Oli tavallinen perjantai-iltapäivä ja töiden jälkeen suunnistin normaalille iltapäivä kaljalle lähikuppilaan, jossa meitä aina kokoontui sama porukka samaan aikaan. Normaalisti otettiin yhdet oluet ja sitten kukin kotiinsa. Olin itse eronnut vuotta aiemmin ja muuttanut tähän pienempään kaupunkiin, kun olin saanut uuden työpaikan ja mikäs siellä vapaan poikamiehen asuessa. Porukassamme oli vajaa kymmenen ihmistä kaikilta työelämän eri alueilta, pankkiiri, lehtimies, myyjä, opettaja, roskakuski ja muita. Olimme kaikki eronneita tai karanneita ja muutama nainenkin mahtui porukkaan. Keskustelut olivat mukavia ja rakentavia, väittelyt myös.
Tuona perjantaina porukkaan liittyi myös Tuija, hän oli valtionhallinnossa töissä sihteerinä ja oli uusi porukassamme. Tuli tietysti tutun kautta. Hän oli iso nainen, pitkä ja pyöreä, olimme samanmittaiset, mutta hän vaikutti paljon isommalta. Porukassamme juteltiin niitä näitä ja juttu luisti varsinkin minun ja Tuijan välillä. Olimme ottaneet parit kaljat ja koko porukka poistui koteihinsa vaihtelemaan rennompaa päälle työpäivän jälkeen ja päätimme kaikki kuitenkin palata n. tunnin päästä takaisin kuppilaan jatkamaan juttua.
Palattuamme kuppilaan jutut jatkuivat ja ilta sujui rattoisasti. Meillä oli Tuijan kanssa mukavat keskustelut ja kun hän jalkaani hipaistessa kysyi lähtisinkö hänen luokseen lasilliselle, en todellakaan laittanut hanttiin. Otettiin taksi ja ajettiin muutaman kilometrin päähän keskustasta Tuijan luokse. Hänellä oli nätti pieni kaksio, hyvällä maulla sisustettu ja erittäin naisellinen. Tuija kyseli haluaisinko saunoa ja eihän siinä mitään laitettiin sauna päälle ja istahdettiin sohvalle viiniä siemailemaan. Kävin välillä parvekkeella tupakilla ja hän hieman motkotti siitä ja kysyin, että annatkos piiskaa, jos en lopeta. Tuija totesi naurahtaen, että hän ei piiskaa tuntemattomia ja hymyili kaikkitietävästi. Tulin kyllä myöhemmin tuntemaan mitä hän tarkoitti.
Menimme saunaan ja pukuhuoneessa katsoessani hänen erittäin runsaita muotojaan, en voinut seisokilleni yhtään mitään. Hyväilin Tuijan pakaroita ja suutelin niskaa ja työntelin kaluani hänen pakaroidensa väliin. Suutelimme kiihkeästi suihkun alla ja menimme sitten saunaan. Minulla seisoi kuin viimeistä päivää ja Tuija tuntui olevan siitä hyvillään Saunan ja vilvoittelun jälkeen kietouduimme toisiimme sohvalla ja tilanne vei mukanaan. Käännyimme kuusysiin ja pääsin upottamaan kieleni hänen turpeiden pillunhuuliensa väliin ja välillä työntelin kieltäni syvälle hänen peräaukkoonsa. Tuija imi ja nuoli minua, työntäen myös samalla sormeen perseeseeni. Urahdin, koska se tuntui tolkuttoman hyvältä. Hän pyöritteli sormea sisällä ja lisäsi sinne myös toisen.
En olisi kestänyt tuossa käsittelyssä kauaa ja käänsin Tuijan melko rajuin ottein sohvalle kontilleen ja upotin kullini takaapäin hänen pilluunsa. Jokainen joka on joskus nainut isoa naista takaapäin osaa varmasti sielunsa silmin nähdä tuon tapahtuman. Lihava pylly suorastaan loiskui edessäni ja otin tiukan otteen lantiosta, kun pumppasin. Välillä kourin pehmeitä löllyviä rintoja ja sitten tunsin, kun Tuijan pillu alkoi supistella rajusti ja kaluni luiskahti ulos. Työnsin kuitenkin sen takaisin tuohon sykkivään luolaan ja silloin häneltä pääsi pitkä kimeä pieru ja hän ulvaisi äänekkäästi. Itse en ollut vielä tullut, alkoholi lisäsi ilmeisesti kestävyyttä. Tuija pyörähti selälleen ja avasi suunsa ammolleen kuin linnunpoikanen ja sanoi haluavansa lastini suuhunsa. Hän oli ensimmäinen nainen, joka noin innokkaasti hamusi spermaani suuhunsa.
