Näin BB:iin koukkuun jääneenä en voi kun ihmetellä mistä tuo Iinan haukkuminen oikein kumpuaa?
Niin, minä pidän Iinasta, ja pidän Minnastakin.
On totta että Iinan ääni narisee, entä sitten? Narisee se Terhinkin ääni, Kathy sössöttää, jne. Ja taitaa siellä muut ääneen narsita asioista paljon enemmän...
Iina pitää itseään parempana? Usein käy niin että ihminen (kuten meikäläinenkin)joka tykkää olla tarkkailijan asemassa antaa valitettavasti vahingossa väärän kuvan siitä minkälainen oikein on. Se että on hiljaa ei tarkoita että on ylimielinen ja muiden yllä. Eikä sekään tarkoita em. jos sarkastiseen tapaan vastaa tai lausuu asioita. Vähemmän on enemmän.
Ai että Iina kieroilee? Aivan yhtä paljon kuin muutkin siellä. Joka ikinen siellä kertoo mielipiteistään kilpakumppaneistaan. Iina ei ole käsittääkseni koonnut porukkaa yhteen inhoamaan ketään? Kuten Terhi.
Jokainen voi tulla porukkaan mukaan, mutta toiset esim. Terhi ei halua kun ei olekaan sen kaiken keskipiste, silloin on helppo valittaa että muut eivät heitä halua mukaan, ja syyttää siitä niitä jotka eivät asiaan vaikuta. Ja Kathy ja Tiina "irtolaisina" menevät mukaan.(Tämä kuvio on hyvin tuttu esim. työpaikallani).
Iinan jutut ala-arvoisia? Siellä taitaa yks sun toinen viljellä alapäähuumoria, kiroilla (niin Terhi, Tiina ja Kathykin). Ja hei, samojen ihmisten kanssa suljettuna neljän seinän sisään pitkäksi aikaa, niin puheet saattavat olla ihan mitä vaan... kuka heittäisi ensimmäisen kiven?
Minna käyttäytyy lapsellisesti? Mitä pahaa siinä on että ystävystyy toisen ihmisen kanssa? Sama kait se on onko 20 v. vai 60 v.? Itsekin tutustun helposti, ja jos 4 vk 24/vrk on yhdessä, niin kyllähän siinä aikamoiset siteet jo saa luotua. Siinä ei ole mitään epänormaalia.
Että te Iinan vihaajat kertokaapas mulle jotain sellaista mikä erottaa Iinan muista kilpailijoista. Siis hänen käyttäytymisensä muita kohtaan? Mitä muut eivät muka olisi tehneet.
Ja sitä paitsi, Perttu on yksinkertainen. Tosiasia. Hattua hänelle kuitenkin nostan rehellisyydestä ja avoimuudesta! Hienoa!

Vastaukset 19
Vanhimmat
on omituisia.
HUONOIN PROVO IKINÄ!!!
Saattaa olla huonoin kirjoitus mitä ikinä on ilmoille päässyt, mutta provo?
Eikö kukaan voi pitää Iinasta ilman että luullaan provoksi?
Se on kuvottava tyyppi, rupeaa vituttamaan samantien ku se avaa suunsa. Kauhee ihminen!!
hirveän ärsyttävä, niin se ärsyttävin helposti leimataan.
Itse oon kuiteski myös sitä mieltä, että jos joku saa lähteä, niin se on Iina...
Mitä tulee tohon tarkkailemisasemaan, niin onhan Kathy samalla tavalla sivusta tarkkailijan asemassa, mutta silti hän yrittää oikeasti tulla toimeen muiden kanssa ja olla näidan ystävä.
Antti on ehkä ryhmän suosituin, sillä hän ottaa kaikki huomioon. On ystävllinen ja mukava kaikille. En usko, että hän edes pelaa mitään vaan on luonteeltaan juuri tuollainen lämmin ihminen. Iina on porukasta ehkä eniten vastakohta Antille ja se näkyi nyt äänestyksessä.
Iinan käytöksessä paistaa selkeesti se..."Minä en välitä sinusta" -asenne, vaikka hän ei sitä suoraan sanokkaan. Onko se oiken tai ei, mutta se tulee näkymään lopputuloksessa miten kansa häneen suhtautuu. Tietyt piirteet kanssakilpailijoissa ärsyttää Iinaa, eikä hän ole innokas edes yrittämään ymmärtää näitä. Hannassa vaikuttais olevan myös hieman samoja piirteitä.
Eniten minua hämmästytti/ärsytti se, miten raskaasti Iina otti äänestysjutun ja miten hämmästynyt hän oli lopputuloksesta. Hän siis otaksuu olevansa niin suosittu, ettei kukaan äänestä häntä...vaikka hän ei tee mitään sen eteen, että ansaitsisi muiden suosion. Ei se tarkoita sitä, että pitäisi kaikkien takapuolet nuolla, mutta kun tosissaan oikeasti edes yrittää ymmärtää toisen ihmisen näkemykset ja tavat, niin on jo huomattavasti vahvemmilla...
Sen takia tiputtaisin Iinan...
Kiitos vastauksesta.
Totta mitä ensimmäisessä lauseessa kerrot. Mutta tuntuu uskomattomalta että (Suomessa) ihmiset menevät mukaan joukkohysteriaan (en väitä että kaikki sen takia olisivat pitämättä Iinasta), ilman että edes itse ottavat selvää asioista.
Toki ymmärrän että "ne pirun teinit" haluaa ärsyttää ja kuulua porukkaan (jonka yhdistävä tekijä on tässä tapauksessa se että inhotaan tällä kertaa Iinaa).
Kathy onkin ihan hyvä tyyppi.
Antti ja Mika ovat tuollaisia jees-miehiä mitä en arvosta (tässä tapauksessa) lainkaan. Se ettei rohkeasti sano mielipidettään, on mielistelyä. Kun ihan oikeasti kaikki ei tykkää kaikista. Itse en inhoa tuolta ketään, vähiten pidän Terhistä.
Timonkin pisteet nousivat kun sanoi Pertulle siitä halaamisesta. Ensimmäinen kerta varmaan kun on uskaltanut olla eri mieltä. Tottahan pelissä pärjää kun on kaikkien kaveri, eri asia voiko sellaista ihmistä kunnioittaa.
Olet oikeassa että Iina ei "tarpeeksi" yritä tutustua muihin, mutta toisaalta, eikös se ole niin tässäkin tapauksessa että niin se metsä vastaa kuin huudetaan? Onhan siellä muitakin "suhteita", jotka eivät oikein ota tulta alleen.
Niin se välillä on, on niin vaikeaa löytää mitään yhdistävää, ja ei oikein edes viitsi löytää.
Halaaminen "ilman syytä" tai sitten kun on pudotusuhka päällä, on hieman eri asia. Timo yritti koko ajan siellä terassilla vesittää kaiken, mitä perttu sano. Timo on ohjelman turhin tyyppi...
Pitää olla tietynlainen tyyppi, jotta voi voittaa ton kisan! Jos ei ole aidosti lämmin ihminen, niin sellaista on turha esittääkkään. Se on liian läpinäkyvää.
Iina voi toki olla oma itsensä tuolla, mutta veikkaan, että hän kuiteski yrittää hillitä tunnepurkauksiaan, sillä ne varmasti huonontaisivat hänen asemaansa.
Minä en vaan pidä Iinan luonteesta! Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää ja jokainen on tutustumisen arvoinen. On aina syytä mennä itseensä, jos ei välitä toisesta ainoastaan sen takia, ett joku piirre ärsyttää.
"Jokainen voi tulla porukkaan mukaan, mutta toiset esim. Terhi ei halua kun ei olekaan sen kaiken keskipiste, silloin on helppo valittaa että muut eivät heitä halua mukaan, ja syyttää siitä niitä jotka eivät asiaan vaikuta. Ja Kathy ja Tiina "irtolaisina" menevät mukaan."
On melko vaikea mennä joukkoon mukaan, jos joukossa on Iinan tyyppinen pälliäinen, joka mulkoilee v***untuneen näköisenä että "mitäs siihen tulit norkoilemaan".
"Ai että Iina kieroilee? Aivan yhtä paljon kuin muutkin siellä. Joka ikinen siellä kertoo mielipiteistään kilpakumppaneistaan. Iina ei ole käsittääkseni koonnut porukkaa yhteen inhoamaan ketään? "
Heh heh, tuohon et usko varmaan itsekkään. Iinahan on yrittänyt kääntää muita kilpailijoita milloin ketäkin vastaan. Alussa hän pyrki mustamaalaamaan koko ajan Perttua ja saamaan muut kilpailijat äänestämään Pertun ulos. Nyt kun Iina huomasi tämän mahdottomaksi, otti hän silmätikukseen mustasukkaisuuttaan Terhin ja nyt sitten Tiinan.
"On melko vaikea mennä joukkoon mukaan, jos joukossa on Iinan tyyppinen pälliäinen, joka mulkoilee v***untuneen näköisenä että "mitäs siihen tulit norkoilemaan"."
Uskotko että Iina se on joka "ydinporukkaa" pyörittelee ja määrää kuka siihen saa mukaan tulla? On se vähän kumma että muilla (esim. Mika, Perttu) ei olisi asiaan mitään sanomista, kait olisivat pitäneet huolen että kaikki sopivat mukaan, jos tällaista olisi tullut ilmi.
"Heh heh, tuohon et usko varmaan itsekkään. Iinahan on yrittänyt kääntää muita kilpailijoita milloin ketäkin vastaan. Alussa hän pyrki mustamaalaamaan koko ajan Perttua ja saamaan muut kilpailijat äänestämään Pertun ulos. Nyt kun Iina huomasi tämän mahdottomaksi, otti hän silmätikukseen mustasukkaisuuttaan Terhin ja nyt sitten Tiinan."
Kyllä uskon. Mutta varmasti multa on sitten jotain jäänyt huomaamatta. Tuntuu että (viime aikoihin asti) ainoastaan Timo ja Hanna eivät ole muita arvostellut muille kun ovat olleet niin keskittyneitä toisiinsa.
Kun ei pysty (en omista 24/7) seuraamaan touhua koko ajan, en tietenkään voi tietää kaikkia ilmeitä, puheita ja eleitä. Siksipä täällä kyselenkin että voisin edes jollain tasolla ymmärtää tätä ajojahtia ;-)
Se sinun iki ihana Iinasi haukkui juuri viikkotehtävän eli ton pokerin...ilmoitti et se on perseestä ja sen säännöt on perseestä!!!
Niin? Ja kaikki muutko siitä pitävät?
, mut ne on ainaki hiljaa. Sitä yritin sanoa, et se narisee tuol koko ajan jostain tai valittaa. Sä et nää siin tunnin kostees mitään. Toi ämmä on aivan pimee, mä en tie miks se haluu olla tuol talos, jos siel kaikki on muka niin päin vittua...
haukkui pelin ja säännöt, koska ei säännöt ei menny niin ku iina haluaisi...
Nyt se nariseva akka valittaasiitä, kun bb käski ne kokoontumaan ulos. "Miks ntälläsel ilmal ei voi kokoontuu vaik makkariin. Kauhee lehmä. mikään ei oo hyvä...
Iinahan myönsi itsekin suoraan kameran edessä, että hän ei ole mikään mukava ihminen, vaan "täytyy esittää kilttiä tämä viikko, ettei katsojat äänestä". :)
Mielestäni tuo Iinan laukausu kertoo jo aivan tarpeeksi siitä, että Iina ei ole mikään kovin mukava ihminen.
Eli voidaan ajatella niin että mikäli olet rehellinen itsesi (tässä tapauksessa Iina), etkä halua näytellä vain pelin takia (sitten on kyllä huono pelaaja ja joutaakin tippumaan) kaikille ystävää, joudatkin lähtemään?
Tässä tuleekin hyvin selville se miksi? joku haluaa yleensäkin että joku noista kilpailijoista voittaa. Toiset haluavat että se mukavin voittaa (vaikka näyttelisikin vain), toinen haluaa että se taitavin pelaaja voittaa (näyttelee ja kieroilee), ja joku haluaa että sellainen voittaa joka on oma itsensä.
Totta että Iinalta on puuttunut pelisilmää, olisi alusta saakka pitänyt teeskennellä paremmin. Itse olenkin niin laista etten jaksa olla muuta kuin oma itseni, olisin tippunut tuolta jo aika päiviä sitten ;-)
kyl mä olen sitä mieltä että perttu on ainut ketä on oma itsensä! iina yrittää minnan kanssa manipuloida muita kilpailijoita äänestämään jotain kilpailijoita pois. v..uttaa tollaiset selkään puukottajat.kaiken lisäksi ne kitisee jostain olemattomista asioista ja puukottaa selkään myos "omaa perhettä" eli hanna ja timoa.esim.kaikki varmaan näki pyykki keskustelun kun iinalla ja minnalla oli jääny ovi auki!
perttu on paras
joskus muinoin sanoi Iina on yksinkertaisesti
v-mäinen muija!!!!!!!