siitä kuinka lapset voivat sijaisperheissä ja sijoituksissa:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "turvallisesti kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "turvallisesti kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!
Vastaukset 30
Vanhimmat
tuhottiin:
Keskustelin erään äidin kanssa, jolta oli lapsi viety vauvana kun äiti oli ollut sairaalassa. Syytä en tiedä miksi oli viety ja miksi äiti oli sairaalassa, enkä ole koskaan kysynytkään. Olemme jutelleet aikaisemminkin. Meillä on ollut samat perhehoidon sosiaalityöntekijät joskus aikoinaan.
Lapsi on ollut sijaisperheessä monta vuotta ja nyt hän on sijoitettuna jonnekkin laitokseen. Äiti sanoi, että onneksi hän ja lapsi pääsi perhehoidon piiristä pois, sillä nyt lapsi voi paljon peremmin ja heidän yhdessä oloa tuetaan. Nyt äiti saa käydä tapaamassa poikaa, joka on kouluikäinen, ja heillä on oma huone tapaamisissa. Äiti sanoi, että lapsi jätettiin heitteille sijaisperheeseen ja sijaisperhe oli ottanut hänen lapsensa, joka oli silloin vauva vaan ja ainostaan rahan takia.
Jaa ja kukahan taas kirjottaa!?!
ja elänyt niin ettei häntä olisi sijoitettu.
Valinta oli siis yksin sinun,lapsesi oli sinun vastuullasi mutta et huolehtinut hänestä tarpeeksi hyvin ja niin hänet laitettiin muiden hoidettavaksi.
Vika lapsesi ruikutuksiin on yksin sinun,vain ja ainoastaan sinun,ei sen sijaisperheen.
Te surkeat piukuttajat,eläkää ihmisiksi niin saatte pitää lapsenne niinkuin me tavalliset äidit saamme.
-Seuraavasta kertomuksesta voi päätellä huostaanottojen oikeudellisuudesta ja lapsen edun tavoittelusta:
1.Minun lapeni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
Alueellemme Espoossa tuli sosiaalityöntekijä 1996, joka otti 1997 minulta lapset pois ja kehuskeli, että "olen ottanut eniten lapsia huostaan Espoossa, ja kyllä sinun lapsesi ovat parhaimmasta päästä".
Kun hän tuli alueellemme 1996, hän oli ottanut alakertani 6-lapsen yh-äidin lasten opettajiin yhteyttä, ja kysellyt, että onko lapsissa vikaa. Opettaja oli sanonut, ettei mintään vikaa. Sosisaalityöntekijä oli sanonut, että jos terveydenhoitajalla on jotain kerrottavaa. Mutta kun terveydenhoitajalla ei ollut mitään kerrottavaa. Sosiaalityöntekijä oli vaatinut palaveria. Siinä vaiheessa opettaja oli soittanut lapsen äidille, ja kysynyt äidiltä, että mistä oikein on kysymys. Äiti todella ihmeissään ja soittanut sosiaalityöntekijälle, jota ei ollut koskaan edes tavannut, että mikä on hommannimi. Palaveri oli peruutettu, eikä äiti saanut koskaan tietää syytä siihen. Opettaja oli kirjoittanut lausunnon lapsesta ja äidistä. Todella kaunis lausunto, ja paikkansa pitävä.
Vuosien aikana lopulta sosiaalityöntekijä sai lapset huostaan. Tilanne oli tällainen, että äiti joutui juoksemaan kaikenlaisissa palavereissa. Hän otti työtä yöksi, jakoi Hesaria ja sitten kävi yöllä Vantaan puolella siivoamassa lentokoneita. Hän ei voinut ottaapäivätyötä, koska aika kului palavereissa ja muussa mukavissa seuranta jutuissa. Tietenkin siinä väsyy sen verran, ettei jaksanut kaikista asioista huolehtia. Hänellä jäi asumistukeen jotku tarvittavat paperit toimitettavaksi, ja niihän sitten tapahtui, että äidille tuli häätöilmoitus. Äiti otti sosiaalitoimeen yhteyttä, ja siellä johtava sosiaalityöntekijä, nykyisin sosiaaliasiamies, lupasi äidille, että älä huolehdi, he neuvottelevat vuokranantajan kanssa. Viikko sen jälkeen perjantaina POLIISIT ja sosiaalityöntekijät hakivat lapset - suuria rikollisia?- koulusta, kolme sosiaalityöntekijä haki kolme nuorempaa lasta perhepäivähoidosta ja äidille ilmoitettiin, että asunto pitää olla tyhjä maanantaihin mennessä. Sehän oli sokki äidille.
Samana päivänä toinen johtava sosiaalityöntekijä ilmoitti äidille, että häätö ei ole syy huostaanottoon ja äiti voi hakea lapset lastenkodista. Mihinkä äiti olisi hakenut lapset?
Myöhemmin äidille paljastui, että hänen lapsilleen oli koko sen viikon ajan valmisteltu paikkaa lastenkodilla.
Äiti asui väliaikaisesti vanhemman poikansa kanssa oman äidin pienessä kaksiossa. Kaksi yläaste-ikäistä poikaa protestoi niin paljon lastenkodissa, että heidät potkittiin pois. Tietenkin äiti otti vanhimmat pojat mummin tykö asumaan, mutta ei saanut mitään tukea, ei elatusmaksuja eikä lapsilisiä pojista. Ei edes ruokarahaa. Äiti oli työtön, palavereissa juokseminen kulutti niin paljon energiaa ja aikaa, ettei äiti kaiken muun kaaoksen keskellä voinutkaan hakea töitä.
Niinhän siinä sitten kävi, että äidin äiti joutui myymään asuntonsa, hakemaan kaupungin asuntoa ja ja siinä vaiheessa äidillekkin annettiin asunto, kaksio. Nuoremmat kolme sijoitettiin perhekotiin monen sadan kilometrin päähän. Kun nuoremmille haettiin sijoituspaikkaa, niin tietäen minun tapaukseni, äiti oli kysynyt tapamisista ja sanonut, että meinaatteko vähentää vuosien aikan tapaamisia. Sieltä oli vastattu, että näin menetellään vain perhehoidossa, siis sijaisperheiden kanssa, mutta ei perhekotien ja lastenkotien kanssa. HIP HURRAA. Jotain positiivista.
Ja myös paljon muuta edesottamuksia sattui sosiaalitoimen taholta siinä perheessä, että ihmettelen äidin olevan vielä hengissä.
Ja meidän alueelta lähti monelta lapset pois. osa oli kyllä ihan lasten parhaaksi. Mutta osa todella tekemällä tehty.
Kun minä valitin lasteni kohtelusta sijoituksessa perhehoitoon, niin minulle vastaus oli aina melkein sama. Minun pitää ymmärtää, että sijaisperhe on köyhä, mutta niillä on hyvä parisuhde.
Pihallamme oli nuoripari, joilla oli alle kouluikäinen lapsi. Siinä perheessä oli aika hurja meno, ja lapsi kerjäsi pihalla perhehoitajilta ruokaa. Oli laiha. Ilmeisesti siinäkin perheessä oli "hyvä parisuhde", koska sitten vasta kun alueemme sosiaalityöntekijä vaihtui, puututtiin tämän perheen asioihin.
Pihallamme oli alkoholisti yh-äiti. Päivät kännäsi. Hänen jälkeläinen oli poliisin jälkeläinen, ainakin äiti sanoi minulle. Hän kehuskeli, kuinka sosiaalityöntekijä on auttanut häntä. Minulle hän sanoi, että "sinähän olet skitsofreenikko". Niin. Kukahan hänelle tuommoista oli kertonut, ei kukaan muu kuin "lääkäri/jumala/sosiaalityöntekijä" virassa oleva koko alueemme tuttavamme. Tämänkin yh-perheen elämään puututtiin kun sosiaalityöntekijä vaihtui.