Asetuin hajareisin hänen päällensä ja runkkasin kiihkeästi kulliani. Hän auttoi minua ja työnsi sormensa perseeseeni, näpräten toisella sormella pilluaan. Silloin lähti ja ammuin koko satsin hänen odottavaan suuhunsa. Sperman roiskahtaessa hän alkoi täristä uudestaan ja se hieman ihmetytti minua.
Kun hengitys oli tasaantunut, hän kertoi olevansa aivan villinä aina kun saa spermat suuhunsa. Tulin myöhemmin huomaamaan, että hän puhui aivan totta. Hyväilimme toisiamme hellästi ja suutelin hänen kaulaansa, hieroen hänen rintojaan. Tuija kertoi minulle olleensa ilman miestä jo noin vuoden päivät ja itse totesin omalta kohdaltani olleen ilman naista saman ajan. Päätimme korjata tuon puutteen illan ja yön aikana. Naimme yön aikana monta kertaa ja pääsin myös Tuijan rusinareiälle. Hän nautti myös suuresti ratsastuksesta ja oli hienoa maata selällään, kun iso nainen nauttii päällä ja sain suun ja käden täydeltä rintoja. Aamulla nautiskelimme vielä kuusysistä ( pesun jälkeen toisin) ja minä suunnistin kotia kohti. Sovimme, että soittelemme ja otamme kyllä vielä uusiksi.
Soittelimme silloin tällöin toisillemme ja näimmekin muutamia kertoja iltapäivä olusilla, mutta nämä eivät johtaneet sen kummempaan. Emme halunneet muiden saavan tietää meidän jutuistamme, mutta kyllähän sitä porukassa tuli kaksimielistä huumoria heitettyä. Muutaman viikon päästä Tuija pyysi minua perjantai-illaksi kylään ja koska lauantaina oli tiedossa vapaapäivä, ajattelin, että kyllähän minä voin mennäkin. Perjantaina töiden jälkeen suunnistin Tuijan luokse ja s rupesin soittamaan ovikelloa, kun tajusin, että avain oli ovessa. No, minuahan sinne odotettiin ja avasin oven ja otin avaimen mukaani. Huutelin ovelta moi ja kuulin Tuijan vastauksen olohuoneesta, tosin hänen äänensä kuulosti hieman käheältä. Jätin tuomani viinipullot keittiöön ja suunnistin kohti olohuonetta, pysähdyin ovelle hämmästyneenä.
Tuija istui olohuoneessa nojatuolilla toinen jalka käsinojan päällä ja toinen jalka lattialla. Asennossa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta se , mitä hänellä oli päällään sai minut haukkomaan henkeäni. Hänellä oli musta nahkainen korsetti, joka jätti rinnat puolittain paljaaksi ja korosti niiden kokoa. Jalassaan hänellä oli pitkät mustat saappaat, joiden varret ylsivät puolen reiteen saakka. Päässään hänellä oli nahkainen huppu, joka peitti kasvot, mutta jätti suun, silmät ja hiukset näkyviin. Pitkät hiuksensa hän oli sitonut kireälle poninhännälle. Kädessä mustat nahkahanskat ja ratsastuspiiska.
Muussa tilanteessa olisin saattanut purskahtaa nauruun, mutta tilanteessa oli jotain niin outoa ja kiihottavaa, että en saanut sanaa suustani. Olimme kyllä jutelleet domina jutuista ja olin kertonut Tuijalle olevani kiinnostunut niistä, mutta en kyllä ollut odotellut tällaista. Hän nousi seisomaan tuolista ja oli ainakin 10 senttiä minua pidempi saappaissaan. Hän laittoi piiskan leukani alle ja nosti sitä rajusti ylöspäin, jolloin jouduin katsomaan häntä.
-” Mikäs pikkupilinen runkkari täällä vikisee?”
-” Öö, sähän pyysit mut…….
-” Turpa kiinni pikkupili, sä puhut vain silloin kun sulle annetaan lupa”, hän jyrisi.
