Onnekas

Kyllä on nyt Alonsoa kehuttu enmmän kuin ehkä olisi aihetta. Mielestäni hänen maailmanmestaruus oli enemmänkin hyvän tuurin ansiota. Eli jos kimillä olisi auto kestänyt niin ei olisi Alonsolla ollut mitään jakoa, eli onnekkain kuski hän ehkä oli, mutta ei missään nimessä maailman paras.
11475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onnittele Alonsoa hän on ansainnut mestaruutensa vähintään yhtä hyvin kuin Schumacher aikoinaan. Ota huomioon että Fisi voitti ekat kisat niin ei olisi koskaan käynyt Ferrarilla. (Tällä en halua väittää että ei Schumi olisi "ansainnut titteleitään" kunhan vain totean että Alonson mestaruus on vähintään yhtä arvokas.

Äänestä
  • Alonso voitti mestaruuden vaikka Kimi se ois saanut ottaa, mutta turha tästä asiasta on enää kiistellä. Kimi on ParaS

    Äänestä

  • voi puhua samana päivänäkään Alonsosta ja Schumista, Schumi oli mestari, ja on edelleen huippukuski, eikä mikään säkäville.

    Äänestä

Pulinat pois, maailmanmestari on sen hetken paras kuski. Naurettavinta tässä Alonson onnekkuushöpötyksessä on sen, että jos Kimi olisi voittanut mestaruuden samalla tavoin, häntä ylistettäisiin maasta taivaaseen. Silloin kukaan ei puhuisi onnesta. Tasapuolisuus kunniaan, Alonso on loistava kuski.

Äänestä
  • Kyllä ehdottomasti Alonso on hyvä, Kimistä ei voi puhua samana päivänäkään... Kimi voittaa vain tuurilla...

    Äänestä

  • -A- kirjoitti:

    Kyllä ehdottomasti Alonso on hyvä, Kimistä ei voi puhua samana päivänäkään... Kimi voittaa vain tuurilla...

    tietää mistä puhut? Jos vähääkään olet tämän kauden F1:ä seurannut, niin varmasti tiedät, että Räikkönen olisi se oikea MM:sarjan voittaja. Jos nimittäin puhutaan siitä kuka oli nopein, eikä siitä kenellä oli paras tuuri.

    Äänestä

  • Kimi olis voittanut maailmanmestaruuden sitä olis ylistetty maasta taivaaseen, koska se olis ansainnut voittonsa ajamalla. Alonso voitti maailmanmestaruuden vain siksi että Kimiltä meni mersu alta. Kimi oli lähellä saada mestaruuden ajamalla (n. 30 pistettä eroa, vielä 2 kisaa, Kimi on menettänyt mersun takia 50 pistettä), Alonso sai mestaruutensa mclarenin luotettavuusongelmien takia.

    Äänestä

Alonson mestaruus kyseenalaistetaan vaikkei ollut edes yhtähyvä auto kun kimillä. Tätä mukaellen vois väittää että kausina 1998 1999 parhaat kuskit oli Schumi ja Irvine koska kisasivat hyvin mikaa vastaan huonommalla kalustolla. Selitykset sikseen Alonso voitti ja sillä hyvä.

Äänestä
  • sehän oli juuri auton luotettavuus joka ratkaisi voiton Alonsolle. Muutenhan hän ei olisi voittanut. Alonso mestaruutensa ansainnut koska myös auto ja talli muutenkin kuuluvat toimi hyvin. Jos joku väittää toista niin valitettavasti se näkyy kauas että ei paljon Formuloista tiedä. McLarenilla oli vaikeuksia kauden alussa - no se siitä...

    Äänestä

Olen sitä mieltä että mestari on tittelinsä ansainnut. Mutta totta on myös se että, kaluston luotettavuus on yksi erittäin tärkeä tekijä mestaruus jahdissa. Eli mestaruuden voi voittaa myös sarjan toiseksi nopeimmalla autolla kunhan se on luotettava.
Moottoriurheilussa ei pitäisi koskaan käyttää sanaa JOS, mutta kimin kohdalla tekniset ongelmat oli niin kohtuuttomia, että kyllä sen sanan kimin kohdalla voi hyvinkin sanoa ja aika kovaa.
Olipa salolla taas kommentti iltalehdessä kun vertasi mclarenia ja ferraria. Taisi herra Salo unohtaa vertaillessaan tuon ferrarin olleen "hieman" luotettavampi mclareniin verratuna.

Äänestä

Jos tätillä olis munat se olis setä ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Kyllä on nyt Alonsoa kehuttu enmmän kuin ehkä olisi aihetta. Mielestäni hänen maailmanmestaruus oli enemmänkin hyvän tuurin ansiota. Eli jos kimillä olisi auto kestänyt niin ei olisi Alonsolla ollut mitään jakoa, eli onnekkain kuski hän ehkä oli, mutta ei missään nimessä maailman paras.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu