Koirani on ollut pari päivää todella kipeä, se ei juuri syö, juo vain paljon vettä. Kaksi päivää sitten sillä oli muitakin oireita, sen silmät pyrivät ja nykivät ja sitä tuntui pyörryttävän, ja jalat eivät kantaneet, vaan se lysähtää maahan, jos yrittää kävellä. Vietiin se sitten lääkäriin, mutta hän ei osannut vielä kertoa mikä on syynä. Odotetaan verikokeita, mutta pahalta näyttää. Alkaa vaikuttaa siltä, että paras keino on viedä koirani lopetettavaksi. Se ajatus tuntuu kauhealta, mutta pitää kuitenkin ajatella koiran parasta. Suru on silti suuri, kun tiedän, että se on pian poissa. Miten te kestitte lemmikkinne menetyksen? Voisi auttaa, jos kuulisin muiden kokemuksia ja neuvoja.
Lemmikin menettämisestä
sadness
81051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuossa Yleistä koirista -palstalla menossa keskustelu aiheesta, varmaan olet huomannutkin.
Siitä on reilu 5 vuotta aikaa kun meidän mäyrisherra nukkui pois, tuska ja ikävä on suuri tänäkin päivänä.Olihan se meidän "eka" koira.
Näimme miten se kärsi kun sydän oli pettämässä.se oli 12 ja risat, nykyään mulla 2 beaglea mutta mäyristämme en voi unohtaa, se oli mun ainoa ystäväni silloin.
Tuska repii rintaa aina silloin tällöin, mutta elämän on jatkuttava, vaikkei haluaisikaan.
meidän haukulla oli noita samoja oireita.. verikokeista huomattiin sydämmenvajaatoimintaa, ja ukko sai lääkkeet. toimi hyvin 2 ½vko sitten ukon kunto romahti.. jouduttiin tekee se vaikein päätös. ikävä on kova eikä sitä mikään voi haihduttaa. muistelen kultaani ja mietin aina missä se nukkuis nyt tällä hetkellä ja monestiko oltais käyty lenkillä ja leikitty ja halittu ja pusuteltu ym.. ikävä on valtava ja itku tulee aina kun miettii asiaa. ja siitä on kulunut jo n. 2½kk. vieläkään en voi puhua siitä kenellekkään ilman että käy itkettää. että tämmöistä! :( ei tähän mikään auta, eikä tää tuu ikinä helpottaa. miulta vietiin pois miun elämäni tärkein olento.. kaikki meni niin äkkiä huonosti.. miun ois pitänyt tajuta aiemmin että jokin oli vinossa. mutta en tajunnu. mie inhoon itteeni, miun ois pitänyt tajuta toi. luulin että koira on huonona kun oli niin pirun kuuma.. ja koiralla oli kunnon turkki.
Meidän hauveli lopetettiin tänään! Suru on suunnaton, mutta tiedän että Tessulilla on hyvä olla!!! Tessuli oli 6,5v cockeri ja sairasti vaikeaa maksasairautta. Tieto sairaudesta saatiin kun kävimme tohtorissa 22.9.05. Eilen Tessuli jaksoi kävellä ja olla iloinen, mutta tänään kunto oli jo todella huono. Se ei syönyt kunnolla moneen viikkoon ja nyt viimeinen viikko meni rohtoja antaessa ja hellänä pitämisessä! Aivan hirveä ikävä on pientä turria, mutta tiedän että paras ratkaisu oli tämä! Nyt sillä on hyvä olla eikä ole kipuja... Tessuli kun jaksoi olla aina niin urhea ja kestää kaiken! Itketty on paljon, mutta näin on paras! Ei tarvitse enää katsoa kuinka rakas kuihtuu...samalla säästän itseäni... Yöt ollut yhtä helvettiä, pitänyt tarkistaa ettei vaan rakas olisi nukkunut jo pois. Samalla itkenyt kuin viimeistä päivää... Sitä vaan olisi niin mielellään elätellyt toiveita että vielä joku päivä se siitä paranee ja tohtorit ovat väärässä!!!
Tessulilla on aina paikka meidän sydämessä!!!
On kulunut neljä vuotta siitä, kun jouduin viemään koirani pois. Se oli todella raskasta aikaa. Koirani maksa ei enää toiminut. Eläinlääkärikäynnin jälkeen pidin koiraa viikon kotona. Se ei syönyt, eikä juonut. Oksenteli vain. En pystynyt katsomaan sen kärimyksiä. Koiran lopettamisen jälkeen minua neuvottiin ajattelemaan hyviä aikoja, joita koirani kanssa vietin. Itkuksihan se meni joka kerta ja pitkän aikaa. Töissä ymmärrettiin ja annettiin vollottaa ja kotona jatkui sama vollotus. Oli töistä sairaslomallakin viikon. No nyt ko. koira on vieläkin uurnassa kotonani. En ole pystynyt viemään uurnaa mihinkään. Tuntuu hyvältä, kun se on kotona. Joidenkin mielestä voin olla ihan "höynähtänyt", mutta ei se mitään. Nyt minulla on toinen koira ja se on kyllä ihan yhtä ihana. Itket, itket, itket ja itket, kun se aika koittaa. Se kuitenkin helpottaa ajan kanssa.
koira oli pitkään syönyt huonosti, joi vain paljo vettä, ei tullu ulostetta...
Toissapäivänä käveli hoiperrellen...
Eilen sit se kieltäytyi menemästä lenkille... Aamulla löyty kuolleena, veri tuli suusta ja ulostetta oli tullu takapuolesta.
Se vietiin lääkärille avattavaksi ja illalla tuli tieto ett koira oli saanu myrkytyksen, sanoi sit ett tää ei oo rotanmyrkkyä, silloin koira olis vielä elossa.
sillä oli haima kaksinkertaistunu ja maksa oli nii suuri ettei ne meinannu saada sitä pois rintakehästä... Maksa oli osittain murtunutkin.
Päivää ennen kuolemaansa koira kävi ikäänkuin hyvästelemässä kaikki perheenjäsenet... Mies sanoi siitä arvanneensa kuinka tulee käymään, ku mun koira oli tehny samoin ennen kuolemaansa.
Mies itki kovasti... jo pelkkä ajatus ks. koirasta sai hänet itkemään... Hän oli itse ollut valitsemassa sitä ja nimikin oli hänen keksimänsä... Häntä harmitti ettei enää ole mahdollista saada koiran sukulaista... ei ehditty hankkia sillä pentuja... kuoli 5 vuotiaana, ja koiran emäkin on jo lopetettu.
Vielä suuree suru tuli miehelleni kun totes... "Miksei meillä mikää koira menesty?! Edellinenki kuoli samanikäisenä epilepsiakohtaukseen."
Kyllä pistää mielen vakavaks...
itellä koira kuoli vähä yli vuos sitte, sillä oli mahas joko kasvain tai syöpä... Se oli ikävää kattoa ku se ei valittanu vaikka oli niin kipee... kaikki tuli litkuna mahasta... äiti sanoi että niin ikävää ku se onki kaikille nii koiran on nukuttava yönsä pihalla... siellä on tarpeeksi viileää eikä se sotke paikkoja. Se oli koiramme ensimmäinen yö ulkona, ja viimeinen... seuraavana päivä se kuoli... ehdin koulusta just kotia ku isä nosti sitä arkkuun... se jäi pysyvästi mieleen.
Äidin kans viedään kummulle joka kesä kukkia kasvamaan, milloin kauniita luonnonkasveja milloin puutarhakukkia... ynnä kaikki kukka-asetelmat... Emme ole vieläkään pystyneet katsomaan siitä tehtyjä filmin pätkiä.
niin meillä on myös filmimateriaalia meidän enkelivaarista. yksin mie niitä katon, jos joku muu tulee mun huoneeseen, sammutan sen heti. välillä voi nimittäin tippa tulla poskelle, enkä "haluu" että kukaan näkee. suren ihan yksin..
Kiitos myötätunnosta, ja omien kokemuksienne jakamisesta. Koirani voi tällä hetkellä vähän paremmin, kuin viikko sitten. Nyt sille maistuu taas ruoka, silmät ovat kunnossa ja se jaksaa liikkuakin aika paljon. Mutta sillä on joko kasvain tai maksassa vikaa. Sillä on lääkitys päällä ja katsomme miten tilanne etenee. Niin kauan kuin se näyttää voivan hyvin, niin teemme sen olon mukavaksi ja iloitsemme sen seurasta. Mutta olemme koko ajan valmistautuneet, että emme saa pitää sitä kauaa luonamme. Ollaan onnellisia näistä päivistä, jotak vielä olemme saaneet, ja toivomme tämän veilä kestävän. Voimia kaikille koiransa menettäneille, ja iloa uuden rakkaan omistajille :-) Elämä voittaa!