Noin monet koiranomistajat olla tuollaisia kissavihaajia, meillä ne kyllä mahtuu elämään molemmat lajit yhdessä ja kummatkin on ovat yhtä rakkaita.
Täällä missä minä asun on monella kissoja jotka kulkevat vapaana läheisessä metsässä, kaikki hoidettuja leikattuja kotikissoja.
Kaupunkilaistumisen myötä aletaan pitää kissaakin kuin koiraa kytkettynä, harvoin kissa vahingoittaa tai hyökkää ihmisen/koiran kimppuun, kiusaa voi tehdä seurata ja köyristellä, mutta tositilantessa menee useimmin karkuun.
Uskon useamman ihmisen ja koiran kykenevän aiheuttamaan suurempaa vahinkoa kuin kissojen.
Aivan yhtä inhottavia ovat koirien jätökset teitten varsilla, kuin kissojenkin.
Lähistöllämme asustelee kanahaukka oli yhtenä aamuna pihallamme, metsämiesten mukaan on tappanut kaikki kanalinnut lähimetsästä ja vienyt jänikset, silti ei kukaan sitäkään ole tappamassa, luontoaan toteuttaa, niin tekee kissakin pyydystäessään ja mitä kaikkea koirat mahtaisivat tehdä jos ei olisi ihminen siellä köyden toisessa päässä ohjaamassa.
Täällä missä minä asun on monella kissoja jotka kulkevat vapaana läheisessä metsässä, kaikki hoidettuja leikattuja kotikissoja.
Kaupunkilaistumisen myötä aletaan pitää kissaakin kuin koiraa kytkettynä, harvoin kissa vahingoittaa tai hyökkää ihmisen/koiran kimppuun, kiusaa voi tehdä seurata ja köyristellä, mutta tositilantessa menee useimmin karkuun.
Uskon useamman ihmisen ja koiran kykenevän aiheuttamaan suurempaa vahinkoa kuin kissojen.
Aivan yhtä inhottavia ovat koirien jätökset teitten varsilla, kuin kissojenkin.
Lähistöllämme asustelee kanahaukka oli yhtenä aamuna pihallamme, metsämiesten mukaan on tappanut kaikki kanalinnut lähimetsästä ja vienyt jänikset, silti ei kukaan sitäkään ole tappamassa, luontoaan toteuttaa, niin tekee kissakin pyydystäessään ja mitä kaikkea koirat mahtaisivat tehdä jos ei olisi ihminen siellä köyden toisessa päässä ohjaamassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pikkasen eri asia,haukka kuuluu luontoon,kissa ei!
vaan kissojen omistajissa.. heh :)
ei kaupungissa kannata kissaa pitää vapaana. Vaarallista kissalle ja muille.
Kissa voi jäädä auton alle (on olemassa semmoisia kuskeja jotka TAHALTEEN yrittävät ajaa pienten eläinten yli!!).
Se voi päätyä toisen eläimen suuhun (esim koiran) ja se voi johtua kiusaamisen kohteeksi. Monet pikkupojat tykkäävät leikkiä (lue rääkätä) kissoja.Pistää ne roskikseen tai vaatekeräislaatikkoon, lyö risuilla ja muuta sellaista. Ihan kissan parasta ajatellen niin ei pitäis päästää sitä yksin ulos.
Ja sitten pitää kyllä ottaa toisetkin ihmiset ja eläimet huomioon. Täällä meilläpäin kissat on monta kertaa käyny koirien ja lasten kimppuun. Ja kissat voivat saada aikaa TODELLA pahaa jälkeä. Ja sit ei oo kivaa ku pienten lasten hiekkalaatikosta löytyy kissan kakkaa :/
muistan miten pienenä aina etsin sitä "kivaa muovailtavaa hiekkaa".. hyh, myöhemmin tajunnu et se ei ollu hiekkaa vaan kissan jätöksiä millä leikin..
Koirat ei pääse kakkimaan ihan mihin paikkaan vaan (koska ne on pidettävä kytkettynä) ja nekin kakat pitää siivota.
kiinni ihan samalla tavalla kuin koirat ja muutkin lemmikit. Aina on oltava maanomistajan/metsästysoikeuden haltijan(usein mets.seura) lupa irtipitoon. Myöskin 20.8-28.2 välisenä aikana, se ei ole mikään yleinen irtipito aika!
Kissat on pidettävä kiinni kuten koiratkin. Koirista maksetaan vero, kissoista ei. Kissa on petoeläin ja saalistaa. samanlailla pitäisi kissojen omistajien huolehtia lemmikeistään kuin koirien omistajatkin. En yhtään ihmettele sitä vihaa, sillä vastuuntunnottomia kissan omistajia on todella paljon.
