Pystynkö hankkimaan koiran?

TÄmä ei mielestäni ole se perinteinen "mulla on allergia tahdon koiran" kysymys, mutta..

Eli minulla oli lapsena, noin kymmenen vuotta sitten allergiaa koiralle. Nyt kun kävin testeissä, minulta katsottiin verikokeesta olenko allerginen, ja siitä ei löytynyt että olisin allerginen. Kaverin kahdesta villakoirasta en saa minkäälaisia oireita, olen ollut niiden kanssa paljon. Mietinkin siis että jos ostaisin ensi kesällä villakoiran. Onko teidän mielestänne lapsuuden allergia liian suuri riski ottaa koira?
6366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

villistä hetkeksi kotiin hoitoon? Parin viikon hoitokuuri voisi näyttää, kannattaako sinun ottaa omaa. Tosin vaikuttaa siltä, että olet allergiasta yli päässyt, jos testikin niin sanoo.

Äänestä

Ikuisuus kysymys. Itse olen nuorempana ollut allerginen vähän sille ja tällä, pölyille ja kissoille mutta en koirille ja muutama harva kissakin on tullut vastaan jotka eivät aiheuttaneet oireita ja ne oireet tulee kyllä samantien. Allergia lääkkeitä on syöty mutta testattu ei koskaan. Sittemmin allergiat ovat hävinneet, paitsi kissan osalta ja koiria on ollut nyt yli kymmenen vuotta. Niinkuin kaikki jo tietää että villakoiraa mm pidetään ei-allergisoivana rotuna, voi joku toinen yksilö aiheuttaakin oireita. Nyt testin jälkeen on mahdollista että allergiasi ei uusiudu mutta voihan se allergia tai astma iskeä aikuisellakin iällä vaikkei koskaan allergiaa ollutkaan. Joten tuohon ei ole oikeaa tai väärää vastausta.

Äänestä

Mene allergiatestiin, sillä se selviää..
Samalla vättyy koira kodinvaihtamiselta ja sinä pahalta mieleltä jos oireita tuleekin!

Äänestä
  • muuttuvat iän karttuessa.Minulla oli nuorena ruoka ja eläin allergia,lääk. ennusti astman puhkeavan viim. kolmekymppisenä jos en luovu koirasta.No oireet ovat hävinneet ja koiriakin on kaksi.Ainoa joka nuoruusiän allergioista jäi on kala ja sekin erittäin lievänä. Kaikille ei käy näin,ystävälläni puhkesi astma 20 v. ja tuskin enää häviää.
    Neuvoni on :etsi kultsu ja paini ja hämmennä koiraa.
    Uusi testi ja seuraa itseäsi.Kultsu,karkkari ja ajokoirat on mun kokemuksen perusteella ne "henkeenmenevät".Jos tulee mitään oireita,myös väsymystä, unohda heti koko juttu.
    Jos saat koiran kotiin lainaan se on tosi hyvä juttu.

    Äänestä

  • Sanoin sattumoisin tuossa ensimmäisessä viestissä että kävin testeissä! (:

    Äänestä

Minun mielestäni voisit hyvin ottaa villakoiran.
Koska jos et saa mitäär reaktioita ystäväsi villakoirista ja jos kuulemma vietät aikaa niiden kansa paljon.
Ja villa koirasta ei ylensä pitäisi tulla mitään reaktioita.
Nimittäin ystävälläni on koira allergia ja hänellä on villakoira eikä hän ole saanut siitä mitään reaktioita.
Hänellä on muuten aika paha allergia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinjuu kirjoitti:

TÄmä ei mielestäni ole se perinteinen "mulla on allergia tahdon koiran" kysymys, mutta..

Eli minulla oli lapsena, noin kymmenen vuotta sitten allergiaa koiralle. Nyt kun kävin testeissä, minulta katsottiin verikokeesta olenko allerginen, ja siitä ei löytynyt että olisin allerginen. Kaverin kahdesta villakoirasta en saa minkäälaisia oireita, olen ollut niiden kanssa paljon. Mietinkin siis että jos ostaisin ensi kesällä villakoiran. Onko teidän mielestänne lapsuuden allergia liian suuri riski ottaa koira?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu