siskolleni vanhempamme ovat ainoita vanhempia mitä hänellä on.
Hän kirjoittaa esimerkiksi näin: "Eli nämä biologisesta vanhemmasta lähtöisin olevat tapaamiset eivät palvele ainakaan lasta." Onko hän ihan varma, että kaikissa adoptiotapauksissa biologisesta vanhemmasta lähtöisin olevat tapaamiset eivät palvele ainakaan lasta. Ainakin minä olen semmoisessa käsityksessä, että lähes aina ja etenkin nykyisin uuden adoptiolain aikana tapaamiset järjestellään yhteisymmärryksessä kaksien vanhempien sekä sosiaalityöntekijöiden kesken. Käsittääkseni lapsen oma kanta tapaamiseen selvitetään, jos lapsi on jo kykenevä kantansa ilmaisemaan. Eri asia ovat ihan pienet lapset, jotka eivät edes tilannetta vielä ymmärrä. Biologisen vanhemman ei edes anneta tavata lasta, mikäli se aiheuttaa lapselle pelkoja tai jotain muuta häiriötä. Tämä on tietenkin adoptiovanhemmille myös hyvä keino estää tapaamisia, kun lapsi on alle murrosikäinen ja vielä vanhempien vaikutuksille altis. Lapsen vointi ja elämä on kuitenkin tärkeintä.
Tuntuu, että kirjoitan ehkä trollille, mutta eipä siitä väliä. Minulla ei ole adoptoitua siskoa. Sen sijaan minulla on adoptoitu ystävä, joka on kokenut adoptionsa erittäin negatiivisena. Hänetkin on adoptoitu perheeseen, jossa oli myös biologisia lapsia. Nyt aikuisena hän ei ole enää perheeseen yhteydessä, eikä koe perhettä omakseen. Olen suoraan sanottuna pahoillani hänen puolestaan. Ystäväni on tavannut biologisen äitinsä ja he ovat edelleen yhteydessä. He eivät kuitenkaan ole kovin läheisiä.
Se tapa, miten ystäväni joutui aikuisena hoitamaan adoptioasiat; tiedon haun, yhteydenpidot viranomaisiin, yhtendenoton äitiinsä ja muut olivat hänelle erittäin rankkoja. Hän ei saanut adoptiota hoitaneelta taholta yhtään enempää apua kuin vähäiset tiedot. Ystäväni ei tiennyt oikeuksiaan ja on vasta kymmenen vuotta ensimmäisen yhteydenoton jälkeen osannut pyytää loppujakin asiakirjoja ja niistä kopioita. Ne ovat hänelle tärkeitä. Adoptiotaholta ystäväni ei saanut mitään henkistä apua, vaan pelkkää virallista asia tietoa ja sitäkin vain niistä asioista, joita osasi itse kysyä. Äitinsä nykyisen osoitteen hän joutui hankkimaan erittäin hankalaa reittiä ja paljon muutakin vaikeaa juurien etsimisessä oli. Hän on monesti ihmetellyt sitä, miten yksin adoptiolapsi siinä asiassa onkaan. Ei ihme, että monet jättävät asiat selvittämättä. Ystäväni adoptiovanhemmat eivät estelleet juurien etsimistä, mutta eivät auttaneetkaan.
"Jos bio-äiti haluaa pitää yhteyttä lapseensa on sijaisvanhemmuus hänen juttunsa, ei suinkaan adoptio." Taitaa olla joku jääräpää kirjoittanut nämä tai sitten hän ei ole lukenut keskustelun muita viestejä. Vieressä on keskusteltu avoimesta adoptiosta, joka vaikuttaa oikein hyvältä vaihtoehdolta. Entä jos biologinen äiti haluaa pitää yhteyttä lapseensa, mutta haluaa siitä huolimatta varmistaa lapsensa pääsevän pysyvästi adoptioperheeseen ilman jatkuvia huoltokokouksia ja mahdollisia muutoksia? Eikö avoin adoptio ole juuri silloin hyvä vaihtoehto?