Olet juuri niitä, jotka eivät tiedä huostaanotoista tuon taivaallista.
Minun lapseni huostaanottoon on vain yksi syy-sossut ja pidän huolta että he vastaavat tekemisistään.
Kertoisitko mitä lukee siinä virallisessa paperissa kohdassa "huostaanoton syy"? Lukeeko siinä: äiti kyllä antoi ruokaa ja unta, oli paikalla eikä jättänyt yksin. Ei lyönyt ei ryypännyt, oli TÄYSIN kykenevä huolehtimaan lapsestaan. MUTTA me täällä sossussa pidimme taas perjantaibingoa ja Leilan sormi osui tämän perheen kohdalle väestörekisteriotteessa. Tunteettomia ja typeriä kun olemme niin päätimme sitten HUVIN VUOKSI, ilman minkäänlaisia perusteita ja todisteita viedä "vuoden äidiltä" hänen lapsensa!
Nyt ne odottelevat siellä sinun "veristä kostoasi". Katsotaan onko raastupa sitä mieltä, että lapsen voi jättää yöksi yksin kotiin ja huolehtia itse syömisistään tai jos on isompi niin syököön koulussa. Onko niiden mielestä ok, että lapsi näkee alkoholismia ja väkivaltaa, irtosuhteita ja kokee pelkoa sekä turvattomuutta. KYLLÄ VARMAAN!
HUOM: MINUN TARINANI! Pyydän myös huomioimaan. LAPSENI PÄÄSIVÄT POIS HUONOSTA SIJOITUKSESTA; MISSÄ HEILLE EI OSTETTU EDES KENKIÄ:
-Seuraavasta kertomuksesta voi päätellä huostaanottojen oikeudellisuudesta ja lapsen edun tavoittelusta:
1.Minun lapseni vietiin turhaan.
Kun lapseni otettiin minulta, olin opiskellut neljä vuotta, elättänyt sekä lapseni että itseni opintolainalla.
Olin silloin aika väsynyt, sillä taloudellinen tilanteeni oli tiukka, opiskelin ja kuljetin lapsiani harrastuksissa. Itse oli lasteni koulun vanhempain yhdistyksissä aktiivisesti mukana.
Kun lapseni otettiin minulta pois, sosiaalityöntekijä kirjoitti omiin papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Hän lähetti minut Jorvin psykiatriselle osastolle, josta minut palautettiin takaisin, koska siellä kerrottuani tarinani, he sanoivat, että paikkoja on vähän ja väsymyksen takia sisään ei oteta.
Sosiaalityöntekijä ilmoitti esimiehilleen, että olen huumeiden käyttäjä. Jopa huumepoliisi olisi tullut kertomaan oman näkemyksensä sosiaalitoimistoon, mutta sosiaalityöntekijä ei halunnut "perua päätöstään".
Esitin sosiaalityöntekijälle, että tytöilleni silloin 9-vuotta ja 10-vuotta, haettaisiin VAIN TUKIPERHE, koska
a) molemmat ovat päivisin koulussa. b) iltaisin oli paljon harrastuksia: kaksi iltaa oli sirkuskoulua, toinen ilta oli ilmaisutaitoa, yksi ilta oli musiikkiharrastusta, kerran viikossa kävimme uimassa ja viikonloppuisin lapsille suunnatuissa urheilu, kulttuuri ja muissa tapahtumissa.
c) joka toinen viikonloppu lapset olivat isiensä luona.
Sosiaalityöntekijälle tämä ei käynyt. Espoon kaupungilla ei ollut VARAA eikä MAHDOLLISUUKSIA järjestää tukiperhettä, joten heidät otettiin huostaan ja sijoitettiin Keski-Suomeen. (Tuli varmaan halvemmaksi!)
2.Tavatessamme ensimmäisen kerran yhdessä tyttöjeni kanssa sijaisvanhemmat, sosiaalityöntekijä sanoi kuultemme, että "heti kun minä näin teidät, ajattelin, että nyt tuli OIKEAT vanhemmat Kirsille ja Heidille". Nuorempi tytöistäni sanoi, että "SIJAISVANHEMMAT".
Palaverissa toinen sosiaalityöntekijä kysyi, että kuinka usein olemme pohjoisessa olevan sukuni kanssa tekemisissä. Kerroin, että talvella vietämme viikon tai kaksi ja kesällä noin kuukauden pohjoisessa. Sosiaalityöntekijät sanoivat, että on parempi, ettei sukuni ole enää lasteni kanssa niin paljon yhteydesä! ?
3. Minä masennuin totaalisesti, sillä rhuostaan otto ja sijoitus oli huono sekä lasteni että minun vuoksi.
4. Lapseni olivat sijaisperheessä. Nuorempi oli 2,5 vuotta ja täytettyään kaksitoista hän itse ilmoitti perhehoitoon haluavansa vaihtaa perhettä. Toisessa sijaisperheessä hän oli 1,5 vuotta. Sitten hän tuli kotiin. Ja hän lopetti koulunkäynnin ja otettiin huostaan ja on nyt sijoitettuna laitokseen.
Vanhempi tytöistäni oli alkuperäisellä sijaisperheellä 3,5 puoli vuotta, mutta koska hän oli masentunut sain hänet sijoitettua uuteen sijaisperheeseen siskolleni (kaikki tehtiin selkäni takana, mutta hyvä näin) ja lapseni alkoi voida paljon paremmin.
5. Ensimmäisessä sijaisperheessä ollessaan kaikesta piti tapella. Vaatteista, kengistä ja paljon muustakin.
Nuoremman vaihdettua sijaisperhettä, emme olleet paljon yhteydessä, mutta siellä hän kuitenkin sai vaatteita. Muuten hän voi huonosti.
Nyt hän on nuorisokodissa, saa vaatteet, häntä kuunnellaan, otetaan huomioon hänen toiveensa ja häntä kannustetaan, tuodaan positiiviset asiat esille. Mitään ei tehdä minun seläntakana vaan kaikesta neuvotellaa. TODELLA HYVÄ HENKILÖKUNTA!
Vanhemman siirryttyä siskolleni, hän sai vaatteet ja jatkoi harrastustaa, jonka löysi ensimmäisen sijaisperheen luona. Nyt vanhempi tyttöni asuu tuetussa jälkihoidossa yksin. Hänellä on tukiperhe, ihan tytölleni entuudestaan tuntematon.
6. Yhteydenpitoa tyttöihini ensimmäisessä sijoituspaikassa ei tuettu alussa muutoin kuin, että tytöt kävivät kerran kuukaudessa myöhemmin harvemmin luonani. Alussa en saanut edes ruokarahaa, mutta sitten sain tapeltua heille ruokarahat.
Nuoremman ollessaan sijoitettuna toiseen perheeseen emme juuri olleet tekemisissä. Hyvin harvoin, mutta näinä kertoina varmistui se, että hän ei voinut oikein hyvin. Nyt kun hän on nuorisokodissa, hän on luonani joka viikonloppu, saan ruokarahat tappelematta.
Vanhempi ollessaan siskollani kävi luonani usein ehkä salaa siskoltani. Ruokarahat olen todella joutunut tappelemalla tappelemaan. Nyt kun hän on ihan ventovieraan tukiperheen kanssa tuetussa asumismuodossa meidän yhteydenpitoa ei tueta.
JA TÄHÄN LISÄÄN, ETTÄ KUN LAPSENI OLIVAT ENSIMMÄISESSÄ SIJAISPERHEESSÄ JA KUN VAADIN LAPSILLENI PAREMPIA OLOSUHTEITA, NIIN ESPOON LASTEN ERITYISTARPEIDEN JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ SANOI MINULLE, ETTÄ
"MIKSI ET JO LUOVU LAPSISTASI. YLEENSÄ VANHEMMAT LUOPUVAT PALJON AIKAISEMMASSA VAIHEESSA."
OLEN OLLUT TYÖTÖN KOKO HUOSTAANOTON AJAN. MASENNUIN, ENKÄ OLE SAANUT TÖITÄ. Hakenut olen.
Ennen huostaanottoa opiskelin 4 vuotta. Sitä ennen olin töissä firmassa, joka teki konkurssin.
Mukavaa, että olet noin rakastunut omaan kirjoitusantiisi, mutta itsensä toistaminen ei ole älykästä.
Kysymykseeni ei yksikään kohta kirjoituksessa vastaa. Kysyin mitä lukee kohdassa "huostaanoton syy"?
Keskityt toisen osapuolen haukkumiseen, mutta se ei valitettavasti tee sinusta hyvää äitiä.
Pystyitkö itse opiskellessasi ostamaan lapsille tarpeeksi vaatteita? Onko sinusta uudet vaatteet tärkeämmät kuin perusturva? Turha väittää minulle, että tyttösi ei olisi ulos päässyt koska ei ollut kenkiä!!! Se on eri asia kuinka monet ja hienot kengät pitää olla.. Itse antaisin omalle lapselleni miljoona kertaa mieluummin perusturvan ja hyvän olon kuin uudet kengät! Köyhissä perheissäkin kun voi asustaa onnellisia lapsia!
Ja totta kai lapsi kapinoi sijaisperhettä vastaan! Ovat vanhemmat millaisia tahansa, lapsi rakastaa heitä AINA ja on heille lojaali. Pelkällä rakkaudella vaan ei voi saada hyvää, tasapainoista elämää. Toisekseen lapsi on bioperheessään mitä luultavammin elänyt melko "vapaata elämää" (= ei kotiintuloaikoja, ei väliä mitä puetaan, ei väliä missä nukutaan ja koska jne.). Onhan se lapselle inhottavaa kun tämä "vapaus" otetaan pois, aletaan elää turvallisten rytmien ja sääntöjen sekä rajojen sisällä. Lapselle kun ei tule antaa sitä mitä hän HALUAA vaan mitä hän TARVITSEE. Ennemmin tai myöhemmin hän tajuaa tämänkin.
Ihme, kun näytelmää et kirjoittanut. Wc:ssä käynnit taisi vielä puuttua.
On yleinen luulo, että sijoitetut lapset tarvitsevat vain sirkushuveja, se on väärä luulo.
He tarvitsevat normaalia perhe-elämää, rauhallista yhdessäoloa ja huolenpitoa.
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "turvallisesti kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!
Alkuhan oli ihan tavallista murrosikää lähestyvän lapsen kirjoittelua, ei saanut haluamiaan kenkiä, ei saanut olla kavereilla niin kauan kuin halusi ym. Eikös tuo ole ihan normaalia joka perheessä?
Kuten kirjeistä huomataan, sijaisperhe pyrkii vain ja ainoastaan hyödyntämään kaiken sijoituslapsista saamansa tuen kulukorvauksia ja lapsilisiä myöten, eristämään lapset ulkomaailmasta ja näin aiheuttamalla lapsille pahanolon ehkä sen erityislapsen tuen itselleen. Onneksi tämänkin lapsi osassi kirjoittaa ja lapsen äiti oli sinikäs ja sai lapsensa pois sairastuttavasta sijoituksesta.
vanhemmat??
*kuolen nauruun*
Niin mikä on normaalia? Jokapäiväinen ryyppääminen? Heitteille jättö?
Vai lapsen tarpeisiin vastaaminen?
Näinhän sijaisvanhemmat vastaavat lasten tarpeisiin:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
3 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!
Etkö oikeasti osaa muuta kuin plagioida samaa sekavaa tekstiä joka kohtaan?
Nämä sinun yksipuoliset kirjoituksesiko oikeuttavat leimaamaan kaikki sijaisperheet epänormaaleiksi???
Kuinka normaali oli sinun perheesi? Miksi lapsesi huostaanotettiin normaalista perheestä? Turha selittää mistään sossun perjantaibingon huonosta tuurista..
