Mulla on 19 haastattelua litteroitavana. Nyt olen saanut litterotua kymmenen eli 9 olisi vielä jäljellä. Haastattelut ovat noin tunnin mittaisia. Todella kova urakka tää, onko muilla vastaavia kokemuksia?
Mutta mitä arvelette, kuinka nopeasti pystyy gradun sitten kirjoittaan valmiiksi asti? Olen itse ajatellut marraskuun loppuun mennessä saada tän valmiiksi. Teoriaa on noin 10 sivua kasassa ja ohjaaja totesi ettei sitä paljoa yli 20:ta sivua kuulukaan tulla. Eli haastattelut on litteroitu, aineisto muutenkin kasassa, kuinka kauan menee kirjoittamiseen? Tarkoitus on tehdä tätä kokopäivätoimisesti.
Litterointi lopuillaan
2
1545
Vastaukset 2
- vielä edessä
Eli ihan vaan mielenkiinnosta kysyisin, että kuinka kauan aikaa sulla meni noiden kymmenen haastattelun litteroinnissa?
Mulle ohjaaja sano, että kun litterointi on tehty, niin analyysi syntyy aika helposti ja sitten onkin jo gradu paketissa. Eli varmasti saat marraskuun loppuun mennessä gradusi valmiiksi. Mulla on vielä haastattelut tekemättä (teoria on kasassa, yli 50 sivua..) ja silti tähtään että joulukuussa olis koko setti kasassa.
Tsemppiä :)- Graduilija
Sanoisin että tunnin kasettiin menee noin 8 tuntia, kun sen litteroi. Sekin tietysti riippuu kuinka tarkasti aikoo litteroida. Itselläni on lähinnä sisällönanalyysi kyseessä, jolloin ei tarvitse kaikkia taukoja tai muita äännähdyksiä paperille saattaa. Mutta on se silti aikamoinen urakka. Kaiken kaikkiaan mulla on sitten joku reilut 100 sivua haastattelutekstiä, joten toivottavsti analyysiä syntyy!
Tsemiä sullekin!
PS. Litteroinnista kyllä selviää, ja toisaalta eihän siinä hirveesti tarvitse miettiä; senkun kirjoitaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571