Yritin jatkaa vielä, jolloin piiska napsahti käteeni ja Tuija käski minua makuuhuoneeseen laittamaan päälleni varusteet, jotka hän oli sinne varannut. Hipsin nöyränä poikana, kulli jo kovana, makuuhuoneeseen ja rupesin virittelemään nahkaisia stringejä jalkaani. Niissä oli miehustassa aukkoa ja samoin persereiän kohdalla. Tungin seisovan kaluni reiästä ja laitoin päähäni Tuijan varaaman nahkahupun, jossa oli silmä - ja suuaukot. Palasin olohuoneeseen ja Tuija käski minut heti polvilleen ja konttaamaan hänen luokseen. Kontatessa minun piti pyöritellä persettäni kuin narttukoiran. Se ei oikein onnistunut ja päästyäni hänen luokseen, piiska läsähti kaksi kertaa pakaroilleni jättäen kuumottavan kivun tunteen.
Tuija istahti nojatuoliin ja nosti molemmat jalkansa käsinojien päälle ja näin turvonneet häpyhuulet nahka-asun ohuen hihnan molemmin puolin.
-” Avaa noi nepparit ja nuole valtiattaresi pillua runkkari!”, kuului käsky.
Lähestyin varovasti Tuijaa ja avasin nepparit ja siirsin hihnan syrjään. Nenääni tulvahti raskas hien haju, joka kylläkin kiihotti minua ja tämän Tuija jo tiesi etukäteen.
-” Nyt putsaat valtiattaresi paikat, niitä ei ole pesty kahteen päivään ja perse kanssa!”.
Aloitin kielityöskentelyn käskyn mukaisesti ja kullini suorastaan tempoili stringeissä, onneksi sentään oli se reikä. Nuolin Tuijan pillua antaumuksella ja siirryin hiljalleen kohti perä-aukkoa, josta tulvi melkoiset hajut. Tuossa tilassa haju oli kuitenkin suorastaan taivaallinen ja Tuija ynisi jo vauhdissa mukana. Pian hän jännittyikin, päästi taas pitkän pärisevän pierun ja laukesi pillu sykkien. Jatkoin vielä varovasti nuolemista, jotta valtiattareni olisi tyytyväinen.
Hän otti kuitenkin niskastani kiinni rajusti ja nosti pääni ylöspäin.
-”Vitun runkkari, perse on vielä likainen, et tehnyt hommiasi kunnolla” ja samalla litsari naamalleni. – ” Selällesi siitä, niin saat putsata sen kunnolla!”.
Menin selälleni lattialle ja Tuija istui levässä haara-asennossa naamani päälle. Levitin pakaroita kaksin käsin ja upotin kieleni niin syvälle perseeseen kun sain sen menemään. Tuija ynisi päälläni ja minulle tuli mieleen, että mitäs jos… ja samalla hän pieraisi ynähtäen ja kieleni pärisi mukana. Hän suorastaan rutisti pallejani samalla kun hän tuli uudestaan. Tuija kierähti vierelleni ja käski minun hyväillä häntä ja nuolla rintoja. Nuolessani rintoja, lantioni nyki tahattomasti, niin hirveä kiima minulla oli. Tuija ei ollut koskenut kulliini, eikä antanut myöskään minulle lupaa koskea siihen.
-” Tahtooko pikkupili purkaantua?”. –”Kyllä valtiattareni”, sain änkytettyä. Tuija läpsi kulliani kevyesti piisakallaan, mutta ei muuten koskenutkaan siihen. Hän nousi ylös, mutta minun piti jäädä lattialle vielä selälleni makaamaan. Hän poistui hetkeksi ja kun hän palasi oli hän vyöttänyt strap-on dildon vyötärölleen. Voi luoja, ajattelin mielessäni, kun näin tuon lateksisen hepin heiluvan ja tuubin voidetta hänen toisessa kädessään.
-”Kontillesi siitä pikku paskarunkkari”, kuului käsky. ” Tota, ei hei ihan……”, samalla sain pakaroilleni oikein kunnon sivalluksen. Tuija piiskasi minua nyt todella lujaa. Sattui, mutta silti ei sattunut, tunne oli melko outo. Sitten hän lopetti ja heitti piiskansa pois ja kuulin kuinka voidetuubin korkki naksahti auki ja hän alkoi rasvata persettäni. Tuntui viileältä, kun hän pyöritti sormeaan aukollani ja tunki sitten voidellun sormensa sisään. Hän veti sormen pois ja lisäsi voidetta ja sitten sisääni tungettiin kaksi liukastettua sormea. Se tuntui taivaallisen hyvältä, mutta minua pelotti ajatuskin dildosta. Tuija veti sormensa pois aukostani ja rasvaili ilmeisesti dildoakin vielä.