Jos lapsi saa mitä TARVITSEE, häntä ei huostaanoteta tässä maassa! Kyse ei ole biovanhemmasta vaan lapsen hyvinvoinnista.
Lapsesi kirjeissä ei ole MITÄÄN mikä viittaisi huonoon sijaisperheeseen. Ihan normaalia teini-ikäisen puhetta! Noista samoista asioista valittaisi kavereilleen jos asuisi sinun luona. Vaan miksi ei asu??
Minulla riittää myötätuntoa biovanhemmille, jotka myöntävät omankin osuutensa. Oli asia mikä hyvänsä, niskakarvani nousevat pystyyn kun ihminen väittää olevansa putipuhdas ja syytön vaikka todisteet puhuvat aivan toista. Mustamaalaamalla ei toisesta huonoa ihmistä minun silmiini saa! Faktat puhuu, sinulla ei niitä ole yhtään vielä ollut!
huonosta sijaisperheestä, että lapset siirretään sieltä muualle. Ja kaikki rahat oli käytössä. Minua ei tuettu vaikka kysyinkin sossusta lapsilleni harrastusrahaa kun opikelin ja elätin lapseni opintolainalla.
Sijaisperhe sai kulukorvaukset ja lapsilisät. Silti lapsilleni ei kenkiä ostettu!
Eikö se jo ole fakta huonosta perheestä, että lapset huostaanotettiin äidiltä?
Kerroin, että olisin saanut heidät takaisin, mutta en uskaltanut ottaa, koska minulle luvattiin EHKÄ harrastusrahaa ja alakerrassa oli koekotiutettu poika, jolle ei annettu edes lapsilisiä, koska sosiaalityöntekijän mielestä koekotiutetulle lapselle ei kuuluneet yhteiskunnantuet. Mutta sain lapsilleni paremman sijoituspaikan mitä heillä oli.
Todella sairasta! Äiti, joka ei ota lapsiaan luokseen, koska ei saa HARRASTUSRAHAA heille!!?? Herran jumala, minun lapseni kyllä haluaisivat asua kanssani ja minä ottaisin heidät ilomielin (sikäli jos eivät luonani asuisi) vaikkei minulla olisi varaa juuri siihen harrastukseen joka maksaa niin paljon ettei minulla olisi siihen varaa!!
Kyllä on kuule alakerran äiteen vika jos ei osaa sitä itselleen hankkia mitä laki määrää! Vai onko taas kyseessä rikkinäinen puhelin ja katkeruus?
että millä minä elätän lapseni, jos he takaisin tulevat. Työttömyysrahallaniko? Niin minulle sosiaalityöntekijä sanoi, että voi olla, että EHKÄ voisin saada harkinnanvaraista harrastusrahaa. Se siitä. Ja ei ollut alakerranäiteen vika. Hän valitti asiasta eteenpäin, mutta kun muut eivät voineet muuttaa sosiaalityöntekijän päätöstä. Niin jumala se sosiaalityöntekijä oli!
Mutta niinhän sinä kirjoitit, että et ottanut lapsiasi takaisin koska sinulle ei luvattu varmaksi tuota harrasterahaa! Sanoit juuri sen olleen syynä!
Luuletko oikeasti, ettei tässä maassa ole työttömiä yh:ia? Millähän he lapsensa elättävät jos ei sillä työttömyyskorvauksella? Pitäisi kai heidätkin laittaa kalliiseen sijoitukseen, yhteiskunnan elätettäviksi.
Naapurisi asioista en sano JUUTA enkä JAATA. En tunne edes parasta ystävääni niin hyvin, että tietäsin hänen asiansa läpi kotaisin. Ihminen kun puhuu usein omaksi edukseen, kuka nyt sanoisi, että "en ota lapsiani takaisin kun en saa harrasterahaa jolla käydä lähipubissa"?