"Jos biologiset vanhemmat haluavat antaa lapsensa pois, heidän tulee ymmärtää, ettei se ole sellainen asia jota he voivat ruveta katumaan ja peruuttamaan vuoden, kymmenen vuoden, kahdenkymmenen vuoden kuluttua."
Keskustelun aloittaja on käsittääkseni ottanut esiin lapsen aikuistumisen jälkeisen tapaamisen. Siitä voi tietenkin alkaa yhteydenpitoa tai sitten ei.
En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat tuolla "adoption katumisella ja peruuttamisella" esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Eikö aikuisilla ihmisillä ole oikeus ottaa yhteyttä toisiinsa, vaikka vain sillä perusteella kun ovat vanhoja koulukavereita. Eihän toisen tarvitse siihen yhteydenottoon vastata ellei halua.
Kaikki adoptoidut eivät varmaan halua tai uskalla selvittää menneisyyttään, mutta eiköhän se ole aina monien toive. Minä en näkisi biologisen vanhemman yhteydenottoa aikuiseen adoptoituun lapseensa adoption katumisena tai perumisena. Minusta se on täysin luonnollista ihmisten uteliaisuutta ja ihmisten välistä kanssakäymistä. Biologisen vanhemman aloite yhteydenotossa voi hyvinkin olla helpotus yhteydenottoa miettineelle adoptoidulle. Tästä mielestäni keskustelun aloittaja kirjoitti.
suomen adoptiojärjestelmä on kaiketi laadittu niin että kun lapsi adoptoidaan niin hän on sen jälkeen sen suvun jäsen joka ottaa hänet ottolapsekseen.
Se että jos lapsi haikailee geneettisen taustansa perään, ei pidetä suotavana, koska eihän hän enää ole synnyttäjä-äitinsä lapsi.
Minä ainakin haluaisin tietää jos minut olisi adoptoitu että kuka minun äitini on, koska minä en ole niistä "raaka aineista" tehty kuin mitä on adoptio vanhempani. En peri heidän luonteenpiirteitään, en heidän perinnöllisiä sairauksiaan, mutta voisin periä sisar -puolia ja omia sukuni tarinoita(jos saisin tavata bio-sukuni), en ymmärrä mitä vouhotetaan kasvatuksella koska jokainen lapsi on oman biologisen vanhemman saama oma yksilö, kasvatuksella on oma osuutensa, mutta jos se osuus olisi merkittävä, niin tuskinpa nämä ado-lapset edes etsisivät juuriaan, vai mitä?
...jutustasi paistoikin suuri katkeruus biologista äitiäsi kohtaan, olen jutun loppua lukuunottamatta samaa mieltä kanssasi. Äiti on se henkilö, joka lapsen on kasvattanut. Minulla ei ainakaan ole suurempaa mielenkiintoa ottaa yhteyttä synnyttämääni lapseen, vaikka minulla ei olekaan mitään myöskään sitä vastaan, jos hän haluaa ottaa minuun yhteyden; hänhän on jo aikuinen ja olemme toisillemme täysin vieraita ihmisiä. Jutustasi päätellen Sinun kohdallasi ainakin on adoptiovanhemmuus onnistunut ja se lienee useimmiten adoptiossakin tarkoitus. Katkeralle mielellehän ei enää mitään mahda (muut kuin sinä itse) ja se on surullista sinun kannaltasi.
Tämä edustaa sitä ongelmaa, joka adoptiossa on tällähetkellä. Siis myös adoptiovanhempien neuvonnassa. Jokaisella sosiaalityöntekijällä on omat käsityksensä hyvästä perheestä tai vallitsevista säännöistä ja toimivat sitten sumeilematta niiden mukaan. Pitäisi olla jokaisella adoptioneuvontaa antavalla taholla (a.neuvontaa annetaan siis myös luovuttavalle äidille) tietty lista mitkä asiat pitää käydä läpi, mitkä asiat pitää kertoa. Heille pitäisi myös korostaa, ettei omia asenteita saa sotkea hommaan.
perskele ei niitä sossun löpinöitä kannata aina todesta ottaa ,sillä eihän ne itsekkään tiedä välillä missä mennään ja kun valehtelua on valehtelun perään,sit tulee kiire peittää kömmähdyksensä.