Tajusin kauhuissani, että en ollut edes pessyt persettäni. saatikka huuhdellut suoltani, mutta en siinä tilanteessa edes uskaltanut avata suutani.
-”Nyt katsotaan miten pikku hinttarin perse venyy”, valtiattareni uhosi ja tunsin kuin hän lähestyi persettäni. Tunsin jotain kova perä-aukollani, mutta en oikein pystynyt rentoutumaan, mutta Tuija survaisi dildon väkisin aukkooni. Ulvahdin kivusta, mutta hän vain läpsi pakaroitani ja sanoi, että rangaistus seuraa perässä. Dildo souti edestakaisin perseessäni ja minä vikisin ja ynisin. Täytyy myöntää, että se alkoi tuntua jopa hyvältä. Tuija raiskasi persettäni raa’asti ja dildo upposi tosi syväälle. Pääsin kuitenkin mukaan rytmiin ja aloin tuntea orgasmin lähestyvää kutinaa. Ei kai se näin ollut mahdollista, mietin mielessäni. Nahka stringit kuitenkin kiristivät kulliani ja Tuijan työnnellessä lujaa edestakaisin alkoi heiluvasta kullistani lentää spermaa ympäriinsä. Näin rajusti en ollut varmaan koskaan purkaantunut ja sen jälkeen polveni pettivät alla ja rojahdin lattialle mahalleni.
-” Mitä helvettiä kuvittelet tekeväsi”. valtiattareni kysyi huutaen. ” Kuka antoi luvan tulla, nyt saat pikkupaska ruoskaa kunnolla ja sen jälkeen siivoat jälkesi”. En saanut sanaakaan suustani, kun makasin lattialla huohottaen. Piiska alkoi tanssimaan pakaroillani, mutta en oikeastaan edes tuntenut sitä. Hetken kestettyään, piiskaus loppui. Tuija otti rajusti kiinni hupun niskaosasta ja kiskaisi päätäni ylöspäin. Näin dildon heiluvan vielä paikallaan ja se ei todellakaan ollut puhdas, päinvastoin.
-” Minun mattojani ei pikkupaskojen spermoilla sotketa, nuole ne pois, joka tippa”, hän käski ja tein sen paljon mieluummin kuin olisin putsannut dildoa nuollen. Sperma ja mattokarva ei ollut makuyhdistelmänä mikään kaikkein viettelevin, mutta pakko se oli tehdä. Kun olin saanut homman tehtyä, Tuija käski minun jäädä vielä kontilleen odottamaan, enkä saanut nostaa edes katsettani. Oloni oli nöyrä ja nöyryytetty ja kuullessani askeleet, pelkäsin jälleen tulevaa.
Tuija tuli takaisin olohuoneeseen ja kysyi minulta: ” Voi kultaseni, mitä sä siellä teet ja ton näköisenä?”. Nostin katseeni ja näin Tuijan edessäni alastomana, ilman mitään rekvisiittaa ja niin hellän näköisenä. Nousin horjuen ylös ja hän auttoi minulta stringit jaloista ja hupun päästä pois. Hän hyväili minua jatkuvasti hellästi ja jäimme seisomaan lattialle intohimoiseen suuteluun. Tunsin Tuijan pehmeät, isot naiselliset muodot vartalollani ja kullini heräsi jälleen eloon. Tuija polvistu eteeni ja hotkaisi kullini suuhunsa. sain sellaisen suihinoton, etten ollut eläessäni kokenut. Tulin melko nopeasti hänen suuhunsa ja jokainen spermapisara jäi hänen suuhunsa.
Kaiken jälkeen juttelimme pitkään ja Tuija kertoi jännittäneensä kovasti koko suunnitelmaansa. Hän ajatteli, että olisin nauranut hänen asulleen, jossa hänen vatsamakkaransa pursuilivat, mutta lohdutin häntä ja sanoin, että se oli ollut yksinomaan kiihottavaa. Lupasin kyllä vielä kostaa hänelle ja Tuija vakuutteli sen sopivan mainiosti, vieläpä saisin itse valita tavan. Tuon viikonlopun jälkeen meni vain pari viikkoa, kun kannoin tavarani Tuijan luokse ja jonkun ajan kuluttua sanoimme : tahdon. Kaverini hieman ihmettelivät valintaani. lähinnä Tuijan kokoa ihmetellen. Sanoin pojille, että on siinä muutakin. Sen he kyllä jonkun ajan kuluttua totesivat itsekin, kun kolmeen pekkaan naimme Tuijaa koko viikonlopun, mutta siitä saatan kertoa joskus myöhemmin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.