Millä takoa järkeä 25-vuotiaan "lapsen" kaaliin. Ekaksi opiskellaan yhtä alaa, sitten toista, sitten kolmatta....kuinka monta kymmentä vuotta tuota kestää? Olen itse tehnyt vastaavan virheen nuorena enkä meinannut millään päästä työelämään ja nyt "lapsi" seuraa äitinsä jalanjälkiä.
Olen kertonut hänelle, etten haluaisi hänen tekevän samoja virheitä kuin minä itse, mutta ei mene jakeluun.
En niin kauheasti kantaisi huolta, ellei sitä kaikkea minun niskaani kaadettaisi hänen taholtaan. Eli hän haluaa itse tehdä epärealistiset ratkaisunsa mutta hakee tukea niihin minulta ja suuttuu, kun sitä ei tule.
Aikuistuuko tuommoinen koskaan?
Niin, ja olen hemmetin kyllästynyt hänen ongelmiinsa.
Olen kertonut hänelle, etten haluaisi hänen tekevän samoja virheitä kuin minä itse, mutta ei mene jakeluun.
En niin kauheasti kantaisi huolta, ellei sitä kaikkea minun niskaani kaadettaisi hänen taholtaan. Eli hän haluaa itse tehdä epärealistiset ratkaisunsa mutta hakee tukea niihin minulta ja suuttuu, kun sitä ei tule.
Aikuistuuko tuommoinen koskaan?
Niin, ja olen hemmetin kyllästynyt hänen ongelmiinsa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nykyään kun pitäisi päättää jo 16-vuotiaana miksi "isona" haluaa tulla....
Nykyään on niin,että jos vanhemmilla on varaa
kustantaa eri kokeiluja niin mikäs siinä.Duunarien lapset joutuu itse kustantamaan opiskelut ja se on kummasti auttanut valmistumaan ammattiin.
25v on aikuinen ja ala jo pikku hiljaa katkaisemaan napanuora.Ettet olisi niitä vanhempia,jotka pelkää sanoa lapselleen totuutta.
Ei ne huolet omien lasten puolesta lopu varmaan ikinä. Ja aika turhalta tuntuu takoa järkeä kaaliin... ehkä jokaisen pitää tehdä ne omat virheensä kuitenkin.
Kyllä maailman tahko laahaa sanottiin enne, taitaa vaan olla niin että kukaan ei enään edes tiedä mikä se tahko on oikeesti.
Tota tossahan voi olla kyse taas ihan mistä tahansa. Tuli vähän mieleeni että olisko kyse siitä tavallisen arkipäivän pelosta. Joka alalla on omat hohtonsa mutta joka hommassa on myös ne rutiini 'raadannat', paitsi sitten kun pääsee jo mestari-asemaan ja voi oppipojilla tai -tytöillä tehdä ne ikävät jutut.
Eli että tyvestä puuhun mennään, eikä äiti tai isä sitä koulua tai opistoa voi lapsensa puolesta käydä. Kyllähän se välillä tuntuu tosi tylsältä.
Itse käytän kieroa, mutta tehokasta keinoa aina kun koulu ei oikeen maita nuorisolle. Alan 'maalailla' kaikenlaisia haavekuvia mitä kaikkea he voivat sitten tehdä, kun saa sitä omaa rahaa... tidän kyllä että eihän ne kaikki haaveilut toteudu mutta eikös se niin pitäisikin olla, eli jos kaiken aina saa niin sitten ei ole mitään tavoiteltavaakaan.
Minä olen jo 60 ja iso-mummo.
En halua takaisin niitä aikoja kun lapset olivat murrosiässä ja opiskeluiässä.
Lintsasivat koulusta yrittivät keskeyttää ja keskeyttivätkin opiskelut moneen kertaan.
Rahaa kului, tuntui että mikään ei riitä.
Olin ihan lopussa, sain vatsahaavan ja muita stressin oireita.
Yritin olla johdonmukainen, mutta tulin niin nuorena äidiksi että olisin itse 16-vuotiaana myös tarvinnut kasvattajaa.
Vaikka tein virheitä, rakastin lapsiani kuin naarasleijona.
Lieneekö rakkaudella osuutta, että kasvatusvirheet jäivät sivuseikaksi. Lapseni ovat pärjänneet suorastaan loistavasti elämässään.
Maalailut tulevaisuudesta olisivatkin hieno juttu, mutta ne eivät "lapseni" kohdalla tepsi. Hän on vaihtoehtoihminen, jolle talot, tavarat tai edes parisuhteet ja lapset ja mitä nyt ihmiset ns. normaalisti hankkivat, eivät ole tärkeitä.
Osin malli on tietysti minulta eli on syytä katsoa peiliin. Mutta olen hyvin realistinen ja kiinni työelämässä, jolla on arvoa paitsi haastavana työnä, myös välineellisesti: se mahdollistaa elämän, jossa kukaan ei ulkopuolelta minua määrää. Itselleni tämä on tärkeää, koska olin välillä työttömänä ja todella pienillä tuloilla.