Itse pidän niin kissoista kuin koiristakin, mutta en katsele hyvällä kissojen vapaana oloa, minusta se on kissan omistajan vastuuttomuuden merkki antaa lemmikkinsä olla lainsuojaton, ja alttiina pahoinpitelyille.
eipäs yleistetä. Vai onko täällä ollut joku ketju missä koiraihmiset vihaa kissoja, en ole ainakaan huomannut mutten ole kaikkia lukenutkaan. Ei mulla mitään kissoja vastaan ole, naapurustossa ei kissoja ole, ainakaan vapaana liikkuvia sellaisia. Saisi kyllä olla nimittäin jonkun komposti vetää rottia puoleensa...
Oiskohan kanahaukka suojeltu?
Kissoja taas ei saisi (laki) pitää vapaana, loppuu aika pian viserrys lähipuista. Kissat kun eivät metsästä pelkästään nälkäänsä, vaan ihan huvin vuoksi tappavat (kiduttavat). Hyvinä kiipeilijöinä pääsevät suoraan lintujen pesiin tappamaan poikaset.
Pidä yleistää jotkut on tosi hyviä pyydystämään ja toisista ei taas ole mihinkään. tämä meidän lihava löllykkä ei varmasti linnupesille kiipeile, eikä ole kotiin kantanut vielä mitään tappamaansa, niillähän on tapana tuoda saalis kotiin.
Ihminen nyt voi vihata mitä vain sääskestä toiseen ihmiseen sillä ei ole rajaa, mutta eläin toimii aina vaistojensa kautta eikä tarkoituskella ilkeästi, eivät ne istu ja suunnittele päässään miten voisivat naapurin koiran silmät repiä jne..koira sattuu kohdalle kissa reagoi kokemuksensa ja luonteensa pohjalta niinkuin muutkin eläimet.
eikö juuri siksi kannattaisi pitää niitä kissoja joko kokonaan sisällä tai sitten kiinni ulkoillessa??
niin ettei se kissa vaistojen varaistesti tee mitään ikävää toisille eläimille tai ihmisille. Tai ettei mikään muu eläin vaistojen varaisetsi tee sille kissalla pahaa... tai ihminen tahalteen satuttaa...
Pidän kissoista paljon kuten koiristakin,mutta tosiasia on kuitenkin ettei kaupunkioloissa kissaa saa pitää vapaana. Oma kokemukseni naapurin vapaasta leikatusta kissasta oli se että kisu tuli meille avoimesta ikkunasta ja aiheutti vaaratilanteita pienille lapsilleni kun koiramme huomasi sen, hankimme kyllä ikkunoihin verkot. Edellisen asukkaan valmistujaisjuhlat olivat mennä myös pilalle kun kissa oli tullut kuokkimaan ja dobberi oli ajanut sen keittiön verhoihin josta kissa putosi kahvipöytään rikkoen Pentikin kahviastioita... Ja kun poikani vaunut olivat kerran tyhjänä omalla terassilla, löysin sieltä rapaisen ja karvanlähtöisen kissan. Itku meinasi tulla kun huomasin. Eipä auttanut kuin verkko ostaa siihenkin,onneksi huomasin ennenkuin kissa olisi mennyt nukkuvan vauvan päälle...mutta paljonko apua verkostakaan jos karvanlähtöinen kissa makaa siinä päällä. Lasten hiekkalaatikko joutui kissojen käymäläksi ja sekin oli suojattava. Yritin keskustella kissaihmisten kanssa, mutta sain valtavat haukut siitä kuinka kylmäsydämminen koiraihminen olen... Pidän yhä kissoista valtavasti, muttei omistajat aina ajattele tarpeeksi...Kannattaako kaupunkiin ottaa kissaa jos sitä ei kiinni halua pitää,eiväthän koiratkaan voi telmuta miten vaan ja nekin täytyy pitää kiinni kaupunkialueella! Kyllä on nykyään mukava asua maalla!
Niin halaun heti alkuun sanoa että pidän kissoista kuten kaikista muistakin eläimistä, mutta haluan myös kertoa yhden vaara tilanteen miä meille kerran sattui koirani olessa vielä pentu.
Eli olimme normaalisti lenkillä (asumme kaupunki aluella) ja siinä sitten yhden talon pihalta hyökkäsi kissa kynnet ojossa koiramme päälle (kk mäyräkoira) siinä sitä sitten pyörittiin hetki ympyrää kauhealla vauhdilla ja huudolla. Noh onneksi sitten kissan omistaja näki tilanteen parvekkeelta ja tuli apuun. Kerkisimme kyllä lähteä jo jatkamaan matkaa ennen kuin kissan omistaja tuli ulos. Mitään traagista ei onneksi tapahtunut, pari pientä naarmua löysin kun kotiin päästiin, mutta ne eivät olleet pahoja puhdistin ne varmuuden vuoksi.
Nykyään kun menemme samaisen talon ohi vaikka aikaa tapahtuneesta on kulunut jo pari vuotta niin kyllä siitä silti mennään varovasti häntä pystyssä töröttäen :) Nykyään nauramme koko jutulle vaikka sinä hetkenä se ei naurattamut :)
Olen myös muilta koiran omistajilta kuullut samaisia tarinoita samasta kissasta.