Ja vielä kehtaat, hävytön! Aika, jolloin käytät näitä kirjoittamaan, kertoo minulle: kuka olet!
Miksi olet katkera? Minä olen syytön vaikeuksiisi, alkaa tuntua, että olet todellakin itse aiheuttanut ongelmasi enkä yhtään ihmettele, miten sinulle on käynyt!
Ymmärrän, että avoimuus ja rehellisyys on sinulle vaikeaa, mutta yritä!
Sanopa nyt suoraan mitä kierrellen vihjailet!
"Aika, jolloin käytät näitä kirjoittamaan, kertoo minulle: kuka olet!" Siis..? Jos sinulla on ovesi takana velkojia tms., niin ei silti parane kuvitella, että he sinua vainoavat netissäkin.. Tuleeko postilaatikosta kaasua ja radiosta sinua koskevia viestejä..?
Silloin voit suositella muille, eiks jeh!
Kun opiskelin ja tuloni olivat opintovelka, asumistuki, 2 x lapsilisät ja 2 x elatusmaksut. Vuokran jälkeen käteeni jäin 4000 mk, jolla hoidin kaikki juoksevat menot. Koska tunsi erään eronneen, mutta työttömän 2 lapsen yksinhuoltajan, joka sai lapsilleen harkinnanvaraista harrastusrahaa, menin sosiaalitoimistoon ja kysyin lapsilleni myös. Minulle sanottiin, että sellaista myönnetään vaan erityistapauksessa, jos lapsilla on vaikeuksia ja jos päiväkoti tai koulu ilmoittaa lasten vaikeuksista. Koska halusin lasteni harrastavan, maksoin tietenkin itse lasteni harrastukset opintolainalla.
Ja ilmeisesti tätä palstaa lukeneena tiedät tarinani. Kun lapseni huostaanotettiin, minä masennuin enkä kyennyt hakemaan töitä. Parin vuoden kuluttua olisin saanut lapseni takaisin ja koska tiesin alakerrassani asuvan pojan "koekotiutuksesta", jolloin sosiaalityöntekijän mielestä ei lapselle kuulu mitään tukea, kysyin, että millä minä elätän lapseni, mikäli otan lapseni takaisin. Perhehoidon sosiaalityöntekijän, joka oli eri kuin meidän siis alakertani ja minun sosiaalityöntekijä, mielestä lapsilisät ja elatusmaksut kuuluivat sinne, missä lapsi kulloisella hetkellä on, mutta hänkään ei voinut päättää meidän varsinaisen sosiaalityöntekijän puolesta, ja hän sanoi, että voin ehkä saada harkinnanvaraista harrastusrahaa lapsilleni.
Miksi asia oli niin vaikea. Meidän varsinainen sosiaalityöntekijä oli pitkiä aikoja sairaslomalla ja kukaan ei voinut hänen maaperälle astua, eli silloin häneltä ei voitu kysyä mielipidettä ja tukimuotoja.
Ymmärsitkö?
sairaslomalla ja et sen takia voinut hakeutua työhön kohentaaksesi taloutta, kun lapsia tarjottiin takaisin. Jäikö opinnot kesken vai suorititko ne loppuun. Saitko eläkepäätöstä sairautesi takia jos jatkui pitkään.
vai mikä lie väliaikainen eläke.
Kaiken muun suoritin, mutta tutkielmaa en saanut tehtyä.
tuo on ihan yleistä tietoa. Jos siis on sen verran yleissivistystä..
Niin kun minunkin lapset on otettu pois ja rahat ei silti riitä edes kunnon känniin perjantaina ja lauantaina. Sinulla tuntuu olevan kokemusta noista kaiken maailman tukiaisista, niin vinkkaisitko vähän mitä voisin hakea kun kossuhammasta vähän kolottaisi? Töihin ne viimeksi sossussa patisti vaan, mutta mitä mä nyt töitä tekeen kun veronmaksajienkin rahoja voi lypsää! Sais ees uudet Vagabondit millä tallustaa lähikapakkaan hakeen onnea!