Rahallisesti tuen "lapseta" vain vähän eli hän elää opintotuella, myös lainalla. Ja silloin tällöin on tilapäistöissä.
Kyllä minä olen sanonut asiat ilman silkkihansikkaita, nimenomaan sen, että hän on aikuinen ja itsestään vastuullinen ihminen. Mutta en haluaisi häntä henkisesti hylätä, kun tiedän, mitä on elämä ilman vanhempien tulea silloin, kun heitä olisi lapsuudessa ja nuoruudessa tarvinnut.
No mut sithän on hyvä käyttää sellasta porkkanaa että kun valmistut niin pääset oikeesti vaikuttamaan maailman tilanteeseen millä alalla hän nyt sitten onkin!
Kyllähän se totta on että nuorella jopa kaksvitosella voi olla vaikeeta hahmottaa miten maailma oikeen toimii, kannattais kuitenkin painottaa sitä että, todellinen muutos tapahtuu niiden päätösten kautta jotka tehdään reaalielämässä ja juuri työn kautta, oli se työ sitten järjestötoiminnassa tai oikeessa tuotannossa tai missä tahansa.
Esimerkiksi ympäristö kysymyksiin pääsee todenteolla pureutumaan kun hankkiutuu työhön esimerkiksi 'jätehuolto' sektorille ja siellä on tehtävää paljon muutakin kun 'roskakuskin' töitä.
Niinpä se on,jotkut onnistuu toiset eivät.
lisää suolaa haavoihin kun jotkut kehuu miten ovat rakastaneet ja osanneet lostavasti kasvattaa lapsensa?
miksi sitä kehua? Onko se sittenkin niin ettei ihan kaikki ole hyvin ja loistavasti kun pitää lukea kuitenkin toisten ongelmista lasten suhteen.
Ainakin minua ärsytti, tai luin sen niin koska kolahti ilkeästi, etten ole sittenkään ollut naarasleijoa vaikka luulin niin. Silti lapsestani tuli yhteiskunnan elätti ja työtä vieroksuva. Ei kiinnosta työt, sanoi suoraan. :((
Teillä geeneissä Kyllä se siitä.Hakee paikkaansa kuin kallion Hemman uuni Päätalon kirjassa .
Elämä on yhtä suurta opiskelua vaan
Joo, voipi hyvinkin olla geeneissä, arvaat varmaan, että tota oon itsekin ajatellu.
Voihan paska!
Vielä se iloksi muuttuu...ja on pers'reikä sullakin käsivarrellas...
Aikuiset lapset teettää työtä joskus enempi kuin vähän nuoremmat.
Tuleekohan jotkut lapset lapsiksi jälleen tuossa lähempi 30 vuoden iässä, kun heidän jo pitäisi olla tukevasti omillaan?
Vanhoja ketjuja lukiessa tulee mieleen, että mitä heille kuuluu nyt! Onko Leivosen lapsi missä tilanteessa?
En halua kehua kasvattaneeni hyvät lapset, mutta hyvin heillä nyt menee. Vanhempi valmistui tänä keväänä ja nuoremmallakin on opinnot loppsuoralla. Vanhempi on niin ittellinen, ettei halua apua (rahallisesti) kotoa. Toiselle kelpaa kyllä. Hän tosin auttelee kotona, jos pyytää. Työtilanne on molemmilla parempi kuin äitillään.
Mielestäni tuossa ei vielä ole kovin suurta syytä huoleen, kyse on kuitenkin vielä aika nuoresta ihmisestä, ja varsinkaan jos ei päihteitä tms. ole kuvioissa.
Toista on silloin, kun lapset lähestyvät neljääkymmentä ja taistelevat vakavien sairauksien, huumeiden ja mielenterveysongelmien kanssa. Mutta sen kanssa on vaan elettävä loppuelämä, minunkin. Puolisosta voi erota, mutta lapsistaan ei.
Ei hätää niin kauan kuin opiskelu sujuu tai yleensäkkään opiskelee.
Eihän kaikki työkään tunnu sopivalle aina ja silloin pitää vaihtaa alaa..Itsekkin olen valikoinut sopivan työn,kylläkin maksanut viulut" itse..Suomessa opiskelu on halpaa ja siksi ei tuntunut missään rahoittaa omien lapsien koulutus,ym.
Amerikan mantereella on vähän eri meininki ja kun siihen perehtyy niin helpottaa vähän.Tietty jos huolettaa päättåmätön luonne niin sitä riittäänloppuiäksi.Ei kaikista tule insinöörejä hetkessä.Kyllä se siitä kun aika kuluu..
Olisit vain tyytyväinen et lapsesi opiskelee, ei 25 v vielä ole edes vanha opiskelija ja toisekseen turhenpaankin moni nuori aikansa tuhlaa. Minä olen "ylpeä" tyttärestäni joka jatkoi opiskeluaan vielä äidiksi tulonsa jälkeenkin.